Tulin illansuussa kotiin, jossa oli vastassa samat kaksi hilipatitippan-innokasta hurttaa, kuten yleensäkin. Laika mennä möhelsi neljä jalkaa samaan aikaan ilmassa ja röhki. Loltsi hyppi mua vasten innolla - itse asiassa aivan erilaisella innolla kuin tavallisesti. Vein Tyttäret ulos. Kun tulimme sisään ja purin työkassin, tajusin, että palovaroittimen patteri oli simahtamassa ja vehje piippasi harvakseltaan melko hiljaa. On äärimmäisen todennäköistä, että jopa tunteja kestänyt verkkainen piippailu oli saanut Loltsin sen verran suunniltaan, että sen piti ilmoittaa minulle, ettei kaikki ollut ok. Irrotin pariston ja piipitys lakkasi ja koira palasi ennalleen minuuteissa.
Laika oli ollut koko päivän mitä ilmeisimmin aivan normaalisti ja oli tosiaan oma muhiseva itsensä, kun tuli ovesta sisään eli se ei ollut hermostunut edes Loltsin murjotuksesta. Muistan melkein joka päivä mielessäni kiittää geenejä, tuuria ja Laikan kasvattajaa koirasta, joka mennä elää ja jättää murehtimisen sille, jolle se kuuluu - omistajalle.
Blogi on elellyt pientä hiljaiseloa. Ollaan keskitytty nätisti ei-mihinkään - agility on tauolla ainakin vuodenvaihteeseen, tokoa viännetään hetkittäin kunhan jaksetaan ja lumesta otetaan irti kaikki. Ainakin Laika ottaa, Loltsi lähinnä etsii sopivimmat polut käveltäväksi, joskin sille välttää myös latu-ura, joihin joskus törmää umpimetsässäkin. Meidän maastot on aika täynnä latuja ja mieli on mustana, mutta kyllä meille aina joku kadunpätkä tai pulkkamäki viihdykkeeksi löytyy.
Teidät on haastettu. http://trikkihirmu.blogspot.fi/
VastaaPoista