Kisakauden 2019 startti

Nyt yritetään ottaa vahinkoa takaisin. Tuntuu, että koko koirallinen elämä hidastui viime kesänä, kun Laikan kynnet alkoivat hajota ja Vinski sai riesakseen anturahaavan, jonka paranemiseen meni yli puoli kesää. Nuo nakersivat kisatavoitteita ja homma läjähti yhdeksi maatuvaksi mökiksi, kun suunnittelin ja tein useampaa näyttöä ja aloitin (ja lopetin...) syksyllä uuden duunin. Kun päälle lisättiin vielä ohjaajan hyvinvointihaasteet, jäi kaikki ylimääräinen pois selviytymisen nimissä. Valmistuin marraskuussa eläintenkouluttajaksi näyttöjen mennessä läpi. Kiitos kaikki oppimestarieläimet, harkkapaikat, Helsingin Fallkulla ja sen ihanat lampaat (Narnia forever ♥) ja Amiedun loistavat opettajat.

Olemme siis kisanneet tänä vuonna enemmän kuin hetkeen. Meno on edelleen aika low key, mutta suunta on sentään nousujohteinen.

Ketterä koira

Vinskin kanssa olemme ehtineet startata meidän ensimmäiset agikisamme! Kävimme kahdella hyppyradalla, tuloksina hyl Ojangossa ja LUVA kakkosijalla Lappeenrannassa, kun annoimme vähän tasoitusta pistämällä kaarratusvaiheen silmään. Rata oli melkoista koiran virvelöintiä. Tuomari mainitsi palkintopallilla melkoisesta vauhdista. Hyllyrata ei sekään ollut kaukana nollasta, mitä nyt hupiukko Viljami valitsi putken ennemmin kuin kepit. Molemmat radat olivat tosi kivoja, tuomareina Anne Savioja ja Jari Helin.

Minun kisajännitykseni näyttää olevan tosi kivasti hallinnassa, vaikka edellisistä agility-starteista on ehtinyt kulua jo kolme vuotta (mihin tää aika..?). Kisatilanne aiheuttaa vain positiivisen adrenaliiniryöpyn ja seikkailunhalun.

Ainut stressinaihe Vinskin kanssa on sen reaktiivisuus toisia koiria kohtaan erityisesti halliolosuhteissa, mutta olemme selvinneet olosuhteisiin nähden kiitettävästi. Treeneissä sen päälle ehdittiin käydä tänä talvena valitettavasti kerran selkäni takaa (pitäkää ne koirat kiinni, kiitos!) ja kisatilanteissa minua toisinaan harmittavat aika letkeästi pidetyt kanssakisaajien koiraeläimet. Tästä on onneksi ollut kiitettävästi puhetta viime aikoina Facen agility-keskusteluryhmässä. Ehkä suuntaus kääntyy, koska en selvästi ole harmeineni yksin. Kisarauha kuuluu kaikille, kilteille ja sosiaalisillekin.

NUUUHHH

Haisulit

Maaliskuun alussa Vinski suoritti nosework-hajutestin hyväksytysti Lohjan Kirsujen hallilla Lohjalla. Testi oli hirmu kivasti järkätty näin reaktiivisen koiran omistajan vinkkelistä katsottuna.

Etukäteen jännitti yllättävän kovasti, miten homma sujuisi, mutta se laukesi, kun Vinski reagoi lämmittelyalueella hydrolaattiin välittömästi ja ilmaisi sen tosi sujuvasti.

Testin laatikkorata meni säätäen, mutta aikarajan puitteissa. Vinski haisteli pohjaa ja vähän sitä sun tätä muutakin, mistä testaaja oli etukäteen sanonutkin. Se loikki muutaman laatikon ylikin, haisteli kumminkin koko ajan. Myöhemmin kävi ilmi, että hallilla oli bongattu erinäisiä pikkujyrsijöitä. En ihmettele, että näitä lihapiirakoita elämässään muutaman listineen Pöltsin pientä päätä saattoi sekoittaa muutama häiriöhaju.

Laika nosework-kokeessa

Osallistuimme Nuuhkujen nose-kokeeseen maaliskuun 30. päivä. Taas kerran jännitti. Etsintäalueet olivat melko ahtaita ja pieniä, mutta mielestäni tosi kivoja. Odotusalueet oli hoidettu tosi sujuviksi ja missään ei tarvinnut olla nenäkkäin toisten koirien kanssa, ellei suorastaan änkenyt. Tuomareina Taina Korhonen ja Miira Hellsten.

Suoritusvuoromme oli ensimmäisenä. Laika nousi auton ensimmäisellä sivulla sitä vasten. Tietysti tämä osui juuri kokeeseen, kun se ei ole sitä herran aikoihin enää tehnyt. Siitä pyyntö alas ja homma jatkui. Laika kaarsi itsevarmasti auton toiselle puolelle ja haju löytyi takarenkaan tietämiltä. Siitä ruhtinaallisen koiranmakkarapalkan kautta ulkoetsintään. Laikaa ei paljon nollakoiran jälkeensä jättämä pissa aidassa kiinnostunut, vaan se hakeutui kohtuullisen nopeasti seinälle ja löysi piilon perustuksen raosta. Näistä yhteensä 25 p + 25 p ja yksi miinus ajoneuvoetsinnästä.

Ehkä vajaan tunnin odotuksen jälkeen siirryimme sisätiloihin. Laatikot olivat ensimmäisinä. Tässä vaiheessa jännitys oli enimmäkseen kadonnut - tai siltä ainakin tuntui. Laika oli sen sijaan varsin kiihtyneellä tuulella, ylitteli laatikoita ja ähisi mennessään, haisteli kumminkin sentään. Se ei ollut ehtinyt käydä kaikkia laatikoita läpi, kun tulkitsin vähän kiireellä sen ilmaisevan, ilmoitin löydön ja se olikin väärä. Mutta, kumma kyllä, Laika ei reagoinut oikeaan, nurkassa olevaan laatikkoon, vaikka osoitin sitä sille. En tiedä, mitä omituisia molekyylejä siellä yleisesti varsin laatikkovarmalle koiralle sitten oli, mutta tällaista tällä kertaa. Luonnollisesti 0 p.

Tulosminä oli laatikoiden jälkeen harmissaan. Ehdin keksiä muutaman metrin siirtymän aikana sata itsesyytöstä (hienoa, I know), jotka jälkiviisaasti myös tietysti korjasin päässäni. Kokosin itseni kuitenkin vielä sisäetsintään.

Sisäetsinnässä Laika kurkki useamman kerran minua kohti eikä meinannut irrota etsimään. Lähti kuitenkin uudesta kehotuksesta aina ja lopulta upposi etsintämoodiin. Huone oli "tyhjää täynnä" verraten esim. viime vuoden Askolan kokeeseen, jossa oli esim. pöytä ja tuoleja keskellä huonetta. Koiran piti osata upota (tai ohjaajan ohjata) etsimään huoneen päädystä ja reunoilta, jonne oli ympätty piano ja tuoleja pinoissa. Jälkiviisaasti voisin todella, että olisin voinut lähettää Laikan suoraan huoneen jompaankumpaan reunaan ja se olisi osannut edetä siitä taitavasti. Nyt lähetin sen suoraan tyhjään ja se kyseli paljon matkalla kohti lähtölinjan vastaista seinää.

Löytö tapahtui viimeisen 30 sekunnin sisällä. 25 p ja yhteensä 75 p koko kokeesta.

Tuomareiden kommentit:

Sisä (Korhonen): Loistavaa ohjausta. Koira työskentelee innokkaasti, vaatii hieman tukea ohjaajalta. Hieno tarkennus ja ilmaisu.

Laatikko (Korhonen): -2 väärä ilmaisu. Rauhallista etsintää, valitettavasti koira kiinnostuu väärästä.

Ajoneuvo (Hellsten): Hieno rauhallinen lähtö, hyvä yhteistyö.

Ulko (Hellsten): Upea yhteistö, antoi työskennellä itsenäisesti.
 
Näitä oli ihana lukea jälkikäteen. ♥

Tulosminä ja siten ihan kokominä pääsi lopulta yli harmituksen ja tirisen halua revanssiin. Tiedän, että kykenemme tiiminä sataan pisteeseen kirkkaasti. Harmillisesti kokeita on nyt etelässä tosi vähän ja odotan toiveikkaana kesää. Epätoivoissani suunnittelin jo matkoja Jyväskylään ja Kuopioon, mutta autottomana niissä olisi haasteensa enkä tiedä, olenko ihan niin epätoivoinen. Treenaaminen on kuitenkin itsessään tosi kivaa ja kakkosluokkaa voi jo nyt rakennella rauhassa. Laakerinlehtihydrolaatti on päässyt käyttöön ja piiloihin saisi laittaa paljon lisää haastetta.

 Tääl se o.

 Treenataan:

Selkeämpi ilmaisu laatikoille, jotta ei tule virhetulkintoja. Maahanmeno on nyt tehotreenissä. Kokeessa osa ongelmaa oli minun väärä tulkintani ilmaisusta. Toisaalta enpä tiedä, olisiko Laika reagoinut kuitenkaan oikeaan laatikkoon, kun se ei sille lämmennyt, vaikka näytin sitä sille.

 "Tyhjiä" etsintäalueita ja uppoamista syvemmälle ilman ohjaajan tukea.

  
Toko

Suunnittelen viimein tokostarttia Vinskille. Kaikki liikkeet käytännössä sujuvat ja liikeketjuissa ei ole juuri ongelmia. Liikkurihäiriötä se tarvitsee vielä. Lisäksi huolehdin kroonisesti sen paikkamakuusta. Se ei ole vieläkään kovin itsevarma vieraiden koirien kanssa ja haluaisin, että sillä olisi varmasti aidosti hyvä ja varma olo muiden seassa. Aidosti R+-henkistä treeniseuraa ei ole ihan helppo kaivaa seuraksi säännölliseen treenaamiseen (note to self: yritä edes). Oon niin nirso nykyään, etten jaksa mitään johtajuusribulia edes kentän laidalla.


Laika tuskin lähtee enää edes alokkaaseen, ellei kynsissä tapahdu ihmeparanemista. En antaisi sitä itselleni anteeksi, jos se raapaisi huonoimmat kyntessä jossain yhdentekevässä koeluoksetulossa. 

PS. Masi-rakas se ehti täyttää jo seitsemän vuotta maaliskuun puolessa välissä. Mihin tämä aika mahtaa rientää? Muistan hyvin sen terävähampaisen, pippurisen piraijan, joka murisi ukkoselle takaisin, söi patjaan kaksi itseään isompaa kuoppaa ja pissasi naapurin katolle!

Canicaral ei auta sydänsuruun

♥ villakoiran ydin ♥

On taas tiistai. Tiistai on agility-päivä, se on ollut sitä nyt toukokuun alusta asti. Kaiken kouluhullunmyllyn ja muiden kolausten keskellä se on ollut lepopaikka. Agility on tietoisen läsnäolon harrastus: hyvällä radalla ollaan täysillä, kumpikin. Laikan kanssa aksaaminen on ollut jo monta vuotta jotain ihan muuta kuin vain jotain puuhaa. Se on ollut osa meitä kahta.

Juoksemme ilta-auringossa yksinkertaista, mutta tarpeellista pätkää. Sitten testaamme taitotasoa, etenemme suunnitelmassa ja treenaamme vielä toisen setin pysäytyskontaktia. Laika ei malta olla tarjoamatta kieli poskella tomerana etuperin ja takaperin sitä, mitä se jo osaa, vaikka vasta juttelen kouluttajan kanssa. Se on se tyyppi, joka istuu eturivissä ja viitatessaan tietää oikean vastauksen.

Kävelen sen kanssa pienen lenkin ja juotan sen. Siilipallostaan se ei malttaisi luopua ja se taas pudottaa sen pari kertaa vesikippoon ja tuijottaa sitä kieli suusta pilkistäen. Tarkastan sen tassut. Vasemman takajalan yksi kynsi on hapero. Nyt siitä pilkottaa punainen ydin. Sillä hetkellä sanon näkemiin, toivottavasti en hyvästi, ja koiran parhaaksi luovun. Kävelen kotiin kyyneleet silmissä. Laika valkkailee pitkin pururadan laitaa pomppien sen mielestä Oikeanlaisia Käpyjä ja sylkee niitä jalkoihini. Tiedän, että tämä on niin tärkeää, etten halua luopua siitä minkään harrastuksen nimissä.

Meidän elämämme muuttui hieman 1.6., oikeastaan jo aiemmin. Pidemmän tarinan voit lukea Laikan SLO-päiväkirjasta. Laika sai SLO-diagnoosin, tai oikeastaan epäilyn, sillä diagnoosin varmistaminen vaatisi rajun kynsibiopsian. Kliiniset oireet ovat kuitenkin hyvin tyypilliset SLO:n oireet: kynsien sarveisaine on tavallista heikompaa, yhdessä kynnessä jopa murenevaa, ja sarveiskuoret irtoavat ytimistä. SLO on parantumaton, krooninen autoimmuunisairaus. Se näyttäisi olevan perinnöllinen. Taudinkulku on yksilöllinen ja osalla koirista sairaus saattaa mennä lievän oireilun jälkeen pitkään remissioon. SLO ei varsinaisesti tapa, mutta pahimmissa tapauksissa märkivät kynsivallit ja jatkuvasti esillä olevat kynnen ytimet voivat olla niin kivuliaita, että koira on pakko päästää kivuiltaan ikiuneen.

Aloin epäillä tätä jo loppukesällä 2017 tuon nyt auenneen, mutta silloin heikkenevän kynnen takia. Elin hetken toivossa, että se olisi vaurioitunut jonkin trauman yhteydessä ja kaipaisi parantuakseen sinkin ja muiden kynsiin vaikuttavien lisäravinteiden lisäämistä. Näitähän Laika on syönyt jo aikapäivät muutenkin.

Laikan SLO-päiväkirja sisältää tähän mennessä tapahtuneet virstanpylväät, jos oireiden etenemistä voi niin positiivissävyisellä nimellä kutsua. Päätin aloittaa sen kirjoittamisen paitsi itselleni muistiin myös muiden avuksi. SLO ei ole onneksi hirvittävän yleinen sairaus ja siksi siitä on liikkeellä melko vähän tietoa.

Olen tällä hetkellä eniten huolissani Laikan kenties kokemasta kivusta. Nyt paljastunut ydin on ensimmäinen laatuaan. Samoihin aikoihin se nuoleskeli toistuvasti toista takatassuaan, joka on hyvin tyypillistä kipukäytöstä. Kynsiä leikatessani totesin, että aiemmin oireettomista kynsistä kahden ydin oli alkanut erota sarveiskuorestaan. Näiden takia hankin sille kipulääkityksen diagnoosin tehneeltä klinikalta. Tassun nuoleminen loppui kuurin toisena päivänä. Paljastunut ydin on jo onneksi peitossa.

Toivon itselleni säntillisyyttä SLO:n jokaviikkoiseen hoitoon. Minun täytyy laittaa aikaa ja energiaa kynsien pitämiseen lyhyinä ja pitää huolta niistä paikoista, mitkä voisivat esimerkiksi revetä. Kokeilen Abicin-pihkalakan apua ja toivon, että siitä olisi erityistä apua tuon haperoimman kynnen suojaamiseen kulutukselta. Olen myös ajatellut ostaa jonkin tassujen ja naaman ajeluun tarkoitetun pienemmän trimmerin siltä varalta, että tassut ovat jossain vaiheessa kipeät - iso kone nimittäin värisee todennäköisesti pientä enemmän. Varvaskarvojen pitäminen lyhyinä on kuitenkin järkevää.

Olen surullinen. Olen surullinen ylipäätään koko typerästä sairaudesta. Paskaako lankesi maailman parhaan Masikoiran niskaan. Ei ole kenenkään vastuulla, että saimme tällaisen varjon seuraamme, mutta silti huomaan välillä kyseenalaistavani joltakin kummalliselta taustasäteilyltä, miksi. Miksi miksi miksi. Vaan näitä sattuu. Pahasti sattuukin.

Toivon, että saamme elää edes normaalia elämää, vaikka agilityn ja vauhdikkaan tokon kivituhkalla treenaaminen pitäisi jättää pois. Laika rakastaa pienellä sydämellään montaa asiaa täysiä. Käpyjä, kovaa juoksemista, seuruuta, veteen hyppäämistä, omien kylkien paukuttelua lelulla, peiton alla nukkumista, tärkeiden ihmisten puskemista - eikä lista ole puolessakaan. Onneksi minun ei tarvitse luopua agilitystä, koska talossa on nouseva tähti Vinski, jonka kanssa kursimme vielä saumamme pois. Mutta teen surutyötä. Ehkä vielä, ehkä ei koskaan enää.

Laikan SLO-seuranta
SLO-sairaat koirat (Facebook-ryhmä)
SLO Symmetrical lupoid onychodystrophy (Facebook-ryhmä, englanninkielinen)

Nose work -kisoissa Askolassa 22.4.

Tarkkaa hommaa ajoneuvoetsinnässä. Kuva: Risto Suominen

Starttasimme Laikan kanssa ensimmäisissä nose work -kisoissamme Askolassa sunnuntaina 22.4. Tuomareina olivat Mari Laasanen ja Patrick Stewart. Prepare thy butt, teksti on melko perusteellinen, mutta kirjoitetaan nyt sitten tahattoman blogitauon edestäkin.

Fiilikseni vaihtelivat ennen koepäivää kaunistellusti äärestä laitaan. Joskus treeni kulki, joskus taas kävelin kotiin hiki otsalla, kun hajut olivat piiloutuneet kuin alienit Marsin taakse. Olin aivan varma, että Laika pureskelee hajulähteet kitusiinsa, talloo laatikot littanaksi, haukkuu tuomarisedän pystyyn ja paukuttaa ajoneuvoetsinnän menopelit tassuillaan muodottomaksi.

Lopulta koeviikolla muutaman erityisen tuskaisen päivän jälkeen päätin uskoa, että meillä ei ollut kuin voitettavaa, ja lähdin lopulta aika rennosti kisaamaan. Kisakirjeen lukeminen kipristi tutusti mahaa ja koepaikalla tunsin muutaman jännityksen aallon. Lähtölinjoilla säädin, tai siltä se ainakin tuntui, ja ajoneuvoetsinnässä ihanneaika jyskytti takaraivossa, mutta vain hetkittäin.

Kisapaikalla Laika valmistautui etsintöihin mutaamalla kärsänsä märässä maassa ja puhkumalla buffan Masimittarilla arvioituna liian ystävälliselle (oikeasti todella mukavalle!) tädille. Loppupäivästä se kerjäsi useammalta ihmiseltä häntäryppy täristen välipalaa. Se löysi harjoitusalueelle piilotetun eukalyptuksen todella varmasti ja oma kevyt huoleni mahdollisesta hydrolaatin vieraudesta katosivat sen siliän tien.

Piilo oli tämän auton takapuskurissa. Tässä olemme juuri siirtyneet autolta toiselle.
Kuva: Risto Suominen.

Koe alkoi ajoneuvoetsinnällä. Ajattelin etukäteen, että jos jostain tulee virhepisteitä, ne tulevat ajoneuvoja vasten nousemisesta. Olemme treenanneet ajoneuvoja todella vähän, vaikka olen yrittänyt etsiä yksin treenatessa edes jotain kulkupelejä muistuttavaa, kuten kontteja. Joka tapauksessa toistoja luotettavaan matalaan fokukseen on liian vähän. Laika kuitenkin etsi aivan todella hienosti. Piilo löytyi eikä kuumoteltuja virhepisteitä tullut, joten saimme ajoneuvoetsinnästä täydet 25 pistettä. Stewartilta tuli kehuja perusteellisesta ja intensiivisestä etsinnästä, hienosta tarkentamisesta ja siitä, että odotin täsmällistä ilmaisua. Hyvä me, siis!

Autoilta siirryttiin suoraan ulkoetsintään. Laika käveli käytännössä suoraan lähtölinjalta piilolle, ilmaisi, mutta en meinannut uskoa sitä... Ensimmäinen vastaushan ei ole oikea? Laika ei tällaisista lannistu ja se skannasi alueen hienosti ja tuli sitten tuijottamaan minua ja ohjasin sen tarkastamaan piilon alueen uudestaan ja ilmoitin löydön. Tätä ei olisi käynyt, jos Laikan ilmaisu olisi varmempi ja se olisi juuttunut hajulle kunnolla väittämään minulle vastaan.

Kuten ajoneuvoilta, ulkoetsinnästäkin 25 pojoa. Tässä vaiheessa tulostavoitteellista minää hieman jännitti, miten loppukokeessa kävisi.

Kuva: Risto Suominen

Sisä- ja laatikkoetsintäalueet olivat vierekkäin (välissä oli tilaa ja huoneen ovi). Välitila oli aika ahdas ja olin vähän pöllämystynyt, koska kävelin melkein Stewartin syliin nurkan takaa. Laika klaarasi tilanteen hyvin, vaikka sekunnin murto-osan verran ehdin miettiä, mahtaako sitä kuumottaa useampi vieras ihminen niin pienessä tilassa. Ei se kai edes huomannut, kun vilkaisi vain ja alkoi tohottaa kohti laatikkoetsintää. Se meni taas kerran melkein suoraan oikealle laatikolle ja ilmaisi sen. Stewart kommentoi jälkikäteen, että kehonkieleni selkeästi muuttui Laikan ilmaistessa. Oikeasti havainnoin siis sen käytöstä ihan oikein, mutta tuli epävarmaksi enkä uskonut Laikaa. Onneksi se kuitenkin palasi määrätietoisesti oikealla laatikolle, joten jatkoimme täysien pisteiden linjaa. Ei yhtään litattua lootaa ja 25 pistettä.

Viimeisessä etsinnässä päätin luottaa Laikaan, koska olin ollut jo kahdesti epävarma ja Laika oli osoittanut olevansa oikeassa. Nopsan nuuhkuttelun jälkeen oikea piilo löytyi, joten taas kerran täydet 25 pistettä, joka kuittasi meille lopulliset täydet 100 ja ensimmäisen luokkanousuun oikeuttavan tuloksen.

Sadan pisteen sankari.

Emme olleet kovin nopeita enimmäkseen oman epävarmuuteni takia, joten emme yltäneet palkinnoille. Se ei kirvistänyt yhtään, vaan olin valtavan tyytyväinen kisapäivään. Meillä oli hauskaa, jokainen piilo löytyi. Oma epävarmuuteni ei tunnu näin jälkikäteen pahalta, se on kehityksen paikka eikä Aina Oikeassa Olevaa Masikoiraa näyttänyt juuri haittaavan.

Laika oli lois-ta-va. Se tiesi tasan tarkkaan, mitä olimme tekemässä, reagoi virittelyihin hyvin ja paikkasi jälleen kerran kisakaverinsa töhöilyä. Hommansa se hoiti tietenkin masimaisella menolla. Se on niin hieno koekaveri!

Oli muuten hauska havaita, että löydön ilmoittaminen aiheutti samanlaisen adrenaliiniryöpyn kuin agility-radalle lähteminen. Luulen, että kyseessä on samanlainen odotus: aikomus tehdä parhaansa, mutta lopputulos on arvoitus. Olen elämyshakuinen, mutten missään base-hyppymittakaavassa. En ollut kokenut tällaista treenitilanteessa, joten voi olla, että koukutuin juuri kisaamiseen. Tykkään tällaisesta kuhinasta päässäni. Tokokeissa olen onnistunut lähinnä nauttimaan kisasuorituksesta ja se on ollut vähemmän jännittävää. Sen tuoma hupi on toisenlaista, pitkäkestoista ja rentoa. Toko ei ole kyllä mikään pönötyslaji minulle.

Kisoissa oli oikein mukava tunnelma, kiitos siitä järjestäjille ja kisaajille. Kisapäivä oli pitkä ja luppoaikaa runsaasti, mutta minulla oli onneksi laatuseuraa. Tuomarit olivat aivan valtavan ystävällisiä ja onnistuneistakin etsinnöistä sai palautetta, Laasaselta tuli ihan konkreettisia ja perusteltuja treeniehdotuksia ulkoetsinnän jälkeen. Kisapaikalla oli mukavan väljää, ja vaikka Laika on nykyisin jo luotettava ja letkeä kisakaveri, tykkään siitä, että lajissa painotetaan koirien välistä etäisyyttä kisapaikallakin rauhan takaamiseksi.

Viime hetken ulkoetsintää. Tämä oli melko vaikea Laikalle, lähetys tapahtui ylämäkeen ja piilo oli melkein suorakulman kärjessä ja syvällä tuossa raossa. En tiedä, miten ilmavirta hajua pyöritteli.

Treenattavaa/muistettavaa:


Lisää sokkoja - vaikka näin huonomuistinen jemmaa joskus itse omat sokkonsa. Kumpikin koiristani on etsinyt varsin vähän treenikavereiden piilottamia hajuja. Laasanen ehdotti treeniä, jossa kaveri piilottaa hajun ja merkkaa koiran löydön ja ohjaaja palkkaa koiran. Silloin ei tarvitse arpoa ja liksa päätyy koiralle nopeammin ja ilmaisuun kertyy mahdollisimman vähän roskakäytöstä. Laikalla se on tällä hetkellä hajun jättäminen ja etsinnän jatkaminen.

Lisää ajoneuvoetsintöjä, jotta pääsen treenaamaan toivottua neljällä jalalla pysymistä. Nyt meni hyvin, mutta yksi etsintä ei ole tilasto.

Ilmaisuun pitää lisätä kestoa ja häiriötä, etten joudu epäilemään löytöä niin paljon kuin nyt. Ilmaisutreenejä voisi tehdä myös lelupalkalla, jotta ilmaisukäytös vahvistuisi, sillä etsiminen on Laikalle tosi mieluisaa (vs. piilolla pysyminen tällä hetkellä). Vinskin kanssa näitä on tehty menestyksellä, ja sillä onkin todella hieno nenäkosketusilmaisu. Laika ei ole myöskään pelannut pitkään aikaan valeilmaisupeliä, jossa se kiihtyessään alkaa lätkiä valeilmaisua nopeamman vahvisteen toivossa. Se tosin harrasti sitä lähinnä purkkiradalla ja maahanmenolla, koska juutuin suunnittelemattomuuttani aikanaan liian pitkäksi aikaa liian pieneen purkkimäärään ja etsintä-ilmaisu-ketjusta vahvistui lähinnä ilmaisu. Ratkaisin tämän silloin käyttämällä jopa 30 purkkia ja siirryin etsinnän vahvistamiseen, kun alettiin treenata etsintöjä. Vinskille tätä vaihetta ei koskaan sitten tullutkaan, koska viisastuin asiassa.

Lähtölinjalla ei ole kiire, aika alkaa vasta sen ylityksestä ja koiran voi lähettää kauempaa, jolloin ei tarvitse pelätä ylimääräistä säätöä virittelyn, liinan, vihjeiden jne. kanssa (vaikka näitäkin kannattaa harjoitella). Jos ehdin agility-radalla henkäistä itselleni hymyä ja happea ennen lähtövihjeen antamista, ehdin saman kyllä nose work -kokeessakin!

Hajun ottaminen jo lähtölinjalta meni myös treenilistalle. Laika fokusoi ja intoilee hyvässä vireessä etsintäalueelle jo nyt, mutta etsintöjä sujuvoittaisi jatkossa mahdollisuus nuuhkia hajua summittaisesti jo ennen lähetystä. Ihanneajat kiristyvät luokkia noustessa, joten tämä sujuvoittaisi etsintöjä. En ota tästä kuitenkaan kiirettä niskaani.

Talvea, melkein talvea

Ensin ei oikein ollut talvi. Mutta sitten se saapuikin!

Kakkostulos, jonka tarvitsin

Laikan ja minun tokokisaura on nyt korkattu. Tulos ei ollut ihan mieleinen, ALO2 143 pisteellä, mutta kokeenjälkeisen analysoinnin ja viimeistään parin yön nukkumisen jälkeen olo on toiveikas. Ei tullut haluttua ykköstä, tuli tarvittu kakkonen. Olen perfektionisti. Se on enemmän haavoittava kuin oikeasti hyödyllinen piirre minussa ja se sai nyt hyvän palautteen. Ennen koetta ajattelin ikuisena optimistina, että tietenkin saamme ykkösen ja olemmepa huo-no-ja, jos emme saa. Koirakin on neljä ja minä eläintenkouluttajaksi opiskelemassa. (Tämän takia perfektionismi haavoittaa. Motivaatio ryyditettynä realismilla, ahkeruudella ja itsemyötätunnolla on nimittäin eri asia.) Tottahan se oli mahdollista, kun Laika osaa alokkaan liikkeet enemmän kuin hyvin. Yritin vakuutella itselleni, että se on koira, minä ihminen, ja mitä vaan voi sattua.

Heräsin aamukuudelta ja minua alkoi jännittää niin, että jouduin taistelemaan kahvipurut suodatinpussiin ja hapankorput suuhun. Laika oli innoissaan, kun se pääsi yksin mukaan. En kestänyt bussimatkalla ollenkaan koefiiliksessä ja jouduin tekemään töitä, että olisin pysynyt hereillä ja hengittänyt kunnolla. Vajaahappisilla aivoilla selvisimme kuitenkin dobberien majalle. Koepaikalla Laika oli hienosti.

Juoksutarkki meni hyvin, Laika meni Laisin luo nuuhkimaan, tosin väisti vähän. Meni kuitenkin uusiksi oma-aloitteisesti luo eikä ollut moksiskaan lääppimisestä ja juoksutarkista. Siitä paikallamakuukehään, jossa olimme suoritusvuorolla 5 aivan rivin viimeisenä. Sitten liikkuri ilmestyi Laikan näkökenttään ja se alkoi murista. Voi juku. Se nousi perusasennosta ylös, sain sen ennen meidän vuoroamme takaisin ja tuskanhiki alkoi nousta. Se jumittui liikkuriin ja sain vasta neljännen maahan-vihjeen perille, jolloin se meni hitaasti alas. Se pysyi koko minuutin hiljaa paikallaan, vaikka se oli yleisön puoleisella reunalla ja rivin keskimmäinen koira haukkui ja ölisi koko makuun ajan. Tämä olisi ollut vuosi sitten vielä ihan sula mahdottomuus. Liikkuri tai tuomari ei ollut enää mikään ongelma. Paikalla makaaminen 0

Ennen omaa vuoroa nappailin muutaman Pokémonin ja virittelin Laikaa jotenkuten tietäen, että yksilöissä ei ehkä hyvä heilu. Valmistauduin keskeyttämään tarpeen vaatiessa, jos liikkuri olisi enää ongelma. Ei ollut, jännitys oli. Silloin kun en meinannut nukahtaa kalliolle, se muuttui jopa suoranaiseksi paniikiksi. Olin kehässä aivan hoomoilasena, vaikka ilmeisesti larppasin koiraurheilijaa aika vakuuttavasti, koska liikkuri totesi meidän marssiessa kehään, että sä oletkin ollut kehässä aiemmin. Juu emmää kyllä...

Liikkeestä maahan oli ensimmäinen liike. Laika jumittui tuijottamaan yleisöä ja jouduin antamaan seuruuvihjeen kahdesti. Maahan pläsähti hyvin ja loppuliike ok, kunhan se tosiaan pääsi mukaan. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8.

Seuraavana luoksetulo, josta oikeutetusti kymppi. Laika jäi hyvin ja kähinätömisteli oikeaan paikkaan tosi skarpisti. Mahti-Masi. Luoksetulo 10.

Tästä seuruu, jossa liikkeellelähtö taas hankala as fuck jumituksen takia, annoin pari lisäkäskyä ja hidas käynti-normaali vauhti -temponvaihdossa Laika aivasti ja jäi jälkeen. Isot räät pienessä koirassa...Pätkittäin ihan jees touhua, mutta ei kokonaisuutena ihan meidän näköistä. Seuraaminen 8.

Seuruusta kaukot, jossa vähän joka juttu pissi, mutta rämmittiin läpi. Niiden jälkeen haettiin rutiinisti täydet pisteet estehypystä ja kapulanpidosta. Niiden välillä Laika yritti käydä toimitsijapöydän luona, en todellakaan tiedä miksi ihmeessä. Kauko-ohjaus 7 / estehyppy 10 / noutoesineen pitäminen 10 / kokonaisvaikutus 8½

on kuulkaa kova homma olla MASI

Sellaista sitten. Kokeessa oli meidän jälkeen vielä kymmenkunta koirakkoa, joten menimme metsikköön syömään mustikoita ja napsimaan lisää monneja. Yleisöä kuunnellessa kuulin monta tarinaa ties miten kastrofaalisista alokaskokeista eikä tuollakaan kaikilla putkeen mennyt. Meidän jälkeen suorittaneen sakemannin kehän aikana vierestä pyrähti citykanikin. Lopulta puolenpäivän jälkeen kotona olo oli jo inhimillinen aamupäivän sekavan sumun jälkeen. Olo oli tosiaan yhtä kurja kuin aikanaan syksyn 2014 agility-kisoissa. Laika ei silloin reagoinut noin vahvasti, tietenkään, agility kun on ihan erilainen laji. Tokossa on paljon ajatteluaikaa ja häiriöt, mitä Laika ei agilityssä edes huomaisi, kasvavat suuriksi staattisessa ympäristössä.

Harmi tietenkin, että muuten tosi osaava koira juuttui minun mielentilani takia noin tarkkailemaan häiriöitä. Se oli rauhoittelua ja sijaistoimintaa ja epäilemättä myös ihan rehtiä puutetta perustaidoissa. Jatkamme siis tehostettua häiriöistä luopumista. Laika on ottanut kiinni koulutuspuutteitä tämän kesän aikana tosi paljon ja sen reaktiivisuus on vähentynyt melkein harppauksin. Toivottavasti se alkaa näkyä myös harrastusmaailmassa. Huokailin epätoivoissani jo koko hiton lajin vaihtamista kasuaaliin pokemonkouluttamiseen, mutta hitot. Kouluttaminen on siistiä ja Laika on niin pätevä, että tuntuisi hölmöltä heittää hukkaan kaikki tehty duuni vain siksi, etten osannut työstää sen reaktiivisuutta pentuiästä asti oikein.

Nyt, kun jää on murrettu, jännityksen kanssa on varmasti helpompaa. Minulla on jo onneksi agility-kisoja takana ja osaamista puuttua tähän ja tiedän, että tästä eteenpäin on vain helpompia kokeita. Jäimme henkiin. Jälleen kerran.

Koekalenteria selasin sen verran, että mietin jotakin sopivaa koetta alustavasti ehkä lokakuulle riippuen siitä, miten häiriönsiedon täsmätreenien käy. Tulta päin!

Kesä(reissu)kuulumisia

Ihmekoirat viettivät kesäkuun leppoisissa merkeissä. Laikalla oli juoksut, joten se oli melkein täysin treeni- ja kimppalenkkitauolla. Vinskin kanssa aksailin jonkin verran, mutta loppukuusta vedimme sen suhteen vähän henkeä. Palailin tällä viikolla senkin kanssa varovasti tokon pariin ja nyt syttyi kipinä tarttua kunnolla seuruuprojektiin ja toko teki paluun myös Vinskin ohjelmistoon.

Lähes koko viime viikon vietimme vanhemmillani Lappeenrannassa ja mukana menossa oli tietysti ihana Paavo-pappakoira! ♡ Lappeenrannassa kävimme koirien näkökulmasta mökillä, uimassa, mummolassa, vahdimme pihaa ja nukuimme ja söimme. Paavoa ei juuri nuorison perseily kiinnostanut, mutta se kuulemma selvästi piristyi lajitovereiden seurasta ja olikin todella hyvässä kunnossa. Aamuisin se toki nukkui pitkään ja syvästi ja päivisin lekotteli mieluiten auringossa tai tsuppaili muiden perässä leppoisaan tahtiin. Ruoka saa sen kyllä edelleen tietynlaisen positiivisen raivon valtaan ja se yrittää itsepäisesti edelleen jokaiseen kaappiin ja kerjää ruokapöydästä sellaisella voimalla, että yksikään tuntemani muu koira ei (onneksi) sellaiseen yllä.

Treenasin Paavon kanssa hieman hajuerottelua eukalyptushydrolaatilla. Papparaisen nenä on kyllä kone ja aivot ovat terässä, vaikka ikää on neljätoista täyttä vuotta ja rapiat päälle. Se oli niin liekeissä ja seurasi kuin piraija kumivenettä, kun otin naksun käteen. Ihana luottosetä. Toivottavasti se olisi vielä kauan meidän ilonamme. Sen terveys ei ole parhaissa kantimissa nivelrikon ja sisäelinvajaatoimintojen vuoksi ja tilaa seurataan säännöllisesti.

Isovanhempieni mökillä on aivan mahtava lampi. Se kuivuu monesti lähes täysin viimeistään heinäkuussa, mutta sitä ennen se on puolillaan tai kolmanneksen verran täynnä vettä ja siinä on mutapohja, joka on vain hieman upottava. Tykkään ottaa kengät pois ja mennä litsuttelemaan sinne. Tällä reissulla vettä oli sen verran, että pystyin kahlaamaan joka kolkkaan melkein kuivin shortsein, mutta puudelien piti välillä uida kahlaamisen sijaan. Vinski keksikin reissulla huvikseen uimisen ilon! Oli hauskaa miniseikkailla tyyppien kanssa ja ne saivat hyvää liikuntaa. Olisipa vain tuollainen rauhallinen, monipuolinen ja mielenkiintoinen lampi lähempänä, esim. omalla takapihalla. Rääh, aina voi haaveilla.

Pidemmittä jorinoitta kuvadumppaus häshtägein koirat lappeenranta uimaväitöskirja lekottelu!

Hyväksytty hajutesti!

Eilen oli se päivä eli uuden lajin kokeiden korkkaus, nose work -hajutesti. Kuten otsikko jo ehti huutaa, Laika läpäisi testin ja pokkasimme näin oikeuden käydä virallisissa ykkösluokan kokeissa!

Ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan emme suorittaneet. Laika käyttäytyi testipaikalla pääsääntöisesti erittäin hyvin, sillä muistin alkuun syöttää sille muutaman strategisen namin ja se ei ehtinyt öyhöttää kellekään, vaan tarjosi hienosti kontaktia. Suoritusvuoroa odotellessamme se oli kuitenkin aika kuutamolla eikä reagoinut normivirittelyihin. Melko vähänhän meillä on mitään nose workiin liittyviä täsmävirittelyitä vielä, joten kenties ihmekös tuo. Sen juoksut loppuivat tovi sitten, joten voi olla, että hormonimylläkkä yhdistettynä treenitaukoon ja jännityksestä spedeilevään ohjaajaan aiheuttivat hoomoilastelua.

Sitten vasta alkoikin jännittää, kun meidät pyydettiin sisään. Laatikot olivat kahdessa rivissä. Laika tuli vähän laiskasti sivulle, mutta lähti kuitenkin seuraamaan suht skarpisti. Kun lähetin sen vihjeellä laatikoille, se lähti nokka auki tekemään about oikeaa juttua, mutta palasi vanhaan vaivaan eli laatikoiden tallomiseen. Se vaikutti löytävän jotain, mutta käskin sen jatkaa, koska olin tosi epävarma enkä vaatinut siltä opetettua ilmaisua ketjun vähän hajottua alkukesän treeneissä. Tästäkin olisi suunnitelluilla treeneillä tietysti selvinnyt. Laika kävi tsekkaamassa yhden kehämerkin ja palasi haistelemaan, kävi toisen rivin kimppuun, haisteli ja totesi, että juuei ole kyllä täällä ja palasi määrätietoisesti laatikolle, jota se oli tarjonnut. Kun maahanmenoilmaisua ei tullut, se pontevasti yritti työntää kärsänsä laatikon reiästä sisään ja käänsi laatikon pystyyn, jolloin viimein uskoin sitä ja ilmoitin löydöstä. Siellähän se oli.

Huh. Ohjaajaa jännitti ja tuomarin sanojen mukaan se oli näkynyt ulospäin. Nyt vain treenaan ilmaisun oikeasti kuntoon, jotta näiltä vältytään. Lisäksi tietysti pitää ottaa kunnolla haltuun lisää sokkotreenejä sekä ympäristöjä, myös harrastushalleja, joissa on tähän asti treenattu vain agilityä tai tokoa. Olen tosi iloinen Laikan suorituksesta, se ei antanut sinänsä jännitykseni haitata sen työskentelyä, vaikka se oli kytkettynä ja se teki tosi sitkeästi ja määrätietoisesti töitä sitä yhtä merkin tsekkausta lukuun ottamatta (ja saattoihan sekin olla sen mielestä "laatikko"). Ihana harrastuskamu!

Noutoa ja nose workia

Laika pääsi tänään nosework-kimppatreeneihin, joten curling-koiranomistajana minun piti järjestää tietysti Vinskille jotain omaa hauskaa. Koska lämpö oli pöllähtänyt takaisin ja minua laiskotti, päätin valita pitkälle uima- ja metsälenkille raahautumisen sijaan noutotreenit lähimetsässä.

Vinski noutaa ihan omaksi ja meidän yhteiseksi huviksi. Olen ajatellut kouluttaa sille löysin rantein nome-henkisiä juttuja, koska se vallan rakastaa noutamista. Se jopa valitsee uuden noudon ennemmin kuin ruokapalkan. Heittelin sille tänään kymmenkunta kertaa siipidamia vuohenputkien sekaan ja heinikkoon. Ajatuksena oli saada aikaan muutakin kuin suoraan luukuttamista. Damia piti tosiaan etsiäkin. Vinski etenee suoraan about pudonneen damin kohdalle ja tekee löytämisen eteen kivasti töitä nenällään. Palautuksissakaan ei ollut naputtamisen aihetta, vaan se on oppinut, että dami palautetaan vasempaan käteen. Ihana koira! Noutoketju pitäisi vielä nimetä ja lisätä siihen kunnollinen odotus perusasennossa ennen vapautusta, mutta kaikki aikanaan.

Ajattelin osallistua Vinskin kanssa vielä kesän aikana johonkin Koirapalvelu Virikkeen noutoworkshopiin. Toinen pk-seutulaisen vaihtoehto on Koirakoulu Kompassin noutajatreenit. Kaipaisin treeneihin lisäideoita ja olisi muutenkin hauska käydä pitkästä aikaa ohjatuissa treeneissä ja vielä ihan uuden jutun parissa. Uimavedet ovat niin ihanan lämpimiä, että vesinoutoa voisi treenata. Keväällä harjoittelimme pariin otteeseen markkeerauksia apuohjaajan kanssa ja niitäkin voisi jatkaa ja treenien myötä tietysti vaikeuttaa. Lisäksi minulla on pakastimessa muutama henkensä menettänyt tirppa odottamassa Vinskin kidassa matkustamista.

Lähes tärppipäiväisen Laikan nw-treenit menivät mallikkaasti. Ilmoitin sen heinäkuun hajutestiin Lohjalle, joten olemme puuhanneet enimmäkseen laatikkoratoja. Esittelin sille tänään useamman uuden asian: kaksi laatikkoriviä, vieraita laatikoita, etsintävaljaat ja kaikki vielä paikassa, jossa ollaan treenattu aiemmin vain tokoa. Häiriönä oli pesäpalloa tms. pelaavia lapsia ja ohikulkijoita. Laatikoita oli ensin kotoisat kahdeksan eli omat muovikorit, mutta lisäsin sinne saman verran Jennyn laatikoita. Ensin pitkään riviin sekaisin ja sitten kahteen kahdeksan laatikon riviin. Laika oli oikein mainio! Valjaat eivät haitanneet sitä ja laatikkoetsintä itse sujui nyt hyvin. Alkuun se nimittäin talloi pömpeleitä ja tarjosi erilaisia kohdekäytöksiä... Nyt se lähti hyvin lähetysrutiinein höystettynä tekemään juuri oikeaa juttua.

Kaksi laatikkoriviäkään ei tuottanut ongelmia, se haisteli ensin yhden ja sitten kääntyi puoliksi itse, puoliksi vartalo-ohjauksella takaaleikaten (t. Agility-harrastaja!) toiselle riville. Ensimmäisellä toistolla näitä se reagoi hajuun kyllä jo ensimmäisellä rivillä ollessaan, mutta malttoi jatkaa systemaattisesti eteenpäin ja ilmaisi sitten toiselta riviltä oikean, kun osui kohdalle. Jee!

En vaatinut nyt ilmaisua, sillä olen vahvistanut monta viime treeniä etsintäpalasta. Laikalla kun on historiaa valeilmaisuista. Niihin tosin on auttaneet hyvät lähetysrutiinit (=keskity, nenä auki) ja tarpeeksi vaikeat treenit. Kahdellakymmenellä purkilla tai isolla etsintäalueella kun ei voi pelata suu auki hedelmäpeliä. Silti sillä riittää motivaatio tehdä ja se haistelee todella hyvin. A-luokan Masi. ♥ Ilmaisuntynkää se kuitenkin tarjosi, varsinkin, kun odotin, jääkö se hajulle vai ei, joten ehdin varmasti ketjuttaa ilmaisun mukaan ennen hajutestiä. Hauskasti Jennyn kameraan tarttui juuri tällainen ilmaisullinen toisto.

Ennen hajutestiä pitää vielä treenata mahdollisimman kokeenomaisesti, kuten saada vähän vieraampaa treeniseuraa piilottamaan hajut ja tehdä etsintöjä, joissa en tiedä lainkaan, missä haju on. Myös isompia laatikoita pitää raahata ulos treeneihin. Ajattelin treenata myös liinassa etsimistä, koska kevyinkin liina saattaa toimia liikaa häiriönä Laikan kokoiselle koiralle.

Rally-ryppy

Kävimme pyllyryppy-Pasilieron kanssa starttaamassa rally-uramme kotikentällä sunnuntaina. Heräsin aamulla aika väsyneenä ja otsaan kasvoi kaikenlaista tattia, kun tajusin, että pitää raahautua kentälle ja mietin viime hetkellä perumista. Kun siihen ei ollut mitään hyvää syytä, kierin ulos ovesta ja lähdimme. Laika oli neljän päivän aika tiukan treeni- ja liikuntaputken jälkeen vähän kujalla. Sen mielestä Ojangossa oli liikaa kökköpäitä ja se pöhisi tuon tuostakin jollekulle ohikulkijalle. Oli se kiltistikin sentään. Minua ei jännittänyt kuin ehkä minuutin ajan juuri ennen rataa. Pirttimaan suunnittelema rata oli aika kiva ja suoraviivainen eikä sisältänyt mitään muuta kompastuskiveä kuin saksalaisen, jota eräs ei oikein saanut aikaiseksi treenata.

Radalle lähtiessä Laika bongasi jonkin hajun ja oli parin kyltin ajan kuin nukkuvan rukous, mutta virkosi sitten ja tehtiin ajoittain ihan hyvääkin duunia. Tuntuu silti siltä, että huonojen virittelyjen, väsymyksen ja kohtuu uuden tilanteen takia seuruu ei ollut ollenkaan parasta Team Pasi -laatua. Onneksi se nyt kuitenkin vältti ja en muninut itse kylttejä suuremmin. Saksalaisesta vähennettiin kympin verran pisteitä ja sitä edeltäneeltä kyltiltä lähti saman verran. Lisäksi saimme kolme yhden pisteen virhettä. Lopputulemana oli siis 77/100 pistettä ja ALOHYV. Buujea, sitä sinne mentiinkin hakemaan. Arvostelulomakkeessa luki, että "ohjasit hyvin energistä koiraa." Voivoi, Laika antaa energisen vaikutelman vaikka puoliunessa...

En tiedä, syntyikö tästä nyt mitään universumin suurinta rally-innostusta. Ehkä jotakin kutinaa kuitenkin? Olisihan se ihan kiva sivuprojekti muiden rinnalle. Kouluttamisesta kun pidän joka tapauksessa. Rally-liikkeisiin ei tarvita edes älyttömästi tilaa, joten kotosalla voi tehdä paljon. Katselin jo vähän koekalenteriakin loppukesälle ja alkusyksylle. Laika juoksee tässä juoksunsa ja nyt keskitymme melkein kahden viikon päässä häämöttävään tottelevaisuuskokeeseen.

Masi Lihis ja me muut

Laika kävi eilen mätsärikehässä, kun oltiin paikalla häiriötreenaamassa ja pieniin aikuisin oli ilmoitettu tosi vähän koiria. Yllätys yllätys, sijoituimme sinisten toisiksi. Ei sentään ihan viimeisiksi. Tuomarin mielestä Laikalla oli ihana karva ja liikaa ihraa, molemmista olen samaa mieltä. Tuomari oli villakoiria arvostelevaksi ulkomuototuomariksi positiivinen yllätys, kun ei nauranut kaljua läskiä ulos kehästä. Laika tosin on sijoittunut ennenkin kaljuna tuomarilla. Nyt saa taas nää hommat jäädä, ei siellä kehässä ollut taaskaan niin hauskaa. Mutta tulipahan käytyä. Ajelin koirat tosiaan jo toistamiseen tänä kesänä ja nyt on taas hyvä. Ensi kerralla sitten heinäkuun lopulla, ellei tule hiki jo aiemmin. Vinskillä on tosi tuuhkea karvarotsi...

 Sitten, I did a oops: ilmoitin Laikan tokokeeseen. Syteen taikka saveen, ajattelin. Oli tilaa, miksei. Homma on sen verran paketissa, että ykköseen on realistiset mahdollisuudet ja paikkamakuukin toimii. Nyt, kun pentuprojekti meni hyllylle, tässä joutaa treenaamaan vaikka ja miten hyvin tänäkin vuonna. Katsotaan, mitä kokeesta tulee, menen aika rennoin mielin sinne. Tiedetäänpähän sen jälkeen mitä treenata, jos ei onnistu. Huomaan itsestäni, että koeura pitää saada breikattua, että on edes joku tatsi asiaan. Ja heh, sunnuntaina se menee rally-kisoihin.

Laika on nyt treenannut ihan asiallisen määrän tokoa. Entiset murheenkryynit sujuvat soppelisti. Ketjutin tänä aamuna Ojangossa niitä tuoreempia valmiita liikkeitä (kaukot, jäävä maahanmeno ja vanha tuttu hyppy) ja ne toimivat tosi hyvin. Seuruun juoksuosuuksia pitäisi tehotreenata palkan suunnalla, koska Masilla on edelleen kiusalliset jouset jaloissa. Niillä jousilla se on mun naamalla, jos en tee asialle mitään. Olen opiskellut täyskäännösten kävelyä, koska sain siihen hyvän videolinkin. Ongelma on lähinnä vasempaan käännöksissä, kun kierrän liikaa, ettei dogi liiskaannu. Laika on petrannut pyllyn käyttöä ja hyvässä vireessä tuollainen vasempaan käännös on sujuva.

Paikkiksia olemme treenanneet ihan turbolla nyt, lähes joka päivä eri häiriön kanssa. Tänään Laika lojui minuutin superrentona kamujen keskellä, kun kentällä haukuttiin ja yli lensi helikopteri. Se ei bongaile juuri mitään ilmoiteltavaa, vaan pitää rentona kontaktia. Katson sitten mahdollisen aloykkösen jälkeen, miltä kokeenomainen paikkaistuminen näyttää ja onko hyvä mielentila läsnä sielläkin. Paikkikseenkin pitää muistaa viritellä se otus enkä saa pelätä sitä, että se alkaa kiehua, vaan Laikan voi herättää ja laittaa suorittamaan. Jos sitä ei virittele, se näkyy todennäköisesti hitaana maahanmenona tms. jos se ehtii miettiä jotain muuta (ja Masit ovat kerkiöitä eliöitä).

Vinski on treenannut enimmäkseen agilityä ja haistellut vähän eukalyptustakin. Hajua pitäisi muistaa kantaa mukana hyviä paikkoja varten, mutta aina se tuppaa unohtumaan. Hyvät luustotulokset ryydittivät agin treeni-intoa ja aloitin keppitreenit. Se on yksittäisistä esteistä ehkä hauskin koulutettava, ainakin 2x2-metodilla! Treenit ovat vaihtelevia, koirilla on vauhtia ja lelulla sheippaaminen on jotenkin tosi kivaa. Oivalluksia on hauska seurata.

  
Aloitimme 18.5. iltana keppien treenaamisen. Ensimmäisen toistosarjan vedin nopeasti nameilla, jotta Vinskille syntyi konekivääritahdilla syötettynä kuva siitä, mistä kipittää läpi. Siirryimme seuraavassa sarjassa tennispallopalkkaan ja aloin jo muunnella lähetyskulmaa tässä ja seuraavassa sarjassa. Viimeisessä sarjassa lisäsin toisen portin. Kokonaisuudessaan muutama lyhyt takeltelu molemmilta, mutta muuten treeni sujui erinomaisesti. Vinski on tietysti koko elämänsä oppinut havainnoimaan ympäristöään ja omaa tekemistään, joten tämä oli vain uusi muunnos tutusta tehtävästä.

Vinski on sen jälkeen treenannut keppejä kahdesti useamman sarjan. Lapsuksia on tullut tosi vähän ja portteja ei tarvitse nitkuttaa vinompaan mitään millimetrimatkoja. Pääsimme tänään yläkuvan tilanteeseen ja tarkoitus on treenata ensi kerralla lisää etäisyyttä ja umpikulmia. 

Keppien lisäksi olemme jatkaneet juoksukontaktitreenejä eli mattokohteen opettamista. Se sujuu, joskin vähäisestä treenimäärästä johtuen vauhti on vasta lisääntymään päin. Vinski on zuumaillut myös erilaisia hyppyesteitä, joista tutuin on rengas ja uudempia pituus ja muuri. Koulutin Laikalle renkaan alkeet ihan irtorenkaalla, mutta koska alkukeväästä Ojangon ulkokentällä oli pelkkä tavisrengas, aloitin saman tien sillä ja apupalkkaajalla. Sain tänään aikaiseksi lähinnä omalla kriteerihutiloinnilla ja koiran apupalkkaajan sijaintiin fakkiintumisella (tämä muistiona itselle!) kaksi tai kolme vääränlaista rengassuoritusta. Nyt niitä on yhteensä ehkä kuusi, oikeita ties miten paljon enemmän. Pituudella on nyt kaksi palikkaa ja muuri on ollut minimuuri.

Vinski on ihana agility-elukka. Se juoksee kovaa ja tarjoilee asioita ja tuulettaa kieltä ja hampaita, kun onnistuu. Tekee kovasti hommia eikä sillä keitä yli. Kehänlaitaodottelu on hetkittäin vaikeaa, koska olen kiirehtinyt omien koirien treenien yhdistämistä, mutta elän olosuhteiden kanssa.