Onnistusponnistus

Rakastan agilityssä onnistumista, vaikka ihan pientäkin. Sitä, kun koutsi sanoo, että ota se valssi tiukemmin, mennään Loltsin kanssa radalla ja valssi tuntuu rutistavan ajan ja paikan määreitä, kun vauhti on kova ja koiran tekemä mutka mahtuisi kolikolle. Varsinkin mustassa putkessa tuntuu vieläkin asuvan mörköjä, mutta en anna sen häiritä, pitää vaan juosta kovempaa. Putkista huolimatta Loltsi oli tänään hallilla niin super, että piirsin bussissa treenipäivikseen sen kommenttien kohdalle ison sydämen.

ihQ!

Laika harjoitteli putkea ja nyt myös hyppyestettä ihanan vinkuvan siilipallon kanssa. Sen treeneissä nyt ei sen kummempaa kommentoitavaa ollut, se on edelleen innokas tekijä ja vauhtia on, kun jalatkin ovat kasvaneeeeeeeeet. Laru on viimeisen viikon aikana tuntunut ottavan aiempaa enemmän häiriötä ympäristöstä, lähinnä äänistä, joista se ei ole juurikaan piitannut ja hallillakin se tuntui mörköilevän kovimpia haukahduksia ja muita (vaikka sen vierustoverina oli toki aina yhtä kohtelias, räkä poskella räyhäävä vatipää-Loltsi) leikin lomassa. Olen reagoinut tähän lakonisella höpöhöpö-lausahduksella ja palkalla, kun kontakti palaa. Laika palautuu kyllä nopeasti uomiinsa, joten en ole huolissani, eiköhän kyseessä ole joku niistä kuuluisista mörkövaiheista, mitä koiranpennut käyvät läpi. Tykkään muuten siitä tavasta, jolla tuo suhtautuu matkustamiseen joukkoliikennevälineillä: se nukkuu. Saa kyllä luvan pitäytyä tavassa myöhemminkin!