Nimeni on Lentävä Sirkkeli!

Keskikokoisesta villakoirasta tulee hyvä sisäkoira. Kukaan ei ole vaan valaissut mulle, että milloin.

Paskaa uutta vuotta sullekin!

Kiva asua itävantaalaisessa lähiössä näin vuodenvaihteessa. Uudenvuodenraketteja on ollut myynnissä nyt muutaman päivän ajan ja pauke on sen mukainen - niitä tosiaan ammutaan, kuten perinteisiin ilmeisesti kuuluu, hyvän aikaa ennen lain sallimaa muutamaa tuntia vuodenvaihteen molemmin puolin. Paukkupelkoiselle Loltsille tämä tarkoittaa suunnilleen viikon mittaista pikkuhelvettiä. Taivas jatkaa niskaan tippumista varmaan uuden vuoden puolellakin, kun varastot ammutaan tyhjiksi. Satunnaiset, kaukaa kajahtelevat paukauksetkin saavat koiraparan hännän lakoon ja näin iltapimeällä se nakottaa joko mun sylissä tai tiiviillä kerällä työpöydän alla. Laika onneksi jäystää iloissaan jääkippuloita eikä mieti ulkosalla raketteja.

Mun sisäinen nihilisti ja ilonpilaaja-hapannaama on ollut jo vuositolkulla sitä mieltä, että roskaavat, haisevat ja perkeleen äänekkäät yksityisten ampumat raketit voisi kieltää tai laittaa edes luvanvaraiseksi ja hauskanpidosta voisivat vastata tahot, joilla on taitoa saada aikaan peräti näyttävä show. Niin, mun mielestä parvekkeella seisoen omasta kädestä ammuttu roomalainen kynttilä ei täytä show'n kriteerejä. Enkä toisaalta ole ikinä tajunnut jotain papattimattojen hurmaa. Musta itsestäni lähtee riittävän vittumainen ääni tarpeen vaatiessa, ei siihen mitään ruutivalmisteita tarvita!

Juhlinnasta selvitään. Feromonihaihdutin on seinässä ja toivon sen toimivan, pantakin auttoi aikanaan kesän ukkosiin oikein hyvin. Meidän biletys tapahtuu kotosalla istuen. Ehkä ostan koirille nakkeja ja itselleni perunasalaattia - tai unohdan käydä kaupassa ja nakerran kaapinovia pyhäpäivänä.

On hermorakenteita - ja sitten on hermorakenteita...

Tulin illansuussa kotiin, jossa oli vastassa samat kaksi hilipatitippan-innokasta hurttaa, kuten yleensäkin. Laika mennä möhelsi neljä jalkaa samaan aikaan ilmassa ja röhki. Loltsi hyppi mua vasten innolla - itse asiassa aivan erilaisella innolla kuin tavallisesti. Vein Tyttäret ulos. Kun tulimme sisään ja purin työkassin, tajusin, että palovaroittimen patteri oli simahtamassa ja vehje piippasi harvakseltaan melko hiljaa. On äärimmäisen todennäköistä, että jopa tunteja kestänyt verkkainen piippailu oli saanut Loltsin sen verran suunniltaan, että sen piti ilmoittaa minulle, ettei kaikki ollut ok. Irrotin pariston ja piipitys lakkasi ja koira palasi ennalleen minuuteissa.

Laika oli ollut koko päivän mitä ilmeisimmin aivan normaalisti ja oli tosiaan oma muhiseva itsensä, kun tuli ovesta sisään eli se ei ollut hermostunut edes Loltsin murjotuksesta. Muistan melkein joka päivä mielessäni kiittää geenejä, tuuria ja Laikan kasvattajaa koirasta, joka mennä elää ja jättää murehtimisen sille, jolle se kuuluu - omistajalle.

Blogi on elellyt pientä hiljaiseloa. Ollaan keskitytty nätisti ei-mihinkään - agility on tauolla ainakin vuodenvaihteeseen, tokoa viännetään hetkittäin kunhan jaksetaan ja lumesta otetaan irti kaikki. Ainakin Laika ottaa, Loltsi lähinnä etsii sopivimmat polut käveltäväksi, joskin sille välttää myös latu-ura, joihin joskus törmää umpimetsässäkin. Meidän maastot on aika täynnä latuja ja mieli on mustana, mutta kyllä meille aina joku kadunpätkä tai pulkkamäki viihdykkeeksi löytyy.

Lappeenrannassa (ja ennen kaikkea matkalla sinne!!!)

 ARVATKAA OLIKO MÄLSÄÄTIÄ? (Kuva Danuka)

Teimme viime viikonloppuna visiitin Lappeenrantaan. Matka alkoi hillittömässä lumipyryssä tietenkin loistavissa merkeissä, kun myöhästyin bussista, koska lähijuna joutui odottamaan vapautuvaa raidetta rautatieaseman tienoolla. Bussi lähti puoli viisi ja oli kahdeksan aikoihin perillä, ja sain silloin ystävältäni sen hetken sijaintia koskien tekstarin - istuimme viestin saapuessa vieläkin Helsingissä... Tynkäjuna nytkähti lopulta liikkeelle ja olimme juuri ennen kuun vaihdetta Lappeenrannassa. Ensimmäistä kertaa matkustin muuten koirien kanssa junassa, jossa ei ollut sikaosastoa. Ylettömän väsyneenä vallattiin ykkösvaunusta neljän ihmisen paikka kahden ihmisen ja kahden koiran kesken ja annoin koirien nukkua vaatteissa penkeillä, mikä normaalisti on tietty kiellettyä, mutta otin Väsyneille Tyttärilleni erivapauksia. Illan aikana VR kohelsi ties mitä muutakin mm. kadottamalla meidän alkuperäisen plan B-junan vähintään aikataulunäytöiltä. Hhhh... Paluumatka tultiin bussilla ja se oli peräti etuajassa.

 Ottaaks pattiin, kun et ollu näin söpö edes lapsena? (Kuvat Erja)

Lappeenrannassa oli Paavo. <3 Paavo on edelleen ihana. Sen ego on lellitty kerrostalon kokoiseksi! se oli riemuissaan jopa pennun tapaamisesta, vaikka Laika kyllä myöhemmin muistutti ärsyttävyydestään varmaan ihan riittävästi.

Koirasuora. Ihmiset asettautukoon väleihin miten parhaaksi kokevat.

Pientä hammaspainia

 No ni, no ni, täst lähtee...

 Gaia karjuu niin, että korvat pölisee.

 Hui helv, mä näen sun mahalaukkuun asti.

Ootsä kattonu meitä KOKO AJAN?

Keskiviikon agility-yhteenveto

Tällä viikolla oli toistaiseksi toiseksi viimeinen agility-yksäri Savikon valmennuksessa Sporttikoirahallilla. Mulla alkaa kahdeksan viikon työharjoittelu, jonka aikana en ehdi päiväsaikaan kodin kautta Espooseen, joten ohjatut tunnit jäävät pakkotauolle. Yritän päästä tekemään välillä edes jotain ihan jo siksikin, että haluan Loltsin pääsevän välillä pomppimaan, kun kroppa selvästi siihen vielä myöntyy ja jaksamista on. Sitä paitsi johan minulla hajoaa pää liidottomaan elämään.

Keskiviikon ohjelmassa oli pituusesteen alkeet (eteenpäin siitä, mihin viimeksi jäätiin), maarimasarja, "hyppy"-putki-"hyppy"-sarja ja takaaleikkauksen alkeet sekä puomin jatko (palan nosto minipöydälle).

Pituus meni edelliskertaa huomattavan paljon paremmin. Viime kerta meni plörinäksi, koska este oli turhan lähellä ovea, jonka takana odotteli jo osa seuraavaa ryhmää ja Laikan keskittyminen kaatui häiriöön. Tällä viikolla se kuitenkin alkoi tarjota reippaasti esteen yli loikkaamista ja kurvasi oikeaan paikkaan myös silloin, kun seisoin paikallani ja annoin sille mahdollisuuden edetä esteen ohi. Sepon mukaan valaistumisen hetki oli välittynyt tyyliin koko halliin. Harjoitus oli mulle erinomainen kokemus, sillä mun vire oli todella hyvä, keskityin oikeisiin asioihin, mutta en unohtanut kuunnella Seppoa, vaan hänen mukaansa paransin juuri niitä asioita, joita hän kentän laidalta huuteli.

Masa-Arja olikin muuttunut. Siinä oli vinoja rimoja. Laikaa ei haitannut. Se kulki hyvin mallikelpoisesti jalkojaan asetellen, paitsi silloin, kun palkkausväli ei ollut riittävän tiivis tai epäsäännöllinen, jolloin se alkoi roiskia loikkia vallabi-tyyppisesti. Mun palkat ja havainnot ok.

Korvienvälin tuuletus eli hyppy-putki-hyppy-sarja oli Laikan juhlaa, kun palkkana oli rakas lampaannahka. Sen tietämättä ohjaaja sai tuntumaa takaaleikkaukseen. Hämmennyin ensin, että kaikista ohjauskuvioista juuri se opetetaan ekana, mutta toisaalta idoli-Seppo on opettanut meille öbaut kaiken ihan eri tavalla kuin LAU aikanaan mulle ja Loltsille. Keskiviikon jälkeen mun mieli on ollut täynnä erilaisia visualisointeja linjoista sekä etäisyyksistä koiraan ja esteisiin. Välillä olen kiertänyt kroppaani ja miettinyt, miten asiat tapahtuu. Koordinaatio-ongelmaisen elämää jo vuodesta 1990. Täytynee yön pimeydessä mennä jollekin kentälle juoksemaan täysillä ja ohjaamaan mielikuvituskoiraa. Nopeasti. Keskiviikkona Laikan kasvattajakin huomautti Laikan vaikuttavan aikamoiselta singolta ja mua vähän karmiikin, että miten meinaan tällaisena, krhmh, perhoskeräilijäylioppilaana kestää sen perässä radalla.

Puomi siirrettiin ensimmäistä kertaa korokkeelle, minipöydälle, ja sehän oli vaan hauskaa. Laikan mielestä siinä ei ollut mitään outoa, vaan se loikki menemään kuin ennenkin ja ihan kuin mitään halvatun ylämäkeä ei olisikaan.

Nyt imuroin kaikenlaista tietoutta à la Greg ja Laura Derrett. Kumpikin on uusi, mutta suositeltu tuttavuus.

Hoitolaisia

Laikan Signe-äiti ja Gaia-sisko ovat olleet meillä hoidossa torstaista asti. Huomenna ne lähtevät takaisin kotiinsa ja en haluaisi luopua niistä ensinkään! Laika on löytänyt (uudestaan) Bestiksen siskostaan ja Signe on lempeine katseineen hyvin, hyvin ihastuttava otus. Sillä oli aluksi pieniä sopeutumisvaikeuksia, mutta sittemmin silläkin on ollut hauskaa jälkikasvunpaimennushommissa. Blondirinsessa Loltsi on ollut varsin haltioissaan yhtäkkiä moninkertaistuneista mustista koirista ja hypännyt joukon jatkoksi ihan kuin se itsekin olisi samaa sukua. Lenkillä se pitää nuorisohuligaanit kurissa, kuten aina.

Kuvanlaatu on sama kuin ennenkin, pilvistä päivää ja liikkuvia, pääasiassa tummia koiria, ehHEH.

 Etsi kuvasta blondi. :D

 Loltsilla on suu auki. Kappas kappas... Ks. Korson vesitorni! <3

 Gaia Gaia Gaia, sä veit sydämen multa!

  "Otetaan Lolt-" EI OTETA.

 Tasaveroiset kaverit. Se minkä Gaia koossa häviää, se ketteryydessä voittaa. Aika sähikäinen.

Vespa ja Pappatunturi.

Kareksen uudet kujeet

Onko suomalaisen koiramaailman aktiivista tullut nyt myös katutaiteilija?!

SUPERNATURAL

Korosta sitä, mitä et voi piilottaa

Seuraava kuvasarja on olemassa siksi, koska mut on tuomittu elämään uunijuureksen veroisen kameran kanssa. Ja hassulla tavalla tykkään ekasta kuvasta.

Liebster-blogihaaste/tunnustus

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

 Me saimme tämän muutaman päivän aikana useammalta blogilta! Hulvatonta. Joukkoon kuuluvat Trikkihirmu Neira, Sindi & Aada ja Piina. Isot kiitokset joka sorkalle, virtuaalihuomio on näköjään aika hauskaa. Luen blogeja aika satunnaisesti (tosin tällöin useampaa ja pitkään kerrallaan), joten tähän on vaikea keksiä ketään, kun kriteerinäkin on lukijamäärä. Joka tapauksessa suosittelen ainakin Villakaksikon blogia, Koiraseminaareja (epävarmaan tosin, päivittyykö tämä enää, joskin teksteissä on paljon hyvää matskua läpikäytäväksi), Elsi Pyrristä ja kumppaneita ja Gigitystä. Viimeksi mainittu saa ekstramaininnan elämänmakuisuudesta ja ihastuttavasta positiivisuudesta, jota (koira)maailmassa ei ole koskaan liikaa.

Kuvia, vaikka sitten paskoja

Uutta ulkoasua tässä vääntäessäni satuin kurkkaamaan yhteen kansioon, jota en ollut avannut hetkeen kuvien ottamisen jälkeen ja löysin sieltä muutaman näpsyn postattavaksi. Kun sanon 'näpsy', kyseessä todella on näpsy, koskien sommittelua (voiko sitä syödä?), kuvanlaatua (kameralle vieras käsite) ja kuvien fiksailuun käytettyä aikaa (hohohohohoo). Graafikon lapsella ei ole Mäkkiä? :B

 Perseilyä lammikossa, mukana myös pappakoija. <3 Voi hemmetti, miten mulla onkaan sitä ikävä. Paavosta oli kuulemma tällä viikolla tullut diplomi-insinööri, sillä se oli päässyt kävelemään Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla. ;) 

Kuvasta käy kätevästi ilmi keskarin ja kääpiön välinen kokoero. Loltsi on noin 33-34-senttinen, Paavo vähän matalampi ja Laika huitoo jossain 39 sentin korkeudessa. Tuolta se käytännössä näyttää.

 Oli kiire, otsatukka kastui.

 Minun oli tarkoitus etsiä rauhallinen, tarpeeksi valoisa paikka ja ottaa kunnollinen kuva ja lopulta luovutin ja tyydyin tähän. Loltsi ei näytä hakatulta, vaan siltä, että se repeää housuistaan namien kimppuun, joita Pate lasittuneesti tuijottaa Laikan ihmetellessä tätä uutta juttua nimeltä paikallaolo.

Vuonna kahdeksanviis, kauan on aikaa siis

Ja tarkoitan joskus 1785. Tai 1885.

 Väy väy!

-Marcel?
-Niin, Albrecht?
-Oletko puolestasi miettinyt, mitä teemme näille jaloille vesikoirille, jota sekä teidän että meidän hovimme oikein kuhisee?
-Kyllä, sir! Olen päättänyt kutsua niitä nimellä les caniches, sorsan mukaan!
-Ei, senkin ruttopaise, kyllä Der Pudel on parempi nimi rodulle, kyllä veden lätinä ja läiske typerät linnut voittaa!
-Olkoon vaan, mutta pääsemmekö edes siitä yksimielisyyteen, että rotumääritelmään kirjataan sallituksi ainoastaan joko yksi- tai moniväriset?
-Voi kyllä, Marcel-ystäväni! Siitä ei ole epäilystäkään. Minun kantanarttuni on kaksivärinen ja sen avulla sentään voi suunnistaa uusille mantereille, kun taas noista typeristä yksivärisistä ei ole suunnistamiseen kuin kenties aavikolla tai säkkipimeässä!

-Olet oikeassa, Albrecht. Toivottavasti jälkipolvemme eivät sitä virhettä tee, että näihin karva-atlaksiin kajoaisivat.
-Kippis!

Korkeasaari ilman aitoja

Laikalla on silmätulehdus. Kuskasin sen Sopulitielle hoidettavaksi ja keikka meni hyvin ja kasvattajakin sai kehuja tervepäisestä kasvatista. Laika antoi ronkkia vilkkuluomia myöten venkoilematta kaikki silmännurkat ja söi kourallisen nappuloitakin kuin ei ennen olisi ruokaa nähnyt. Reissu oli suorastaan nautintoa, kun olen tottunut vuosien ajan huutavaan ja matelevaan drama queen-Loltsiin enkä lääkäriä pussailevaan mustuaiseen.

Nooooo, kun elämää tässä kuitenkin eletään niin hyvinhän se elukka tasasi vaakaa tänä aamuna. =) Olen ollut jonkin aikaa kipeänä ja koirat sen mukaisilla lenkeillä ja aktivoinneilla, joten varsinkin Laikaan on kasautunut suorastaan radioaktiivisia paineita. Ensin se kävi kiroilemassa naapurin (joka vielä keksi elämöidä ja loikkia karkuun, joka provosoi rakkia kivasti) ja sitten toisen naapurin koirat. Kaksi kertaa. Noiden kertojen välissä se näytti tulevan luokse, mutta keksikin juosta hirviympyrän kusimetsässä ja karata takaisin. Voi vittu. Laika lähtee nyt kuselle fleksissä... Juoskoon umpirämeikössä, jos ei totteleminen maita. :I Loltsi oli sitä mieltä, että perjantaisin koiria hakataan ja katseli muualle, kun kakara aiheutti häpeää.

Asun siis paviaaniaitauksessa. Ei vaan oo aitoja.

Facebookissa taas kuohuu, kun kaksiväristen puudelien asia on nostettu pinnalle. Osa jengistä roikkuu ylhäältä tulleissa mielipiteissä kuin hukkuva heinänkorressa, osa mutisee koiriensa puolesta. Mua lyhyesti todettuna vituttaa koko paska.

Perinteinen keskiviikkokatsaus

Jahas, jahas. Tässä on nyt vedetty kolmet ulkopuoliset pitämät treenit muutaman päivän sisällä: maanantaina Laikan toko ja tänään Laikan agility ja Loltsin rouvaskerho. Loltsi hämmentävästi menee ikänsä puolesta seniorista, joten se sai Paavon paikan hömppäilyryhmässä ja hauskaahan sillä oli. Ryhmän koirat ovat aivan käsittämättömän sympaattista sakkia, koiria parhaassa iässä. Osa toimi kuin ihmisen ajatus, osa taas ei-aivan-kuin-ihmisen-ajatus. :D Parasta antia olivat ehdottomasti syviä lihaksia kehittävät ja ylläpitävät jumppaliikkeet, joita voin hyödyntää myös Laikan kroppaa treenatessa. Kotiläksyksi tuli sivulta eteen ja oikealta sivulle -rallytokokuvio. Ei meistä ehkä mitään rally-staroja tule, mutta eiköhän Pökäle tuonkin opi. Tai ainakin se oppii kusettamaan mua taas uudella tavalla. :B

Laikan maanantaitoko meni aika lailla moitteetta. Saatiin kehuja leikistä ja skarpista perusasennosta (jee, kiitos Salme Mujusen kirjoittajanlahjat). Luoksepäästävyys oli luonnollisesti ok. Treenattiin ruutuun juoksemista, palkkana oli narupallo, olihauskaajee. Laika hahmottaa ruudun jo yllättävän hyvin, joten joko se homma pitää jättää hautumaan tai vaikeuttaa sitä jotenkin. Mietin sitä sitten, kun mun aivoista tulee jotain aidosti uutta ja järkevää ulos tapahtuneen kertaamisen sijaan. Uutena liikkeenä tuli liikkeestä seiso, sen opettaminen alkoi aika old school -tyylisesti peruuttaen ja koira kädellä pysäyttäen. Laika keksi jujun sen verran hyvin, että ehti alkaa ennakoimaan, kun mulla lipsahti överiksi toistojen kanssa. *facepalm* Ennakoinnista päästiin onneksi skarppaamalla suhteellisen iisisti eroon. Asioiden kertaamisessa voisi olla mieltä, niin näkisin edistystäkin. :P Saatiin me kyllä seisomisistakin kehuja (asento oikea, ei teputa, pysähtyy kuin seinään). Maahanmeno on kuulemma koomisen näköistä, kun Laika menee niin mykkyrälle. Liikaa jalkaa, ei mahu suoraksi!

Tokon kotiläksyinä:

• liikkeestä seiso
• asioiden kiertämistä (luoksetulon pysäytyksiä varten)
• kaukojumppa istu-maahan (Laika tekee tällä hetkellä helvetin hyvin, paree olla kämmimäti)

Agility oli yhtä häiriön juhlaa. Öh buh vuh puh böb vöh örrböhBÖH. Lisäksi mua heitettiin narupallolla, joten olipa ihan vitun kivaa! :D (Oikeasti oli kivaa.) Maari-Masa-Arja oli taas messissä Laikan tallusteltavana ja no problemos lukuun ottamatta toisen sarjan loppua, jolloin mulla keitti vähän yli. Olin ensimmäisen sarjan aikana vähän liian rauhallinen ja varmistelin koiraa ja Laika alkoi hakea katsekontaktia rimasarjan lopussa, vaikka tarkoituksena on pitää koiran fokus nimenomaan edessä. Toiseen sarjaan skarppasin vauhtia. Alku meni hyvin, mutta koska mulla on ilmeisesti väjö-wednesday aina välillä eikä mun päähän mahdu kahta isoa kokonaisuutta, johon pitää keskittyä käytännössä, aloin nakella lihapullia paskoissa kaarissa ja kiirehtiä menemään niin, että Masa-Arja jäi vähän toimettomaksi mustan lapsineron hyppiessä Batman-loikkia kahden riman yli kerrallaan. KUN UNHOITIN TARKASTELLA, MISSÄ KOIRANI MENEE.

Onneksi Sepolla on pitkä pinna...

Pituuden alkeet meni vähän reisille häiriöiden takia. Lisäksi olisin tarvinnut pilkuntarkat ohjeet alkuun. Tuumaustauon jälkeen sujui hivenen paremmin, tosin mä kaipaisin edelleen omiin toimiini puhtia ja sellaista iloista menoa. Ongelma on lähinnä operantin tyylisuunnan jutuissa, koska olen juuttunut ajatukseen passiivisesta ohjaajasta (mikä taas ei stemmaa aina käytännön kanssa). Taas jos sitä iloista menoa on, en kykene keskittymään tai sitten olen niin intensiivinen, että mun päälle voi kaataa A:n ja mennä möngerrän silti. Äärestä toiseen ja sama pää kesät talvet.

Kotiläksyinä agista:

• pituusesteen alkeet harjanvarsi ja kaksi törppöä (enkä tarkota nyt Laikaa ja mua) -tyylillä; energiaa menoon
• station, station, station - meillä on nimittäin häkki (melkein mun kämppää isompi)

Nyt haluaisin oikeasti kirjoittaa vielä Laikan viretilan merkityksestä sen käyttäytymiseen, mutta koulupäivän, reilusti yli sadan julkisilla matkustetun kilometrin ja kaksien treenien jälkeen menen nyt ruokkimaan tytöt ja pöyhimään tyynyä pään alle.

OLIKO SE HAASTE?!

Neiralta.

1. Oliko rotuvalinta se mitä alunperin ajattelit?





Joo. Minulla on ollut villakoiria teinarista asti ja jo sitä ennen olin hoitanut naapurin Karo-toyta ja tutustunut rotuun varsin perusteellisesti. Olin tehnyt henkistä siirtymää kääpiömuunnoksesta keskikokoiseen jo vuosia ja sitten päätin kohtalon oikusta ottaa sekä mustan puudelin että keskarin samalla iskulla. Pläts, Laika.
2. Mikä on koirasi lempilelu?
Kaljatölkit, röhkösika, vinkuvat siilipallot ja muut helevetin älämölölelut, lampaantaljanpalanen.
3. Kuka on koirasi idoli?
Loltsi noin arkisista tyypeistä.
4. Kuka on koirasi lempi -lauman ulkopuolinen - henkilö?
Danuka, no doubt.
5. Mikä on koirasi paras harrastuskuva?
Ei siitä ole. :(
6. Mistä eläimestä koirasi pitää eniten, jos ihmistä tai koiraa ei saa valita? Miksi?
Oravat, nuo juoksevat karvamakkarat.
7. Mikä on koirasi suurinta herkkua?
Tjaa, sehän syö aika lailla mitä vaan. :D
8. Mikä on koirasi pahin tapa?
Ilopissailu (varsinkin aamuisin sänkyyn), joka on tosin nyt jos ei loppunut, niin loppumaan päin.
9. Mitä lähimmäisesi ovat olleet mieltä koiran hankinnasta?
"Otaotaota!" "Eiiiiiiii perrrrkele pentu!?!?!!"
10. Miltä koirasi näyttäisi, jos olisi ihminen?
Se olisi rempseä mustahiuksinen
11. Koirasi suurin saavutus?
Oliskohan ne neljä valtavaa reikää mun patjassa? Tai agi-koutsilta saavutetut kehut. :)

Me rauhanomaiset mörrikät emme haasta ketään. :p

Kyllä se kotona osaa, sanoi Laika

Tänään agility-tunnille osui tyhmä akka ja tyhmän akan fiksu puudeli. Jostain syystä tää ei nyt ollut aivan mun keskiviikko ja olin koko tunnin ajan kuin levoton puupölli. Ylämäessä. Metsäpalon keskellä. Onneksi Seppo on joustava ja huumorintajuinen, koska vähän tosikomman valmentajan kanssa olisin varmasti vajonnut hallin lattiasta läpi.

Jos olinkin ihan vajukki, niin edistystä tapahtui joka tapauksessa. Laika oli jostain syystä keksinyt jäädä irtorenkaalla kyttäämään mua palkan toivossa, vaikka "se hyvin tiesi, että nami tulee renkaan suorittamisesta". Mistä lie se oli senkin poiminut - tai siis missä vaiheessa, kysehän oli ilmiselvästi siitä, että joko palkan ajoitus oli pielessä tai se hämmentyi vaikeustason nostamisesta ja alkoi tarjota muita käytöksiä. Sepon kokeillessa ratkaisua ongelmaan Laika nimittäin tarjosi maahanmenoa (nättiä ja oikeaoppista! toim. huom.) ja muuta vastaavaa. Kun skarppasin, sain muokattua käytöksen renkaalla ihan hyvään malliin ja Laikan hakeutumaan ilman luvan kysymistä renkaan läpi.

-Laske se koira irti ja lähde ite juoksemaan perässä.
-Okei. 

Ja sitten laskin Laikan irti putkeen ja jäin kyykkyyn putken päähän. D'oh. Kunhan pääsin hommaan mukaan, sujui Larullakin paremmin. Sillä on haju putkeen hakeutumisesta, joskin siinä vaiheessa, kun palkaksi otetaan lelu ja rintamalinja muutetaan putkeen nähden vinoksi, sillä lipsahtaa turbo päälle ja oppi unohtuu. Se oli tosin harjoituksen pointti: aikaansaada virhe, jota voitaisiin korjata (ts. tarjota uusi mahdollisuus tarjota oikeaa käytöstä, josta palkata). Näin koiralle syntyy alusta asti kuva oikeanlaisesta estesuorituksesta ja se tarjoaa putken läpimenoa jatkossakin. Tättärää.

Toinen uusi asia oli maarimasarja (joo-o, toi on sana eikä omituinen suomalainen nimi, Maari-Masa-Arja, uskokaa pois!), jossa koira ravaa maassa olevien rimojen yli. Rimojen välit ovat aluksi tasaiset, myöhemmin epätasaiset (didn't see that coming..?) ja sen jälkeen harjoitellaan vielä käännöksiä ja S-mutkia jne. Pointti on koiran kropanhallinta ja varsinkin takajalkojen käyttö. Laikalla oli tässä hyvin vähän ongelmia, mutta katsotaan sitten jatkoa. Koska harjoitus ei ole kroppaa rasittava ja se on suhteellisen helppo toteuttaa kotona, ajattelin tehdä muunneltua versiota kotiläksynä jokusen kerran. Pakko sen verran röyhistää rintaa ja todeta, ettei se ole mikään ylläri, että Lartsa hallitsi pyllynsä hyvin, se kun on päivittäin vapaana metsässä.

Öhöhö, en voi olla sanomatta, että mulle todettiin, ettei Laika edistyisi niin hyvin, ellen olisi tehnyt jotain koirien kanssa ennenkin. Kyllä mä oon välillä heittäytynyt yhtä pälliksi kuin Lartsa, mutta onhan se nyt aika lämmittävää kuulla tällaista palautetta taholta, jota arvostaa. Toivottavasti muhun nyt ei iske salama, kun tein näin epäsuomalaisesti ja sanoin tämän ääneen. :D

UUTUUS! Uljas musta on nyt myös Uljas hakumusta ja Uljas tokomusta!

Sunnuntai-iltapäivänä oltiin kunnioittamassa keskarisuvun perinteitä ja juostiin maalimiesten perässä metikössä. Paikalla oli meidän lisäksi kolme muuta koirakkoa (mm. Erica ja lyhcol Neira ja Jenny ja belpat Kiira), joista jokainen, me mukaanluettuna, oli aivan aloittelija. Mikäs siinä keltanokkana tolskatessa. :D Tunnin treeniin mahtui pari makkararinkiä sekä pakoa per koira. Laika otti selkeästi häiriötä ja tapansa mukaan puhisi makkararingistä muille mölyapinoille, mutta nappasi kuitenkin langan päästä kiinni aika äkkiä ja juoksenteli iloisesti mokelta toiselle, kunhan tajusi pitää turpansa kiinni ja aivot siellä, missä kuuluu. Paot juoksevilla lihapullilla onnistuivat nekin ja ensi kerralla voikin olla viisasta siirtyä onnistuneen paon jälkeen jo lähempänä oikeaa etsintää olevaan harjoitukseen ja kenties lelupalkkaan. Ruoka toimii motivaation lähteenä Laikalle aivan moitteetta, mutta lelusta saisi vinkeetä lisäpotkua ja ilmaisun siirtäminen metsään joskus hamassa tulevaisuudessa olisi todennäköisesti vähän helpompaa. Ainakaan kahden pallon leikissä agility-hallilla sillä ei ole mitään ongelmia, mutta etukäteen pitäisi silti testata, miten tötterö leikkii vieraan kanssa. Jos tää pässi olisi tajunnut, olisin pyytänyt meidän tokokoutsia leikittämään sitä eilen...

...AASINSILTA! Ketterää! Eilen alkoi koirakoulu Rakin vetämä Toko 1 -kurssi, jonka sisältönä on tokon alokasluokan liikkeiden läpikäynti ja harjoittelu, joskin mukana on myös ylempien luokkien juttuja, kuten ruutua. Eilisen teemana oli perusasento ja seuruun alkeet, jotka Laika tosin osasi jo ennakkoon jotenkuten (=tulee imuttamalla oikeaan paikkaan, luopuu kyllä nakista ja ottaa kontaktin mielellään). Lisäksi puuhattiin ruutua (Laika menee sinkona, koska siellä on VINKUVA SIILIPALLO), testattiin luoksepäästävyys (no problemos) ja tuumailtiin hyppyä. Ensiyrittämällä Laika, lapsineroni, käveli niin tiukassa kontaktissa, että päräytti päin estettä. Toisella yrittämällä ohjaajaköntys meinasi kaataa sen. Odottakaas vaan, kun päästään kokeisiin asti, siinä ei kentät eikä sihteerinpöydät meinaa mitään, kun paviaanit rynnii päin noutokapulat korvissa ja merkkitötteröt kaulassa. =)

Laika sai koularilta kehuja ikäisekseen hyvästä keskittymiskyvystä ja mainiosta motivaatiosta sekä erityismaininnan säänkestävyydestä. Jospa hommaan vaikka kahdeksan tuollaista lisää, niin mulle on ihan sama, viekö VR mut kouluun, koska menen sinne joka tapauksessa puudelien vetämällä reellä..!

Muutoksia

<3

 

Tulin hiljattain siihen tulokseen, että Paavolle voisi tehdä hyvää asua talvi mun vanhemmilla. Viime talvi oli kirjaimellisesti aikamoista tasapainoilua sen selän ja jalkojen kunnon kanssa ja nyt liukkaiden taas alkaessa (tai pikemminkin jo alettua) en ennusta yhtään viime vuotta parempaa, vaikka fysioterapia on tehnyt sille ihmeitä ja kotihierontakin on auttanut. Nyt rasitteena on vielä kuulapää pentu, jonka mielestä tuntuu lipsuvan käsky "jätä" Paavon kanssa tolskatessa. Päätöstä vahvisti eilen sattunut, krhm, tiukka mutka. Loltsi ja Laika molemmat kurvasivat päätä pahkaa ukkoa päin ja se satutti oikean etusensa. Mulla olisi resursseja kävellä lenkkejä erikseen ja talutella papparainen verkkaiseen tahtiin päivittäin, enkä olisi tullut tähän tulokseen, ellei Paavolla olisi bestistään Lappeenrannassa. Se nimittäin elää aika tiiviissä symbioosissa mun isän kanssa, omalaatuisen verkkaisella, jääkaappipainotteisella rytmillään. Vastaava ei onnistuisi esimerkiksi Loltsin kanssa ikinä, se nimittäin pöyristyisi pitkäksi aikaa joutuessaan eroon meikäläisestä. Paavo taas on tyytyväinen, kunhan sille tarjotaan oma nojatuoli, ruokaa ja muutama kusitolppa. Se ei enää taida kaivata monen tunnin metsärömyämisiä, kuten Loltsi ja Laika, vaan päinvastoin voinee paremmin useammalla lyhyellä lenkillä päivässä, ihan jo selän kunnon takia.

Mua harmittaa koko juttu. Ei siksi, että kokisin vääryyttä tapahtuvan (päinvastoin), vaan siksi, että rakas pappakoija lähtee kovin kauas. Usko, että Paavon on Lappeenrannassa vähintään yhtä hyvä kuin täällä ja joiltain osin parempikin. Kuulen samalla omantunnon kolkuttelevan, koska en periaatteesta hyväksy koirien dumppaamista eläkekoteihin. Yritän kuitenkin avata itselleni, ettei Paavo häviä elämästäni mihinkään saatika väisty kenenkään tieltä. Voisin aivan yhtä hyvin pitää sen itselläni, jos vaihtoehtona ei olisi tuttuakin tutumpaa kotia, jossa lenkkirytmi on otollisempi ja yksinoloaikaa vähemmän. Luotan näin tekeväni koiraa kunnioittavan ratkaisun.

Ups

En mä tarkottanu. Mä menin niin kovaa ja suu auki tietty. OIKEESTI. Ja mul on terävät hampaat! Niin sit mä väistin sitä keittiön uutta penkkiä ja se ompelukoneen johto meni vahingossa mun suuhun. :/ Ja mä sit purasin leuat kii, etten mä ois lentänyt seinään. Olin niinku Tartsan liaanissa. OIKEESTI. Ja sen toisen johdon söi Paavo... Tai Loltsi... Tai en mä oo ihan varma...

T. Laika

Korvien kärkiväli parin vaaksan verran

Voi mun rakas höris. <3 (Kuvasta kiitos Jennylle.)

"Se on tosi järkevä"

Ai on vai? Näkisit, kun se juoksee keittiön matto suussa/ympärillään, syö reikää patjaan tai keksii jotain muuta hemmetin hyvää jäynää. No, ollaan nyt joka tapauksessa iloisia, että Laikasta sanottiin jotain noin nättiä. ;) Kommentti liittyi sen keskittymiskykyyn hallilla ja taipumukseen käyttää aivojaan ikäisekseen järkevällä tavalla eli siten, ettei se muutamankaan paljonkin pohtimista vaatineen session jälkeen ollut merkittävästi väsynyt. Lisäksi hallin pieneltä puolelta kuuluvien haukkumisten ym. äänten ilmoittaminen ei vienyt otusta enää mukanaan, vaan se tuli kutsusta takaisin mölisemästä ja keskittyi sitten tekemiseen.

Mitäpä sitä älyä kyseenalaistamaan. Blogitekstiä kirjoittaessani musta sankari sukelteli vesikupissa.

Agilityssä me kerrattiin vanhaa ja tehtiin vähän uuttakin. Uutuutena tuli irtorengas ja sen ja namien kanssa peeloilu operantilla otteella. Lartsa oli älyllinen ja kohelsi renkaan kanssa tosi mielellään. Mikä mulle jäi siitä touhusta positiivisimpana käteen, oli se, millä intensiteetillä Laika tarjosi eri käytöksiä. Jo viikossa epäsäännöllinen naksutinkoulutus oli muuttanut sen ajattelutapaa. Jälkiviisasteluna voisin heittää, että miksen tehnyt näin jo aiemmin, mutta paskanko sillä on väliä -  hyvä, että tein edes nyt.

Kotiläksynä mun pitää naksutella Laika menemään tuolin ali ja lisätä ulostuloon vähitellen pyyhe eli me aletaan opetella pussin alkeita. Toivottavasti tällä tavalla saadaan aikaiseksi koira, joka löytää esteestä ulos ilman kompassia, karttaa ja ohikulkijoilta kysyttyjä neuvoja (nimim. Loltsi on muuten fiksu, mutta...). Lisäksi me huomattiin Sepon kanssa, että Laika pitää Seppoa palkka-automaattina, joten otan jonkun onnettoman kaverinrutjakkeen/kidnappaan naapurin/ostan menninkäisen apuohjaajaksi ja ajoitan palkan uudelleen ja sijoitan apuohjaajan sivumpaan kuin aiemmin. Vapaaehtoisten jono ovellani on tietenkin keskiviikkoiltana varttia yli kahdeksan lähemmäs kilometrin mittainen ja kilpailu apuohjaajuudesta on kova. Mellakka oikein. :I *sirkat sirittää*

Tokon puolelta käväisin eilen koirakoulu Rakin luennolla Tikkurilassa. Näin jo koiria omistaneelle ja niitä kouluttaneelle ja lukiopsykat käyneelle tavara oli tuttua ja luento aika yleismaailmallinen, mutta uskoisin ensikoiran omistajien hyötyvän siitä melkoisesti. Joka tapauksessa tuo oli hyvä keino saada kouluttajan naama tutuksi. Jäin hyvälle mielelle kouluttajasta jo siinä vaiheessa, kun tutustuin hänen koiriensa toko-tuloksiin (kisattu ylemmissä luokissa - rotuna suomenlapinkoira), ja viimeistään nyt vakuutuin. Laika tuskin on potentiaalinen motivaatio-ongelmatapaus, ellen kämmi isolla kädellä, mutta ainakin meidän tuleva ope on joutunut funtsimaan muitakin viretilaongelmia kuin liiallista työhalua. :D Ensi viikolla kentälle, jeeeeeeeeEEEEEEEEeeeEEEeEEEeEEeeEEe!

Puhun ihan liian harvoin noista kääpiöistä, vaikka niidenkin kanssa tulee touhuttua jatkuvasti, joskin vähän pienemmällä mittakaavalla. Paavo toki odottaa omaa pappakerhoaan kovasti, se varmaan pakkaisi pienen kerhorepunkin, jos antaisin. Naksuttelin sen kanssa viikonloppuna siinä sivussa, kun treenasin Laikaa, ja voi -ttu miten hauskaa sen kanssa on puuhastella! :D Paavoa ei kiinnosta, onko se crossover-koira vai ei, se ei todellakaan lyö hanskoja tiskiin, jos se ei saa nakkia kitaan yhdellä tavalla, vaan vetää ässiä hihasta hurjalla motivaatiolla. Kaiken toiminnan se myös selostaa kovaan ääneen.

Loltsi on ollut metsien kuningatar. Se on selvinnyt Camalasta ja Hirveästi syys-celistä yllättävän hyvin ja pysynyt ripeässä kunnossa. Toki se antaa hovinarri Laikan juosta jorpakkoihin edeltä ja sitten etsiä kuivemman reitin sieville tassuilleen, mutta mikäs siinä, kun menetelmä näyttää toimivan. Prinsessa-hovinarri yhteistyö pelaa muutenkin hyvin ja musta tuntuu, että tytöistä on tullut erottamaton kaksikko, vaikka alkuun pelkäsin pienesti, että Loltsin sydän murtuu pennusta ikihyviksi ja se pakkaa pakaasinsa ja muuttaa Aruballe. Tilanne on vieläkin se, että Loltsi ärsyttää Laikaa melkeinpä enemmän kuin Laika Loltsia. :D

Luikuri ja Oskari

Toinen koira on musta ja toinen valkea, sää on pilvinen ja harmaa. Kuvaaminen ei voisi olla helpompaa, varsinkin, kun kuvauskohteet liikkuvat kuin karannut elohopea HOASin vinoilla lattioilla. (Kuvat Erja)

Osku ei ihan vielä pysy Laikan vauhdissa, mutta se ei kyllä estänyt yritystä! Pikkuvalkee on kyllä luonteeltaan mainio, vauhdikas ja itsepäinen naamanpurija. Larukin sai kasakkahepulin nähdessään kuuttikaverin pitkästä aikaa. :D Tiesittekö muuten, että kuten lapsilla on tavallinen ruoka - ja jälkiruokamaha erikseen, myös koiranpennuilla on sisä- ja ulkoperseilyenergia erikseen. Kun Osku alkoi väsyä puistossa juoksemiseen, siirryimme sisälle ja mukulat kävivät painimaan - ja Laika kiipeilemään huonekaluilla. Pari tuntia ja sitten ne malttoi laittaa taljoiksi keittiöön.

Aloittelin illalla station-treeniä ja jatkoin pitkästä aikaa kunnollista naksuttelua Laikan kanssa. Sillä on tyypillisiä crossover-koiran ongelmia - tai siis mulla on crossover-ohjaajan ongelmia. Keskityn kerrallaan liikaa yhteen juttuun ja unohdan toisen ja homma lässähtää; jos pidän kiinni ajoituksesta, unohdan hyvän vireen jne. Tämän takia niitä joissakin jengeissä parjattuja kanakursseja järjestetään. Allekirjoittanut ajatteli pärjätä ilman kotkotuksia (paitsi just kyllä tilasin viitisentoista kiloa sitä pakastimeen koirille...) ainakin vielä, koska Laika selkeästi yrittää eikä paineistu omien aivojen käyttämisestä. 

Ohjaajan perseilystä huolimatta eilisen ja tämän päivän pienet station-naksuttelut ovat johtaneet nyt siihen, että Laika hakeutuu toivotulle paikalle eli ymmärtää, mistä naksuttelen. Lisäksi otin pari tuokiota pelkkää kosketuskepin tökkimistä ja käytös tuli esiin hyvin nopeasti. Ajattelin yhdistää naksun myös vinkupalloon, koska leikki motivoi Larua monesti nameja paremmin - sitä paitsi alustasta pitäisi tehdä koiralle mielekäs paikka olla ja me rakennetaan agilityä hyvin pitkälti lelupalkan varassa aina kun se on mahdollista. Kuljetan molempia rinnakkain tai näin ainakin suunnittelin. Mun on tosin konsultoitava Seppoa aiheesta seuraavalla agi-tunnilla, koska lelupalkan käyttöön naksutinkoulutuksessa liittyy esim. vahvistetiheysprobleemia, mutta ne voitaneen ratkaista.

Huomisaamuna otan pehmeän laskun kouluun ja herään kelloon. Ajattelin kuskata Mustin katsomaan (eli haukkumaan) möllitokokisoja Tikkurilaan. Jos siinä sivussa yrittäisi vihjata käytöksen kultaisesta kirjasta tai jotain...

Ihan v*tun kiva koiraharrastus!

Kämpässä on kylmä. Päätin varovaisesti laittaa maton lattialle kettiöön. Sitä seuraavana yönä kuulu byöööörghyöörgh, kun Paavo oksensi varastamansa ruoantähteet ja osan ilta-ateriasta sille matolle. =)

Agility oli tänään kallista. Valitsin Reittioppaasta yhden vaihdon vaihtoehdon, jotta varmasti ehtisimme perille ajoissa. Vaihtoaikaa oli ruhtinaallisesti vartti, joten loogisesti meidän olisi pitänyt ehtiä... EI SE MITÄÄN, ETTÄ HAKANIEMESSÄ OLI TIETYÖ. =) Juostiin Laikan kanssa bussiin, joka peruutti laiturilta ja sanoi meille ei. Päätin, että minähän en per-ke-le anna periksi, on tätä stanan agilityä nyt niin kauan puuhattu, ja niinpäs me mentiin keskustasta taksilla Juvanmalmille. Agility-tunnin hinta 90 euroa ja rapiat päälle. =)

No biggie... Meillä oli hauskaa ja hyödyin jo ensimmäisestä tunnista huikeasti. Kotimatkalla (jonka taitoimme menestyksekkäästi julkisilla!) mietin, että melkoista haipakkaa on laji kehittynyt siitä maalaisalkeiskurssista, jonka Loltsin kanssa aikanaan kävimme, kun sitä vertaa tähän lajinaloitukseen.

Pientä yhteenvetoa kotiläksyistä:

1. Treenaa Laikalle station eli tauko-/rauhoittumispaikka (häkki tms., käytän alkuun fleece-huopaa, kun meillä ei ole häkkiä; voin myöhemmin siirtää huovan häkkiin) ja kuljetukset (namilla, lelulla ja niillä kahdella fyysisellä tavalla :D). Näin luodaan treeniin ajan myötä struktuuri ja ns. treenataan puhtaasti ja tehokkaasti (koira tietää, milloin levätä jne. - rutiinieläin).
2. Tutki Laikan käytöstä sen leikkiessä. Opeta luopuminen ja tehosta kahden lelun leikkiä (molempia tehty, mutta käytös hajoaa aika nätisti uusissa tilanteissa).
3. Siirry operantimpaan koulutustapaan. Niin, jos sen naksun on ehdollistanut, niin kai sitä voi käyttääkin... :P Tätä projektia oon yrittänyt puuhata koko ajan, mutta kun on ohjannut hyytelö-Loltsia, niin jotenkin sitä taipuu helposti vanhaan. Liha on heikkoa. Täytyy ryhdistäytyä. Naksuttelen Laikalle vaikka akselin ympäri pyörähtämisen ja kurre-asennon tempuiksi. :)

Noidenkin lisäksi on tavaraa, mutta mun pitää eritellä sitä mielessäni ennen ylöskirjaamista. Ongelma on edelleen ainakin ohjaajan viretilassa ja hämmennyksessä, koska jos Laikalla menee hetki peeloillessa, niin mulla menee tuplasti kauemmin. Tänään hämmennyin ihan jo siitä, että meidän piti odottaa vähän enemmän kuin normaalisti, en ollut käynyt hallin isolla puolella ennen, tapasin uuden ihmisen ja ylipäätään koko se sosiaalinen valmennustilanne oli uusi ja jännä. Huono hermorakenne. :P Seppo on erittäin vakuuttava tyyppi myös noin livenä ja uskon, että opetus tulee olemaan hedelmällistä. Mun täytynee ensi kerralla ottaa esiin hämmennysongelmat, koska ne vaivaa mua myös radalla ja selkeä ohjaus on kai plussaa agilityssä tai jotain. Öh köh.
 

Koulutushommia

Paavosta tulee vähintään erittäin asiallinen seniorikoirakansalainen: menemme koirakoulu Pienen Koiruuden senioriklubille marraskuussa! Hömppähommiahan se on, mutta papparainen ansaitsee hetkensä parrasvaloissa ja sitä paitsi se tykkää tehdä, kun lupasin makkaraakin osallistumisesta. Klubilla on tiedossa ainakin rallytokoa ja muuta vastaavaa, kroppaa rasittamatonta pappahommailua eli ihan täydellistä menoa downshiftaavalle Patemiähelle.

Laikan kanssa lähdemme opettelemaan tokon saloja. Olen treenaillut alkeita laiskahkosti tähän mennessä yksin, mutta totesin, että koira on koekunnossa ehkä puolen vuosisadan päästä. Opin sitä paitsi itse tehokkaammin, kun mun virheisiin voidaan puuttua heti. Apukädetkään eivät ole pahitteeksi, vakituista treeniseuraa kun ei ole. Katsotaan sitten kurssin jälkeen, jatketaanko jossain seurassa vai mitä.

Villakoira ja vesikoira ja lassiekoira

Sunnuntain tyngäksi jääneiden kopelointitreenien ohella päädyttiin Laikan kanssa pitkänpuoleiselle metsälenkille, jolla olivat mukana myös perro Temppu ja nahkalassie Neira. Koirilla oli aivan pirun hauskaa keskenään, ja mulla oli erityisen hauskaa vertailla Temppua ja Laikaa, jotka alemmassa kuvassa näyttävät sulautuvan toisiinsa, mutta tosielämässä niiden yhtäläisyydet ovat melko vähäiset. Temppu on piirun verran korkeampi, mutta varmaan kilometrin pidempi makkara.

Molemmat kuitenkin pitävät vedestä. Myös Neira paineli joukon jatkona lätäköissä ja lutakoissa. (Kuvat Jenny Yliollitervo)

 Brrblprlblrplrpplrlbprplbrlphplblob. Laika puhaltelee kuplia. :'D

Neira aivan täydellisessä syysvalossa (feat. puudelin pylly). Collie on magee koira. =)

Uusi ulkoasu!

Vinhaälyisimmät saattoivat jo huomata asioiden muuttuneen. Mietin jotain vähän erilaista kuin mihin koirablogeissa on totuttu ja tuskailun jälkeen päädyin tähän ällöpastelliseen lopputulokseen. :D Koiruuksien syväämisessä olisi mennyt ikä ja terveys, joten päätin tehdä sen huonosti, että olisin saanut tehtyä sen edes jotenkin - omissa pilipaliprojekteissa ei tää akka itsekurilla juuri juhli. Toivottavasti voin edes NYT aloittaa syyslomani rauhassa, koska juuri Photoshopin ynnä muiden Adoben tekeleiden kanssa olen koulussa naimisissa.

Noin muuten...

1. Mustaa villakoiraa on ERITTÄIN vaikea erottaa isosta multakasasta.
2. Laika on alkanut syödä leluiltaan neniä irti.
3. Haluan em. paviaanin kanssa kilpatokokurssille, sellanen olo mulla on. Tuntuu siltä, että tarvitsen ryhmän, kurssin ja selkeää opetusta. Terv. Pierupää ja Musti.
4. Uusimmassa Koiramme-lehdessä oli ensimmäisillä aukeamilla kuva aprikoosista villakoirasta orava selässään, esimerkkinä lajirajat ylittävästä ystävyydestä. Riistaviettinen koira ei tietenkään ole naurun asia, mutta kun kuvittelin omia aprikoosejani kameran eteen oravan kanssa... :D Ehh.

Kansikuvapimu

Loltsi pääsi mun portfolion kanteen. Toivottavasti eivät luule mua koiraksi.

PS. Laikasta ja musta tulee Seppo Savikon oppilaita ainakin hetkeksi! JEE!

Tummarusokki

AAAAAAARGH AAAAAAAARGH AAAAAAAAARRRRR EEEEEEKEKKEKEKEKEK KEEEEE <DKLSG<FKLDHKLDGFHJGFLHJGFLKJLJHFKGLKJLGHKJLÖGHKHÖLKGHJFJ
KHFJMKGHÖKÖLÖLHJÄÖLHJÖLHJÖLHÖJÄÖLÄÖLÖLGHÖ.L

 

GHHH GHHGHGHG GHGHHGHGHGH

:I

DGFKHGFJHGFJHJLDGFJHKGFJHÖJGFGHGÖFSDJHÖGFGHGFHFJGHJGFLHHLGFKJ!!!!

Vanhat maisemat, uudet metkut

(Kuva Danuka)

Ups...

Tekniikan ihmelapsi klikkasi sitten "kuka tahansa" -kohtaa ja näin meillä on kätevästi blogi, johon kuka tahansa voi kommentoida. Soittakaa torvia ja tanssikaa! Kiitos Johanna, kun sattui mokoma puheeksi. :D

Jyrähdys

FCI:n tiedote: http://www.fci.be/circulaires/49-2012.pdf

At the request of the Société Centrale Canine pour l’Amélioration des Races de Chiens en France (SCC), parent organisation of the breed standard “Caniche” (Poodle) (172), the FCI members and contract partners are reminded that two-coloured poodle-related dogs can under no circumstances be called “Poodle” neither on pedigrees nor in show catalogues and in other official documents.

SCC:n (Ranskan villakoirakerho), joka on villakoirien kattoorganisaatio vastaten rotumääritelmästä, vaatimuksesta muistutamme FCI:n jäseniä ja heidän yhteistyökumppaneitaan, että kaksi värisiä villakoira sukuisia koiria ei missään olosuhteissa saa kutsua villakoiriksi, ei sukutauluissa, ei näyttelykatalogeissa eikä virallisissa dokumenteissa.

Facebookin Villakoirat-ryhmä tarjosi FCI:n tiedotteen liittyen villakoiriin. Verkko moniväristen puudelien ympärillä ja pipot fossiilien päissä kiristyvät. Ilmeisesti joltakulta on poksahtanut jo otsasuoni, kun peräti alkuperämaa Ranskan kannanotto monivärisiin on tätä luokkaa. Johan mulla kasvaa halut hankkia kuviopuudeli ihan vaan mielenosoitukseksi. Ehdin jo porata FB-palstalla, että ovatko yksivärisistä vanhemmista syntyneet villakoirat sitten sekarotuisia vai miten pirussa niiden olemassaolo selitetään. Ehkä hämmentyneet kasvattajat voivat soittaa CERNin palvelunumeroon paradoksipuudeleidensa vuoksi, tässähän ollaan jo aikamoisessa hiukkaskiihdyttimessä.

Toivottavasti kukaan ei taivu mokomaan perseilyyn. Villakoira on villakoira on villakoira. Elän yhä edelleen vakaassa uskossa parempaan maailmaan ja utopiaan, johon kuuluu myös monivärinen villakoira. Viimeistään silloin, kun Euroopan mantereella on kuopattu se viimeinenkin väripuristi, monivärisille on tilaa. Nyt ne elävät ja olevat epävirallisesti Loistavien Puhdasrotuisten Yksiväristen rinnalla. Rodussa on oleellisempiakin ongelmia kuin kourallinen värejä, jotka ovat olemassa geenipoolissa, vaikka jengi tekarit kireällä muuta lallattelisikin.

 

LAIKA!

-Ääliö!
-Söikse ne sipsit?
-Ei... Vaan ne Loltsilta nypityt korvakarvat...

Fuck da police.

Koulutuksellista

Aiemmin mainitsemani Laikan pöhinäongelma alkaa olla hallinnassa, joskin suurta määrällistä vähenemistä haukkumisessa ei ole tapahtunut. (Voiko asiaa muuten typerämmin mainita? Aivoni ovat syöpyneet, olen klassinen ylianalysoiva blogitampio.) Joka tapauksessa olen päässyt ajatuksen tasolla niskan päälle penskan vilkkaudesta ja ruvennut reagoimaan nopeammin. Nykyisin siis auttavasti havainnoin ympäristöäni ainakin koirien ollessa mukana. Kun näen kusimetsää lähestyvän ihmisen, mille pitää tietenkin vöhpöhistä, huikkasen Laikalle kehut, kun se katsoo tyyppiä ja tilanne laukeaa siihen. Useimmiten se tulee marhuamaan jalkoihin, koska olen palkannut sitä hyvästä käytöksestä joko namilla tai leikillä (eli herra Skinner voi bilettää niin, että mullat pölisee), ja lähtee siitä rentona uusiin hommiin. Haukkumisesta tulee kielto ja luoksetulokutsu, jonka onnistumisesta taas tulee palkkaa, ja tämäkin on useimmiten aivan riittävästi, jos mun tutkan ohi pääsee joku paviaani lipsahtamaan. Joskus, kuten äskeisellä iltapissalla, kun olin tilanteen tasalla yhtä hyvin kuin lukion kemiantunneilla, Laika ehti väyhkätä yhdelle kuspuskan ohittaneelle vaaratekijäpissikselle hetken, kunnes kutsuin koiran luokse ja tuupin sen eteenpäin manuaalisesti, koska olihan se lissu nyt perkele jännittävä.

Olipa muuten jännä huomata männäviikolla, että Laika on vilkas. Mulla on varmaan vajaatoimintaa aivoissa, että tässä meni näin kauan, mutta rupesin miettimään, mitä 'vilkas koira' meinaa ja meillä se on yhtä kuin Laika. :D Syytänkö sitten koulunalkushokkia pitkän tauon jälkeen vai mitä, mutta ehkä tästä lähdetään uuteen suuntaan koulutuksessa. Mulla on pieniä vaikeuksia muistaa, että uljas musta on vasta pentu ja sen keskittymiskyky on vähäinen aikuiseen koiraan verrattuna. Hupsua, miten perusasioista sitä lipsuu.

Paavo valmistautuu nyt tulevan yön ja aamun aikana henkisesti kilpailuun. Se osallistuu nimittäin huomenna Suomen Dobermannyhdistyksen match show'n syömiskisaan. Saa nähdä, miten pohjattomia reikiä paikalla on. :D

"Ne näyttää niin älykkäiltä. Ihan ku ne miettis jotain."

Me ollaan viime aikoina tavattu mielenkiintoisia ihmisiä ja koiria. Olemme myös kuulleet ihmisten ajatuksia isoista koiralaumoista, söpöistä mangusteista ja sairaskertomuksia syylistä (valitettavasti, muahan ei todellakaan steissin spurgujen patit kiinnosta). Eilispäivän pitkä lenkki sujui mielenkiintoisissa merkeissä, kun törmäsimme sattumalta kolmeen mitteliherraan ja ulkoiluttajaan, joka kysyi, josko puudeleista olisi juoksuseuraa - ja olihan niistä. Päädyimme kiertämään parin tunnin lenkin Tuusulan korvessa koirien nauttiessa toistensa seurasta ja ihmisten turistessa koirista. Tällaiselle urbaanille erakolle moinen oli harvinaista herkkua. Loltsikin hyppäsi leikin pyörteisiin, tosin omalaatuiseen tapaansa huutamaan leikkijöille sääntöjä. Tavan puskapoliisi...

Tänään matkustimme ihastuttavassa ihmispaljoudessa morjestamaan Espoon Oskua. Junassa Helsingin keskustasta Leppävaaraan neljän ruuhkan aikaan oli sympaattis-ystävällinen ja läpeensä ihastuttava naisihminen, joka syötti omenaa Loltsille ja Laikalle. Viimeksi yhtä hyvään junapalveluun puudelit ovat tutustuneet pari vuotta sitten, kun joku savolaismummo syötti sikaosastolla omat leivänpäällisensä Loltsille ja Paavolle.

Osku on 9-viikkoinen coton de tulear, kuutilta näyttävä ja kissalta tuntuva kasa koiranpentua. Sen mielestä Laika oli ensin pelottava auringonpimennys, mutta kun Pisuli loivensi otteitaan, uskaltautui Oskarikin leikkimään. Painia ja kovia kierrosnopeuksia riitti ainakin tunniksi. Laru käyttäytyi todella hyvin ja olen ylpeä sen koirasosiaalisuudesta. Oskun ei tarvinnut mölistä tai kiljua isommalleen, vaan Laika sääti otteitaan tilanteen mukaan. Molemmilla oli silti hauskaa. Lartsa <3

Loltsin ja Paavon mielestä pikku-Osku oli kiintiötyhmä, mitä nyt tätikoira olisi mielestään voinut heittäytyä välillä painileikkeihin mukaan. Pennut saivat kuitenkin touhuta ihan keskenään, koska Loltsin leikkityyli nyt on vähän idari...

Oi voi väsynyttä pikkukuuttia. (Kuva Danuka)

Kotimatkalla katseet olivat lasittuneita ja yleinen velttous otti vallan. Siitäkin huolimatta joku korsolainen mimmi keksi, että puudeleiden silmistä loistaa muukin kuin ajatus kotona odottavasta iltaruoasta. Ainakin muilla kuin Paavolla (joka tosin aika monta kertaa naamio nälän valppaudeksi ja häikäilemättömyyden söpöydeksi ;)).