lauantai 31. tammikuuta 2015

Arkea

Loltsi kävelee meidän perässä. Olen siitä ihan varma. Ei hihnoja, ei hoputuksia, vain vapaus. Minulla on hirveä ikävä sitä.

Loltsi kuoli tiistai-iltana ja vuorokausi sen jälkeen aloin kirjoittaa kuin hullu ja jatkoin sitä päivätolkulla. Teksti on luonnoksissa, mutta en tiedä julkaisenko sitä. Tekstiä on sittemmin tullut hyvin vähän. Ensimmäisen viikon aikana olin melko vähän kotona, kiitos ystävieni. Nukuin päiväunet Erican autossa Laika peittona ja Viena tyynynä, istuin monen luona ja nökötin pentujen seassa. Viikko ennen Loltsin kuolemaa sanoin viimeksi itselleni, että en anna tämän talven lannistaa minua ja selviän vaikka mistä. Vähänpä tiesin. Periksi en kyllä anna.


Loltsi Jennyn ottamassa kuvassa viimeisenä päivänään. Laika ja belgit juoksivat kepin perässä, Loltsi seisoi Erican jalkojen juuressa ja kerjäsi ruokaa. Erica sanoi, että se oli sorsa ja heitteli sille nameja suoraan maahan. Voi mun pieni sorsani. Videoita katsoessa tahtoisin murtautua ruudun läpi toiseen ulottuvuuteen ja silittää pieniä hörökorvia ja hapsuleukaa edes vielä kerran.

tymä rakass koiro

Näin tänään Jirka Vierimaan tekemän pentutestin. Olen nähnyt nyt kaksi erilaista livenä ja muutaman variaation videolta. Mielenkiintoisia kokonaisuuksia, erityisesti ajatukset niiden takana. Jirka tuntui painottavan pentujen oppimishistoriaa ja niiden lähtökohtaa tulevaan elämään sen sijaan, että niille olisi laitettu lyhyen testin perusteella pään sisään jokin tähtiin kirjoitettu kohtalo. Lisää Jirkan ajatuksia voi lukea tästä linkistä.

Laikakin on treenannut. Torstaiaksassa se oli niin mainio, että palkka-ahvenelta irtosi evä. Tajusin jotain sellaisia perusasioita, kuten koiraan katsominen (kieltämättä sillä on vaikutusta siihen kuinka tehokkaasti se eläin ohjautuu...) ja rytmitys (juokse kovaa ja jarruta - oisko joku voinut kertoa, että se tarkoittaa tätä?). Etenemistä ja estefokusta pitää treenata. Tiistaitreeneissä väännettiin enimmäkseen tokoa ja parit hyvät kepit. Tokoista on videon tynkää, joka on tulossa omaan tokokatsauspostaukseensa pian. Sitä ennen nauttikaa vaikka tästä videosta, jonka editoin Kiirasta:

maanantai 26. tammikuuta 2015

Pentuterapiaa








Olen istunut pentujen seassa reilun viikon ajan monta tuntia. Kuvat ovat jo yli viikon vanhoja, joten pennut ovat ehtineet kasvaa niiden oton jälkeen. Ne ovat silti aika ihania ja terävähampaisia yhä edelleen.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Sinä olet minun kallioni




Laika juoksee. Juostessaan se nauraa. Laika riehuu. Se puree, varastelee, hyppii. Yöt se nukkuu selkä vasten minun selkääni. Se ei hauku, kun tulen sisään ovesta. Sen riemu on hiljaisempaa. Yhdessä kävelemme ulkona, yhdessä selviämme. Laika ei täytä Loltsin jättämää koloa, mutta sillä on omansa, tärkeä.



Laika voi hyvin. Sille kuuluu hyvää tai ainakin ihan hyvää. Se on päässyt mukaan katsomaan itkeviä ihmisiä, joita se osaa lohduttaa olemalla löysä mössykkä tai tunkemalla paitani sisään. Vienan ja Kiiran kanssa se juoksee ja napsii belgejä villahousuista. Ulkona se on ollut enemmän varpaillaan. Ulosmenohaukku on sävyltään erilainen ja kestää pari haukkua kauemmin kuin ennen. Ensimmäisellä kahdestaan kävellyllä lenkillä se ei singonnut heti vapaaksi päästyään juoksuun, vaan vasta myöhemmin. Se kuitenkin löysi ulkoroihun folion ja leikki sillä. Jostain syystä Laika syö paremmin. Sillä ei ole kahta kuppia vahdittavana, vaan se voi keskittyä yhteen.

Tänään sunnuntaina menimme ulos ja kävelimme kaksi tuntia. Suoralla, jolloin yleensä päästän koirani ensimmäistä kertaa vapaaksi lenkin aikana, Laika painatti ensin hetkenmatkaa eteenpäin ja kääntyi. Se tähyili siihen suuntaan, mistä Loltsin olisi pitänyt tulla pientareita nuuskien meidän perässä. Pyysin Laikan mukaan. Se lähti, mutta kääntyi uudestaan tähyilemään. Eikä Loltsi tullut.

torstai 22. tammikuuta 2015

Hyvästi Loltsi


Yhdeksän yhteistä, hyvää ja onnellista vuotta. Yhden kasvu arasta koirasta rohkeaksi selviytyjäksi, toisen kasvu teinistä aikuiseksi. Loltsi kapusi syliini helmikuussa 2006, vaikka menimme katsomaan ostoaikeissa perheen toista koiraa. Loltsi kuoli sylissäni tammikuussa 2015.

Liian aikaisin, eri tavalla kuin ajattelin. Mutta hyvän päivän jälkeen, rakkaiden keskellä, saappaat jalassa. Jälkeesi jätit ystäviä, heistä kaikki surevat. En jättänyt sinua klinikan pöydälle, sillä sinä olet aina mukanani. Tunnen onnekseni kultaisia ihmisiä enkä ole nyt yksin. Mutta minun on opeteltava miten eletään ilman sinua. Onneksi opastit Laikaa alusta asti.

Olit paras ensimmäinen koira, opetit minulle kaiken oleellisen, muustakin kuin koirista. En tiedä mitä hyvää olen tehnyt, että sain sinut osaksi elämääni. Minä rakastan sinua.

kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa
-
oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

perjantai 16. tammikuuta 2015

some


Tein ku kerran käskettiin. Tykkää Ihmekoirista Facebookissa ja voit voittaa myötähäpeää kavereiltasi, jotka eivät ymmärrä koiraharrastustasi. Jakamalla et saa mitään, minä saan sivunäyttöjä. :-----D

tiistai 13. tammikuuta 2015

Temppuvideo



Pari mahdollista koiratanssin loppuasentoa, edistynyt väli-positio ja pyörimistä. Work in progress.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Miksi kutsutaan plussapallojen loppiaista?


Kun jostain kirjoittaa edes alustavasti blogikalenteriin, siitä tulee melkein virallista. Laikan mahdollinen HTM-startti on nyt siellä. Onko paniikin aika?! Koira pitäisi opettaa peruuttamaan, jonkinlaisiin sivuaskeleisiin, hioa linkit positioiden välillä ja opettaa itse asiassa se kolmas positiokin. Meillä on kaksi positiota, nimeämistä vajaa loppuasento ja ostarin K-marketista saa leikkiaseita. My body is ready.


Treenattiin loppiaisena Sporttiksella agilityä ja hitusen tokoakin. Treenasin irtoamista takaperinketjuttamalla ensin yhdelle ja sitten kahdelle hypylle. Noin kuukauden liitotauon jälkeen Laikalla oli taas agility bar täysillä pointseilla ja tuntui, että seinät kolisivat, kun se juoksi siilipallo kidassa. Aika ihana karvamuussi. Parasta oli kuitenkin kontakteilla eteneminen. Vedin monta juttua kasaan kerralla. Päästiin sekoilusta siihen, että Laika malttaa odottaa pysäytysasennossa hetken eikä ryysää etupalkalle, mutta kääntää fokuksen kyllä sinne vapautuakseen. Heitin targetin mäelle eli palasin tavallaan alkuperäiseen suunnitelmaan. Suhtaudun varovaisen optimistisesti tähän hetkeen ja toivon treenijaksamista. Nyt meillä on sentään viikoittainen omatoimitreenivuoro puomi- ja A-treeniin.


Tokopuolella yritin muovata nelkytsenttisen kartion kiertoa uutta AVOa varten. Laika tökki, kaatoi ja söi tödeä, kun pysähtyminen ei kelvannut. Jatkamme treenejä... Pitoharkka oli huomattavasti parempi. Naksuttelin kapulan nostoja koiriksessa sunnuntaiyönäiltana. Ne oli hätäisiäräkäisiä ja merkkailin oikeiksi lähinnä sylkemisiä pidon sijasta. Kun annan kapulan kädestä, pystyn paremmin säätelemään oikeaa palkkaushetkeä ja naksuttelemaan aidot, vahvat ja rauhalliset pitohetket kapulan heittelyn sijasta. Muutama oikein hyvä, kuvan kaltainen ote sieltä tulikin.

Loppurallittelut juostiin Luukissa. Loltsin mielestä oli taas liian kylmä ja se alkoi nostella tassuja heti, kun otin sen autosta. Mummeli pääsikin Erican tissikasvaimeksi matkustamaan.




PS.
Vastaus otsikon kysymykseen: ploppiaiseksi.

Itä-Helsingin Agilityharrastajat muuten järjestää rally-möllit Helsingissä 25. tammikuuta ALO- ja AVO-luokille. Mölleissä on vielä tilaa eli kaikki mukaan ja kaverit kans.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Elämää vuonna 2015

Heh, kattokaa, apina sai uuden vuosiluvun laitettua otsikkoon ihan niin kuin kaikki muutkin. Pätevä!


Elämää on myös uodenvaihteen jälkeen. Olimme rakettievakossa Loltsin paukkupelon takia Jennyn vanhemmilla Jennyn ja Erican laumojen kanssa. Kiitos äänieristeiden ja asuinympäristön, Loltsi söi vuoden vaihtuessa kuivattua kanaa kavereiden kanssa. Se ehti illan aikana huohottaa, läähättää ja täristäkin, mutta aivan minimaalisen vähän verrattuna aiempiin vuosiin. Kotilähiössä paukuttelu alkoi luonnollisesti samaan aikaan kuin rakettimyynti ja näppärimmät jonnet poksauttivat raketteja keskellä päivää ikkunani alla. En yleensä toivo kellekään pahaa, mutta sanotaanko vaikka niin, että jos joku otti vähän papatista hittiä ammuskellessaan paukkuja keskellä tiheästi rakennettua ja asuttua lähiötä, en varsinaisesti eritä sympatiaa.

 HerttaisuusVienaa ei jotkut tyhmät raketit kiinnosta. Enemmän vaikka hyväntahtoinen nipsuilu ja glitterliima.

Juoksutettiin koirat Uutelassa ennen vuodenvaihteen ampujaisia. Laika oli taas oma socially awkward itsensä, juoksi koiraporukoiden perässä tai vaihtoehtoisesti niiden keskelle, totesi, että vttu tee ootte tylsiä ja juoksi mun luo. Sitten se juoksi takaisin. Se aikuistuttuaan aika harvoin leikkii ventovieraiden koirien kanssa, enemmän se keskittyy omaan hauskanpitoon ja hengailuun. Surullista oli se, että paikalla oli kaksi trikkinahkaa. Laikan koko olemuksesta selvästi näki, että se luuli koiria Neiraksi, juoksi hirveällä innolla perään, mutta joutui pettymään. Niin, ei se sun paras ystävä vain tule enää takaisin.

 

Pitäisi ostaa lisenssi. Kohta pitää maksaa jäsenmaksuja vähän joka paikkaan ja piti ilmoittaa Laika juoksemaan muutama hyppäri, mutta talous päätti toisin, joten meh. Ohjattujen treenien maksaminen kirpaisi kuin ison finnin läsäyttäminen. Ymmärrän, että mikään ei ole ilmaista, varsinkaan agilityyn tarvittavan infran maksaminen, mutta on se silti joka kerta samanlainen pään waiwa ja hammas-paiccain ciristys. Ehkä ensi talvena maksan omatoimitreeneistä ja yritän tuurilla pariin hyvään valmennukseen. Ehkä ensi talvena taannun ihan huonoksi siinä samalla. Onneksi about miljoonaa muuta lajia voi treenata melkein kolikkobudjetilla (ja sitä me ollaan tehtykin).

Sentään Laika pääsi uimaan. Oli aika jännää, koska meidän vuorolla oli Uittaja. Laika ui kyllä tavalliseen tapaansa, mutta se oli selvästi hämmentynyt, kun altaassa oli selvästi ihan väärä tyyppi. Että ei toi oo hei koira, eiks tää ollu vaan koirille?! Kuulemma reipas pikkukaveri, mitä se onkin. Puoli tuntia se polskutteli innolla. Se uskalta nykyisin myös ponnistaa rampilta hypyllä veteen, mikä on ihan hyvä, koska uimakaverit ovat kaikki isovillakoiria. Mikä tahansa etumatka on hyväksi. Pari kertaa kaveri vei härskisti Laikan siilipallon sen nenän edestä. Laikahan ei tunnetusti anna periksi, joten se ui kulmat rutussa pahaa-aavistamattoman Sysin vieressä rampille ja tuijotti. Hyväntahtoinen Sysi ei ymmärtänyt mistään palloa tahtovista kääpiöistä mitään, mutta Laika sai kyllä pallonsa lopulta takaisin. Voimme nyt nukkua öisin.

Ottakaa lopuksi etujalaton, rento mätisäkki-Laika: