<3
Tulin hiljattain siihen tulokseen, että Paavolle voisi tehdä hyvää asua talvi mun vanhemmilla. Viime talvi oli kirjaimellisesti aikamoista tasapainoilua sen selän ja jalkojen kunnon kanssa ja nyt liukkaiden taas alkaessa (tai pikemminkin jo alettua) en ennusta yhtään viime vuotta parempaa, vaikka fysioterapia on tehnyt sille ihmeitä ja kotihierontakin on auttanut. Nyt rasitteena on vielä kuulapää pentu, jonka mielestä tuntuu lipsuvan käsky "jätä" Paavon kanssa tolskatessa. Päätöstä vahvisti eilen sattunut, krhm, tiukka mutka. Loltsi ja Laika molemmat kurvasivat päätä pahkaa ukkoa päin ja se satutti oikean etusensa. Mulla olisi resursseja kävellä lenkkejä erikseen ja talutella papparainen verkkaiseen tahtiin päivittäin, enkä olisi tullut tähän tulokseen, ellei Paavolla olisi bestistään Lappeenrannassa. Se nimittäin elää aika tiiviissä symbioosissa mun isän kanssa, omalaatuisen verkkaisella, jääkaappipainotteisella rytmillään. Vastaava ei onnistuisi esimerkiksi Loltsin kanssa ikinä, se nimittäin pöyristyisi pitkäksi aikaa joutuessaan eroon meikäläisestä. Paavo taas on tyytyväinen, kunhan sille tarjotaan oma nojatuoli, ruokaa ja muutama kusitolppa. Se ei enää taida kaivata monen tunnin metsärömyämisiä, kuten Loltsi ja Laika, vaan päinvastoin voinee paremmin useammalla lyhyellä lenkillä päivässä, ihan jo selän kunnon takia.
Mua harmittaa koko juttu. Ei siksi, että kokisin vääryyttä tapahtuvan (päinvastoin), vaan siksi, että rakas pappakoija lähtee kovin kauas. Usko, että Paavon on Lappeenrannassa vähintään yhtä hyvä kuin täällä ja joiltain osin parempikin. Kuulen samalla omantunnon kolkuttelevan, koska en periaatteesta hyväksy koirien dumppaamista eläkekoteihin. Yritän kuitenkin avata itselleni, ettei Paavo häviä elämästäni mihinkään saatika väisty kenenkään tieltä. Voisin aivan yhtä hyvin pitää sen itselläni, jos vaihtoehtona ei olisi tuttuakin tutumpaa kotia, jossa lenkkirytmi on otollisempi ja yksinoloaikaa vähemmän. Luotan näin tekeväni koiraa kunnioittavan ratkaisun.
Höpsistä, mun mielestä koko ajattelu siitä, ettei koiraa voisi laittaa eläkekotiin jonkun Periaatteen takia, on ihan huuhaata, jos asia on hoidettu koiran (tai omistajan!) omaa etua ajatellen. Myönnän itsekin katsovani hieman kieroon porukkaa, jotka dumppaavat "vanhuksia" (usein sellaisia neljä-viisivuotiaita) vanhemmilleen, serkuilleen ja kaimoilleen uusien (harrastus)koirien tieltä, mutta koira on kuitenkin "vaan" koira, ja aivan varmasti sopeutuu uuteen (tai siis tässä sun tapauksessa vanhaan) paikkaan huomattavasti paremmin kuin sä sopeudut ajatukseen siitä, että se on siellä toisaalla. Eli varmasti teit oikean päätöksen!
VastaaPoista(Oon itsekin joutunut kesällä paljon pyörittelemään näitä ajatuksia päässäni sen Jaron selän takia, jos siitä ei olisikaan enää tullut pennun/nuoren koiran kanssa eläjää, mutta toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin. Toki tiedostan koko ajan, että jos alkaa näyttää siltä, ettei Jaro pysty ton riehuperseen kanssa enää saman katon alla terveyssyistä asumaan, mutta pystyisi kuitenkin mun arvion mukaan elämään Elämisen Arvoista Elämää ainoana koirana tai seniorikerholaisena, joudun miettimään näitä juttuja uudelleen. Toivottavasti ei tarvitse. Jaro varmasti itse mielellään vaihtaisi kerrostaloelämän takaisin omakotitalon pihalla hengailuun, mutta en tiedä, miten tää omistajarukka siitä selviäisi.)
Saana
^ Kirjoituksen pointti siis oli, että älä ainakaan huonoa omatuntoa koe, vaikka muuten saakin ikävöidä ja harmittaa. :)
VastaaPoistaNoinhan sitä yritän ajatella, mutta piru kun se on vaikeeta! :D Yritän olla potematta huonoa omatuntoa, koska aidosti koen tekeväni tässä hyvää päätöstä, mutta jotenkin olen jumissa omissa ajatustottumuksissani. Ja kuten sanoit, koirat paskat välittää siitä, onko ne omistajilleen itseis- vai välinearvoisia otuksia, lähinnä sillä on väliä, miten niitä pidetään. Vaikka en tosiaan ihan kivasti ajattele koirankierrättäjistä sun muista, niin harva koira kärsii kodinvaihdosta, jos uusi paikka vaan on hyvä.
VastaaPoista