Why the long face?

Collieiden sielunelämä oli minulta pitkään pimennossa. On varmaan itse asiassa vieläkin. Pidin niitä pitkään vähän hajuttomina ja mauttomina, joskin mutkattomina peruskoirina. Selvästikään en ollut tavannut oikeita yksilöä, tai siis Sitä Oikeaa. Kun Laika oli pieni ja tarvitsi kaveria, löytyi yksi bestiksistä lähempää kuin olisi uskonut, kun naapuriin ilmestyi nahkahousu Neira.

Nerbertin täytyy olla hölmöin ja kultaisin koira mitä on, ja se on taatusti saanut kaikkien muiden collieiden persoonallisuudet. Sillä on satakielen veroinen ääniala, mutta sirkutusten sijasta se pitää erilaisia mylvintä-ääniä kuolevasta oravasta parittelevaan tapiiriin. Kun Neira laittoi makuulle marjastusreissun jälkeen pitkin työhuoneeni lattiaa, olin aivan varma, että syvä mylvintähuokaus kaikui naapuriasunnoissa kuin ultraääniaalto.

Kun Neira nuuhkii jotain, sen posket pullistuvat ja se tuhisee. Ja sillä on taittokorvat (Loltsin korvien jälkeen söpöintä mitä korvissa on keksitty). Neiralla on viaton, pikkuisen höhlä ilme, kaikella rakkaudella sanottuna, varsinkin, kun hepuli on tulossa kahden sekunnin päässä. Silloin se vispaa häntäänsä ympyrää ja heiluttaa ahteriaan ja koko koira keinuu ja lentää.

  

Ollaan kavereita jookos
Ollaan kuin ananas ja kookos
Ollaan kuin rypäle ja rusina
Syödään pökäleitä tusina