Loltsi kuoli tiistai-iltana ja vuorokausi sen jälkeen aloin kirjoittaa kuin hullu ja jatkoin sitä päivätolkulla. Teksti on luonnoksissa, mutta en tiedä julkaisenko sitä. Tekstiä on sittemmin tullut hyvin vähän. Ensimmäisen viikon aikana olin melko vähän kotona, kiitos ystävieni. Nukuin päiväunet Erican autossa Laika peittona ja Viena tyynynä, istuin monen luona ja nökötin pentujen seassa. Viikko ennen Loltsin kuolemaa sanoin viimeksi itselleni, että en anna tämän talven lannistaa minua ja selviän vaikka mistä. Vähänpä tiesin. Periksi en kyllä anna.
Loltsi Jennyn ottamassa kuvassa viimeisenä päivänään. Laika ja belgit juoksivat kepin perässä, Loltsi seisoi Erican jalkojen juuressa ja kerjäsi ruokaa. Erica sanoi, että se oli sorsa ja heitteli sille nameja suoraan maahan. Voi mun pieni sorsani. Videoita katsoessa tahtoisin murtautua ruudun läpi toiseen ulottuvuuteen ja silittää pieniä hörökorvia ja hapsuleukaa edes vielä kerran.
Näin tänään Jirka Vierimaan tekemän pentutestin. Olen nähnyt nyt kaksi erilaista livenä ja muutaman variaation videolta. Mielenkiintoisia kokonaisuuksia, erityisesti ajatukset niiden takana. Jirka tuntui painottavan pentujen oppimishistoriaa ja niiden lähtökohtaa tulevaan elämään sen sijaan, että niille olisi laitettu lyhyen testin perusteella pään sisään jokin tähtiin kirjoitettu kohtalo. Lisää Jirkan ajatuksia voi lukea tästä linkistä.
Laikakin on treenannut. Torstaiaksassa se oli niin mainio, että palkka-ahvenelta irtosi evä. Tajusin jotain sellaisia perusasioita, kuten koiraan katsominen (kieltämättä sillä on vaikutusta siihen kuinka tehokkaasti se eläin ohjautuu...) ja rytmitys (juokse kovaa ja jarruta - oisko joku voinut kertoa, että se tarkoittaa tätä?). Etenemistä ja estefokusta pitää treenata. Tiistaitreeneissä väännettiin enimmäkseen tokoa ja parit hyvät kepit. Tokoista on videon tynkää, joka on tulossa omaan tokokatsauspostaukseensa pian. Sitä ennen nauttikaa vaikka tästä videosta, jonka editoin Kiirasta: