Pappakoiraa ja arjentynkää

Kävimme viime viikolla Lappeenrannassa moikkaamassa Paavoa ja muita. Ilokseni kohtasin iloisen ja pirteän neljätoistavuotiaan. Se oli piristynyt viime näkemästä, kun sen lääkitystä oli muokattu verikokeiden perusteella. Ikävä kyllä sen maksassa ja munuaisissa on vajaatoiminta molemmissa. Vaivoistaan huolimatta se kuitenkin komensi ruokaa entiseen tapaansa pilke silmäkulmassa, tallusti muiden mukana, tonki mökillä vanhat nuotiot ja otti juoksupyrähdyksiä. Eläinlääkäri oli lupaillut, että pappakoira olisi ilonamme vielä ainakin tämän kesän. Toivotaan niin. Se on monelta kantilta niin mahtava, että maailmaan jää sen jäljiltä vielä iso lovi.

Mustit nauttivat tietysti parista mökkireissusta ja ruokatarjoilusta. Ulkoilutin kameraa hieman, kuvasatoa alla.

Muuten toukokuun alku tarkoitti koulun alkua ja harkka-ajan loppumista. Meillä alkoi ongelmakäytösjakso ja etsin (ja löysin) itselleni ongelmakoiraprojektin. Jengiä tuli ihan jonoksi asti, ja jos mitenkään jaksan, otan kesälle toisen apua tarvitsevan. Omat ovat treenanneet todella epäsäännöllisesti, mutta ovat kuitenkin. Vinski on oppinut sellaisen hyödyllisen taidon kuin kurren ja opiskelee juuri nyt kierimistä. Viime maanantaina heräsin puoli kuudelta ja ehdin treenata agilityä hyvin ennen koulun alkua. Seuraavana päivänä myöhästyinkin (tosin vahingossa) puolellatoista tunnilla koulusta, joten ei jäänyt reippaus tavaksi. Laikan kanssa pitäisi treenata rally-tokoa, koska ilmoitin sen oman seuran kisoihin kuun lopulle.

Käytiin eilen viettämässä kesäpäivää Tuusulan Belgitapahtumassa. Laika osallistui mätsäriin ja lopulta myös keppikisaan Viljamin keskittyessä olemaan kiltti teinix. Molemmilta kelpo suoritus. Vinski oli enimmäkseen kivasti, relasti ja kuljeskeli mukana hienosti. Selvästi sillä oli kiihtyneitä hetkiä ja parit avoimet rähähdyksetkin se päästeli, mutta palautui nopeasti. Se tarvitsisi nyt tosi kipeästi lisää häiriötreeniä ylipäätään, treenaaminen ei nimittäin ollut kauhean sujuvaa, vaikka teimme tosi tuttuja juttuja.

Lärs juoksi ja pönötti itsensä SIN1 BIS6 -tulokseen ja voitti itselleen lisää ruokaa. Oli pitkästä aikaa ihan hauskaa päästä muistelemaan, että mitä tuokin touhu on. Laikan kanssa ihan perushauskaa, kun se on aika hyvä pönömasiina eikä välitä, että sitä tsuumaillaan. Keppikisassa se voitti medit kuin minä alakoulun olympialaisten turbokeihään konsananaan: ainoana osallistujana. Siitä tuo hervoton ruusuke. Oli kiva saada keppisuorituksesta joku aika talteen, kolme sekkaa ja jotain. Se kolme sekkaa ja jotain oli vain parin kymmenyksen päässä koko päivän nopeimmasta ajasta. Vähänkö Pasi on pro tikkuelukka!

7 hehtaarin viikonloppu

 myö huuvettii hipstereille

Joskus pitää huhkia, että voi taas levätä. Viikonloppuna sattui ja tapahtui, tällä kertaa enimmäkseen tosin tapahtui. Minun oli tarkoitus kuvata videokooste kaikesta, mutta koska pokkarin video on mustavalkoista ja järkkäri painaa puolitoista tonnia unohtamatta kuvaajan viiden sekunnin keskittymiskykyä, se sitten jäi. Kuvasin lähinnä maisemia auton ikkunasta ja esittelin videolla Erican makuuhuoneen lampun.

 haluun lihapiirakoita ja sisätiloihin t. loltsi

Aloitettiin putki perjantaina, kuten kaikki tosibilettäjät ja -koiraharrastajat. Jennyn ollessa luennolla pönötimme koirapuistossa Erican ja koirien kanssa. Paras anti oli ehkä ryhmäkuvaan mukaan tullut varis ja se tammenterho, jonka Jenny toi minulle yliopiston pihalta. Niin sileä ja symmetrinen. Pääsin sitten myös frisbeekauppaan!!! Koukutin myös Erican ja Jennyn lajiin ennen ensimmäistäkään heittoa. Mulla on nyt tajuton kiekkokuume yllä ja Laika on onneksi yhtä täysillä mukana.

Koppi butterflysta.

Käytiin Frisbeepointissa lähinnä siksi, että kaipasin meille uusia kiekkoja. Laika koppailee ihan hyvin isoille, aikuisille koirille tarkoitettuja kiekkoja, mutta koska se on aivan micro dog -rajatapaus, halusin kokeilla myös pentukoon kiekkoja, joita on olemassa useammasta mallista. Valikoin meille Hyperfliten CS Pupeja ja saman merkin pehmeitä SofFlitejä. Kaupassa oli myös Jawzin peruspentukiekko ja kierrätysversio Deja Flew, mutta koska nuo olivat aikuisversioina meille tuttuja ja hintaeroa oli nimenomaan niiden eduksi, valitsin kokeiluun juuri nämä. Kahden heittelytreenin perusteella kokeilen kyllä seuraavaksi myös kestävämpää ja heitettäessä painavampaa Jawzia, koska Laika on alkanut näköjään purra jo aika kovaa ja varsinkin CS-kiekoissa on aika härskit jäljet, jotka pitää tietty hioa pois. Tiina ja Heka hehkuttivat Hyperflexiä, joten sitäkin voisi koittaa. Noihin pikkukiekkoihin tarttui lauantaina tuuli ihan eri tavalla kuin isompiin.

 wat

Heittelin Laikalle kiekkoja ihan vain testimielessä ja hauskanpidon merkeissä perjantaina. Lauantaina kokeilin myös butterfly-heittoja (pitää treenata lisää), hyppyjä jalan yli ja selkävaultsin alkeita. Selkätempussa Erica oli apuna palkkaamassa Laikaa mun selän päällä, josta nakkasin sitten rollerin palkaksi. Nyt, kun Laikalla on jonkinlainen muistijälki siitä, että selästä sai palkkaa, sen on ehkä helpompi siirtyä sinne, vaikka treenaisin keskenäni sen kanssa ja naksuttelisin käytöstä. Lauantaina heittelin myös ilman koiraa muutaman heiton oman jalan ali. Se oli aika vaikeaa. Onneksi sentään taivun hyvin (se onkin mun ainut liikunnallinen lahja), mutta heiton suuntaa ja voimaa oli aika vaikea säädellä. En ole enää kuitenkaan ihan toivoton heittäjä, joten kyllä tää tästä!

Hymyily kielletty, munapipot ei.

Laika on kyllä aika magee fribapuudeli. Se tekee niin täysillä ja räkä roiskuen. Frisbeessä on samaa viehätystä kuin agilityssä: yhteistyötä ohjaajan ja koiran välillä, koulutusta, liikunnallista osaamista ja monta liikkuvaa osaa. Paljon kehittymisen paikkoja molemmille. Laika tuntuu nauttivan siitä, kun se saa haastaa sekä koivet että aivot toimimaan samaan aikaan. Yritän itse pysyä perässä. Olen jopa fiilistellyt, että pitäisikö osallistua ensi kesän frisbee-kisoihin, kun ne taas järjestetään. Olisihan se aika hienoa. Freestyle lienee meidän laji.

Luonnollisesti Erican ja Jennyn koirat pääsivät tositoimiin. Oli hauska nähdä livenä keskenään todella erilaisten koirien toimia fribojen kanssa. Ajattelimme jo etukäteen, että Neira-nahka olisi tässä lajissa todellinen luonnolahjakkuus ja se kieltämättä lunasti kaikki odotukset - ja ylitti ne lassienmitalla. Sille oli hauska heittää, sillä sen kehonhallinta on loistavaa ja lisäksi se on nopea ja hyppii luonnostaan korkealle ja rohkeasti. Hauskaa oli myös Neiran paimenpilistely. Aikaisemmin yleisenä läppänä pidetyt paimenkierrokset osoittautuivat todella hyödyllisiksi ja nahka äkkäsi tosi nopeasti, että heittäjä kannattaa kiertää, koska siitä saa lentävän kiekon. Kiira-tervu taas vaati aika paljon lämmittelyä ja Jennyn koulutuksellista otetta, mutta jo lauantaina se napsi lyhyistä heitoista hienojakin koppeja. Viena taas oli kiinnostunut Erican kanssa leikkimisestä ja hipsi glitterit ja sateenkaaret tassuissa kiekkojen perässä.

 Kiekkoja huollettavaksi. Isot SofFlitet olivat tosikäytössä kaksi päivää. Päällimmäisissä CS Pupeissa näkyy jo käytönjälkiä.

Lauantaina oli mätsäri. Tarjolla oli veteraaniluokka, jonne Loltsi pääsi höhöilemään, tuloksena SIN3 varmempien käyttäytyjien ja parempien esiintyjien jälkeen. Saatiin mylittleponyn värinen ruusuke ja tuikkukuppi, jota Erica luuli kävyksi, lisänä jotain safkaa ja purutikkuja. Laika kävi saman tuomarin rutisteltavana eikä sijoittunut, mutta sai kehuja esiintymisestä. Olin etukäteen aika innoissani, että pääsisimme taas kehään, mutta jälkikäteen tulin ajatelleeksi, että eipä se nyt niin erikoista ollutkaan. Ehkä jo pidempään jatkuneella mätsärilamalla on syynsä: meille sopivampaakin on tarjolla. Kenties, jos opettaisin Laikalle eeppisen esitystyylin, mutta en ehkä jaksa. Koska se on paikallaan seisomista. Sekin on tokossa paljon hauskempaa.

Sunnuntaina meillä piti olla agikisat Porissa, mutta Laika aloitti juoksunsa, joten se jäi nyt, kuten jäivät treenitkin hetkeksi. Lähdimme sitten käymään Sysmän ihanassa hiljaisuudessa Päijänteen rannalla. Omat koirakuvausfiilikset olivat jääneet pakkaamatta mukaan, joten kuvasin sieniä. Havaitsin makrolinssin tarpeen...

 Taas meni ihmekoiriksi ja ihmesieniksi.

Koirat olivat ihan ulkofileissä. Olimme metsässä reilut kaksi tuntia ja lopun aikaa ne juoksivat rinksaa pihalla, kävivät järvessäkin. Loltsin mielestä metsäreissu mökki oli paras ja mökki, koska sisällä oli takka ja sohva. Raukka tosin kadottu mut ulkohuussiin. Se lähti vessareissulla mukaani, mutta jäi jälkeen eikä tajunnut, mihin olin mennyt. Se oli jäljestänyt itsensä paikalla vasta, kun oli jo takaisin mökissä ja Erican mukaan se oli päivystänyt sitten hyyskän ovella huolestuneen näköisenä, kunnes vislasin sen sisään. Nyt se varmaan luulee, että huussissa on portaali.

Syysloma alkoi aika väsyneissä merkeissä. Ollaan nukuttu yhdessä läjässä ameebankakkoina mun sängyssä. Oli aika hyvä viikonloppu.

Pieni Paavo

 Camel Boots, Torvelo ja Prinsessa.

Käytiin moikkaamassa Paavoa. Paavo on säkäkorkeudeltaan nykyisin puoli senttiä alle kääpiön rajan, joten minulla onkin sitten puolikas toyvillakoira. Vitsailtiin, että enää puuttuu se iso versio.

Paavon kootut kurtut. <3

Paavo voi hyvin. Hieman se tuntuu käyvän hitaalla ja uni on syvää, mutta jalka nousee kepeästi ja ruoka laittaa vauhtia koneistoon, kuten aina ennenkin.

Paavo on hieno mies.

 Ykkösihmisen kainalossa.

---

PS.

 

"Bitch, I'm fabulous."

Helsinki KV:n kenraaliharjoitusmätsärit on nyt juostu, lauantaina Laika oli pienten aikuisten PUN2 ja sunnuntaina PUN1 BIS6 (ja raahasin kilotolkulla koiranruokaa junalla Lappeenrannasta kotiin Vantaalle). Luulen, että varmaan kolmenkymmenen match show -visiitin jälkeen olemme valmiita virallisiin kehiin.

Kreisii pääsiäist vaan

Tällä porukalla pääsiäinen ei voi olla kuin erinomaisen hyvä. Pitkäperjantaista eteenpäin kaikki on ollut vain koiraa, koiraa ja koiraa. Kolmen päivän mätsäriputki, sohvalla makaamista litistyneenä erilaisten koirien alle, kimppatreenejä... Koira koira koira, vielä kerran koira. Parasta, varsinkin, kun sää on suosinut ulkoilmaharrastuksia ja mätsäreissä ja jälkipellolla saattoi heilua pelkässä t-paidassa ja treeniliivissä (josta olen edelleenkin ihan lapsellisen iloinen, on vaan niin pro olo se päällä :D). 

 Laika on aika nätti, vaikka onkin vähän puskasta pöllähtäneen oloinen.

Mätsäriturnee alkoi perjantaina Viikistä. Pienissä aikuisissa oli yhteensä 72 koiraa - ei ihme, kun aurinko paistoi ja ihmisillä oli vapaata. Laika sai kehuja varmasta pöytäkäytöksestä ja liikkeistään ja kehaisipa tuomari sitä kauniiksikin. Saatiin punainen nauha, muttei sijoitusta, mikä ei siinä joukossa ollut mikään ihme. Pienissä aikuisissa on pienemmälläkin koiramäärällä useimmiten varsin kova kilpailu.

 Palkintoporsaat.

Lauantain match show Järvenpäässä oli onneksi kestoltaan lyhyempi ja, buhahahaa, meille myös menestyksekkäämpi. Loltsi nappasi ensimmäisenä kaikista VET SIN4 -sijoituksen (ei muistella sitä, että luokassa oli kahdeksan osallistujaa, sijoitus on aina sijoitus!). Laikaan tuomari ihastui, joskin antoi sille kuitenkin sinisen nauhan sen luumuiltua epätyypillisesti pöydällä tuomarin kopeloidessa takajalkoja ja aristokraattisen tärkeää saparoa. Jo parikisassa Laika sai aivan valtavasti kehuja lennokkaasta ravistaan, joka lopulta siivitti sen sinisten ykköseksi! BIS-kehässä sijoitukset menivät muille, mutta olihan se veikeää päästä sinne pitkästä aikaa. 

Matkalla Jäkeen mulle kerrottiin, että meille oli varattu iltapäiväksi agility-vuoro. Cool stuff, ajattelin, tosin epäilin vähän Laikan jaksamista. Ollaan treenattu koko viikko tuli peban alla ja mätsäripäivätkin käyvät aktivoinnista. Huolehdin turhaan, koska jo treenikamoja kasatessani Laika asettautui ovelle pönöttämään, etten vaan unohtaisi sitä kotiin. Nappasin Loltsikin mukaan ihan vaan pitämään hauskaa. 

Loltsi lähinnä keuli. Se viiletti kuin mummo viritetyllä rollaattorilla ja varasteli lähdöistä ja pyöritteli silmiään mutkissa. Loltsi on paras.

Laikalle järkkäsin keppi- ja keinutreenin tynkää. Yhdistin kuutta keppiä radanpätkän loppuun täysin ilman ongelmia. Meidän hyppyratastartti alkaa olla aika lähellä. Melko pelottavaa. Jenny videoi viimeiset keppitreenit ja ne eivät ole vauhdiltaan parasta Laikaa, mutta teknisesti hyvää tekemistä. Uskottava se on, musta salama pujottelee. Kohta se pujottelee kaksitoista keppiä. 

Keinutreeni alkoi maksipöytä keinun ylösmenon alla. Muutaman itsevarman ja tyylipuhtaan suorituksen jälkeen päätin uhkapelata ja raahattiin maksipöytä pois ja minipöytä tilalle. Ja ohohups, sehän toimi. Kohta meillä on siis toimiva keinukin. (Holy shieeee...)
 

Nuuh nuuh and stuff.

Sunnuntain mätsäri ei ollut meidän Pokémon-liigalle mitään tulosten juhlaa, mutta hitot missikisoista, kun jälkipellot kutsuvat. Polkaisin Laikalle lyhyen jäljen yhdellä loivalla kulmalla, sekalaisella askelvälillä ja namitiheydellä, loppuun jätin lelupalkan. Osasta nameja Laika ryysi yli, mutta nenä pysyi maassa alusta loppuun, suunta oli oikea ja vire mainio. Odottaessaan vuoroaan se ehti huutaa kaikille paikallisille ulkoilijoille, mutta pellolla se oli hiljaa. Sweet. Jopa meidän hienot poliisikoirahenkselit hajosivat kesken jäljen, mutta Laikaa se ei tuntunut haittaavan. Mitään väsymyksen merkkejä se ei esittänyt. Siis aivan loistava puudeli.

Sokka irti.

Postauksen kuvat: Jenny Yliollitervo.

PS.
Jos etsit harrastavaa villakoiraa, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän keskariyhdistelmään! Harmittaa, ettei taloudessa ole koiranpaikkaa auki, sillä tässä olisi todella mielenkiintoinen pariskunta. Toivon Anniinan pentuprojektille onnea, sillä juuri tällaisia villisyhdistelmiä maailma tarvitsee. 

Hiiweesti kaawaa

 Kirkkonummella kavereiden kanssa, heinät afrossa. Elsa, Neira, Kiira ja mäoonmaalta-Laika. Ja Erican käsi. Kuva: Jenny Yliollitervo.

Lauantaina oli Kirkkonummen kennelkerhon järjestämä match show. Minulla harvoin on valitettavaa mätsärireissuista, mutta tällä kertaa hyvää oli seura ja muistoksi jäänyt yhteiskuva, ei juuri muuta. Laika sai sinisen nauhan ilman sijoitusta. Se ei kuitenkaan jäänyt mieleen päällimmäisenä, samahan se nyt on, mitä harjoituskehästä jää käteen, kunhan tuomari käsittelee koiria asiallisesti ja homma toimii noin muutenkin - vaan kun ei käsitellyt eikä se hommakaan oikeastaan toiminut. Pienten koirien kehässä ei tullut missään vaiheessa tilaisuutta seisottaa koiraa eikä pöydällä saanut aikaa asetella otusta seisomaan (ja tähän menee sentään muutama hassu sekunti sen jälkeen, kun koira on nostettu pöydälle) ennen kuin tuomari alkoi kopeloida. Kokoomakehässä kehäsihteeri ei tainnut missään vaiheessa tarkistaa, olivatko kaikki koirakot kehässä ja tuomari ei edes vaivautunut kehän keskelle ja koko hoito toimi muuten enempivähempi miten sattuu. Ikävin asia oli kuitenkin tuomari, joka hampaita katsoessaan repi Laikan suun auki sen kuonokarvoista. Olen suoraan sanottuna aivan helvetin pettynyt itseeni, etten siinä tilanteessa tokaissut jotain takaisin ja lähtenyt vaikka kehästä, sillä mun koiraahan ei kohdella noin! En tiedä, onko snautseriharrastajilla tapana tutkia koiriensa purentaa karvoista kiskomalla, mutta ei sitä nyt tarvitsisi muihin rotuihin levittää. Argh.

Viikonlopun huippuhetkiä: uusi lelu. Se rapisee, venyy ja on karvainen ja Amppari-mehujään värinen! 

Ei meillä sentään koko lauantai ihan makkaroille mennyt. Pienten nokosten jälkeen lähdettiin käymään Hyvinkäällä Onnenkoirassa uimasilla. Oli kiva nähdä toisia, aina yhtä innokkaita puudeleita. Laika oli porukan ainut keskari, muut olivat isoja ja se olikin aina välillä kuin pieni pippurinen optimistijolla Itämeressä Ruotsin-laivojen seassa kirjaimellisesti ristiaallokossa. Välillä mietin, että meidän jengistä lähtee kyllä aivan hitonmoinen meteli, kun vähintään pari siilipalloa huutaa lähes taukoamatta ja jokainen kannustaa koiraansa tai nauraa jollekin aivottomalle päähänpistolle (ja sitä muuten tapahtuu!). Sen takia näistä reissuista ei tule blogiin koskaan mitään äänellistä videomateriaalia, koska se kailotuksen määrä on niin hävytön.

 Ei aaltoja tällä kertaa, kun frisbeehullu on paluumatkalla, huh!

 Sunnuntain voisi mun mielestä viettää muutenkin kuin koiraa puunaamalla, mutta vietinpähän nyt sitten näin. Väänsin kolme tuntia itkua trimmiä ja uskallan näköjään jopa postata kuvankin nettiin ruodittavaksi. Sen jälkeen oli pakko mennä ulos vähän heittelemään uutta lelua ja ottamaan muutama seuruupätkä, koska järki meinasi irrota jengoiltaan ja kävellä ulos. (Laika teki hienosti ja keskittyneesti voi kun se on niin hyvä ja paras ja ihana vaikka oli taasTAAS teinejä häiriönä.) Tältä se nyt kuitenkin näyttää:

Tältä se näytti viitisen viikkoa sitten:

Kuva: Jenny Yliollitervo.

Olen Tiina ja olen ruusukeholisti

Laikan viikonlopun mätsärisaldona SIN3 lähes neljästäkymmenestä pienestä aikuisesta lauantaina ja PUN1 BISjotain hieman pienemmästä määrästä pieniä aikuisia sunnuntaina. On se hieno palkintopossu.

PS. Oikeasti, oon mätsärikoukussa. Help!

Kaikkea sitä

 Villakoirahierojan ammattilaissukat.

Olen ollut käytännössä koko koiranomistajuuteni ajan kiinnostunut koirien lihashuollosta, fysioterapiasta ja hieronnasta. Omien koirien jumppaaminen on ollut ilo ja olenpa miettinyt hieronnasta itselleni ammattia tai ainakin sivutulonlähdettä tulevaisuuden varalle. Haave saa siintää jossain tulevaisuudessa, mutta pääsin tutustumaan aiheeseen pintaraapaisun verran viikonloppuna koira- ja kissakoulu Heiluvan Hännän koirahierontakurssilla. Kurssi piti sisällään koirahieronnan kulmakiviä, yleiskatsauksen terveen koiran toiminnalliseen anatomiaan ja hieronnan vaikutuksiin kehossa sekä hierontaotteita niin teoriassa kuin käytännössä. Kovinkaan yksityiskohtaista katsausta ei yhdessä illassa ehdi tehdä, varsinkin kun luennon jatkona oli käytännön osuus. Se oli mielestäni illan hyödyllisin osa ja avasi mulle paremmin esimerkiksi otteet ja käsien kuljetukset pitkin koiran kroppaa. 

Laika oli näppärä kurssikaveri, mitä nyt jaksoi möykätä häkissään. Se on (onneksi!) terve ja jumiton jo ihan ikänsä puolesta ja siis erinomainen lähtökohta näppituntuman kehittämiselle. Loltsi tuntuu jo vähän erilaiselta, puhumattakaan Paavosta, jolla on lähes jatkuva kokovartalo-ongelma. Aktiivisia venytyksiä, joissa koira tekee itse varsinaisen venytystyön, oli huvittavaa teettää Laikalla, sille kun ei tuota minkäänlaisia ongelmia kieppua, venyä tai vanua mihinkään suuntaan.

Vastaava kurssi on ihan hyödyllinen lisä kenen tahansa koiranomistajan tietopankkiin, eritoten yhdessä käytännön harjoituskappaleen kanssa. Yksi ilta tai viikonloppu ei kuitenkaan tee kenestäkään koirahierojaa ja sairas koira tarvitsee aina asianmukaista hoitoa ammattilaiselta. Käytännössä lihasongelmien kohdalla kääntyisin urheilukoirat tuntevan fysioterapeutin tai osteopaatin puoleen.

 

 Haistelkaamme toistemme viiksiä.

Sunnuntai oli hurja touhupäivä. Kuten tavallista, harrastuksessa ei ollut mitään järkeä, vaan herätin koirat aikaisin vapaapäivänä sadesäähän ja matkasimme Vantaan perämetsistä Espooseen asti Kivenlahden koirakerhon mätsäriin. Siellä oli tarjolla kuin kaksi marjaa -kilpailu koirille ja omistajille. Hei, mikä vois olla siistimpää (pidemmät unet ehkä t. Loltsi)?! Olin ostanut etukäteen peruukin, viikset ja ommellut peruukkiin vielä korvatkin - ja tuomarihan arvosti! Voitimme karvaisella olemuksellamme maidonvaahdottimen (ja tassuvoidetta ja ruokaa ja pokaalin, jossa on hassuja hologrammikuvioita eli tuijotin sitä tänään varmaan epäterveellisen kauan). Kehässä oli törkeän hauskaa ja meininki oli tosi kaukana mistään vakavamielisestä pönöttämisestä. Virtuaalinen kunniamaininta meidän taakse jääneelle kakkosparille, joka oli aivan loistavan itseironinen parivaljakko, norfolkinterrieri omistajineen.

 Mä olen melkein kuiva. VIELÄ.

Loltsikin pääsi kehään ja oli oma hieno itsensä. Tuomarin se hurmasi vihaamalla pöytää ja kaatosadetta, mutta sitten kirjaimellisesti ravistamalla fiiliksen selästään ja esiintymällä kuin mikäkin stara. Loltsi kapusi seitsemästä veteraanikoirasta viidenneksi ja sai itseään isomman ruusukkeen. Rusetti raasu kastui sateessa ja hajosi ja nyt se roikkuu pyykkinarulla kaikkien muiden aivan yhtä lailla kastuneiden tavaroiden, kuten rokotuskorttien, seassa. Nähtävästi reppu ei ollut ihan niin vesitiivis kuin aamulla optimistisesti ajattelin.

Ilma poutaantui juuri silloin, kun astelimme Kivenlahden koirapuistosta bussipysäkille ja pysyi hyvänä koko loppuillan. Ehdin olla kotona tunnin ennen agility-treeneihin juoksemista. Laika ehti nokostaa hetken ja se oli kuin viritetty teräsjousi, innostui, kun pääsi bussista lämppälenkille ja alkoi mölytä, kun keksi pääsevänsä kentälle. Normi-Lartsa.

Puomi oli ottanut hivenen takapakkia, sillä Laika yritti vihellellen tassutella koko esteen ohi ensi yrittämällä (ja toisella ja kolmannella). Parin kehityskeskustelun jälkeen heitin hihnan nurkkaan ja sitten sainkin himmailla koiraa, joka päästeli menemään kovaa vauhtia alastulokontaktille asti. Haaveilen kyllä edelleen juoksukontaktien opetuksesta ja mikäli saan sille siunauksen ja perusteellisen alun, niin heitän kyllä 2on2offit mäkeen. Mulla on sellainen tunne, että sovimme yhteen kuin samannapaiset magneetit.

Joku oli muuten opettanut Laikan pujottelemaan ilman verkkoja. Oho. Mä se en ollut. Koutsi oli napsinut verkkoja pois useammasta välistä, mutta musta surma puikkelehti keppejä kuin olisi tehnyt niitä aina ilman apuja. Niiiiiiice. Se myös haki kepit suhteellisen kivasti ja oli ylipäätään sitä mieltä, että este on kiva kuin meetwursti. Olen edelleen hämilläni. Laika vaan tykkää kaikesta. Wau.

MachDonald's tai jotain

 Bitches got 'em prizes.

Huomenta, blogi. Duunit loppui ja elämä alkoi. Viimeistä varsinaista lomapäivää juhlittiin mätsärikeikalla ja agility-treeneillä. Aikamoiset bailut ne olikin, meikkis oli puoli päivää ihan pihalla, mutta treenit olivat onnistuneet ja karvapullat pokkasivat mätsäristä pari pokaalia, herkkuja ja säkillisen ruokaa! Loltsi voitti veteraanit turbokeihästyylillä* ja Laika oli nuorten koirien SIN3. Loltsi kuulemma liikkui ikäisekseen upeasti ja tuomari piti sen turkista ja päätupsusta. Hihi. Nuorten koirien tuomari taas kysyi Laikan rotua ja totesi sen olevan melko epätyypillisen näköinen rotuisekseen. Mitäpä sitä valittamaan, ihminen, joka ei harrasta rotua, mutta käy kenties näyttelyissä saa todennäköisesti villakoirista aivan erilaisen kuvan kuin sellainen, jolla niitä pyörii tuttavapiirissäkin tusinakaupalla.

*Osallistuin penikkana alakoulun olympialaisissa "kunhan johonkin lajiin, öh" -mentaliteetilla turbokeihäänheittoon. Voitin ensimmäisen (ja ainoan) urheilukultamitalini, jonka saavuttamisessa ei ollut koira apuna. Olin ainut osanottaja. Heitin melkein maikkaa päin naamataulua.  

 Voi jumalauta oikeesti, riittää tää typerä pokaalien kanssa pelleily, haluun mun ILTARUOAN.

Mätsärin ja treenien väliseksi ajaksi valuimme kaverin nurkkiin juomaan kahvia ja ratkomaan sudokuja. Mun todellinen first world problem oli palkintokasan raahaaminen paikasta toiseen, kun pokaalit perkele painoivat niin sikana eikä ruokasäkkikään ihan ilmaiseksi leijunut. Voittaminen ei oo helppoo! Laika loikoi keskellä keittiön lattiaa ja latasi akkuja, Loltsi hönki kaverin jalkapöytää vasten kuulemma kamalan kivasti ja lämpimästi. 

Agilityn jatkuminen on ihan parasta. Heräsin tosin aamuseitsemältä ja se kostautui sitten iltaan mennessä, koska olin treeneissä aivan totaalisen kujalla. Homman nimi oli irtoaminen sekä keppi- ja keinutreeni. Kepeillä se ei salli vielä yhdenkään verkon irroittamista, mutta sillä alkaa olla jo tekniikka takaraivossa. Irtoaminen sujui siltä aika hiton näppärästi, lähetin sen yhdellä eteen-käskyllä kahden hypyn ja putken läpi apupalkkaajalla olevalle palkalle ja sehän sinkosi kuin ohjus. Hih, mikä elukka. 

Keinu on meillä pieni ongelma. Olen vähän harmissani, että tuli ahnehdittua sitä liikaa kerralla, sillä nyt se on pulman paikka. Seuralla on onneksi laskettava keinu, jota voi hyödyntää ja saan palkkaukseen mukaan pallon. Mun logiikan mukaan sen pitäisi helpottaa asiaa, lelu kun motivoi Laikaa ruokaa paremmin, vaikka vetäähän ne namitkin aika pirun hyvin. Otin tänään yhteensä kuusi toistoa tosi matalaksi lasketulla keinulla ja loppupäässä harkkoja se alkoi osoittaa jo rauhoittumisen merkkejä.

PS. Mach show..?

Hirveesti koiria ja mätsäreitä!

Paavo nauttii elämästä.

Neira-collie lähti takaisin omistajansa huomaan (ja yritti viedä Laikan mukanaan), mutta talon eläinmäärä on pysytellyt silti korkeammissa lukemissa Paavon tultua viikonloppuvierailulle. Kolme koiraa tuntuu edelleen niin tavattoman luontevalta, että oikein särkee laskea pappakoira vanhempien matkaan takaisin Lappeenrantaan. Vielä kun kyseessä on maailman herttaisin ja ainutlaatuisin Patrick Poodle eikä mikään tusinarekku. Paavo on edelleen pirteä ja olosuhteisiin nähden hyväkuntoinen. Selkä vaivaa sitä edelleen, ja eilinen uimareissu oli sen lämmönsiedolle liikaa. Jäähdytykseen riitti onneksi suihku. 

 Keravalla.

Laika on pyörähtänyt kahdessa mätsärissä Loltsin napottaessa menossa mukana. Olen jaksanut jopa treenata muutamaan otteeseen kotosallakin ja Laikalla alkaa olla ihan näpsä kehäkäytös takaraivossa. Se antaa kätevästi korjata asentoaan, vaikka seisotinkin sen tänään  Keravalla vapaana - tätä keksintöä piti tietty kokeilla nauhakehässä eikä esimerkiksi kehän laidalla. Hitonko väliä, tuomari olisi voinut omasta mielestään viedä Laikan kotiinsa, antoi meille punaisen narun ja kätteli vielä pienten punaisten aikuisten kakkoseksi. Tuomarinkartanon keskiviikkomätsärin saldo oli myös punainen nauha, tosin ilman sijoitusta, joten nyt meillä on sellaisia kolme! 
 

VINKUPALLO! VINKUPALLO! Boltsi oli ensimmäisten minuuttien jälkeen aivan räkäinen. Mutta ihastuttavan korkealle pomppiva ja äänekäs eli just eikä melkein Laikan makuun.

PS. Omistan gerbiilin.

Mätsäriturnee

Tämä viikonloppu on mennyt varsin mätsäripainotteisissa merkeissä pitkin Uuttamaata (kiitos vain kyydeistä Erica ja Jenny!), lauantaina Kirkkonummella ja sunnuntaina Karjaalla. Vekoran lauantaimätsäriin meidät houkutteli putkiralli ja Karjaalla taas tapasimme Laikan suloista Ansa-siskoa.

Pällihandler. Kuvan vasemmasta laidasta pilkistävä beagle voitti pienet punaiset oikeutetusti seisomalla häntä tojossa kuin töpseliä lipaisseena.Kuva Erica.

Putkiralli ei mennyt aivan PUTKEEN (hörr hörr). Ensimmäisellä yrityksellä Kiira-belgi murtautui häkistään ja pölähti kesken suorituksen radalle. Uudella yrityksellä taas unohdin esteiden järjestyksen, kun rata koostui tosiaan pelkistä putkista. Laikaan olin enemmän kuin tyytyväinen, se ei ollut milläsäkään taivaalta tippuneesta tervusta ja loppupalkan jälkeen se ei olisi millään lähtenyt pois radalta. Mulla oli suuria vaikeuksia pysyä sen juoksunopeudessa varsinkin, kun radalla oli vaikeampia kohtia kuin mitä me ollaan harjoiteltu. Yleisöllä sen sijaan oli varmasti hauskaa, sillä Laika örvelsi välillä myös putkien yli huvikseen. Missikisoissa menestys oli vähän parempaa: Laika sai ensimmäisen punaisen nauhansa ja sijoittui vielä punaisten neljänneksi.

Laika ja Ansa.

Karjaalla meidät päihitettiin ja Laika sai sinisen nartsan muiden sinisten jatkeeksi. Porukkamme belgit pokkasivat sijoitusrusetit, mutta Ansa se varsinainen palkintohaukka oli voittaessaan superhandlerinsa kanssa ensin lapsi ja koira -kisan ja myöhemmin BIS2-sijan. Kyllä mäkin olisin antanut Ansalle kaikki palkinnot, ei sillä.

Hyvä esimerkki siitä, millainen on villakoira karvoilla ja ilman. 

Huomisiltana meillä eletään keskivertoa jännempiä aikoja, koska meitä odottaa agilityn alkeiskurssin hallittavuustesti ja sitä myötä mahdollisuus päästä ensinnäkin alkeiskurssille ja Ihan Oikeaan Agility-seuraan mukaan. Suuri kuumotus on kulkenut mukana jo pari viikkoa ja olisi jo ihan perkeleen kiva päästä siitä eroon!

Silee sininen

Kuskasin Laikan taas mätsäriin. Reissulta ei tipahtanut erityistä menestystä, mutta sitäkin enemmän kokemusta. Olin harjoitellut nätisti ravaamista peräti kerran erikseen ja rauhallisella mielellä sain Laikan vipeltämään kehässä just asiallisesti ja se sai peräti erikseen kehuja hyvästä liikkumisesta.

Ensi töikseen pienten koirien tuomari kysäisi minulta, onko hihnan päässä rotukoira. Totesin juu, ja harkitsin mielessäni Laikan sukutaulun kertaamista ääneen, mutta sanoin vain sen olevan keskikokoinen villakoira. Siihen tuomari totesi vähän vaivaantuneena omistaneensa itse samanrotuisen... (Voisin tähän väliin marmattaa, kuinka ihan kaikille olisi terveellistä mulittaa oma puudeli edes kerran ihan vaikka vaan muistutukseksi siitä, että kaiken sen karvan alla on koiraksi tunnistettava eläin, jos se ei ole muuten selvää.) Yksilökehästä tuomari kätteli meidät ulos sinisen nauhan kanssa ja kertoi, että mätsärissä koiran olisi hyvä olla rodunomaisessa trimmissä. Kiitin hymyillen ja kiitin onneani, ettei elukka ollut monirotuinen tai vaikka kivesvikainen. Pyhä turkkihan sentään kasvaa takaisin.

Match show, jos mikä on arvostelulaji, jossa ei ole edes minkäänlaisia yleisiä arvosteluperiaatteita, vaikka koko homman alkuperäinen juju lieneekin sujuvinta yhteistyötä esittävien koirakoiden palkitseminen. Yhtäältä mätsäreiden tavoitteena on tarjota tilaisuus harjoitella näyttelyitä ja muita vastaavia kopelointitilaisuuksia varten, ja toisaalta mahdollistaa seropien, paperittomien ja joiltakin osin puutteellisien koirien osallistuminen johonkin koiranäyttelyn kaltaiseen omistajansa kanssa. Joka tapauksessa oli, öhm, jännittävää törmätä huomautukseen kesäpulituksesta epävirallisessa tapahtumassa.

Mätsärisuora jatkuu taas turismin merkeissä lauantaina ja osallistujana sunnuntaina. Sitä ennen luvassa on ainakin villakoiramaiset tokotreenit ja toivottavasti video Laikan rullalautaosaamisesta.