Kaverin kaa plutaamassa

Laika pääsi möheltämään Firan lämpöisiin vesiin saman lajityypin kahjon Hiilin kanssa.

Tavoitteita, tavoitteita

 Mää kiriotan blogiiiii.

Olin varsin varautunut asettamaan kunnollisia tavoitteita, tai edes summittaisia sellaisia, ennen Laikan terveystutkimuksia. Olen kuitenkin nyt hahmotellut mihin haluan harrastuksissa tähdätä seuraavan vuoden tai kahden sisällä. Yleensä tavoitteet asetetaan kai kauden alussa, mutta ei se nyt niin karvantarkkaa ole.

Agility

Toivon pyhimmästi, että pääsemme agin alkeiskurssille ja sitä myötä seuraan tänä kesänä. Hyvässä lykyssä mulla voisi sitä myötä olla kisavalmis koira ensi kesänä tai syksynä, mikäli mä itse pysyn sen perässä. Alku on ollut toistaiseksi lupaava.

Toko

Tokon treenailu on jäänyt hävyttömän vähäiseksi sen jälkeen, kun alkeistokokurssi loppui, mutta asiaan on tulossa muutos villistreeniporukan myötä. Mun omaan treenitahtiin vaikuttaa myönteisesti ryhmän olemassaolo. Ensi vuonna meidän olisi tarkoitus selättää tokon ALO- ja AVO-luokat. Olen toistaiseksi jännittänyt ns. tärkeissä tilanteissa melko vähän, joten en ajatellut jäädä keräämään koulareita, ellei kilpailujännitys jostain syystä kasva hirmuiseksi.

Canicross

Meillä on kunnonkohotus- ja missäperkeleessävetovyöon-projekti meneillään. Tämän vuoden Ohkolan syysajoihin meistä ei välttämättä vielä ole, mutta kevään 2014 canicrossin harrastajaluokka kevätajoissa voisi olla realistinen. Tosin olen erittäin arka juoksemaan talvella, mutta mun täytynee keksiä jokin vaihtoehtoinen treenitapa itselleni. Ja hiihtoa ajattelevat - turvat kii. Ei.

Mejä

Jos Laika nappaa ideasta tänä vuonna hyvin kiinni ja voimme treenata tavoitteellisesti, olisi ensimmäinen koepaikka kiva napata viimeistään syksylle 2014. Etenemiseen luokasta toiseen tarvitaan näyttelytulos, joten se pitää napata jossain vaiheessa.

Pk-jälki

Pk-jälki on kiva puuhasteluharrastus ja sellaisena saa pysyä. Meillä ei ole juuri tavoitteita, mitä nyt pitää hauskaa ja keskittyä etsimään makkaroita maasta.

Näyttelyt

Pitäähän se H käydä hakemassa. Siihen tarvitaan jonkinlainen karvapeite, jonka aion kasvattaa Laikalle ensi talven aikana. Terrieriä tai modernia kummempaa ei tosin kenenkään tarvitse odottaa, joku roti sentään. Mun puolisalainen unelma on kasvattaa sille continental, mutta sen aika ei taida olla vielä.

MH-luonnekuvaus

Luonnekuvaus nyt ei ole harrastus, mutta eräänlainen tähtäin sekin. Kuvaus on yhdenlainen mustaa valkoisella -mittari ja jalostuksen apuväline, joten ajattelin viedä Laikan kuvattavaksi. Se on tällä hetkellä liian nuori sääntöjenkin mukaan ja minustakin ihan keskenkasvuinen, mutta jahka se kasvaa hieman, vien sen kuvaukseen.

Aion palata tähän kirjoitukseen tulevaisuudessa tarkastellakseni suoriutumista. Nyt en voi kätevästi niistää tekosyillä itseäni ulos treenaamisesta, vaan saan epäsuunnitelmallisuuteen jotain tolkkua.

Isovillakoiraoppaat Nero ja Bico Helsingissä

 Valkoinen isovillakoira Bico opiskelee opaskoiraksi. Lasioven merkkaus.

Kuva Kainuun ammattiopiston koirakeskus.

 Facebookin villakoiraryhmiä seuraavat ehtivätkin jo varmaan huomata kuvakansion tulevista opasvillakoirista, mutta projekti on niin hieno, että sen linkittää mielellään Facebookin ulkopuolellekin. Villakoirista on moneksi ja on hienoa, että se on alettu huomata Suomessakin. Toivon tästä positiivista jatkumoa tulevaisuuteen, sillä puudelin pörröturkin alla piilee aivan oikea koira, joka joskus tuntuu unohtuvan jopa rodun harrastajilta ja kasvattajilta ulkopuolisista puhumattakaan.

Röntgen-kuvat

Tältä näyttää Laikan sisällä:

 Kyynärät.

 

Lonkat - se neljäs ja onnistunut yritys.

 Oikea olkanivel.

Vasen olkanivel.

Epävirallinen ruoto. Viralliset selkärankakuvat otatan uusintatarkkien yhteydessä tulevaisuudessa.

Double the nabul

Syödään meillä muutakin, mutta otsikko ainakin stemmaa kuvan kanssa.

Aion tehdä poikkeuksen omiin ruokintaperiaatteisiini ja kokeilla ruokkia tytöt kahdesti päivässä ja katsoa, mitä siitä seuraa. Punnitsin Laikan kuvausten yhteydessä ja se oli laihtunut muutaman sata grammaa ja se tuntuu kyllä käteenkin. Se syö sen verran hyvällä ruokahalulla, että uskon aamuaterian uppoavan hyvin. Loltsi syö aikaisin huonosti, mutta eiköhän ruoka kaverin kupissa herätä senkin vatsan kurnimaan. Ruokintarutiinin muutoksen olisi tarkoitus tarjota yksinkertaisesti riittävät palikat lihasten kasvulle ja energiansaannille. Ropsautan Laikan kuppiin jatkossa myös energiatiheämpää sapuskaa, kananmunia, lihaa ja rasvaa, vaikkei se millään höttöpöpöllä ole tähänkään mennessä elänyt.

Lisäsin sivupalkkiin nyt linkkilistan. Lista on vielä tynkä, mutta laajennan sitä sitä mukaa, kun muistan ja törmään mielenkiintoisiin blogituttavuuksiin.

"Siihen vois ampua nukutusnuolen ja se vain jatkais matkaansa"

Per Axelssonin näkemys. Liittoon lähtivät kaikki muut paitsi selkä (Laikan iän takia) ja olat (ei lausuta villakoirilla). Kuva Jenny Yliollitervo.

Helpotuksen huokaus. Allekirjoittaneen sotkemien aikataulujen takia menimmekin tänä iltana agilityn hallittavuustestien sijaan Mevetiin Laikan terveystarkkeihin. Tulokset näkyvät ylläolevassa kuvassa, tosin virallisethan niistä tulee vasta sitten, kun ne ovat pyörähtäneet Suomen kennelliitossa lausuttavina. Mitään suuria muutoksia sieltä tuskin tulee, näin kuvat ja kaikki nivelet näyttivät varsin siisteiltä - ja toisaalta kirjaimista viis, koira on näiltä osin joka tapauksessa terve. Mua jännitti ennen kuvauksia aivan hirvittävästi ja olin jo käynyt kaikki kauhuskenaariot läpi päässäni, mutta onneksi seura helpotti oloa ja toisaalta Laikakin oli aika huvittava. Se ei meinannut nukahtaa lainkaan. Kahden rauhoiteannoksen jälkeen se jaksoi haukahdella ja käveli röntgeniin omin jaloin siinä missä kaverit ympäriltä lakosivat siinä ajassa missä pitikin. Kuvauspöydältäkin se olisi kuulemma lähtenyt kävelemään. Koirien virotessa naureskelimmekin, että mehän olisimme voineet lähteä niiltä sijoilta hallittavuustesteihin, sillä elukka oli ihan menossa, joskin vähän huojuvasti.

Mätsäriturnee

Tämä viikonloppu on mennyt varsin mätsäripainotteisissa merkeissä pitkin Uuttamaata (kiitos vain kyydeistä Erica ja Jenny!), lauantaina Kirkkonummella ja sunnuntaina Karjaalla. Vekoran lauantaimätsäriin meidät houkutteli putkiralli ja Karjaalla taas tapasimme Laikan suloista Ansa-siskoa.

Pällihandler. Kuvan vasemmasta laidasta pilkistävä beagle voitti pienet punaiset oikeutetusti seisomalla häntä tojossa kuin töpseliä lipaisseena.Kuva Erica.

Putkiralli ei mennyt aivan PUTKEEN (hörr hörr). Ensimmäisellä yrityksellä Kiira-belgi murtautui häkistään ja pölähti kesken suorituksen radalle. Uudella yrityksellä taas unohdin esteiden järjestyksen, kun rata koostui tosiaan pelkistä putkista. Laikaan olin enemmän kuin tyytyväinen, se ei ollut milläsäkään taivaalta tippuneesta tervusta ja loppupalkan jälkeen se ei olisi millään lähtenyt pois radalta. Mulla oli suuria vaikeuksia pysyä sen juoksunopeudessa varsinkin, kun radalla oli vaikeampia kohtia kuin mitä me ollaan harjoiteltu. Yleisöllä sen sijaan oli varmasti hauskaa, sillä Laika örvelsi välillä myös putkien yli huvikseen. Missikisoissa menestys oli vähän parempaa: Laika sai ensimmäisen punaisen nauhansa ja sijoittui vielä punaisten neljänneksi.

Laika ja Ansa.

Karjaalla meidät päihitettiin ja Laika sai sinisen nartsan muiden sinisten jatkeeksi. Porukkamme belgit pokkasivat sijoitusrusetit, mutta Ansa se varsinainen palkintohaukka oli voittaessaan superhandlerinsa kanssa ensin lapsi ja koira -kisan ja myöhemmin BIS2-sijan. Kyllä mäkin olisin antanut Ansalle kaikki palkinnot, ei sillä.

Hyvä esimerkki siitä, millainen on villakoira karvoilla ja ilman. 

Huomisiltana meillä eletään keskivertoa jännempiä aikoja, koska meitä odottaa agilityn alkeiskurssin hallittavuustesti ja sitä myötä mahdollisuus päästä ensinnäkin alkeiskurssille ja Ihan Oikeaan Agility-seuraan mukaan. Suuri kuumotus on kulkenut mukana jo pari viikkoa ja olisi jo ihan perkeleen kiva päästä siitä eroon!

Kulomäen koirapoliisiyksikkö

Viiden euron superhienot pinkit kirppisvaljaat ja Ebayn heijastava poliisikoiratunnus on mahtipontisen hieno yhdistelmä. Nyt saa rosmot kyytiä!

To the Moon and back

Pieni monitulkintaisuus pitää ohjaajan varpaillaan

Sanoin istu. Arjen koiranykytaiteilija esitti oman tulkintansa käskystä.

Silee sininen

Kuskasin Laikan taas mätsäriin. Reissulta ei tipahtanut erityistä menestystä, mutta sitäkin enemmän kokemusta. Olin harjoitellut nätisti ravaamista peräti kerran erikseen ja rauhallisella mielellä sain Laikan vipeltämään kehässä just asiallisesti ja se sai peräti erikseen kehuja hyvästä liikkumisesta.

Ensi töikseen pienten koirien tuomari kysäisi minulta, onko hihnan päässä rotukoira. Totesin juu, ja harkitsin mielessäni Laikan sukutaulun kertaamista ääneen, mutta sanoin vain sen olevan keskikokoinen villakoira. Siihen tuomari totesi vähän vaivaantuneena omistaneensa itse samanrotuisen... (Voisin tähän väliin marmattaa, kuinka ihan kaikille olisi terveellistä mulittaa oma puudeli edes kerran ihan vaikka vaan muistutukseksi siitä, että kaiken sen karvan alla on koiraksi tunnistettava eläin, jos se ei ole muuten selvää.) Yksilökehästä tuomari kätteli meidät ulos sinisen nauhan kanssa ja kertoi, että mätsärissä koiran olisi hyvä olla rodunomaisessa trimmissä. Kiitin hymyillen ja kiitin onneani, ettei elukka ollut monirotuinen tai vaikka kivesvikainen. Pyhä turkkihan sentään kasvaa takaisin.

Match show, jos mikä on arvostelulaji, jossa ei ole edes minkäänlaisia yleisiä arvosteluperiaatteita, vaikka koko homman alkuperäinen juju lieneekin sujuvinta yhteistyötä esittävien koirakoiden palkitseminen. Yhtäältä mätsäreiden tavoitteena on tarjota tilaisuus harjoitella näyttelyitä ja muita vastaavia kopelointitilaisuuksia varten, ja toisaalta mahdollistaa seropien, paperittomien ja joiltakin osin puutteellisien koirien osallistuminen johonkin koiranäyttelyn kaltaiseen omistajansa kanssa. Joka tapauksessa oli, öhm, jännittävää törmätä huomautukseen kesäpulituksesta epävirallisessa tapahtumassa.

Mätsärisuora jatkuu taas turismin merkeissä lauantaina ja osallistujana sunnuntaina. Sitä ennen luvassa on ainakin villakoiramaiset tokotreenit ja toivottavasti video Laikan rullalautaosaamisesta.

Koekaniinina

I-HAH, toivottavasti tuleva agility-seuramme, järjesti agilityn koulutusohjaajakoulutuksen ja päädyimme kaverin vinkistä sinne Laikan kanssa harjoituskoirakoksi. Olimme opetusmateriaalina yksinkertaisella mutkaputki-hyppy-mutkaputki-pätkällä ja harjoittelemassa kontaktia. Laika ehti hauskuuttaa myös koularikokelaita vetämällä riemukunnarit pitkin kentänpuolikasta meidän vuorojen aluksi. Se oli siis oma itsensä.

Olin erittäin tyytyväinen Laikaan ensimmäisellä pätkällä. Se toimi yllättävän estehakuisesti (tai siis varmaankin juuri niin estehakuisesti kuin sitä on opetettu, ei pitäisi vähätellä koiraansa) ja paineli tuhatta ja sataa. Olin todella iloinen siitä, että se kyllä luki mun ohjausta, muttei silti jäänyt varmistelemaan multa ylimääräisiä, vaan kaahasi menemään, vaikka suoraa ei juuri ollut. Se sai rutkasti kehuja, ja kuulin puolella korvalla myös muilta koulutusohjaajaoppilailta, ettei vastaavia puudeleita kasva joka oksalla, mikä on ihan totta. Ihan liian moni villakoira on hankala motivoitava tai harrastus tyssää muuhun luonteenominaisuuteen ennen kuin kunnolla ehtii alkaakaan.

Ensimmäiseltä kierrokselta sain itse positiivista palautetta nätistä ohjauksesta ja katsekontaktista koiraan. Ehkä mulle on nyt taottu kalloon se, ettei elukkaa päästetä selän taakse. Ja onhan se pakko myöntää, että pakko sitä Laikaa on katsoa, koska muuten se olisi hyvin nopeasti maata kiertävällä radalla hampaat satelliittien perseissä. Tuntui joka tapauksessa todella hyvältä kuulla, etten ole mikään juokseva betonipulla, koska siltä ihan vissisti joskus tuntuu. Laikan kanssa melko useinkin, öhh köh.

Toinen kierros oli vähän vähemmän antoisa, koska meillä on kontaktiesteiden kanssa meneillään kohtalaisen tylsä vaihe, jossa haen itse etäisyyttä 2on-2off-asennossa pysyvään koiraan. Koularioppilaan mielestä meidän olisi pitänyt käyttää targetia, joka taas mun mielestä ei ole erityisen tarpeellinen (se pitää joka tapauksessa häivyttää pois, ja koiran asento on se olennainen ja ensisijaisesti sen kuuluu jäädä koiran päähän). Lisäksi meillä oli ilmeisesti aika isoja kommunikaatiokatkoksia ja meille alettiin teettää turhan vaativaa vauhtitreeniä, mikä ei missään nimessä ole tämän hetken mukainen juttu, vauhti kun astuu kuvaan ihan just sen jälkeen, kun Laikalla on tekniikka lapasessa. Mitään me nyt ei menetetty, kävin treenaamassa oikeaa asentoa, kestoa ja vapautusta vihjesanalla itsekseni meidän vuoron jälkeen.

Tänään uutisissa: Odotukset eivät aina kohtaa todellisuutta

Odotukset - todellisuus

Rämps rämps

Hiljattain jopa televisioon asti päätynyt räminätölkki (tai kolinapurkki jne.) on ainakin suomalaisessa koirankoulutusmaailmassa tunnettu koulutuksen apuväline, joka joidenkin käyttäjien mielestä ratkaisee koiralta kuin koiralta minkä hyvänsä ongelman aina hihnassa vetämisestä eroahdistukseen. En ole koskaan käyttänyt räminätölkkiä yhdellekään omistani: Loltsi menisi lukkoontukkoon, Paavoa ei joko kiinnostaisi tai sitten tölkkiä saisi paiskoa päin koiraa niin (ja toisaalta sillä ei ole ikinä ollut mitään käytösongelmiakaan), että karvat pölisisi ja Laikan reaktion näettekin alla olevasta videosta. Se tosiaan tykkää meluleluista ja mikäs sen parempi leikkikalu kuin Fanta-tölkki, johon on survottu kiviä.

Henkilökohtaisesti en pidä räminätölkkiä erityisen kätevänä. Toki se varmasti osalle koirista sopii, mutta tälloin omistaja pitäisi ohjeistaa sen käyttöön erittäin tarkoin ja silloinkin ollaan vaarassa kaahata ojan kautta männikköön, kun käytetään positiiviseen rangaistukseen perustuvaa metodia.

Iltajälki

Tekaisin Laikan riemuksi sille vähän haastavamman jäljen ihan huvin vuoksi. Jälki kulki nurmikolla ja sen halkaisi keskeltä reilun metrin levyinen hiekkatie, johon kylvin namia joka askeleelle. Laika aloitti taas aika hurrdurr-meiningillä ja meni alun varsin roiskien ja reippaasti yli osasta nameja. Hiekkaosuus sai sen sentään keskittymään paitsi sitten, kun se keksi jostain kauempaa koiran haukuntaa ja päätti vastata siihen. Ohjasin sitä takaisin jäljen suuntaan ja se keskittyi kerrallaan muutamaksi sekunniksi alkaakseen taas louskuttaa jne. Loppujälki nurmikolla meni taas hyvin ja se oli lopussa rauhallinen ja tyytyväinen (tosin olisi ilmeisen mielellään jatkanut hommia).

Mun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni Laikan odotuskäyttäytymisen suhteen. Mun ei edes pitäisi päästää sitä koko jäljelle, kun se on hölöpölölöö-tilassa, vaan odottaa, että se on ihanteellisessa tilassa tekemään yhtään mitään. Ja tähän taas päästään sillä, että joku opettaa sen olemaan rauhassa odottaessa ja kehittää jäljelle hyvät rutiinit. Kukakohan sen tulisi tekemään...

Edit. Mun piti lisäämän, että toimin todella epäloogisesti. Pitäisi miettiä tällaiset asiat etukäteen, mutta kun perse edeltä puuhun pitää kiivetä. Jatkossa otan koko otuksen pois ihan eleettä tekemästä duunia ja lähdetään pois. Se ei hyödy mitään siitä, että puutun aktiivisesti sen perseilyyn kesken duunin, kun se on tarkoitus selvitä jälkien nuuskuttelusta kuitenkin itsenäisesti. 

Loltsin metsäruno

Yhdessä me aina

Näitä metsän teitä tallaamme

Aistit hyvin valppaina

Kaikki pienetkin otukset huomaamme

Mutta sinä omistajani

Et tätä kuullutkaan

Omissa oloissani

Minä metsään pieraisin...

Olen Loltsi, en maalitaulu

Oliks niitä nakkeja vielä?

Pyttypossu

Mun palkintosika sai tänään Myllypuron koirayhdistyksen match show'ssa ensimmäisen pokaalinsa huolimatta edelleen riehakkaasta esiintymisestä. Onneksi tuomari vain käkätti karvattomalle koomikolle ja arvosti iloisuutta. Tosin isommassa porukassa sillä jojoilulla ei välttämättä olisi päässyt palkinnoille, mutta väliäkös tuolla. Laika sai lisää arvokasta kokemusta, käyttäytyi hyvin ja ansaitsi palkintokeksinsä ja -pokaalinsa. Minkäänlaista vaatimattomuutta siitä ei kyllä löydy:

Lappeenrannassa

Poikkesimme pariksi päiväksi Lappeenrantaan moikkaamaan Paavoa ja hyödyntämään metsiä verijäljen ajoon. Paavo se oli entisensä, hulvaton ja nälkäinen despootti, mies omassa talossaan. Se nukkuu entistä enemmän ja on aamuisin hieman kankea, mutta muuten se on käyttäytyy kuin nuorukainen. Mätsärireissulla meiltä tultiin kysymään, ovatko Loltsi ja Paavo pentuja Laikan käyttäytyessä jopa ihan rauhallisesti vieressä.

Yksi syy vierailulle oli Paavon huhtikuiset synttärit. Sille piti tehdä kakku ja pitää tietysti bileet. Juhliminen ei vaatinut hirveästi innostusta, koska pelkkä kakun kasaaminen sai synttärisankarin sekoamaan ja jojoilemaan tiskipöydän nurkalla kuin piiskujäniksen.

 Hepuloinnin syy: jauheliha-Cesar-kakku naudanmahakuorrutuksella ja 11 nakinpuolikaskynttilällä.

 ...ja totta kai mun koirat syö kakkua pitsiliinan päältä. Hyvää oli, kiitollinen juhlayleisö ei valittanut täytteistä.

 Perjantai-iltana mun pedin valloitti yksi väsynyt pieni Laika. Tai siis pienihän se ei ole, varsinkaan nukkuessaan.

Lauantaina kävimme tosiaan Fieldspanielit ry:n järjestämässä match show'ssa Agrimarketin pihalla. Vein Laikan kehään ja sain jopa taivuteltua äitini handlaamaan Paavoa! Laika käyttäytyi hyvin, mitä nyt hieman heitti lekkeriksi ja otti muutaman iloisen tasajalkaloikan ja tuomari sijoitti meidät keskikokoisten sinisten kehässä neljänneksi. Paavo esiintyi kuin showmies ikään, mutta handlerista johtuvista syistä tulos jäi siniseen nauhaan. Pienellä harjoituksella söpöstä nappisilmästä saisi aikamoisen mätsäritykin...

 Laika avasi ruusuketilinsä! Rusetin lisäksi se sai palkinnoksi puruluun, näytepussin RC:n raksuja ja Jahti & Vahti -makkaran, joka varmasti katoaa tässä talossa parempiin suihin pikavauhtia.

 

 Pro handler Lappeenranta. Päätin kokeilla asetellen seisottamista, koska Laika ei ole siitä moksiskaan ja ihan näppärästihän se toimi. Pitää opettaa se seisomaan vapaana, koska musta se on nätimmän näköistä. 

Senior handler. Paavo menee Ristomatti Ratiat kaulassa...

Lauantaina mätsärin jälkeen ajelimme perunavilleen Lemille ja kävin vetämässä metsään verijälkeen. Se oli suora, muutaman sadan metrin mittainen jälki sekametsässä, jossa oli pääsääntöisesti miellyttävä sammaleinen pohja. Siellä täällä kasvoi heinää ja matalia kuusia ja jäljelle sattui yksi hyvin matalan avo-ojan ylitys, mutta tein siitä koiralle mahdollisimman helpon. Keli oli seuraavaan päivään asti kuiva, mutta juuri ennen jäljelle lähtöä alkoi ripotella vettä, mutta päätin silti ainakin kokeilla jäljen ajamista. Jälki ehti vanheta parikymmentä tuntia.

Laika on selkeästi oivaltanut jälkivaljaiden ja työnteon yhteyden, sillä se alkaa etsiä maasta jotain jäljestettävää heti, kun se saa työretkut ylle. Se oli ehtinyt taas ottaa vähän kierroksia autossa, kun olin viemässä kaatoa metsään, mutta rauhoittui omatoimisesti jäljestämiseen, kun kävelimme alkumakuulle ja annoin Laikan tehdä työnsä. Se nosti jäljen makuulta ja lähti ajamaan sitä määrätietoisesti, mutta hieman epävarmasti. Olen jo aiemmin kertonut, miten se teineilee, joten oli melko odotettavissakin, että veri voi aiheuttaa jännäilyä. Joka tapauksessa jännitys oli enemmän "kuka perskeles tänne on tapettu" -ihmettelyä suoran pelon sijaan, joten en puuttunut siihen juurikaan, mitä nyt kehuin, kun työskentely oli reipasta ja hyvää. Muutaman kymmenen metrin tahmailun jälkeen sopiva rytmi löytyi ja Laika eteni ravia nokka maassa nostaen päätä lähinnä tarkastamaan pieniä kuusia ja korkeampia heiniä (sieni oli niitä varmaan hipsutellut). Kaadolla se tutki sientä innolla ja otti kalkkunankaulan suuhunsa, mutta ei syönyt sitä. Otin sen mukaan metsästä ja se kelpasi myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen siihen, miten jälki meni. Seuraava jälki täytyy tehdä täällä kotipuolessa vastaavaan maastoon helppona ja selkeänä, Laikalle varman onnistumisen tuovana. Pitää myös keplotella jostain kunnon sorkka kaadoksi.

 Loltsi fiilisteli mökillä kalkkunankaulan kanssa korvat sojottaen. <3

 FI VWVA eli Suomen Volkswagenvalio Laika.

Paavo ei meinannut löytää sopivaa suunpyyhkimiskohtaa välipalan jälkeen (yritti nurmikkoa ja jopa nurmikko-ovimattoa), mutta keksi sitten palvelusväkensä vaatetuksen.

Palvelusväestä puheen ollen. Paavolla on Paavon pöytätavat:

 PALVELUA!

Lopuksi vielä koko ihmekoirajengi yhdessä koossa:

Kaikkein parhaimmat, kaikkein rakkaimmat.

Kehävit... -kettuilua!

Suomen Collieyhdistyksen Helsingin alajaosto järjesti vapun kunniaksi match show'n, jonne Kulomäen Pokémon-liigamme teki päiväretken. Kiira-belgi jatkoi sijoitusputkeaan olemalla isojen sinisten kolmas, mutta muita sijoituksia meille ei napsahtanut. Vein kehään molemmat puudelit, Loltsin vetskuihin ja Laikan pieniin aikuisiin. Loltsi sai sinisen nauhan ja meidät käteltiin viimeisenä ulos ennen sijoittuneita tuomarin kaivatessa varmempaa ja vähemmän arkaa koiraa. Mun tarkoitus oli tosiaan selvittää, kannattaako Loltsia viedä kesäkuun club show'hun. Se liikkui pääsääntöisesti hyvin ja seisoi nätisti, siis suorastaan tsemppasi, mutta panikoi pöydällä ja väisti tuomaria, joten päätin, ettei sitä tarvitse kiusata yhden lippulappusen takia, vaikka hauskahan siitä olisi ollut saada kirjallinen arvostelu.

 Sahaajankadun kenttä oli hanhenkakoilla miinoitettu. Kehäpäivän kunniaksi Loltsi oli lady ja heitti ns. suihketta kainaloon eli kieri hanhenkakassa.

 Loltsia vitutti. Tuli selväksi. Mutta on se silti nätti ja ihana.

Laika esiintyi hyvin laikamaiseen tapaan. Se oli reipas oma itsensä, ravasi, mutta myös jojoili ihan kiitettävästi ja keksi riekkua myös mun hihassa. Me ei oltu treenattu lainkaan, koska arvioin, ettei sille olisi tarvetta ja ihan oikeassa olin. Pöytä ei ollut kammotus, tuomari ei ollut kammotus, ja ympyrää juokseminen ja seisominen nyt sujuivat ihan riittävän hyvin. Sininen nauha ja kokoomakehästä meidät käteltiin ulos kymmenen muun kanssa, pieniä aikuisia oli yhteensä 45, joten tulos oli aika odotettava.

OOTPA SÄ JÄNNÄ JA MATALA!!!

Olen näin jälkikäteen erittäin tyytyväinen molempien akkojen suoritukseen, olivathan ne omassa mittakaavassaan päteviä. Olin myös tietenkin trimmannut Laikan edellisenä yönä vapun kunniaksi ja valitettavasti koiraparka näyttää nyt vappujuhlijan saksimalta, vaikka vannon trimmanneeni sen selvin päin. Juu, keittiössä oli hämärää ja turkkia en jaksanut föönata suoraksi, mutta puhdas se sentään oli, jos nyt ei ehkä kovin kaunis. Mätsäripaikalle oli osunut muutama muukin villakoira ja niistä jokainen mun termiittejä lukuun ottamatta oli skandinaavisessa leijonassa. Ylypiänä me kuitenkin kannoimme itseämme, kuten kunnon vantaalaiset. Örr!

Mätsärin pokaaleja parempi tuliainen. T. Metsästäjä-keräilijä

Iltasella pääsin Erican ja Jennyn seurassa tutustumaan uuteen lenkkimestaan. Laika sai juoksukavereiksi melkeinpuudelit Prinssin ja Samban. Prinssi on kuin Laikan kokoinen Paavo ja Samba taas muistuttaa tietyiltä osin aika paljon Loltsia (ainakin pidetyn älämölön suhteen), joten Laika oli kotonaan - tosin milloinpa se ei koirien seassa olisi. Lenkkipaikka osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi, kun tongimme joukolla vedestä kuolleita kaloja, kierimme hiekassa ja heittelimme keppejä ja kiviä. Toimintoihin osallistui aina kulloinkin vaihteleva määrä sekä ihmisiä että koiria, Laika ja minä tosin taidettiin perseillä menemään eniten.

Hieman kalanhajuinen ja hyvin märkä ja hiekkainen puudelipaviaani. Ja kyllä, hyvä, että trimmasin!

 Niin paljon vaivaa tämänkin kuvan eteen nähtiin. Tai siis Jenny näki. Kaikki muut melkein oli enemmän häiriöksi...

 ...toisaalta tähän kuvaan verrattuna Jennyn posetusotos on huomattavasti näppärämpi.

 Laika ja Ash Ketchum Erica. Laikan mielestä tuossa oli asiallisen kokoinen keppi.

Tässä tää likka on elementissään. Tällä hetkellä se taitaa nukkua kerällä häkissään nähden unta syödystä hiekasta, nelimetrisistä haloista ja mädistä ahvenista.