Putki päällä

 Vähänkö parasta, sanoo Loltsi.

 Ilmat on taas hellineet ja blaa blaa kevät ätshiuh koivu. Joo. Treenaaminen on ihanaa, kun sen voi tehdä ulkona auringonpaisteessa. Ojangon kenttä on keleistä johtuen kuiva ja all up in my hengitystiet, mutta silti siellä on tullut ravattua, kun mahdollisuus siihen tuli ja oman seuran kenttä ei vielä ole auki. Meillä oli kolmen päivän putki päällä, ensin treenit kahtena päivänä Ojangossa ja kolmantena epikset omalla hallilla.

Laikan keinu on edennyt aika huikeaa vauhtia ja toimii nyt ilman pöytää! Vielä pääsiäisenä ylösmenon alla oli maksipöytä, joka vaihtui minipöytään - torstaina mentiin pari toistoa minipöydällä ja lopulta senkin sai laittaa pois. Nyt ei jännitä eikä Laika tarvitse edes meikäläistä pitämään tassusta. Vähänkö cool. Meillä on käytössä pamautusvapautus ja ylläolevassa kuvassa näkyvä suoritus on aika ideaali.

Viime lauantaina Laika teki vielä kuutta keppiä, nyt se tekee kahtatoista. Jostain syystä meikäläinen saa hääriä kaikkialla muualla paitsi keppien väärällä puolella, joten sisäänmenotreeniä neljällä tai kuudella kepillä tarvitaan, mutta noin muuten pujottelu on hyvässä vaiheessa. Tähän päästiin mielestäni aika minimaalisella määrällä toistoja ja pelasin vähän uhkapeliä siirrellessäni kuuden kepin settejä lähemmäs toisiaan, mutta se kannatti. Laika siis tutustui kahteen peräkkäiseen keppisettiin torstaina ja sitä hinkattiin muutama toisto, perjantaina yhdistin keppisarjat kolmen toiston aikana. Kepittelyistä on videokin, mutta se asustelee vielä kaverin puhelimessa.

Argh. En voi sille mitään, mutta pysäytyskontaktien opettaminen on puuduttavaa. Puu-dut-ta-vaa. Siksi meillä ei ole valmista puomia vieläkään, vaikka koira on ollut ensimmäistä kertaa esteellä jo vuosi sitten ja tilaisuuksia on toki ollut. Muiden esteiden uhkaava valmistuminen kuitenkin on ajanut minut muuttamaan tätä pinttynyttä negailua positiiviseen suuntaan ja tulipahan niitä kontakteja treenattua. Heitän naksulla ja namilla vesilintua, palkkaan tästä lähtien siilipallolla. Riskinä on nouseva vire ja roiskiminen, mutta Laikalle toimivin kombo tuntuu olevan lelupalkka ja vaatiminen, sillä tavalla se keinukin saatiin onnistumaan.

  Loltsi - omintakeinen makeinen.

Raivorusina-Loltsi oli ihana. Se oli pölyävällä kentällä ihan satasella mukana. Tehtiin todella helppoa "rataa", paria putkea ja muutamaa hyppyä, vähän käännöksiä, takaakiertoja ja sen sellaista mielenvirkistystä. Sen vauhti oli ihan huikea, Jennyn kameran tarkennuskin luovutti, kun mummokoira painoi satasella hypyille. Siitä on aikojen saatossa tullut yllättävän estehakuinen, irtoava ja vauhdikas ja on melkein sääli, ettei sen terveys ja ikä salli kisaamista nyt, kun minulla itselläni on parempi ote lajiin. Hauskaa saa ja voi onneksi aina pitää ja siinähän me ollaan huikean taitavia! Taidan kuitenkin ottaa Loltsin talvikaudenpäätöksiin bimboilemaan.

Perjantaina meillä oli ohjelmassa lisää puomin kontakteja, mutta enimmäkseen käytin ajan irtoamistreeniin. Jostain syystä Laikan estehakuisuus ja irtoaminen on rakoillut viime aikoina ja se käyttää radalla tosi paljon aikaa kyselemiseen, joten vahvistin sanallista putkikäskyä suoralla putkella ja sen ja hypyn yhdistelmällä. Alku oli ihan lupaava, tekeminen itsevarmaa ja suunta oikea, mutta tähän on pakko alkaa kiinnittää enemmän huomiota treenatessa.

Sain myös kokeilla Neiran kanssa liitelyä ja se olikin ensimmäinen maksikoirakokemukseni. Muutama hyppy ja pari putkea ei nyt kovin kummoinen rata ollut, mutta hauskaa se oli. Neira on näppärä, tasoonsa nähden osaava ja estehakuinen otus, kaiken päälle vielä nopea silakka. Jos Erica antaa, voisin kokeilla suosikkilassietani vielä uudestaankin.

TattisCupissa.

Aina ei voi onnistua. Lauantaina Laika oli jo aika väsynyt (kahdet heewetin pitkät agility-treenit peräkkäisinä päivinä ja rallyn ratatreeni päälle) ja se näkyi tuloksissa. Ekalta radalta tuli pari kieltoa ja uusintaradalta hidas nolla. Meistä kumpikaan ei ollut ihan geimeissä mukana, mutta ei mua oikeastaan haitannut (tämä oli tärkeä havainto, maailma ei kaadu siihen, jos ei ole paras tai toiseksi paras!). Radalla oli parissa kohdassa aika pitkät estevälit ja rakoileva estehakuisuus-irtoavuus näkyi kyllä suorittamisessa varsinkin, kun koira tosiaan oli jo aika sippi ja enkä oikein saanut itsestäni kaivettua sitä tarpeellista raivopäätä esiin. Seuraavat liidot meillä on vasta vappuna omalla kotikentällä ja siihen saakka urhea musta salama saa prosessoida ja levätä.

Postauksen kuvat: Jenny Yliollitervo ja Rebecca Saleh.