Otsikko on englantia, koska sille ei ole fiksun kuuloista suomennosta. Todellakin, pitäisi tehdä enemmän onnellisuutta aiheuttavia asioita. Tänään sellaista puuhaa oli jäljestäminen. Tuli taas todistettua, että koira skarppaa hankalissa olosuhteissa. Tein jäljen, muutaman kymmenen metrin mittaisen, helpolle alustalle, mehukkaalle nurmikolle, normaalilla askelvälillä ja namia lähestulkoon joka askeleella. Siihen se helppous jäikin. Jälki"maasto" oli ensinnäkin parinsadan metrin päässä kotiovesta puiston reunassa, jossa todistetusti liikkuu kissoja, rusakoita ja tietenkin ihmisiä. Lisäksi iltakusetusaika veti paikalle todennäköisesti enemmän koiranulkoiluttajia kuin mitä ehdin nähdä - ja näin kaksi. Toinen niistä naposteli loppupäästä vähän namejakin, mutta mitäs tuosta! Päätin katsoa, mihin koiran nokka meidät vetäisi. Se vei sinne minne pitikin. Laika työskenteli keskittyneesti ja hapuili hyvin vähän. Kovan pinnan (pieni soratie) ylitys sai sen hötkyilemään hieman enemmän, mutta se pääsi kuitenkin takaisin jäljelle tien puolessa välissä ja jatkoi myös oikeasta kohdasta nurmikon alkaessa.
Pitää todella ruveta tekemään tätä useammin ja myös metsässä. Huomasin myös itsessäni positiivisen muutoksen edelliseen: en härvännyt yhtään niin paljon kuin viimeksi ja annoin Laikan tehdä työnsä. Ja sen se tosiaan tekikin, hieno puudelipaviaani. Riekkuhetki Neiran kanssa työskentelyn päätteeksi oli enemmän kuin ansaittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!