lauantai 22. syyskuuta 2012

Koulutuksellista

Aiemmin mainitsemani Laikan pöhinäongelma alkaa olla hallinnassa, joskin suurta määrällistä vähenemistä haukkumisessa ei ole tapahtunut. (Voiko asiaa muuten typerämmin mainita? Aivoni ovat syöpyneet, olen klassinen ylianalysoiva blogitampio.) Joka tapauksessa olen päässyt ajatuksen tasolla niskan päälle penskan vilkkaudesta ja ruvennut reagoimaan nopeammin. Nykyisin siis auttavasti havainnoin ympäristöäni ainakin koirien ollessa mukana. Kun näen kusimetsää lähestyvän ihmisen, mille pitää tietenkin vöhpöhistä, huikkasen Laikalle kehut, kun se katsoo tyyppiä ja tilanne laukeaa siihen. Useimmiten se tulee marhuamaan jalkoihin, koska olen palkannut sitä hyvästä käytöksestä joko namilla tai leikillä (eli herra Skinner voi bilettää niin, että mullat pölisee), ja lähtee siitä rentona uusiin hommiin. Haukkumisesta tulee kielto ja luoksetulokutsu, jonka onnistumisesta taas tulee palkkaa, ja tämäkin on useimmiten aivan riittävästi, jos mun tutkan ohi pääsee joku paviaani lipsahtamaan. Joskus, kuten äskeisellä iltapissalla, kun olin tilanteen tasalla yhtä hyvin kuin lukion kemiantunneilla, Laika ehti väyhkätä yhdelle kuspuskan ohittaneelle vaaratekijäpissikselle hetken, kunnes kutsuin koiran luokse ja tuupin sen eteenpäin manuaalisesti, koska olihan se lissu nyt perkele jännittävä.

Olipa muuten jännä huomata männäviikolla, että Laika on vilkas. Mulla on varmaan vajaatoimintaa aivoissa, että tässä meni näin kauan, mutta rupesin miettimään, mitä 'vilkas koira' meinaa ja meillä se on yhtä kuin Laika. :D Syytänkö sitten koulunalkushokkia pitkän tauon jälkeen vai mitä, mutta ehkä tästä lähdetään uuteen suuntaan koulutuksessa. Mulla on pieniä vaikeuksia muistaa, että uljas musta on vasta pentu ja sen keskittymiskyky on vähäinen aikuiseen koiraan verrattuna. Hupsua, miten perusasioista sitä lipsuu.

Paavo valmistautuu nyt tulevan yön ja aamun aikana henkisesti kilpailuun. Se osallistuu nimittäin huomenna Suomen Dobermannyhdistyksen match show'n syömiskisaan. Saa nähdä, miten pohjattomia reikiä paikalla on. :D

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

"Ne näyttää niin älykkäiltä. Ihan ku ne miettis jotain."


Me ollaan viime aikoina tavattu mielenkiintoisia ihmisiä ja koiria. Olemme myös kuulleet ihmisten ajatuksia isoista koiralaumoista, söpöistä mangusteista ja sairaskertomuksia syylistä (valitettavasti, muahan ei todellakaan steissin spurgujen patit kiinnosta). Eilispäivän pitkä lenkki sujui mielenkiintoisissa merkeissä, kun törmäsimme sattumalta kolmeen mitteliherraan ja ulkoiluttajaan, joka kysyi, josko puudeleista olisi juoksuseuraa - ja olihan niistä. Päädyimme kiertämään parin tunnin lenkin Tuusulan korvessa koirien nauttiessa toistensa seurasta ja ihmisten turistessa koirista. Tällaiselle urbaanille erakolle moinen oli harvinaista herkkua. Loltsikin hyppäsi leikin pyörteisiin, tosin omalaatuiseen tapaansa huutamaan leikkijöille sääntöjä. Tavan puskapoliisi...


Tänään matkustimme ihastuttavassa ihmispaljoudessa morjestamaan Espoon Oskua. Junassa Helsingin keskustasta Leppävaaraan neljän ruuhkan aikaan oli sympaattis-ystävällinen ja läpeensä ihastuttava naisihminen, joka syötti omenaa Loltsille ja Laikalle. Viimeksi yhtä hyvään junapalveluun puudelit ovat tutustuneet pari vuotta sitten, kun joku savolaismummo syötti sikaosastolla omat leivänpäällisensä Loltsille ja Paavolle.

Osku on 9-viikkoinen coton de tulear, kuutilta näyttävä ja kissalta tuntuva kasa koiranpentua. Sen mielestä Laika oli ensin pelottava auringonpimennys, mutta kun Pisuli loivensi otteitaan, uskaltautui Oskarikin leikkimään. Painia ja kovia kierrosnopeuksia riitti ainakin tunniksi. Laru käyttäytyi todella hyvin ja olen ylpeä sen koirasosiaalisuudesta. Oskun ei tarvinnut mölistä tai kiljua isommalleen, vaan Laika sääti otteitaan tilanteen mukaan. Molemmilla oli silti hauskaa. Lartsa <3



Loltsin ja Paavon mielestä pikku-Osku oli kiintiötyhmä, mitä nyt tätikoira olisi mielestään voinut heittäytyä välillä painileikkeihin mukaan. Pennut saivat kuitenkin touhuta ihan keskenään, koska Loltsin leikkityyli nyt on vähän idari...

Oi voi väsynyttä pikkukuuttia. (Kuva Danuka)

Kotimatkalla katseet olivat lasittuneita ja yleinen velttous otti vallan. Siitäkin huolimatta joku korsolainen mimmi keksi, että puudeleiden silmistä loistaa muukin kuin ajatus kotona odottavasta iltaruoasta. Ainakin muilla kuin Paavolla (joka tosin aika monta kertaa naamio nälän valppaudeksi ja häikäilemättömyyden söpöydeksi ;)).

tiistai 18. syyskuuta 2012

Uutta leiskaa pukkaa

Voipahan tuon ylimääräisen kouluajan käyttää Photoshopin äärelläkin. Banneria viedään, katsotaan, mihin asti tänään päädytään.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Terroooristit viiihaisia

Ennen:


Nyt:

Paavo varmaan siteeraisi Pasilan Repomiehen laulua mielellään: ennen oli kunnollista / nytten ei oo kunnollista.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Puolivuotistrimmi


Älkää kiinnittäkö huomiota allekirjoittaneen persoonalliseen tapaan pitää esitettävää paikallaan. :D Laikawaika lähti useamman kerran innoissaan KUVAAJAN SYLIIN MEGAJEEJEEJEE. Kuvasta huomaa hyvin monella tasolla sen, että me ei pahemmin harjoitella näitä missikisajuttuja. 

torstai 13. syyskuuta 2012




Omppupomppufiilis

Maavarassako liioittelua?

Meillä syödään omenia ja loikitaan. Paitsi Paavo, joka pitää itsepäisesti kiinni lihadieetistään ja haisteluharrastuksesta.

 
Kumpikohan on käyttänyt sieviä sääriään juoksemiseen kauemmin?


Juokse juokse, savolainen pieru. Vauhdissa Loltsi jää kyllä nykyään useimmiten kakkoseksi.


Jotkut meistä eivät tarvitse tuomareiden mielipiteitä todistaakseen kauneutensa. 

"Paavo. Paavo. Paavo! Tuu kuvaan. Istu. Paavo... Istu. Paaateee. Hyvä! Vapaa!"

Muta: kaiva, sukella, puhalla kuplia, hauku, juokse, sotke. Muta: rakkaus.
LaiKakka, edustuskuvassa lähes puolivuotiaana.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Paniikin aika?

Olen kuin apina, jota kuvitteellinen laava jahtaa - panikoin turhasta. Laika on viime aikoina alkanut puhkumaan ja vuhkumaan muutamille asioille, kuten naapureille, jotka kulkevat pihan läpi samaan aikaan, tai koirille, jotka lähestyvät meitä, kun olemme paikallamme. Käytös on satunnaista, mutta jokapäiväistä, eikä se ole sidoksissa siihen, onko Laru hihnassa vai ei. Ensin höhöttelin tyhmälle elukalle ja sen mörköiälle ja vähättelin koko asiaa enkä höhlästi reagoinut koko asiaan yhtään mitenkään, kunnes tällä viikolla heräsin ja tajusin, että oli sillä ikäkausi tai ei, voin silti vaatia sitä käyttäytymään sen oman tason mukaisesti. Seuraavaksi kamppailinkin jo omien epävarmuuksieni kanssa; tuleeko mun reippaasta pennusta isona epävarma huutajavellihousu, jonka pää hajoaa ulkomaailmasta? Jestas sentään, ajatussyöksykierre meni jopa niin alas, että ajattelin Laikan kasvattajan ilmestyvän kohta hakemaan kasvattiaan takaisin parempaan kotiin tällaisen kädettömän olmin luota.

Onni on, etteivät koirat aikuistuttuaan mieti tällaisia. "Äiti aina murehti kauheasti musta." Päätin ryhdistäytyä ja puuttua mokomiin mölinöihin ja yllättäen kahdessa päivässä ne ovat vähentyneet huomattavasti. Ihan jo itseäni rauhoitellakseni voin todeta, että koira, joka pystyy lopettamaan vöyhkäämisen viimeistään toisesta harhautuksesta (meillä yleensä luoksetulo- tai huomiokäsky) ja syömään namia tai leikkimään, tuskin on mikään tuulenhenkäyksestä luhistuva hermoraunio, vaan lähinnä vaiheessa oleva, epävarma kakara. Koiranpennun kuuluu olla jossain määrin epävarma, jos piirre on uteliaisuuden ja rohkeuden kanssa tasapainossa eikä käänny arkuudeksi. Niinhän meillä ei missään nimessä ole, Laika kyllä erittäin mieluusti pussailee naapurit ja meille tulevat vierailijat puhki ja mieluisimpien kengille se vielä lirauttaa pissitkin. :------) (Tervetuloa vaan.) Eilisillä pentutreffeilläkin se leikki mielellään tai hengasi yksikseen ojissa tai heinää syömässä. Satunnaisesti naamalle kiroilemaan tulleen Ora-mudin mölyt se kuittaisi sivuaskelilla ja jatkoi sitten matkaansa.

Ehkä voin nukkua yöni vastedeskin rauhassa? Luulen, että Laikasta kasvaa varsin kelvollinen ja ihastuttava koira, vaikka se esimerkiksi torstaisilla City-Puudelien juoksuskaboilla Tuomarinkartanossa välillä yrittikin olla maalaisjuntti, joka ei ollut koskaan käynytkään kaupungissa. Voi juma... Siellä se muuten opetteli vieheenjahtauksen ABC:n teoriassa ja seurasi rättiä monen kierroksen ajan ja sen päässä raksutti varmaan aika lailla. Kunhan ikä riittää, niin Korsosta päsähtää!

Laika on nyt melkein puolivuotias ja mittasin sen juuri, kun säkäkorkeudesta tuli juoksukisoissa puhetta. Tättärätää, Laika on 38-39 cm korkea, yksin en aivan supersalettiin mene vannomaan, kumman puoleen kallistuu, mutta eiköhän tuo ole aivan riittävän tarkka haarukka.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Koiranpoikasen virtsanpylväitä

Jep jep, virtsanpylväitä. Rakkaan bussilupsuttajan (Laikan uusi rotu, se nimittäin pussasi odottamatta tuntematonta kanssamatkustajaa penkin selkänojan yli) maitokulmurit ovat virallisesti ottaneet hatkat. Siskojensa omistajat olivat kaikki käyneet poistattamassa penskoilta edes osan, Larsson ilmeisesti urkki mun tilitietoja ja lompakkoa ja sylki legot vaivihkaa jonnekin nurkkaan. No, yhden hurrrrrjan kulmahampulin löysin. Leuat ovat tällä hetkellä yläpurennassa, mutta josko se korjaantuisi vielä kasvun aikana.

Larppi on myös pääosin sisäsiisti ja osaa jopa odottaa ulospääsyä. Tänäänkin sain vaihtaa ylleni jopa reikäverkkarit ennen uloslähtöä, vaikka koirat olivat olleet kotona aamukahdeksasta hieman yli neljään. Pisulin suosikkilempinimeä en kuitenkaan suostu vielä laittamaan hyllylle, sillä vuotoja sattuu aina silloin tällöin.

Loltsi ja Laika ovat tehneet uuden hedelmäaluevaltauksen. Nyt niille maistuu omena! Kehtaako noita enää lihansyöjiksi kutsua, kun ruokavalio alkaa muistuttaa enemmän vegeomistajan menua.

Ja Paavo... Mun Persoonallinen Herrasmies. Se säikäytti tänään sampsakon. Osuivat nenäkkäin, Paavo ilmeisesti joko hyvissä tai nälkäisissä aikeissa työnsi kirsunsa aivan sammakkon nenään ja kuului äänekäs, äkkinäinen RIBBIT ja loiskis, kun pikkukaveri katosi puroon. :D

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Agivideo kesältä

Meidän agiryhmän koutsi Susku oli napannut videolle yhden agiradan Sporttikoirahallin treeneistä tältä kesältä, muistaakseni heinäkuulta. Hitaa-aa-aa-aa-asti, mutta kohtalaisen helposti siinä humpataan menemään, me molemmat. Varmistelen Loltsin menoa edelleen liikaa (koska epävarmana mua pelottaa, että se "jää jonnekin") ja se hidastaa koiraa.


Katsoin videon itse ilman ääniä, koska en tähän kellonaikaan jaksa mitään tassuntepsuttelua kummempaa älämölöä kuunnella, joten en tiedä, miten hirveältä tuo kuulostaa, toivottavasti ei kauhean pahalta. :D