Canicaral ei auta sydänsuruun

♥ villakoiran ydin ♥

On taas tiistai. Tiistai on agility-päivä, se on ollut sitä nyt toukokuun alusta asti. Kaiken kouluhullunmyllyn ja muiden kolausten keskellä se on ollut lepopaikka. Agility on tietoisen läsnäolon harrastus: hyvällä radalla ollaan täysillä, kumpikin. Laikan kanssa aksaaminen on ollut jo monta vuotta jotain ihan muuta kuin vain jotain puuhaa. Se on ollut osa meitä kahta.

Juoksemme ilta-auringossa yksinkertaista, mutta tarpeellista pätkää. Sitten testaamme taitotasoa, etenemme suunnitelmassa ja treenaamme vielä toisen setin pysäytyskontaktia. Laika ei malta olla tarjoamatta kieli poskella tomerana etuperin ja takaperin sitä, mitä se jo osaa, vaikka vasta juttelen kouluttajan kanssa. Se on se tyyppi, joka istuu eturivissä ja viitatessaan tietää oikean vastauksen.

Kävelen sen kanssa pienen lenkin ja juotan sen. Siilipallostaan se ei malttaisi luopua ja se taas pudottaa sen pari kertaa vesikippoon ja tuijottaa sitä kieli suusta pilkistäen. Tarkastan sen tassut. Vasemman takajalan yksi kynsi on hapero. Nyt siitä pilkottaa punainen ydin. Sillä hetkellä sanon näkemiin, toivottavasti en hyvästi, ja koiran parhaaksi luovun. Kävelen kotiin kyyneleet silmissä. Laika valkkailee pitkin pururadan laitaa pomppien sen mielestä Oikeanlaisia Käpyjä ja sylkee niitä jalkoihini. Tiedän, että tämä on niin tärkeää, etten halua luopua siitä minkään harrastuksen nimissä.

Meidän elämämme muuttui hieman 1.6., oikeastaan jo aiemmin. Pidemmän tarinan voit lukea Laikan SLO-päiväkirjasta. Laika sai SLO-diagnoosin, tai oikeastaan epäilyn, sillä diagnoosin varmistaminen vaatisi rajun kynsibiopsian. Kliiniset oireet ovat kuitenkin hyvin tyypilliset SLO:n oireet: kynsien sarveisaine on tavallista heikompaa, yhdessä kynnessä jopa murenevaa, ja sarveiskuoret irtoavat ytimistä. SLO on parantumaton, krooninen autoimmuunisairaus. Se näyttäisi olevan perinnöllinen. Taudinkulku on yksilöllinen ja osalla koirista sairaus saattaa mennä lievän oireilun jälkeen pitkään remissioon. SLO ei varsinaisesti tapa, mutta pahimmissa tapauksissa märkivät kynsivallit ja jatkuvasti esillä olevat kynnen ytimet voivat olla niin kivuliaita, että koira on pakko päästää kivuiltaan ikiuneen.

Aloin epäillä tätä jo loppukesällä 2017 tuon nyt auenneen, mutta silloin heikkenevän kynnen takia. Elin hetken toivossa, että se olisi vaurioitunut jonkin trauman yhteydessä ja kaipaisi parantuakseen sinkin ja muiden kynsiin vaikuttavien lisäravinteiden lisäämistä. Näitähän Laika on syönyt jo aikapäivät muutenkin.

Laikan SLO-päiväkirja sisältää tähän mennessä tapahtuneet virstanpylväät, jos oireiden etenemistä voi niin positiivissävyisellä nimellä kutsua. Päätin aloittaa sen kirjoittamisen paitsi itselleni muistiin myös muiden avuksi. SLO ei ole onneksi hirvittävän yleinen sairaus ja siksi siitä on liikkeellä melko vähän tietoa.

Olen tällä hetkellä eniten huolissani Laikan kenties kokemasta kivusta. Nyt paljastunut ydin on ensimmäinen laatuaan. Samoihin aikoihin se nuoleskeli toistuvasti toista takatassuaan, joka on hyvin tyypillistä kipukäytöstä. Kynsiä leikatessani totesin, että aiemmin oireettomista kynsistä kahden ydin oli alkanut erota sarveiskuorestaan. Näiden takia hankin sille kipulääkityksen diagnoosin tehneeltä klinikalta. Tassun nuoleminen loppui kuurin toisena päivänä. Paljastunut ydin on jo onneksi peitossa.

Toivon itselleni säntillisyyttä SLO:n jokaviikkoiseen hoitoon. Minun täytyy laittaa aikaa ja energiaa kynsien pitämiseen lyhyinä ja pitää huolta niistä paikoista, mitkä voisivat esimerkiksi revetä. Kokeilen Abicin-pihkalakan apua ja toivon, että siitä olisi erityistä apua tuon haperoimman kynnen suojaamiseen kulutukselta. Olen myös ajatellut ostaa jonkin tassujen ja naaman ajeluun tarkoitetun pienemmän trimmerin siltä varalta, että tassut ovat jossain vaiheessa kipeät - iso kone nimittäin värisee todennäköisesti pientä enemmän. Varvaskarvojen pitäminen lyhyinä on kuitenkin järkevää.

Olen surullinen. Olen surullinen ylipäätään koko typerästä sairaudesta. Paskaako lankesi maailman parhaan Masikoiran niskaan. Ei ole kenenkään vastuulla, että saimme tällaisen varjon seuraamme, mutta silti huomaan välillä kyseenalaistavani joltakin kummalliselta taustasäteilyltä, miksi. Miksi miksi miksi. Vaan näitä sattuu. Pahasti sattuukin.

Toivon, että saamme elää edes normaalia elämää, vaikka agilityn ja vauhdikkaan tokon kivituhkalla treenaaminen pitäisi jättää pois. Laika rakastaa pienellä sydämellään montaa asiaa täysiä. Käpyjä, kovaa juoksemista, seuruuta, veteen hyppäämistä, omien kylkien paukuttelua lelulla, peiton alla nukkumista, tärkeiden ihmisten puskemista - eikä lista ole puolessakaan. Onneksi minun ei tarvitse luopua agilitystä, koska talossa on nouseva tähti Vinski, jonka kanssa kursimme vielä saumamme pois. Mutta teen surutyötä. Ehkä vielä, ehkä ei koskaan enää.

Laikan SLO-seuranta
SLO-sairaat koirat (Facebook-ryhmä)
SLO Symmetrical lupoid onychodystrophy (Facebook-ryhmä, englanninkielinen)

Terveystutkimusiloa!

Kyllä kelpaa kirmailla vuorokaudet läpeensä, kun on todistettavasti ihan selkäranka eikä vaan vanukasta koko Viljoeläin! Jahuu!

kyynärät 0/0

lonkat B/B

selkä LTV0 VA0

polvet 0/0

Silmätarkkia laitellaan tulille sitten vanhemman Pöltsin kohdalla. Toistaiseksi se näkee eteensä ja lausunto on alle kaksivuotiaalla voimassa niin vähän aikaa, että odotellaan hetki. Olen erittäin iloinen myös kasvattajan puolesta, sillä pentue on nyt luustokuvattu kokonaan (yhtä selkälausuntoa odotellaan) ja yksiä C-lonkkia lukuunottamatta tulokset ovat olleet A:ta, B:tä ja nollaa. Siisti homma!

#eienääikinäeläinlääkäriin #bää

 

 onks tälle tukiryhmää

Sattuipa viikonloppuna niin, että palasin kotiin koulutuksesta* ja löysin kaksi innokasta koiraa. Toinen ei kuitenkaan kantanut kenkiä eikä mölynnyt tervetulomölyjä. Kaverin pihalla se vain makasi maha turvonneena. Turvotus meni kävelyllä ohi, apatia ei. Katseltuani flegmaattista olotilaa ja ummetusta maanantaihin, soitin eläinlääkäriin ja varasin ajan. Ei ole kunnollinen Vinku sellainen Vinku, joka vain esittää kymmenkiloista karvamatoa eikä edes kenkiä kuskaile.

Olin tietysti varma, että nyt on lopun aika käsillä. Hautajaiset suunniteltuani kuitenkin totesin, että kenties kyseessä on eturauhasongelma tai ihan vain ummetus. Tiistai-iltapäivänä matkustimme bussilla (hyvin rauhallisesti, terveisiä sitä kummeksuneille tädeille: koirani oli kipeä, ei se muutoin mikään käytöskukkanen ole) Sopulitielle pitkästä aikaa. Sielläpä sitten tehtiin yhtä jos toista, mutta mikään ei ole saanut sellaisia paheksuneita mulkoiluja aikaan kuin lääkärin sormi pyllyssä. Sieltähän se sitten löytyi, suurentunut eturauhanen. Tardak teki kipeää, mutta onneksi meillä oli taianomaisia ankkaslaisseja mukana.

Pidin lääkäristä varsin paljon. Vinskin nielussa oli ärtymystä, ilmeisesti elimistön yleisen puolustusreaktion seurauksena. Saimme option antibioottikuuriin, jos pieni köhä jatkuisi pidempään (se on jo käytännössä loppunut). Akuuttina hoitona oli Tardak-piikki ja kastraatiolle tuli suositus vain, jos vaiva jatkuisi toistuvasti. Musta oli mukavaa, että sillä ei kuumoteltu, kun jonkinlainen orastava trendi näyttäisi olevan oletuskastrointi. Pitäköön kuukusensa, jos niistä ei ole sille terveyshaittaa (joka olisi luonnollisesti pätevä syy poistaa mokomat), lie niillä ja niiden tuottamilla hormoneilla tehtävänsä.

Viljami voi nyt virkeästi ja on ihan entisensä. Osan karvoistaan se on kyllä pudottanut jonnekin, mutta se oli toisaalta tarkoituskin ja siitä voisin kirjoittaa ehkä seuraavaksi. Näimme eilen Hiili-äiskää ja kasvattajaa ja mänttipuudeleilla meni aika lujaa.

» » »

*Koulutuksesta? Lammaskoulutuksesta. Kun Vision eläinnäyttelijäkurssilla sain kuulla, että sellainenkin mahdollisuus olisi, ilmoittauduin mukaan. Minulla ei ollut juuri ennakkotietoja lampaista, tiesin lähinnä niiden olevan lauma- ja saaliseläimiä ja koiriin verrattuna nopeita oppimaan. Tämän lisäksi ne olivat estottoman ahneita ja ihania. Keston rakentaminen käytöksiin tuntui olevan varsin helppoa tai ainakin helpompaa kuin koiralle. Siedätimme lampaita erilaisiin perustoimenpiteisiin ja saimme kouluttaa niille kohteita. Niitä kohteita eräät sitten hyödynsivät esimerkiksi agility-hypyn opetuksessa... Mihinkäs tiikeri raidoistaan.

Jokaiselle harrastuksenaan koiria kouluttavalle toisen lajin kouluttaminen on varmasti virkistävä kokemus, vaikka kouluttaminen itsessään ei olisikaan se kiinnostava juttu esimerkiksi lajitreenaamiseen verrattuna. Lauantain siedätysperiaate vaikka toimisi hienosti koirien trimmaamiskoulutuksessa, vaikka kyseessä olisi vain muutaman kilon painoinen, säyseä pikkuotus, jolle "saa tehdä mitä vaan."

"Oikeesti haluisin vaan juoda kaljaa ja itkeä"

mästörpiis by Erica

Oisko vaik ne tyhmät jutut eka? Okei. No toi telinevoimistelukilpailu ei ollut ihan meidän juttu eilen. Nyt tuntuu jo siltä, että koko tyhmä jännitys ja ahdistus on kaukana galaksin toisella laidalla, mutta eilen se oli ihan totisinta totta. Nukuin liian pitkään, valmistauduin henkisesti puutteellisesti, tein kisapaikalla höhliä ratkaisuja. Rataprofiili oli mielekäs, juostavissa, tehtävissä. Tuloksena kolme kieltoa ja sitä myöten hyl. Laikan piti vahtia, että pysynhän kasassa. Mahtaa olla rankkaa, kun elämän tukipilari lahoaa radalle. Radassa oli hyvää ne pari näppärästi ajoitettua valssia ja siistit kepit, ei näköjään mitenkään itsestäänselvät ykkösluokassa.

Jotta jatkossa voisin pedata tietä kohti onnistumista (=rentoa ja ihanaa kisasuoritusta) minun täytyy...

...syödä aamulla. Joko ennen lähtöä, matkalla kisapaikalle (peltojen läpi Ojankoon, voi siinä sämpylän vetää) tai kisapaikalla ennen starttia. En ole pystynyt syömään aamulla oikeastaan niin pitkään kuin muistan, mutta nyt syksyn aikana olen huomannut, että öklötys on vaihtunut näläksi, mikä on ehkä terveellistä.

...juosta epiksissä, vaikka sitten kisan ulkopuolisena. Jännityksenhallinta on kenties hitusen helpompaa ja samalla Laika saa vieraissa paikoissa onnistumisia ja sitä kautta itsevarmuutta.

...ottaa mukaan kaveri, jos se on mahdollista. Jos ei ole kimppakyytiä tai kukaan ei tarjoudu, aion pyytää. Tämä oli julkinen varoitus, toverit.

...panostaa entistä enemmän irtoavaan, estehakuiseen ja tarjoavaan koiraan. Lisätään sitten toisenlaisten virheiden mahdollisuutta tai jotain, mutta pfffft. Estehakuisuus on paras ja itsevarmuus.

---

 Loppuviikosta käytiin tokoilemassa (Heurekan parkkis) ja vähän hiomassa kiekkojuttujakin (enimmäkseen sisätiloissa).

Superjihuu paikkamakuusta ja -istumisesta. Laikan häiriötreeni on edelleen ollut aika minimaalista, joten heitin sen aika isoihin olosuhteisiin junien, autojen ja rekkojen keskelle. Istuminen meni palkatta, kestoa lähemmäs pari minuuttia, oli mukavan levollinen eikä lähtenyt, vaikka Kiira irtosi vierestä. Makuu oli levottomampi, mutta paikkasin sitä pysymällä lähempänä ja palkkaamalla hyvästä fokuksesta eteen. Pysyi tässäkin, vaikka Kiira lähti. Yksi haukku tuli, kun jossain oli yllärihäiriö. Ne on pahimpia ja niitä pitäisi treenata kontrolloidummissa olosuhteissa.

Ensimmäistä kertaa treenattiin luoksepäästävyyttä tai ylipäätään häirittyä perusasentoa. Yksi Erican painostus oli selvästi liikaa, lähti muistaakseni vastaan moikkaamaan, muuten hyvin. Paransi myös selkeästi loppua kohden, kun täsmentyi, että häiriö=palkka. Toivon muuten pyhimmästi, ettei kukaan siellä pimeässä nähnyt, kun tehtiin vastaava häiriötreeni Kiiralle, koska se sisälsi pahempia moovseja kuin Erkan discokoulu.

Heittelin kiekkoja. Aloitin airbouncen treenaamisen ja ihmetys oli aika suuri, kun yksi yritys ehkä kymmenestä onnistui, tosin heitto oli hemmetin lyhyt. Muista tuli jotain ripulirollereita, mutta ei muistella nyt niitä, vaan ihastellaan sitä, että kerrankin osasin jotain. *ihast* Laikalle nakkelin muutaman flipin ja ne menee jo aika kivasti rutiinilla. Se myös hämmentävää kyllä osaa seisoa paikallaan "odota"-vihjeellä enkä tiedä missä ja milloin olen sen sille opettanut.

Jennyn luona sisätiloissa treenattiin selkävaultsin alkeita, tällä kertaa kunnolla. Kolme settiä, Jenny naksutteli ja palkkasi. Laika äkkäsi nopeasti ja siirryttiin suht nopiaan liikkeen nimeämiseen. Vihje on käytännössä mun kumartaminen. Ja koska luonnollisesti en harrasta mitään asteittaisia kriteerin nostamisia, annoin asian hautua lauantain ja sunnuntaina kisoista kotiin kävellessäni menin kentälle. Laitoin Laikan istumaan, kävin kyykkyyn, kumarsin ja vapautin koiran ja boom, se oli mun selässä. Kaksi settiä ja himaan. Voittajaolo, vaikka tuli se tyhmä hyllypyllykin. Ensi kerralla frisbeet mukaan ja rollerit käyttöön, kenties lauantaina kurssilla.

---

Tänään oli vielä osteopaattikäynti Jerry Ketolalla. Koirassa ei suurempaa sanomista, kireyttä oli lapojen juuressa ja lanteessa eli siellä, mistä tiesinkin sitä löytyvän. Laika oli äärimmäisen rento, löysä ja pörröinen mustekala ja nautti päivänselvästi, vaikka osteopatia näyttää sivustakatsojan vinkkelistä aika hurjalta. Ketola oli musta vallan mainio tyyppi ja mennään uudestaankin. Loltsi oli mukana myös, koska jatkoimme matkaa eteenpäin ja sekin sai osansa huomiosta. Ketolan kanssa oli mukava jutella ja jutunjuurta löytyi mm. villakoirille tyypillisestä rakenteesta. Laikan lapajumin todennäköinen syy on rodunomaisessa ryhdissä ja etuosassa. Se alkaa olla jo aika kaukana peruskoiran rakenteesta ja on kroppaa kuormittava tekijä. Näinhän mä olen ajatellut jo pidemmän aikaa ja tämä vain vahvisti sitä. Aika monen rodun harrastajan mielestä ryhti on jees ja näyttelymenestys kertoo terveestä rakenteesta. Silmien avaamisen aika: ei se kerro. Ja kyllä, se kuormittaa myös tavanomaista kotikoiran elämää elävän, ryhdikkään koiran lapoja ja etuosaa, eikä liity toiminnallisten lajien harrastamiseen.

Kenraaliliidot

Rata + sivutreeninä A:ta.

Kulunut viikko on ollut yhtä vuoristorataa, jos näin kulunut ilmaus sallitaan. Maanantaina sähköpostista löytyi KATin kisojen kisakirje, keskiviikkona taas KKS:n. Olipa jännittävää nähdä oma nimensä oikeassa lähtölistassa Laikan nimen kanssa. Että siellä me nyt sitten ollaan. Me yhdessä. Jännitys on ajoittain aikamoista ja välillä on vaikea syödä tai keskittyä kouluhommiin, kun viikonloppuna tapahtuu. Menemme paikalle pitämään hauskaa ja jos se tuottaa vielä jotain tuloksiakin, niin hienoa. Yritän olla ottamatta sen enempää paineita kuin niitä jo valmiiksi omassa päässä on. Yritän juosta kymmenenvuotiaalle Tiinalle ja hänen kaikille mielikuvituskoirilleen, eiköhän siinä ole ihan riittämiin.

 Larre. *syrän*

Keskiviikon ohjattujen rata oli tosi kiva. Laika tosin ampui melko hallitsemattomasti ensin renkaalle ja sitten putken väärään päähän, mutta tarttuipa niitä onnistumisiakin. Neloshypyn saksalainen oli useimmiten melko sujuva, mutta arviointia hämärtää vähän liiankin kiltti Laika, joka kyllä totteli, vaikka en ollut ihan kartalla. Koira rukka, kun sillä on tällainen saakelin teletappi ohjaamassa. Toisaalta pohjalta on vain yksi suunta - sivulle sanoi rapu ylöspäin. Mutta se saksalaisen jälkeinen elämä! Oli flow'ta, oli menoa, tuntui agilityltä. Laikan keppiosaaminen on kyllä sen fortea, mutta onhan se sille aika perusteellisesti opetettukin. Ysiputkelta sai painatella (tai ranittaa, viddu mitä nuorisosanastoa tuolla kentällä oppii) 11-hypyn takaakiertoon ja valssailla vähän. Se. Oli. Niin. Sairaan. Hienoa. Apukoutsi puuttui siihen, että menen kaksinkerroin valssatessa ja olen siksi hitaampi kuin mitä ruoto suorana olisin. Mutta siitäkin huolimatta homma toimi. Se on muuten aika kolee tunne. Korjasin muuten valssausasentoa ja Laika oli vähän dude wtf, mutta ymmärsi kyllä sitten. Kaikkea sekin on joutunut oppimaan. Näistä oli kuitenkin hyvä lähteä suksimaan kohti Kotkaa, joka on jo ylihuomenna. Shiiiiiieeet. Ihanaa. Kamalaa. Ihanaa. Ihanaa. Joo, on se ihanaa.

A... Laika väisti boksia jonkin verran. Kolhiminen ei ole ilmeisesti mitenkään kamalan kivaa. Se tekee ja juoksee, mutta yrittää keskittyä myös boksin yläriman väistämiseen ja se häiritsee meitä kaikkia. En tiedä, mitä sillekin tekisi, käyttäisi isompaa boksia vai irrottaisi yläriman kokonaan. Vai alkaisi häivyttää koko boksia pois ja toivoisi parasta. Mnheehhhh.

Loltsin syyshymy. *miljoona syräntä*

Lappeenrannasta kuului hieman ikäviä uutisia. Paavo piti viedä taas lääkärille, tällä kertaa takajalan patin alettua vaivata. Näin patin nykytilassaan lauantaina ja se oli juuri matkalla meille alkanut vaivata koiraa. Se oli kasvanut. Maanantaina kävi ilmi, ettei pattia voinut vielä leikata, sillä se oli tulehtunut. Nyt Paavo sitten syö antibiootteja ja pahkura leikataan ensi viikolla pois. Pikkukoiran mieltä painaa patin lisäksi puhallettava kauluri, joka sai sen kuulemma kiemurtelemaan pihanurmikolla ja tekemään kaikenlaisia akrobaattisia venytyksiä ja ties mitä pohkeenväistöjä. Ja eläinlääkärissä se oli läpsinyt ruokasäkkejä ja heitellyt pahvilaatikoita. Punk was never dead ja silleen. Toivotaan, että jalan pikantti lisuke on vain vaaraton rasvapatti eikä salainen kaksonen tai esim. headcrab. (Vai olisiko se buttcrab tässä tapauksessa?)

Käväisin sunnuntaina kenneltytön ominaisuudessa Porvoon näyttelyssä puudelikehän laidalla. Se oli hauskaa, vaikka vähän jäi kaivelemaan selvästi väistävän koiran nostaminen yhdessä luokassa varmaa esiintyjää paremmaksi (molemmat luokan koirat siis saivat ERIn ja SA:n eli olivat muodon puolesta ilmeisen samanarvoisia). Muuten oli kiva päivä ja ainahan vaihtelu virkistää. Juuri mistään kuvista ei tullut lasta eikä paskaa, mutta katsokaa nyt vaikka Safia (Littlerock's Sweep Safina). Kaunis kuin karkki.

Juustokoa

Juusto on hyvää. Toko on kivaa. Varsinkin, kun osaa jo vähän päästää irti kynsin ja hampain kiinni pitämästään perfektionismista. Se vapauttaa kummasti treenaamaan kunnolla, sitä tokoakin, joka meillä on sivulajin roolissa. Koin siitä pitkään huonoa omatuntoa, mutta hiljalleen olen alkanut toisto toistolta muuttaa omia ajatuksiani toiseen suuntaan. Ei mun tarvitse jaksaa kolmea tai neljää "päälajia", kun pelkästään agility-treenejä on viikossa kolmet, joskus neljätkin. Riittää, jos alokas korkataan joskus ja avoin sen jälkeen ja jatketaan eteenpäin omaa tahtia. Valloitetaan vuori metri kerrallaan, ei yhdellä loikalla, vaikka superkoira Laika varmasti siihen pystyisikin. Ohjaaja vaan ei, ja se on ihan ookoo. Kun sanoin tuon ääneen itselleni, palasi treenimotivaatiokin. Ja nyt Laika osaa taas vähän enemmän ja vähän paremmin.

Kennelliiton lonkkapaneeli oli muuten syyskuun alussa lausunut Laikan lonkkakuvat uusiksi ja ilmoitti siitä eilen. Lausunto oli sama kuin Limanin eli C/B. Lähetin kuvat paneelin arvioitavaksi siis siksi, että Axelsonin arvio lonkista oli symmetrinen B/B. Puhuin Limanin kanssa elokuussa puhelimessa ja hänen mukaansa ero Laikan oikean lonkan ero B:hen on hiuksenhieno, tuskin koskaan vaivaa koiraa eikä nivelrikkoa ole (eikä toivottavasti tule!). Mitään harrastuksia tai normaalia superkoiran elämää kirjain ei estä eikä sen pitäisi olla esteenä myöskään mahdolliselle jalostuskäytölle, kunhan uros on lonkkakuvattu ja luonnollisesti A- tai B-lonkkainen.

Edessä häämöttää viikonloppu Paavon kanssa. Kaveri haluaa pukeutua halloweenina mun penkkaripukuun ja se pitää käydä hakemassa entisiltä hoodeilta. Samalla käydään mätsärivisiitillä naapurikunnassa, kun kerran ollaan paikalla. Jokohan me kohta ollaan treenattu kehäkäytöstä riittävästi... 

Eroon sydänsuruista

Eläinlääkärissä tapahtuu, osa kaksi: Loltsin sydänultra. Pelkäsin, vapisin, tärisin, stressasin etukäteen. Olin vuorenvarma, että tulen kotiin yhtä villasankaria vähäisempänä. Että ainakin sydämestä löytyisi läpireikä ja keuhkot olisivat puolillaan nestettä. Sen sijaan kovin koettelemus oli Loltsin hillitön vitutus, joka alkoi heti ovensuusta ja päättyi HauMaun ulkopuolelle. Sydämessä on vikaa, mutta ei isoa ja keuhkot ovat isot ja hienot, niin hienot kuin pikkukoiralla voi olla. Sivuääni on Kangasniemen mukaan 4/6-tasoinen, siis hieman vakavampi kuin Sopulitien arvio, mutta sydän itse oli ultran perusteella kaunis ja toimiva. Ne pienet oireet, mitä kesän aikana Loltsilla on ollut, selittynevät minimaalisella keuhkoputkentulehduksella, johon se sai lyhyen antilooppikuurin (ja omistajan määräämän omatoimisaikun agiepiksistä).

Mun pitäisi oppia koirilta hetkessä elämistä. Huolestuminen lienee enemmän kuin inhimillistä, mutta etukäteen surtu suru on kaksinkertainen suru, monesti kovin tarpeeton. Loltsihan ei osannut huolestua koko asiasta ennen Hänen Korkeuttaan loukannutta eläinlääkärireissua. Kainalostakin veivät karvat, perskeles.

Laikan luustokuvatulokset

Kuva Heini Rytkö.

Laikan luustokuvat on nyt lausuttu. Kyynärät palautuivat terveinä, mutta lonkista vasen C:nä oikean pysyessä B:nä. Soitin lonkat lausuneelle Limanille ja hänen mukaansa lonkka on erittäin rajatapaus ja lähes B. Estettä harrastuksille tai normaalille elämälle ei ole. Mietin vielä, lähetänkö kuvat peräti liiton paneeliin. Toisaalta mulle ja kasvattajalle riittää tieto siitä, että Laika voi elää normaalia, aktiivista elämää, mutta voihan paneeli tulkita toisen lonkan myös B:ksi, mikäli siihen on aihetta.

Woolly Bohemia's Mary Bell

Silmät OK

Kyynärät 0/0

Olat OK (epävirallinen)

Selkä OK (epävirallinen)

Lonkat B/C

Polvet 0/0

Mainoksia, rokotuksia ja sydänsuruja

Osallistuin ylläolevalla kuvalla Peten koiratarvikkeen Facebook-sivujen kesäkisaan, kun siihen tuli villakoiraryhmässä pientä kannustusta. Jos kohta kuva ei ole mitenkään loistava, kiteytyy siinä hyvin iso osa tätä kesää ja ennen kaikkea Laikan menohaluja. Facebookissa olevat voivat äänestää täällä.

 Rantaleijonat. Loltsikin melkein ui nakin voimalla.

Vein tytöt tänään rokotuksille. Laika käyttäytyi erinomaisesti eikä edes rabies-piikki kirvellyt, kuten pentuna. Loltsin mielestä piikkien pistely hienon koiran hipiään oli yhtä kusista kuin aina ennenkin ja se olisi halunnut lähteä pöydältä lipettiin. Harmikseni sen ennen 1/6-tasoinen sivuääni oli voimistunut 3/6-vahvuiseksi. Sydän pitää ultrauttaa spesialistilla, jotta lääkityksen tarve saadaan selville. Voi rakas pieni Loltsi.

Röntgen-kuvat

Tältä näyttää Laikan sisällä:

 Kyynärät.

 

Lonkat - se neljäs ja onnistunut yritys.

 Oikea olkanivel.

Vasen olkanivel.

Epävirallinen ruoto. Viralliset selkärankakuvat otatan uusintatarkkien yhteydessä tulevaisuudessa.

"Siihen vois ampua nukutusnuolen ja se vain jatkais matkaansa"

Per Axelssonin näkemys. Liittoon lähtivät kaikki muut paitsi selkä (Laikan iän takia) ja olat (ei lausuta villakoirilla). Kuva Jenny Yliollitervo.

Helpotuksen huokaus. Allekirjoittaneen sotkemien aikataulujen takia menimmekin tänä iltana agilityn hallittavuustestien sijaan Mevetiin Laikan terveystarkkeihin. Tulokset näkyvät ylläolevassa kuvassa, tosin virallisethan niistä tulee vasta sitten, kun ne ovat pyörähtäneet Suomen kennelliitossa lausuttavina. Mitään suuria muutoksia sieltä tuskin tulee, näin kuvat ja kaikki nivelet näyttivät varsin siisteiltä - ja toisaalta kirjaimista viis, koira on näiltä osin joka tapauksessa terve. Mua jännitti ennen kuvauksia aivan hirvittävästi ja olin jo käynyt kaikki kauhuskenaariot läpi päässäni, mutta onneksi seura helpotti oloa ja toisaalta Laikakin oli aika huvittava. Se ei meinannut nukahtaa lainkaan. Kahden rauhoiteannoksen jälkeen se jaksoi haukahdella ja käveli röntgeniin omin jaloin siinä missä kaverit ympäriltä lakosivat siinä ajassa missä pitikin. Kuvauspöydältäkin se olisi kuulemma lähtenyt kävelemään. Koirien virotessa naureskelimmekin, että mehän olisimme voineet lähteä niiltä sijoilta hallittavuustesteihin, sillä elukka oli ihan menossa, joskin vähän huojuvasti.

Postauksen otsikko on sensuroitu sen sisältämän luokattoman kielenkäytön vuoksi

 Totta, minunkin mielestäni se eteisen jalkalamppu oli täysin hyödytön! Varsinkin pimeällä ulkoa tullessa on kätevääkin kätevämpää, että valokatkaisija on makuuhuoneen oven vieressä!

Äläkä vaan varo sitä tassua! 

Laikalla on hämähäkin geenit ja kiven aivot. Tulin kotiin ja huomasin, että kämpässä on askarreltupaskarreltu kivastimukavasti, nyitty nenäliinoja alas ja nikerrelty eteisen lampun johto poikki (miten, kysyn vaan!?). Ja jollakin ilveellä, varmaan uusia niveliä kasvattamalla toi musta marakatti oli myös onnistunut järsimään tassunsuojasukkaan reikiä - kaulurihan sillä oli päässä. Psyykkinen ja fyysinen rasitus kulkevat käsi kädessä. Pystyn nimittäin aktivoimaan Laikan ihan ok tyytyväiseksi, mutta millään ilveellä en voi korvata riehumista villinä ja vapaana. Toivottavasti meni vain dyykattua irtaimistoa eikä kynteen päässyt muhimaan mitään.

Kädellinen, tunne paikkasi (ja ällökuvavaroitus)

Maanantai-iltana sujautin Laikalle muovipömpelin päähän estämään haaverikynnen nuolemista. Penska oli vähän hämillään (olisit itteki, jos sulla olis canalplussa leukaperissä roikkumassa) ja sillä meni hetki törmäillessä sängynjalkoihin ja ovenkarmeihin, kunnes se tajusi, millaista puskuria tötsän kanssa täytyy pitää. Päätin itse nukkua lattialla patjalla, jottei Laikan olisi pimeässä tarvinnut hyppiä kaulurin kanssa ja mahdollisesti tökkiä jo valmiiksi kipeää käpälää minnekään. Sanottakoon, että HOAS-asunnossa sitä elää koko talven pakkasrajalla ja se varsinkin lattialla tuntuu... Kun aamulla sitten kömpäisin ylös, makasi mun sängyssä kaksi ylevää narttua päät kenossa kuin kysyen, "miksi sä siellä nukut, kyllä täällä tilaa on?" Puudelit perkele. (Ja joo, nyt nukun taas sängyssä!)

Tältä muuten näyttää koiran kynnen sisällä:

Suihkunraikas ällökynsi. Päivittäisen huuhtelun ja lääkekuurien lisäksi kynnen juurta hoidetaan Vetramil-voiteella. Tuntuu rauhoittavan aika mukavasti, tosin mömmö haisee ihan hyttysmyrkyltä.

Haaste ja kynsikuulumiset

 Meidät haastoi hirmuisa trikkihirmu Neira.

Säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Jokaisen haastetun pitää siis kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Myös haastajan 11:sta kysymykseen pitää myös vastata.
3. Haastetun pitää keksiä 11:sta kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat.
4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Pitää kertoa että heidät on haastettu.
6. Ei takaisin haastamista.

Goddammit, en kyllä jaksa taaskaan haasteilla kunnolla ja näin, mutta jos vastaan noihin kysymyksiin ajankuluksi.

Minun kysymykseni teille:
1. Miksi valitsit juuri tämän nimen koirallesi?
Olen aina pitänyt avaruudesta. Lisäksi yhdellä lempibändilläni on Laika-niminen biisi (Youtube-linkki löytyy Larun esittelysivulta). Laika on sanana kaunis ja siihen sisältyy avaruusteeman lisäksi hienoa korkealle tähtäämisen symboliikkaa - ja jalathan tuolla otuksella harvoin osuu maahan. Nimenantoprosessin jälkeen olen myös fiilistellyt sitä, että nimi on myös kunnianosoitus alkuperäisen avaruuteen lähetetyn Laikan kaltaisille koe-eläimille, puudeli-Laikalla tarina vaan on toinen ja onnellisempi.
2. Oletko törmännyt yllättäviin haasteisiin kouluttaessa?
Laikan ja Paavon kanssa en oikeastaan, Loltsin kanssa aikoinaan jonkin verran.
3. Oletko ollut yllättynyt rodunvalinnan jälkeen, että millaisen yksilön saitkaan?
En, sillä rotu oli tuttu ja tätä nimenomaista sukuakin olin seurannut jo pidemmän aikaa.
4. Oletko miettinyt muita eläimiä rinnallesi, kuin koiran?
Kissoja nykyään. Pidän lisäksi valtavasti kaneista ja erilaisista matelijoista ja sammakkoeläimistä, mutta kani olisi täällä kävelevä lihapiirakka ja herppien pitoon taas liitän aika paljon eettisiä ongelmia.
5. Mitä mieltä olet koiravaatteista?
Hyvä, että kynnys vaatettaa kylmänarat koirat on madaltunut. Paskaa, että kynnys välineellistää prinsessaksi puettu pikkukoira joksikin reikäpään vauvankorvikkeeksi on madaltunut. Lue: jos vaatteella on aito tarve tai sen turhan vaatteen käyttö ei häiritse koiraa, ne vaatteet on jees. Paavokin on puettu piraattipuudeliksi kerran ja sille järjestely oli arr!
6. Mitä mieltä olet koirarattaista?
Kaitpa nuo paikkaansa puolustaa, kun pikkukoiria pitää kuskata näyttelyissä tai kisoissa (taatusti ergonomisemmat vehkeet kuin mikään kotijormapiisisen kasaan kyhäämä kärry+häkki-systeemi) tai ottaa jo huonompikuntoinen vanha koira mukaan pitkille lenkeille. Toisaalta koirarattaistakin olen valitettavasti todistanut sitä ikävää ääripäätä, jossa selkeästi kipeää ja mitä ilmeisimmin lopettamista vaativaa pikkupuudelia kuskattiin KAIKKIALLE rattaissa emännän vauvana.
7. Omaan silmääsi rumin koirarotu?
Rutut, lytyt, rakenteeltaan täysin ylilyödyt rodut. Monissa näissä on kyllä potentiaalia ja myös suloisia yksilöitä (ja esim. ranskanbulleista ja tipsuista pidän, vaikken ikipäivänä ottaisi kumpaakaan), mutta mun päässä omasta rakenteestaan ja täten ulkomuodostaan kärsivä koira ei ole kaunis.
8. Omaan silmääsi kaunein koirarotu?
Kisakiree greyhound, lyhyeksi ajettu keskikokoinen villakoira, bretoni, akita, mudi.
9. Keräätkö koirasi ulosteet?
Joo ja laitan takanreunalle. Hoidetuilta alueilta kyllä.
10. Oletko sinäkin yksi niistä, joka puhuu koiralleen lenkillä?
Kyllä vain!
11. Lässytätkö koirallesi?
Sen verran, että niiden käsitys normaalista puhetavasta on varmaan aika häilyvä.

Laikan kynnen hoito edistyy. Käytin sen eilen Mevetissä, ja kuten arvelin, se sai kipulääke- ja antibioottikuurit ja kynnestä lohjennut osa poistettiin nukutuksessa kokonaan. Laika kamppaili nukutusainetta vastaan aika kauan ja oli kuulemma myös herännyt hirveän nopeasti (todella laikamaista). Mun koirista kaksi, nuo narttuset, näyttävät olevan sellaisia nukutusainevastustajia, sillä Loltsi on myös hidas sammuja ja se taistelee aivan viimeiseen asti nukahtamista vastaan. Paavo taas simahtaa aika ongelmitta, se kai ajattelee, että sama, vaikka sitä nyt nokoset ottaa, kun väsyttää näin kovasti... Laru syöksyi hoitajan mukana odotushuoneeseen yhdellä valtaisalla loikalla ja hyppi kunnareita, kun keskustelimme jatkohoidosta. Nyt kotosalla se jo leikkii Loltsin kanssa, vaikka käyttääkin osan ajastaan angstaamiseen. Loltsi on siitä kiva isosisko, että se tajuaa toisen jalkavaivan eikä normaaliin tapaansa yritä kampittaa Laikaa puremalla sitä jalasta - nyt se roikkuu otsatukassa ja heittelee persettään kaverinsa naamalle.

Kynsi parantunee ennalleen jopa parissa, kolmessa viikossa ja mun mielestä arvio on aika realistinen ottaen huomioon Laikan kynsien valtaisan kasvutahdin. Peukut nyt persettä myöten pystyyn, että selvittiin säikähdyksellä! Minkäänlaista antipatiaa porrasritilöitä kohtaan tuo elukka ei muuten tunne, mistä olen kiitollinen. Meille tulee ylös asti metalliritiläportaat ja (suurimmaksi osaksi tosin matolla suojattu) porrastasanne on samaa materiaalia, joten niitä säpsyvä koira olisi vähän hankala.

Teini-ikä paska ikä

Pientä koiraa häpäistään. 

 

Kynsi särki

Laika on aikamoinen riehujaedward. Meillä on ikävä porrasritilä. Eilen ilmassa oli surkeata onnea ja Laikawaikalapsiparka repäisi yhden etujalan kyntensä ritilään. Nyt sillä on tassussa ensiapuna side ja sukka, joka aiheuttaa runsaasti dramaattisia katseita ja huokailua. Ensi viikolla meillä on edessä reissu Mevetiin, jossa kynttä luultavasti ronkitaan rauhoituksessa, saadaan antilooppikuuri ja käsky maata paikallaan helevetin kauan. Luin viime yönä varmaan jok'ikisen kauhukuvan, mitä revenneestä kynnestä voi seurata aina lievistä kynsivallintulehduksista luutulehduksiin ja varvasamputointeihin asti. Kiitos ei, ehkä me yritetään parantua. Tauolle jäi nyt agility ja riekkulenkit vapaana eikä Laikasta taida olla lähtemään myöskään suunnitellulle uimalareissulle eikä fyssarille tsekattavaksi (josta lienee kuitenkin hyötyä sitten, kun akuutti kynsivaiva on hoidettu, Gauhea Sugga aiheuttanee epätasaista rasitusta Laikan kroppaan). Meillä kaikilla on varmasti hyvin mukavaa, kun tuo nuorisorikollinen ei pääse toteuttamaan itseään, joten pitää kaivaa koiratemppukirjat ja aktivointilelut esiin...

Herra Persoonallinen herra

Paavo se pitää faninsa tyytyväisenä. Vietin pitkän viikonlopun Englannissa ja tänään Facebookin aukaistessani löysin koiravahtina toimineen ystäväni seinältä seuraavan statuksen:

Paavoo kiukutti niin paljon tyttöjen riehuminen, et piti mennä protestiks kaataa ämpäri :DDDDD

Pällieläinten seurana ollut Mufasa-kissa oli ilmeisesti pitänyt Laikaa kiireisenä ja kaksikko oli onnessaan rullaillut mattoja. 

Freesinä myöhästyneen paluulennon ja snadien yöunien jälkeen kaapaisin Paten kainaloon ja suunnistin Käpylään koirajumppaan. Paavo oli selkeästi hyötynyt sekä edellisestä käynnistä että säännöllisestä selän kotikäsittelystä ja tällä erää fyssarikäynnit olivat tässä ja uusintakierros käynnistynee vasta loka-marraskuussa, ellei jotain satu. Hapsuvarvaspapparainen on klassisesti kuin hyvä viini - paranee vanhetessaan. 

"Taitaa olla aika persoonallinen koira"

Pentuna luin koirakirjoja, mutta niissä ei koskaan kerrottu, että koirille on fysioterapiaa. Onneksi kuitenkin sellaiseenkin ihmisiä koulutetaan, koska Paavo oli tänään terapiassa ensimmäistä kertaa ja hyötyi siitä jo. :) Pääsimme viimein Tamara Merenvallan vastaanotolle ja visiitin jälkeen voin suositella häntä varauksetta - vinttikoiraharrastajat eivät olleet väärässä. Tehokkaan, mutta koiraystävällisen käsittelyn kaupanpäällisiksi sain vinkkejä Laikan agility-harjoitteluun ja kropan lihasten ja koordinaation kehittämiseen.

Itse käsittelyssä Paavo käyttäytyi hyvin (ruokaa tarjottiin), peräti paremmin kuin olisin uskaltanut arvata. Sen selässä löytyi koko rangan mitalta jäykkyyttä ja ongelma-alueita, mutta varsinaisesti mitään uutta ei bongattu. Suurimmat ongelmapaikat ovat yhä ja aina vaan niskassa ja lannerangan alueella sekä vasemmassa takajalassa. Fyssari ihastui Paavon luonteeseen ja otti sen mielellään uudestaan käsiteltäväksi eli siis "läpsimään namipurkkia", minkä Pate varmaan tekee mielellään. :D

Muuten auringon alla on kuuma eli mitään uutta ei ole satanut taivaalta. Laika vaihtaa etuhampaita ja ilokseni huomasin, että ainakin ylös pikkuriksejä taitaa tulla täydet kuusi, vaikka maitohampaita oli vain neljä. Agilityssä ei ole tullut ihmeempää edistystä, koska viime viikolla myöhästyimme treeneistä kiitos ärsyttävän, myöhästyneen bussin. Kun jälkikäteen vielä paljastui, että hiturointi johtui kuskista ja että sen olisi voinut estää, kiehuin hyvän aikaa seuraavana päivänäkin. Tässä videotaltiointia asenteesta, jolla treenimatkoihin julkisilla pitää suhtautua:

Paavoa ei nujerreta

Pieni suuri mies kävi lääkärissä. Tuomio: sydän pelaa, pieni sivuääni kuuluu (ensimmäistä kertaa, tuloksena 1/6), varsinaiset oireet aiheuttaa henkitorven kudoksen rappeuma, joka painuu Paavon hengittäessä nelisen milliä kasaan. Tämä on ilmeisesti johtanut lievään tiivistymiseen ja tulehdukseen keuhkoissa, johon Paavo sai antibioottikuurin. Sen jälkeen yskän hoitoa jatketaan henkitorvea avaavalla lääkkeellä. Olen niiiiin tavattoman helpottunut, että papparainen on vielä kelpo elukka elämään. Ehdin tietenkin taas kirjoittaa muistokirjoitukset päässäni, mutta tuli aliarvioitua pieni mies. :D Paavohan itse ei tiennyt tällaisesta mitään, vaan keksi mm. vahtia eläinlääkärin toimenpidehuonetta. Eläinlääkäriltä itseltään. Vuh vuh hau hau öyy.

Tervettä menoa - joskus, ehkä, toivottavasti

Paavo on taas kipeä. Tällä kertaa arvotaan, pettääkö pumppu ja jos, niin milloin. Toivottavasti ei ainakaan kovin pian. Papparaisen jaksaminen on kortilla ja minulla on enenevissä määrin sellainen olo, että jokin on pielessä. Toki minulla on näissä asioissa taipumusta maalailla piruja seinälle, mutta yhtäkään turhaa eläinlääkärireissua en ole toistaiseksi tehnyt... Katsotaan, mitä HauMaun Kangasniemi osaa meille kertoa.

Mahdollisten sydänongelmien lisäksi varasin Paavolle fysioterapia-ajan. Näillä nurkin semmoisille alan ihmisille on jo-no-a, mutta fyssari oli erittäin kiltti ja varasi meille tunnin verran aikaa ensi viikolta. Paavon alati juminen selkä on saanut nyt lisärasitteeksi etuosaongelmat, jotka ilmeisesti saavat niskan alueen tukkoon. Paten kyynärnivelet ovat yliliikkuvat ja niistä johtuviin ongelmiin tutustuttiin viime talvena, kun heppu liukastui kerran kunnolla ja alkoi sen jälkeen varoa vielä enemmän kuin ennen. Silloin sen etuosa kuvattiin perusteellisesti ja mitään luustollista vikaa sinänsä ei löytynyt (päin vastoin, ranka oli erittäin hyvässä kunnossa). Paavo on ollut nyt kolmen päivän kipulääkekuurilla ja käynyt ulkona tarpeillaan ja valo tunnelin päässä häämöttää ainakin sen verran, että kipuja sillä ei juuri nyt ole.