Hiiweesti kaawaa

 Kirkkonummella kavereiden kanssa, heinät afrossa. Elsa, Neira, Kiira ja mäoonmaalta-Laika. Ja Erican käsi. Kuva: Jenny Yliollitervo.

Lauantaina oli Kirkkonummen kennelkerhon järjestämä match show. Minulla harvoin on valitettavaa mätsärireissuista, mutta tällä kertaa hyvää oli seura ja muistoksi jäänyt yhteiskuva, ei juuri muuta. Laika sai sinisen nauhan ilman sijoitusta. Se ei kuitenkaan jäänyt mieleen päällimmäisenä, samahan se nyt on, mitä harjoituskehästä jää käteen, kunhan tuomari käsittelee koiria asiallisesti ja homma toimii noin muutenkin - vaan kun ei käsitellyt eikä se hommakaan oikeastaan toiminut. Pienten koirien kehässä ei tullut missään vaiheessa tilaisuutta seisottaa koiraa eikä pöydällä saanut aikaa asetella otusta seisomaan (ja tähän menee sentään muutama hassu sekunti sen jälkeen, kun koira on nostettu pöydälle) ennen kuin tuomari alkoi kopeloida. Kokoomakehässä kehäsihteeri ei tainnut missään vaiheessa tarkistaa, olivatko kaikki koirakot kehässä ja tuomari ei edes vaivautunut kehän keskelle ja koko hoito toimi muuten enempivähempi miten sattuu. Ikävin asia oli kuitenkin tuomari, joka hampaita katsoessaan repi Laikan suun auki sen kuonokarvoista. Olen suoraan sanottuna aivan helvetin pettynyt itseeni, etten siinä tilanteessa tokaissut jotain takaisin ja lähtenyt vaikka kehästä, sillä mun koiraahan ei kohdella noin! En tiedä, onko snautseriharrastajilla tapana tutkia koiriensa purentaa karvoista kiskomalla, mutta ei sitä nyt tarvitsisi muihin rotuihin levittää. Argh.

Viikonlopun huippuhetkiä: uusi lelu. Se rapisee, venyy ja on karvainen ja Amppari-mehujään värinen! 

Ei meillä sentään koko lauantai ihan makkaroille mennyt. Pienten nokosten jälkeen lähdettiin käymään Hyvinkäällä Onnenkoirassa uimasilla. Oli kiva nähdä toisia, aina yhtä innokkaita puudeleita. Laika oli porukan ainut keskari, muut olivat isoja ja se olikin aina välillä kuin pieni pippurinen optimistijolla Itämeressä Ruotsin-laivojen seassa kirjaimellisesti ristiaallokossa. Välillä mietin, että meidän jengistä lähtee kyllä aivan hitonmoinen meteli, kun vähintään pari siilipalloa huutaa lähes taukoamatta ja jokainen kannustaa koiraansa tai nauraa jollekin aivottomalle päähänpistolle (ja sitä muuten tapahtuu!). Sen takia näistä reissuista ei tule blogiin koskaan mitään äänellistä videomateriaalia, koska se kailotuksen määrä on niin hävytön.

 Ei aaltoja tällä kertaa, kun frisbeehullu on paluumatkalla, huh!

 Sunnuntain voisi mun mielestä viettää muutenkin kuin koiraa puunaamalla, mutta vietinpähän nyt sitten näin. Väänsin kolme tuntia itkua trimmiä ja uskallan näköjään jopa postata kuvankin nettiin ruodittavaksi. Sen jälkeen oli pakko mennä ulos vähän heittelemään uutta lelua ja ottamaan muutama seuruupätkä, koska järki meinasi irrota jengoiltaan ja kävellä ulos. (Laika teki hienosti ja keskittyneesti voi kun se on niin hyvä ja paras ja ihana vaikka oli taasTAAS teinejä häiriönä.) Tältä se nyt kuitenkin näyttää:

Tältä se näytti viitisen viikkoa sitten:

Kuva: Jenny Yliollitervo.