Kuskasin Laikan taas mätsäriin. Reissulta ei tipahtanut erityistä menestystä, mutta sitäkin enemmän kokemusta. Olin harjoitellut nätisti ravaamista peräti kerran erikseen ja rauhallisella mielellä sain Laikan vipeltämään kehässä just asiallisesti ja se sai peräti erikseen kehuja hyvästä liikkumisesta.
Ensi töikseen pienten koirien tuomari kysäisi minulta, onko hihnan päässä rotukoira. Totesin juu, ja harkitsin mielessäni Laikan sukutaulun kertaamista ääneen, mutta sanoin vain sen olevan keskikokoinen villakoira. Siihen tuomari totesi vähän vaivaantuneena omistaneensa itse samanrotuisen... (Voisin tähän väliin marmattaa, kuinka ihan kaikille olisi terveellistä mulittaa oma puudeli edes kerran ihan vaikka vaan muistutukseksi siitä, että kaiken sen karvan alla on koiraksi tunnistettava eläin, jos se ei ole muuten selvää.) Yksilökehästä tuomari kätteli meidät ulos sinisen nauhan kanssa ja kertoi, että mätsärissä koiran olisi hyvä olla rodunomaisessa trimmissä. Kiitin hymyillen ja kiitin onneani, ettei elukka ollut monirotuinen tai vaikka kivesvikainen. Pyhä turkkihan sentään kasvaa takaisin.
Match show, jos mikä on arvostelulaji, jossa ei ole edes minkäänlaisia yleisiä arvosteluperiaatteita, vaikka koko homman alkuperäinen juju lieneekin sujuvinta yhteistyötä esittävien koirakoiden palkitseminen. Yhtäältä mätsäreiden tavoitteena on tarjota tilaisuus harjoitella näyttelyitä ja muita vastaavia kopelointitilaisuuksia varten, ja toisaalta mahdollistaa seropien, paperittomien ja joiltakin osin puutteellisien koirien osallistuminen johonkin koiranäyttelyn kaltaiseen omistajansa kanssa. Joka tapauksessa oli, öhm, jännittävää törmätä huomautukseen kesäpulituksesta epävirallisessa tapahtumassa.
Mätsärisuora jatkuu taas turismin merkeissä lauantaina ja osallistujana sunnuntaina. Sitä ennen luvassa on ainakin villakoiramaiset tokotreenit ja toivottavasti video Laikan rullalautaosaamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!