maanantai 27. elokuuta 2012

Herra Persoonallinen herra

Paavo se pitää faninsa tyytyväisenä. Vietin pitkän viikonlopun Englannissa ja tänään Facebookin aukaistessani löysin koiravahtina toimineen ystäväni seinältä seuraavan statuksen:

Paavoo kiukutti niin paljon tyttöjen riehuminen, et piti mennä protestiks kaataa ämpäri :DDDDD

Pällieläinten seurana ollut Mufasa-kissa oli ilmeisesti pitänyt Laikaa kiireisenä ja kaksikko oli onnessaan rullaillut mattoja. 

Freesinä myöhästyneen paluulennon ja snadien yöunien jälkeen kaapaisin Paten kainaloon ja suunnistin Käpylään koirajumppaan. Paavo oli selkeästi hyötynyt sekä edellisestä käynnistä että säännöllisestä selän kotikäsittelystä ja tällä erää fyssarikäynnit olivat tässä ja uusintakierros käynnistynee vasta loka-marraskuussa, ellei jotain satu. Hapsuvarvaspapparainen on klassisesti kuin hyvä viini - paranee vanhetessaan. 

tiistai 21. elokuuta 2012

Laika ja siskot 5 kk


 Loltsi sai lempinimekseen Bowie. Sekin kävi matalassa rantavedessä, mutta suunnilleen yökkien ja kiroillen. (Kuva Danuka)

Reikä omistajan patjassa suurenee, puruluut häviää alta aikayksikön ja pentulegot putoilee - niissäkin mennään jo kulmureissa. Laika (kuten siskonsa Taira, Ansa ja Gaiakin) täytti sunnuntaina täydet viisi kuukautta. Lahjaksi Laru sai oikean mäyräkoiran - siis nummelalaisen ystävänsä Oiva-koiran. Synttäriviikonloppu meni sen osalta mukavasti matalaa hölmöä jallittaessa. Loltsi ja Paavon mielestä mäyrämies on vielä kaksivuotiaanakin auttamattoman pieniaivoinen sydänystäväksi.

 Oiva.

Jääwihiiwiö.

Laika vesipetoistuu hiljalleen. Hiidenveden ranta oli aivan täydellinen uimaopetteluun, sillä se oli hemmetin pitkälle hemmetin matala! Jopa Oivan jalat ylsivät pohjaan suurimmat osan ajasta. :D 
Meidän kaikkien lajien treenaaminen on tällä hetkellä harmittavan jäissä. Agilityssä on pientä paussia, koska en tunnu koskaan olevan paikkakunnalla, vaikka pitäisi ja toko junnaa jossain. Frisbeen nakkelu sentään on mukavaa ja Laika nappailee rollereista aika nättejä koppeja. :) Hakuporukkakin alkaa olla kasassa ja edessä on lähinnä aikataulusumplimista ennen treenejä. Hassua, mun piti pysytellä erossa näistä sosiaalisista lajeista, mutta sitten vain jotenkin satuin katsomaan Laikan menoa metsässä ja ajattelin, että heh, mitäs jos... Tuurikoira näköjään toikin!

Loltsi opettaa lasta huonoille tavoille. Istuksin eräänä päivänä takapihalla paviaanien kanssa, kun paikalle pölähti kaksi naapurin lasta eläimiä paijaamaan. Paavo - siis pusipusikoira - nautti täysin siemauksin saamastaan huomiosta, ja tämä oli ilmeisesti juonen nokkela hämäysosio, koska sillä aikaa Loltsi hävisi Laika perässään syömään toisen naapurin karviaismarjoja suoraan pensaasta! Perkele!

torstai 9. elokuuta 2012

Haku hukassa

Jos jokin pääkaupunkiseutulainen hakuporukka tohtisi ottaa riveihinsä kokemattoman, mutta oppimishaluisen ja -kykyisen, joskin autottoman tolikan, ja viittä kuukautta hipovan intopiukeen keskarivillakoiran etsimään ukkoja ja piiloutumaan puskiin, ottakaan allekirjoittaneeseen yhteyttä (vaikkapa os. gringoesflashy[AT]gmail.com - muistathan naputella @-merkin paikalleen!). Pk-oikeuksia ei rodulla ole eikä peko-puolen täysillä harrastamiseen ole resursseja, joten meille käy leikkimielinen harrasteluporukka, kunhan jengin  ideana on myös kehittää omia ja toisten taitoja.

maanantai 6. elokuuta 2012

Ihanat naiset kuistilla

Tyttöin juttui niinQ. 

Ukkostutka näyttää hervottoman kokoista rintamaa tulevaksi. Koska olen sikeäuninen kuin suomalainen kallioperä, taidan iskeä Loltsin kaulaan Adaptil-pannan ja toivoa sen auttavan. Raukan ukkospelko ei ole saavuttanut mitään hervottoman karmeita mittasuhteita, mutta en halua rakkausvillan viettävän yötään "yksin" ja peläten. Panta on ekaa kertaa käytössä ja varta vasten ukkosta sun muuta paukuttelua varten ostettu. Toivottavasti feromoneista on sille apua!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Flow, agility ja agilityn flow

Olen ollut talkootöissä Flow Festivalia rakentamassa viime torstaista asti ja vietän nyt ensimmäistä vapaapäivää. Koirat ovat ovat olleet nyt ensimmäistä kertaa kuukausiin keskenään normaalin tai normaalia pidemmän työpäivän mittaisen pätkän verran ja ovat käyttäytyneet kiitettävästi. Kämpässä on edelleen standardimäärä seiniä eikä lattialta pilkistä alakerran asunto, ja mikä parasta - olen tullut yhtä kertaa lukuun ottamatta kotiin, jonka lattioille ei ole pissitty tai kakittu. Laika osaa. :) Se tulee aina väsyneenä korvat väärinpäin ovelle vastaan eli se mitä ilmeisimmin ottaa mallia Loltsista ja Patesta ja vetää lonkkaa. Hieno Pisuli. <3

Päästiin eilen kerrankin harkkoihin. :D Laika veti hyvin, mustat kiharat pöristen se menee mutkaputkeen kuin vanha tekijä, oikein yrittää repiä itseään irti apuohjaajasta. Hypyillä harkattiin takaakiertoa vasemman siivekkeen puolelta ja alkeisopetus sujui oikein hyvin. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten hyvin Laru on hallillakin kuulolla, vaikka se on viime aikoina ollut reaktiivisempi kuin aiemmin. Voitiin treenata rataa tekevän koirakon vieressä ja yhtä herpaantumista lukuun ottamatta Laikan huomio oli meidän hommissa. Tarjosipa se muuten hyppyä jo ennen kuin olin ehtinyt erityisesti viritellä sitä takaakiertotreeniin mitenkään. En tiedä, oliko kyseessä ihan puhdas sattuma vai onko mulla vaan oikeasti todella innokas pikkuoppilas. ;) Tai no, pikku ja pikku, Laika on ryhmän toiseksi suurin koira - ja se suurempi on isovillakoiranarttu.

Loltsi eteni vähän tahmeasti. Se oli jo lämpätessä vähän nahkea, tai siis sää oli ja sen taakka roikkui Loltsin päällä. Voin mun piäni herkkäpersuli. :( Olin tosiaan torstaina ja perjantaina yhteensä parisenkymmentä tuntia heittelemässä kiviä ja asentelemassa nurmikoita ja se näkyi, öh, suorituskyvyssä ja esimerkiksi ohjaajan ajan ja paikan orientaatiossa... Päästiin me lopulta ihan ok suoritukseen, mutta se vaati multa aika rankkaa keskittymistä ja todella monta oivallusta.

Olen aina elänyt siinä uskossa, että mun tulee antaa Loltsille runsaasti tilaa suorittaa rataa. Tosiasiassa kyse ei ole tainnut koskaan olla mistään muusta kuin siitä, että olen itse alitajuisesti pelännyt mennä kiinni esteisiin. Mulla on kroppani kanssa todella kömpelö olo ja se on varmasti ongelman alku ja juuri. Loltsia ei närästä se, että ohjaan sitä läheltä, jos olen looginen ja johdonmukainen. Sen sijaan sitä närästää se, että "annan sille suoritustilaa" ja olen epäjohdonmukainen. Se hidastaa sitä. Sen sijaan, että välttelisin esteitä kuin ruttoa, mun on rohkeasti mentävä lähemmäs, nostettava ohjaava käsi riman päälle ja vedettävä koira yli ja nakattava se seuraavan esteen taakse, jotta saan sen yli. Valssien pitää olla tiukkoja eikä käännöksissä pidä lepsuilla tai koko homma on kuin puolikypsä pullapitko.

Toinen merkittävä ajattelutavan muutos, johon aion keskittyä, on eri asioihin keskittyminen radalla. Kun ohjaan, en halua ohjata ajatuksella "este 1 -> este 2 -> este 3 jne" - siis nähdä rataa pelkkinä agility-esteinä ja siirtyminä niiden välillä. Haluan, että koko rata on luontevaa ohjauskuviota ja tanssia koiran kanssa, joissa ohjauskuvioilla on oma luonteensa ja mulla siitä selkeä käsitys. Toisin sanoen haluan iskostaa omaan selkärankaani ajatuksen siitä, että valssi ei ole vain valssi, vaan se on tietyssä paikassa tietyn näköinen valssi, se on tiukka ja millimetrilleen oikeassa paikassa. Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa ajatuskulun muutosta, että radalla mun päässä soi sekä vanha ajattelutapa että tämä uusi SEN SUORITETTAVAN RADAN LISÄKSI. :D Ei mikään ihme, että olin eilen kuin alaikäinen kaljakellunnassa. Mulla on ollut eri elämänalueilla paljonkin keskittymisongelmia, joten duunia on edessä vielä roppakaupalla. Toivo elää, että mun ja Laikan valmennussuunitelma toteutuu ja päästään Seppo Savikon oppiin, sillä mulla on sellainen kutina, että siinä on tyyppi, joka osaa tökkiä tällaistakin peukalo keskellä otsaa -tampiota oikeaan suuntaan.

Lemmikkipalstoilta poimittua: Voiko rotukoirien epäterveelle jalostukselle mitään?

Lainaan ko. ketjusta blogiini härskisti Nina Turusen (kennel Bassebastioni, puolanvinttikoira ja hortaya bortzaya) koko viestin, sillä se on asiaa joka sana.

"Jalostuksen ongelmista järjestettiin luentoja ainakin jo 80-90-lukujen taitteessa. Muistan noihin aikoihin istuneeni muun muassa luennolla, jossa esiteltiin ruotsalaisen Lennart Swensonin tutkimuksia matadorijalostuksen haitoista. Näin monta vuosikymmentä aiheesta on jauhettu. Havaittua ongelmaa korjaavien toimenpiteiden tulokset voisivat kyllä vähitellen alkaa jo näkyä. Vai onko asialle ylipäänsä tehty mitään? Siis mitään konkreettista? Vai onko kyseessä se, että tarvitaan ongelma, jotta päästäisiin valittamaan, sillä valittaminen on tärkeää, mutta ilman ongelmaa se ei onnistu. No tuskinpa, mutta toisinaan tuntuu siltä, että päähuomio onkin ongelman esilletuomisessa valittamalla sen sijaan, että ratkaistaisiin ongelma ripeästi. Tämä lienee kuitenkin vain malttamattomuutta ja kärsimättömyyttä. Kysymys kun ei ole mistään pienestä epäkohdasta, joka olisi korjattavissa käden käänteessä.


Ymmärtääkseni seurantaa, kontrollointia ja terveystutkimuksia on lisätty kaikissa roduissa. Lisäksi on tehty snautseri-pinseriristeytys, johon usein viitataan esimerkkinä askeleesta kohti parempaa tulevaisuutta. Mutta entä muuta? Erilaisista jalostuksen aikaansaamista perinnöllisistä vioista ja sairauksista kertovia luentoja järjestetään edelleen, mutta joskus voisi olla mukavaa ihan vaihtelun vuoksi mennä kuuntelemaan luentoa, jossa eri rotujärjestöjen edustajat esittelisivät roduissaan sittemmin tehdyistä konkreettisista toimenpiteistä ja niiden seurauksista.
Entä kun puhutaan rotukoirien epäterveestä jalostuksesta, käsitelläänkö aihetta maailmanlaajuisella vai kansallisella tasolla? Suomessa voisi olettaa kasvattajien jo tulleen tietoisiksi jalostuksen ongelmista. Onhan siitä toitotettu. Ilmeisesti varsinainen ongelma on enimmäkseen ulkomailla, koska yleensä tämäntyylisiin keskusteluihin linkitetty, ylilyöntejä esittelevä kuvamateriaali on peräisin ulkomailta. Ongelma lienee niin laaja, että Suomen ja Pohjoismaidenkaan tasolta sille on vaikea tehdä mitään maailmanlaajuisesti näkyvää.

Ongelmat ovat pitkälti seurausta siitä, että inhimillinen kilpailun ja voittamisen tarve on yhdistetty eläinjalostukseen, jossa yksi laji puuttuu toisen lajin evoluutioon pitämällä toisen lajin yksilöitä hallussaan ja tekemällä säännönmukaisesti parivalinnat näiden puolesta. Ihminen pyrkii erottumaan yksilönä massasta voittamalla kilpailun, olemalla paras. Jalostustyötä tekevät kasvattajat ovat suuria muotoilijoita, designereitä, jotka parittamalla eläimiä omien valintojensa mukaan pyrkivät muotoilemaan eläimestä voittoisan kilpailuissa, joissa superlatiivit kilpailevat keskenään ja niistä äärimmäisimmät pärjäävät parhaiten. Tuomarit on koulutettu havaitsemaan superlatiiviyksilöitä ja osoittamaan niitä korkeimmille palkintosijoille. Voittaja saa huomiota, voittajaa onnitellaan, ihaillaan ja arvostetaan. Voittaja on parempi kuin muut. "Jos koirani on ROP, se tarkoittaa, että minä olen ROP, sillä koirani on osa minua, kuuluu minulle, minuun." Kuvaus on myös jossain määrin karrikoiva: en usko, että nykyään ainakaan Suomessa voitonhimo ohjaisi aiemmissa määrin ihmisiä tekemään päättömyyksiä. Koirien rotukohtaiset osallistujamäärätkin ovat nykyään sen verran suuria, että enimmät näytteilleasettajat tietoisina voiton todennäköisyyden pienuudesta tyytyvät vähempäänkin. VSP:kin on ihan hyvä, jos osallistujia on kymmeniä. Ja luokkavoitotkin ovat ihan hyviä, jos osallistujamäärä on kolminumeroinen.

Pikemminkin tuntuisi toisinaan siltä, että täällä ikään kuin ilmiön vastailmiönä tavoitellaan rakenteen terveyttä ja käyttäytymisen tasaisuutta jopa siinä määrin, että aletaan tavoitella tilaa, jossa rotuspesifiset piirteet jäävät vähäisiksi ja kaikki rodut ravaavat kehässä samalla tavalla tasapainoisesti ja eroja on vain koossa, väreissä, turkin pituudessa. Koiran kannalta se toki lienee pienempi paha kuin terveyttä haittaavat ylilyönnit.

Ideaalimaailmassa moraali on rajoittava tekijä. Kaikkea, mitä mieleen juolahtaa, ei kuitenkaan voi toteuttaa, koska se olisi moraalitonta. Reaalimaailmassa sen sijaan kaikki, mikä vaan on teknisesti mahdollista, on silloin automaattisesti sallittua myös moraalisesti. Tämä siksi, koska moraali on aika lailla sivuseikka. Koiria jalostetaan ja jalostuksen tuotteita kilpailutetaan reaalimaailmassa, jossa moraali talloutuu inhimillisen kilpailuvietin alle. Väestömäärän kasvaessa yksilön hätä massaan hukkumisesta käy niin sietämättömäksi, että huomiota tavoitellessaan ihminen omaksuu kärpäsen moraalin. Yksi huomion saamisen keino on eläinten esineellistymisen mahdollistama superlatiivien maailmaan tuottaminen ja kilpailuttaminen.

Entä jos koiratapahtumista poistetaisiin kilpailu kokonaan? Miksi kukaan viitsisi motivoitua tekemään esitöitä ja -valmisteluja, maksamaan osallistumismaksuja tai raahautumaan kamoineen ja koirineen tapahtumapaikoille, jos motivaattorina ei olisi kilpailu: voittamisen tai menestymisen mahdollisuus? Voittamiseen tai menestymiseen pyrkiminen motivoi ihmisiä kilpailemaan. Voittajien ja menestyjien jälkeläisiä ostetaan, koska koko ajan tulee lisää ja lisää yksilöitä, jotka haluavat erottua massasta voittamalla jotain tai menestymällä jossain. Eläimestä tulee omistajansa keulakuva ja siltä vaaditaan kaikkea sellaista, missä omistaja itse ei erotu muista eikä ole riittävän menestyksekäs. Jos kilpailu poistettaisiin koiratoiminnasta ja eläintenpidosta ylipäänsä, sen mahdollisuutta tulisi sitten lisätä jollain muulla elämänalueella, sillä ilman kilpailua elämä tuntuisi monista tarkoituksettomalta ja sisällöttömältä.

 Syyt ovat niin syvällä ja niin monilla eri tasoilla, ettei tällaisessa tapahtumien ketjussa kurssin kääntäminen onnistu aivan helposti. Paikallisia tavoitteita voidaan asettaa ja niitä voidaan saavuttaa, mutta ongelman poistaminen kokonaan tai edes vähentäminen siedettävälle tasolle olisi valtava remontti."


Linkki ketjuun.


Mitä me olemme tehneet ihmisen parhaalle ystävälle ja miksi me olemme tehneet sen kaikkein rakkaimman ja parhaimman kustannuksella?

keskiviikko 1. elokuuta 2012