Itse käsittelyssä Paavo käyttäytyi hyvin (ruokaa tarjottiin), peräti paremmin kuin olisin uskaltanut arvata. Sen selässä löytyi koko rangan mitalta jäykkyyttä ja ongelma-alueita, mutta varsinaisesti mitään uutta ei bongattu. Suurimmat ongelmapaikat ovat yhä ja aina vaan niskassa ja lannerangan alueella sekä vasemmassa takajalassa. Fyssari ihastui Paavon luonteeseen ja otti sen mielellään uudestaan käsiteltäväksi eli siis "läpsimään namipurkkia", minkä Pate varmaan tekee mielellään. :D
Muuten auringon alla on kuuma eli mitään uutta ei ole satanut taivaalta. Laika vaihtaa etuhampaita ja ilokseni huomasin, että ainakin ylös pikkuriksejä taitaa tulla täydet kuusi, vaikka maitohampaita oli vain neljä. Agilityssä ei ole tullut ihmeempää edistystä, koska viime viikolla myöhästyimme treeneistä kiitos ärsyttävän, myöhästyneen bussin. Kun jälkikäteen vielä paljastui, että hiturointi johtui kuskista ja että sen olisi voinut estää, kiehuin hyvän aikaa seuraavana päivänäkin. Tässä videotaltiointia asenteesta, jolla treenimatkoihin julkisilla pitää suhtautua:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!