"Se on tosi järkevä"

Ai on vai? Näkisit, kun se juoksee keittiön matto suussa/ympärillään, syö reikää patjaan tai keksii jotain muuta hemmetin hyvää jäynää. No, ollaan nyt joka tapauksessa iloisia, että Laikasta sanottiin jotain noin nättiä. ;) Kommentti liittyi sen keskittymiskykyyn hallilla ja taipumukseen käyttää aivojaan ikäisekseen järkevällä tavalla eli siten, ettei se muutamankaan paljonkin pohtimista vaatineen session jälkeen ollut merkittävästi väsynyt. Lisäksi hallin pieneltä puolelta kuuluvien haukkumisten ym. äänten ilmoittaminen ei vienyt otusta enää mukanaan, vaan se tuli kutsusta takaisin mölisemästä ja keskittyi sitten tekemiseen.

Mitäpä sitä älyä kyseenalaistamaan. Blogitekstiä kirjoittaessani musta sankari sukelteli vesikupissa.

Agilityssä me kerrattiin vanhaa ja tehtiin vähän uuttakin. Uutuutena tuli irtorengas ja sen ja namien kanssa peeloilu operantilla otteella. Lartsa oli älyllinen ja kohelsi renkaan kanssa tosi mielellään. Mikä mulle jäi siitä touhusta positiivisimpana käteen, oli se, millä intensiteetillä Laika tarjosi eri käytöksiä. Jo viikossa epäsäännöllinen naksutinkoulutus oli muuttanut sen ajattelutapaa. Jälkiviisasteluna voisin heittää, että miksen tehnyt näin jo aiemmin, mutta paskanko sillä on väliä -  hyvä, että tein edes nyt.

Kotiläksynä mun pitää naksutella Laika menemään tuolin ali ja lisätä ulostuloon vähitellen pyyhe eli me aletaan opetella pussin alkeita. Toivottavasti tällä tavalla saadaan aikaiseksi koira, joka löytää esteestä ulos ilman kompassia, karttaa ja ohikulkijoilta kysyttyjä neuvoja (nimim. Loltsi on muuten fiksu, mutta...). Lisäksi me huomattiin Sepon kanssa, että Laika pitää Seppoa palkka-automaattina, joten otan jonkun onnettoman kaverinrutjakkeen/kidnappaan naapurin/ostan menninkäisen apuohjaajaksi ja ajoitan palkan uudelleen ja sijoitan apuohjaajan sivumpaan kuin aiemmin. Vapaaehtoisten jono ovellani on tietenkin keskiviikkoiltana varttia yli kahdeksan lähemmäs kilometrin mittainen ja kilpailu apuohjaajuudesta on kova. Mellakka oikein. :I *sirkat sirittää*

Tokon puolelta käväisin eilen koirakoulu Rakin luennolla Tikkurilassa. Näin jo koiria omistaneelle ja niitä kouluttaneelle ja lukiopsykat käyneelle tavara oli tuttua ja luento aika yleismaailmallinen, mutta uskoisin ensikoiran omistajien hyötyvän siitä melkoisesti. Joka tapauksessa tuo oli hyvä keino saada kouluttajan naama tutuksi. Jäin hyvälle mielelle kouluttajasta jo siinä vaiheessa, kun tutustuin hänen koiriensa toko-tuloksiin (kisattu ylemmissä luokissa - rotuna suomenlapinkoira), ja viimeistään nyt vakuutuin. Laika tuskin on potentiaalinen motivaatio-ongelmatapaus, ellen kämmi isolla kädellä, mutta ainakin meidän tuleva ope on joutunut funtsimaan muitakin viretilaongelmia kuin liiallista työhalua. :D Ensi viikolla kentälle, jeeeeeeeeEEEEEEEEeeeEEEeEEEeEEeeEEe!

Puhun ihan liian harvoin noista kääpiöistä, vaikka niidenkin kanssa tulee touhuttua jatkuvasti, joskin vähän pienemmällä mittakaavalla. Paavo toki odottaa omaa pappakerhoaan kovasti, se varmaan pakkaisi pienen kerhorepunkin, jos antaisin. Naksuttelin sen kanssa viikonloppuna siinä sivussa, kun treenasin Laikaa, ja voi -ttu miten hauskaa sen kanssa on puuhastella! :D Paavoa ei kiinnosta, onko se crossover-koira vai ei, se ei todellakaan lyö hanskoja tiskiin, jos se ei saa nakkia kitaan yhdellä tavalla, vaan vetää ässiä hihasta hurjalla motivaatiolla. Kaiken toiminnan se myös selostaa kovaan ääneen.

Loltsi on ollut metsien kuningatar. Se on selvinnyt Camalasta ja Hirveästi syys-celistä yllättävän hyvin ja pysynyt ripeässä kunnossa. Toki se antaa hovinarri Laikan juosta jorpakkoihin edeltä ja sitten etsiä kuivemman reitin sieville tassuilleen, mutta mikäs siinä, kun menetelmä näyttää toimivan. Prinsessa-hovinarri yhteistyö pelaa muutenkin hyvin ja musta tuntuu, että tytöistä on tullut erottamaton kaksikko, vaikka alkuun pelkäsin pienesti, että Loltsin sydän murtuu pennusta ikihyviksi ja se pakkaa pakaasinsa ja muuttaa Aruballe. Tilanne on vieläkin se, että Loltsi ärsyttää Laikaa melkeinpä enemmän kuin Laika Loltsia. :D