keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kesä(reissu)kuulumisia



Ihmekoirat viettivät kesäkuun leppoisissa merkeissä. Laikalla oli juoksut, joten se oli melkein täysin treeni- ja kimppalenkkitauolla. Vinskin kanssa aksailin jonkin verran, mutta loppukuusta vedimme sen suhteen vähän henkeä. Palailin tällä viikolla senkin kanssa varovasti tokon pariin ja nyt syttyi kipinä tarttua kunnolla seuruuprojektiin ja toko teki paluun myös Vinskin ohjelmistoon.


Lähes koko viime viikon vietimme vanhemmillani Lappeenrannassa ja mukana menossa oli tietysti ihana Paavo-pappakoira! Lappeenrannassa kävimme koirien näkökulmasta mökillä, uimassa, mummolassa, vahdimme pihaa ja nukuimme ja söimme. Paavoa ei juuri nuorison perseily kiinnostanut, mutta se kuulemma selvästi piristyi lajitovereiden seurasta ja olikin todella hyvässä kunnossa. Aamuisin se toki nukkui pitkään ja syvästi ja päivisin lekotteli mieluiten auringossa tai tsuppaili muiden perässä leppoisaan tahtiin. Ruoka saa sen kyllä edelleen tietynlaisen positiivisen raivon valtaan ja se yrittää itsepäisesti edelleen jokaiseen kaappiin ja kerjää ruokapöydästä sellaisella voimalla, että yksikään tuntemani muu koira ei (onneksi) sellaiseen yllä.

Treenasin Paavon kanssa hieman hajuerottelua eukalyptushydrolaatilla. Papparaisen nenä on kyllä kone ja aivot ovat terässä, vaikka ikää on neljätoista täyttä vuotta ja rapiat päälle. Se oli niin liekeissä ja seurasi kuin piraija kumivenettä, kun otin naksun käteen. Ihana luottosetä. Toivottavasti se olisi vielä kauan meidän ilonamme. Sen terveys ei ole parhaissa kantimissa nivelrikon ja sisäelinvajaatoimintojen vuoksi ja tilaa seurataan säännöllisesti.



Isovanhempieni mökillä on aivan mahtava lampi. Se kuivuu monesti lähes täysin viimeistään heinäkuussa, mutta sitä ennen se on puolillaan tai kolmanneksen verran täynnä vettä ja siinä on mutapohja, joka on vain hieman upottava. Tykkään ottaa kengät pois ja mennä litsuttelemaan sinne. Tällä reissulla vettä oli sen verran, että pystyin kahlaamaan joka kolkkaan melkein kuivin shortsein, mutta puudelien piti välillä uida kahlaamisen sijaan. Vinski keksikin reissulla huvikseen uimisen ilon! Oli hauskaa miniseikkailla tyyppien kanssa ja ne saivat hyvää liikuntaa. Olisipa vain tuollainen rauhallinen, monipuolinen ja mielenkiintoinen lampi lähempänä, esim. omalla takapihalla. Rääh, aina voi haaveilla.

Pidemmittä jorinoitta kuvadumppaus häshtägein koirat lappeenranta uimaväitöskirja lekottelu!








1 kommentti:

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!