#eienääikinäeläinlääkäriin #bää

 

 onks tälle tukiryhmää

Sattuipa viikonloppuna niin, että palasin kotiin koulutuksesta* ja löysin kaksi innokasta koiraa. Toinen ei kuitenkaan kantanut kenkiä eikä mölynnyt tervetulomölyjä. Kaverin pihalla se vain makasi maha turvonneena. Turvotus meni kävelyllä ohi, apatia ei. Katseltuani flegmaattista olotilaa ja ummetusta maanantaihin, soitin eläinlääkäriin ja varasin ajan. Ei ole kunnollinen Vinku sellainen Vinku, joka vain esittää kymmenkiloista karvamatoa eikä edes kenkiä kuskaile.

Olin tietysti varma, että nyt on lopun aika käsillä. Hautajaiset suunniteltuani kuitenkin totesin, että kenties kyseessä on eturauhasongelma tai ihan vain ummetus. Tiistai-iltapäivänä matkustimme bussilla (hyvin rauhallisesti, terveisiä sitä kummeksuneille tädeille: koirani oli kipeä, ei se muutoin mikään käytöskukkanen ole) Sopulitielle pitkästä aikaa. Sielläpä sitten tehtiin yhtä jos toista, mutta mikään ei ole saanut sellaisia paheksuneita mulkoiluja aikaan kuin lääkärin sormi pyllyssä. Sieltähän se sitten löytyi, suurentunut eturauhanen. Tardak teki kipeää, mutta onneksi meillä oli taianomaisia ankkaslaisseja mukana.

Pidin lääkäristä varsin paljon. Vinskin nielussa oli ärtymystä, ilmeisesti elimistön yleisen puolustusreaktion seurauksena. Saimme option antibioottikuuriin, jos pieni köhä jatkuisi pidempään (se on jo käytännössä loppunut). Akuuttina hoitona oli Tardak-piikki ja kastraatiolle tuli suositus vain, jos vaiva jatkuisi toistuvasti. Musta oli mukavaa, että sillä ei kuumoteltu, kun jonkinlainen orastava trendi näyttäisi olevan oletuskastrointi. Pitäköön kuukusensa, jos niistä ei ole sille terveyshaittaa (joka olisi luonnollisesti pätevä syy poistaa mokomat), lie niillä ja niiden tuottamilla hormoneilla tehtävänsä.

Viljami voi nyt virkeästi ja on ihan entisensä. Osan karvoistaan se on kyllä pudottanut jonnekin, mutta se oli toisaalta tarkoituskin ja siitä voisin kirjoittaa ehkä seuraavaksi. Näimme eilen Hiili-äiskää ja kasvattajaa ja mänttipuudeleilla meni aika lujaa.

» » »

*Koulutuksesta? Lammaskoulutuksesta. Kun Vision eläinnäyttelijäkurssilla sain kuulla, että sellainenkin mahdollisuus olisi, ilmoittauduin mukaan. Minulla ei ollut juuri ennakkotietoja lampaista, tiesin lähinnä niiden olevan lauma- ja saaliseläimiä ja koiriin verrattuna nopeita oppimaan. Tämän lisäksi ne olivat estottoman ahneita ja ihania. Keston rakentaminen käytöksiin tuntui olevan varsin helppoa tai ainakin helpompaa kuin koiralle. Siedätimme lampaita erilaisiin perustoimenpiteisiin ja saimme kouluttaa niille kohteita. Niitä kohteita eräät sitten hyödynsivät esimerkiksi agility-hypyn opetuksessa... Mihinkäs tiikeri raidoistaan.

Jokaiselle harrastuksenaan koiria kouluttavalle toisen lajin kouluttaminen on varmasti virkistävä kokemus, vaikka kouluttaminen itsessään ei olisikaan se kiinnostava juttu esimerkiksi lajitreenaamiseen verrattuna. Lauantain siedätysperiaate vaikka toimisi hienosti koirien trimmaamiskoulutuksessa, vaikka kyseessä olisi vain muutaman kilon painoinen, säyseä pikkuotus, jolle "saa tehdä mitä vaan."