Putki päällä

 Vähänkö parasta, sanoo Loltsi.

 Ilmat on taas hellineet ja blaa blaa kevät ätshiuh koivu. Joo. Treenaaminen on ihanaa, kun sen voi tehdä ulkona auringonpaisteessa. Ojangon kenttä on keleistä johtuen kuiva ja all up in my hengitystiet, mutta silti siellä on tullut ravattua, kun mahdollisuus siihen tuli ja oman seuran kenttä ei vielä ole auki. Meillä oli kolmen päivän putki päällä, ensin treenit kahtena päivänä Ojangossa ja kolmantena epikset omalla hallilla.

Laikan keinu on edennyt aika huikeaa vauhtia ja toimii nyt ilman pöytää! Vielä pääsiäisenä ylösmenon alla oli maksipöytä, joka vaihtui minipöytään - torstaina mentiin pari toistoa minipöydällä ja lopulta senkin sai laittaa pois. Nyt ei jännitä eikä Laika tarvitse edes meikäläistä pitämään tassusta. Vähänkö cool. Meillä on käytössä pamautusvapautus ja ylläolevassa kuvassa näkyvä suoritus on aika ideaali.

Viime lauantaina Laika teki vielä kuutta keppiä, nyt se tekee kahtatoista. Jostain syystä meikäläinen saa hääriä kaikkialla muualla paitsi keppien väärällä puolella, joten sisäänmenotreeniä neljällä tai kuudella kepillä tarvitaan, mutta noin muuten pujottelu on hyvässä vaiheessa. Tähän päästiin mielestäni aika minimaalisella määrällä toistoja ja pelasin vähän uhkapeliä siirrellessäni kuuden kepin settejä lähemmäs toisiaan, mutta se kannatti. Laika siis tutustui kahteen peräkkäiseen keppisettiin torstaina ja sitä hinkattiin muutama toisto, perjantaina yhdistin keppisarjat kolmen toiston aikana. Kepittelyistä on videokin, mutta se asustelee vielä kaverin puhelimessa.

Argh. En voi sille mitään, mutta pysäytyskontaktien opettaminen on puuduttavaa. Puu-dut-ta-vaa. Siksi meillä ei ole valmista puomia vieläkään, vaikka koira on ollut ensimmäistä kertaa esteellä jo vuosi sitten ja tilaisuuksia on toki ollut. Muiden esteiden uhkaava valmistuminen kuitenkin on ajanut minut muuttamaan tätä pinttynyttä negailua positiiviseen suuntaan ja tulipahan niitä kontakteja treenattua. Heitän naksulla ja namilla vesilintua, palkkaan tästä lähtien siilipallolla. Riskinä on nouseva vire ja roiskiminen, mutta Laikalle toimivin kombo tuntuu olevan lelupalkka ja vaatiminen, sillä tavalla se keinukin saatiin onnistumaan.

  Loltsi - omintakeinen makeinen.

Raivorusina-Loltsi oli ihana. Se oli pölyävällä kentällä ihan satasella mukana. Tehtiin todella helppoa "rataa", paria putkea ja muutamaa hyppyä, vähän käännöksiä, takaakiertoja ja sen sellaista mielenvirkistystä. Sen vauhti oli ihan huikea, Jennyn kameran tarkennuskin luovutti, kun mummokoira painoi satasella hypyille. Siitä on aikojen saatossa tullut yllättävän estehakuinen, irtoava ja vauhdikas ja on melkein sääli, ettei sen terveys ja ikä salli kisaamista nyt, kun minulla itselläni on parempi ote lajiin. Hauskaa saa ja voi onneksi aina pitää ja siinähän me ollaan huikean taitavia! Taidan kuitenkin ottaa Loltsin talvikaudenpäätöksiin bimboilemaan.

Perjantaina meillä oli ohjelmassa lisää puomin kontakteja, mutta enimmäkseen käytin ajan irtoamistreeniin. Jostain syystä Laikan estehakuisuus ja irtoaminen on rakoillut viime aikoina ja se käyttää radalla tosi paljon aikaa kyselemiseen, joten vahvistin sanallista putkikäskyä suoralla putkella ja sen ja hypyn yhdistelmällä. Alku oli ihan lupaava, tekeminen itsevarmaa ja suunta oikea, mutta tähän on pakko alkaa kiinnittää enemmän huomiota treenatessa.

Sain myös kokeilla Neiran kanssa liitelyä ja se olikin ensimmäinen maksikoirakokemukseni. Muutama hyppy ja pari putkea ei nyt kovin kummoinen rata ollut, mutta hauskaa se oli. Neira on näppärä, tasoonsa nähden osaava ja estehakuinen otus, kaiken päälle vielä nopea silakka. Jos Erica antaa, voisin kokeilla suosikkilassietani vielä uudestaankin.

TattisCupissa.

Aina ei voi onnistua. Lauantaina Laika oli jo aika väsynyt (kahdet heewetin pitkät agility-treenit peräkkäisinä päivinä ja rallyn ratatreeni päälle) ja se näkyi tuloksissa. Ekalta radalta tuli pari kieltoa ja uusintaradalta hidas nolla. Meistä kumpikaan ei ollut ihan geimeissä mukana, mutta ei mua oikeastaan haitannut (tämä oli tärkeä havainto, maailma ei kaadu siihen, jos ei ole paras tai toiseksi paras!). Radalla oli parissa kohdassa aika pitkät estevälit ja rakoileva estehakuisuus-irtoavuus näkyi kyllä suorittamisessa varsinkin, kun koira tosiaan oli jo aika sippi ja enkä oikein saanut itsestäni kaivettua sitä tarpeellista raivopäätä esiin. Seuraavat liidot meillä on vasta vappuna omalla kotikentällä ja siihen saakka urhea musta salama saa prosessoida ja levätä.

Postauksen kuvat: Jenny Yliollitervo ja Rebecca Saleh.

Jäljellä taas

Kuva (taas kerran): Jenny Yliollitervo.

Taas meidät houkuteltiin jälkipellolle. Jenny otti Kiiransa ja mulla oli Laika (ja Loltsi apumiehenä). Talloin jäljen kuivalle heinäpellolle (lyhyttä, pehmeää sänkeä, uutta ja viimevuotista laonnutta heinää), jossa oli häiriönä aika tavalla jäniksenkakkaa. Yksi loiva kulma ja useampi namiton pätkä askelia, loppupalkka oli lelu. Askelmäärästä mulla ei ole mitään käryä, mutta metrejä tuli muutama kymmen. Tuuli oli pyörteinen ja pellon vieressä kulki pyörä-, auto- ja rautatie (päärata, joten liikennettä oli). 

Päästin Laikan jäljen alkuun melko itsenäisesti, nosti aika hyvin, mitä nyt pyöri hetken. Pääsi kuitenkin tosi hyvin rytmiin ja jatkoi päättäväisesti oikeaan suuntaan. Yksi hukka sille tuli ensimmäisellä namittomalla pätkällä, mutta ratkaisi itsenäisesti eikä tainnut edes kysäistä apua. Kerran se otti häiriötä valokuvaavasta Jennystä, joka käski Kiiran maahan, mutta se oli yksittäinen pään nosto hajulta ja se palasi takaisin töihin nopeasti. Ajoi loppuun välittämättä häiriöistä. Lelu jäljen lopussa aiheutti pientä hepulia. Pitää jatkon kannalta miettiä, millaista suoritusta vaadin loppupalkasta huolimatta. 

Hyvät fiilikset jäi. Häiriöiden määrä oli aika härski, mutta Laika suoritti kivasti siitä huolimatta, vaikka mulla onkin välillä taipumusta pitää sitä vähän ADHD:na. Nyt harmittaa, että keskikokoisen villakoiran kanssa ei ole asiaa pk-kokeisiin, koska mua on nyt purrut aika iso jälkikärpänen. Onneksi harrastaa voi ihan miten paljon tahtoo ja jos joskus olen rahoissani, Laikan kanssa voisi suunnata jollekin hajutyöskentelykurssille.

"-ttu mä alan harrastaa tokoa"

...ja sitten muistan, että minähän harrastan jo.

Kevät tuli, kenttä suli, kentällä on talkoot, mutta hallikausi päättyi tänään. Kentälle päästään jo ensi viikolla. Kesä oikeasti on ihan ovella (vai onko se ovela?). Nähtiin matkalla hallille muutama fasaani ja niiden huuto oli kuin jostain tuomiopäivän tiedotuksesta, tosi viehättävää (koirakin säikähti). Itse treeneistä ei jäänyt pahemmin muistoja. Oltiin kujalla molemmat. Laika oli ehkä nyt viimein oikeasti väsynyt, häröili ensin aika tavalla omiaan kepeillä ja lopulta kyseli radalla jatkuvasti mihin pitää mennä ja saaks jo mennä. Se irtosi todella huonosti, liikuin kuin puolukka paskassa ja lopulta vaan hajotti. Hieno harrastus. :D

Tiedostonimi on syystäkin eeppisen_ruma_rata.png. Mittasuhteet hanurista ja esteet muotopuolia, mutta ei kai tästä sokeudu.

Ei tuossa nyt mitään hankalia paikkoja ollut. Kakkosesteellä yritin ekalla kerralla jotain niiston tyyppistä ratkaisua, joka toimi siinä mielessä, että Laika pääsi hypystä yli ja sujahti oikeaan putkeen. Tosin kouluttaja sitten totesi, että se niisto kannattaa oikeasti ehkä opettaa koiralle ensin (ja ohjaajalle, mähän en tiennyt, että nyt niistetään). Lol ups. Valssilla suorituksesta tuli kuitenkin huomattavasti sujuvampi. Seuraava ongelma tuli kutosputkella, kielto, ja luultavasti siksi, että ryntäsin nelosputkelta kuin hirvi enkä saanut putkeenlähetyksestä sujuvaa, vaan olin jo asemissa huitomassa, kun Laika tuli paikalle ihmettelemään, että hemmettiäkös toi akka tosa heiluu. Tähän itsenäiseen esteiden hakuun tarvittaisiin kyllä paaaaljon lisätreeniä ja suunnittelin jo muutamia juttuja kentälle toteutettavaksi. Tuntuu, että etenevillä harkkaradanpätkillä sellaiselle erityiselle esteosaamistreenille ei ole ollut (tietenkään) hirveästi aikaa, mutta nyt sitä kyllä kaivetaan.

Selkeitä parannuksen paikkoja tulevaisuudelle löytyy estehakuisuuden lisäksi ainakin pujottelun aloittamisesta oikeasta keppivälistä järjen puutteesta ja valuvista linjoista huolimatta. Samalla mun itseni pitäisi muistaa, että koira on vielä kokematon ja este on sille uusi ja se oikeasti tarvitsee treeniä. Laika kiihdytti siis ysi-kymppi-putkilla aika kovan vauhdin, slaidasi hypylle ja valutti vähän huonoon pujottelunaloituskohtaan, joten ei mikään ihme, että homma tuotti vähän päänvaivaa.

Viimeisen kierroksen jälkeen meidän kouluttaja sanoi, että tehän ootte hyvällä mallilla. Täh. Ilmeisesti edes jollain meistä on joku kokonaiskuva asioista. Hyvä.

Kreisii pääsiäist vaan

Tällä porukalla pääsiäinen ei voi olla kuin erinomaisen hyvä. Pitkäperjantaista eteenpäin kaikki on ollut vain koiraa, koiraa ja koiraa. Kolmen päivän mätsäriputki, sohvalla makaamista litistyneenä erilaisten koirien alle, kimppatreenejä... Koira koira koira, vielä kerran koira. Parasta, varsinkin, kun sää on suosinut ulkoilmaharrastuksia ja mätsäreissä ja jälkipellolla saattoi heilua pelkässä t-paidassa ja treeniliivissä (josta olen edelleenkin ihan lapsellisen iloinen, on vaan niin pro olo se päällä :D). 

 Laika on aika nätti, vaikka onkin vähän puskasta pöllähtäneen oloinen.

Mätsäriturnee alkoi perjantaina Viikistä. Pienissä aikuisissa oli yhteensä 72 koiraa - ei ihme, kun aurinko paistoi ja ihmisillä oli vapaata. Laika sai kehuja varmasta pöytäkäytöksestä ja liikkeistään ja kehaisipa tuomari sitä kauniiksikin. Saatiin punainen nauha, muttei sijoitusta, mikä ei siinä joukossa ollut mikään ihme. Pienissä aikuisissa on pienemmälläkin koiramäärällä useimmiten varsin kova kilpailu.

 Palkintoporsaat.

Lauantain match show Järvenpäässä oli onneksi kestoltaan lyhyempi ja, buhahahaa, meille myös menestyksekkäämpi. Loltsi nappasi ensimmäisenä kaikista VET SIN4 -sijoituksen (ei muistella sitä, että luokassa oli kahdeksan osallistujaa, sijoitus on aina sijoitus!). Laikaan tuomari ihastui, joskin antoi sille kuitenkin sinisen nauhan sen luumuiltua epätyypillisesti pöydällä tuomarin kopeloidessa takajalkoja ja aristokraattisen tärkeää saparoa. Jo parikisassa Laika sai aivan valtavasti kehuja lennokkaasta ravistaan, joka lopulta siivitti sen sinisten ykköseksi! BIS-kehässä sijoitukset menivät muille, mutta olihan se veikeää päästä sinne pitkästä aikaa. 

Matkalla Jäkeen mulle kerrottiin, että meille oli varattu iltapäiväksi agility-vuoro. Cool stuff, ajattelin, tosin epäilin vähän Laikan jaksamista. Ollaan treenattu koko viikko tuli peban alla ja mätsäripäivätkin käyvät aktivoinnista. Huolehdin turhaan, koska jo treenikamoja kasatessani Laika asettautui ovelle pönöttämään, etten vaan unohtaisi sitä kotiin. Nappasin Loltsikin mukaan ihan vaan pitämään hauskaa. 

Loltsi lähinnä keuli. Se viiletti kuin mummo viritetyllä rollaattorilla ja varasteli lähdöistä ja pyöritteli silmiään mutkissa. Loltsi on paras.

Laikalle järkkäsin keppi- ja keinutreenin tynkää. Yhdistin kuutta keppiä radanpätkän loppuun täysin ilman ongelmia. Meidän hyppyratastartti alkaa olla aika lähellä. Melko pelottavaa. Jenny videoi viimeiset keppitreenit ja ne eivät ole vauhdiltaan parasta Laikaa, mutta teknisesti hyvää tekemistä. Uskottava se on, musta salama pujottelee. Kohta se pujottelee kaksitoista keppiä. 

Keinutreeni alkoi maksipöytä keinun ylösmenon alla. Muutaman itsevarman ja tyylipuhtaan suorituksen jälkeen päätin uhkapelata ja raahattiin maksipöytä pois ja minipöytä tilalle. Ja ohohups, sehän toimi. Kohta meillä on siis toimiva keinukin. (Holy shieeee...)
 

Nuuh nuuh and stuff.

Sunnuntain mätsäri ei ollut meidän Pokémon-liigalle mitään tulosten juhlaa, mutta hitot missikisoista, kun jälkipellot kutsuvat. Polkaisin Laikalle lyhyen jäljen yhdellä loivalla kulmalla, sekalaisella askelvälillä ja namitiheydellä, loppuun jätin lelupalkan. Osasta nameja Laika ryysi yli, mutta nenä pysyi maassa alusta loppuun, suunta oli oikea ja vire mainio. Odottaessaan vuoroaan se ehti huutaa kaikille paikallisille ulkoilijoille, mutta pellolla se oli hiljaa. Sweet. Jopa meidän hienot poliisikoirahenkselit hajosivat kesken jäljen, mutta Laikaa se ei tuntunut haittaavan. Mitään väsymyksen merkkejä se ei esittänyt. Siis aivan loistava puudeli.

Sokka irti.

Postauksen kuvat: Jenny Yliollitervo.

PS.
Jos etsit harrastavaa villakoiraa, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän keskariyhdistelmään! Harmittaa, ettei taloudessa ole koiranpaikkaa auki, sillä tässä olisi todella mielenkiintoinen pariskunta. Toivon Anniinan pentuprojektille onnea, sillä juuri tällaisia villisyhdistelmiä maailma tarvitsee. 

Suurperhe

Laika sai lapsia. Koska se on Laika, lapset eivät ole hiljaisia ja pehmeitä, kuten Loltsilla aikanaan, se nimittäin hoivasi villasukkia ollessaan valeraskaana. Ei, Laikan lapsia on ensinnäkin kahdeksan. Ne huutavat. Ja ne löytyivät sunnuntaiaamuna minun sängystäni. Ne ovat siilipalloja. Onni on, että Laika on äidiksi aika hupakko ja se unohti kersansa aika äkkiä eikä kuskannut niitä esimerkiksi lenkille mukaan niin kuin Loltsi. Varotoimenpiteenä otin kuitenkin muita palkkavehkeitä mukaan treeneihin. Olen liian sentimentaalinen höynä heitelläkseni koirani mielikuvituslapsia.

 Tanssitunti eli harjoiteltiin valsseja. Tuli hyvään saumaan, koska mun on viime aikoina ollut vaikea valssata ja olen jumiutunut persjättöihin, koska kun kerran opin ne, niin mitä sitä hyvää taitoa hilloamaan, you know. Rata oli itse asiassa hivenen erilainen kuin ylläolevassa piirroksessa oleva, sillä eka putki oli sekä ykkös- että kolmoseste, muuten se olikin samanlainen. Valsseja heiteltiin väleihin 2-3 (ennakoiva valssi hypyltä takaisin putkeen), 4-5 ("koiran ponnistuspaikan tuuppaaminen"; pro selityxet) ja 8-9. Laika sai erinomaista palautetta. Minä sain erinomaista palautetta. Taivaalla näkyi sateenkaari, kun oltiin kotimatkalla.

Omatoimipisteessä oli keinu ja muutama muu, mutta keskityin keinuun. Apuna oli maksipöytä ylösmenon alla. Otin ensin muutaman suorituksen nakkiavusteisesti ja palauttelin Laikalle mieleen vähän sitä, miten keinulla ollaan ihan loppuun asti ja se on hubaa. Sitten hetsasin sille vähän kierroksia lelulla ja sain onnistuneita toistoja, mitä nyt yhden onnettoman kerran koiralla keitti yli ja se roiskaisi pois esteeltä ennen aikojaan. Se on kuitenkin aika pirun vähän aiempaan verrattuna. Kunhan saan talkoopisteitä kasaan ja (viimeinkin) avaimen seuran kentälle, päästään treenaamaan toivottavasti vähän tehostetummin. Musta tuntuu, että tossa keinussa ei ole kyse mistään muusta kuin oikean suorituksen vaatimisesta, rutiinin muodostamisesta ja ihan raa'asta toistojen määrästä. Hyvä siitä tulee.

Kotikentältä Lohjalle

Viime aikojen rallittelut on olleet antoisia. Suurimpiin onnistumisiin voitaneen lukea perjantainen seikkailu lähikoulun kentällä. Valtasimme kentästä vakikulmamme ja hetken treenamisen jälkeen kentälle levittäytyi pieni lapsijoukko pelaamaan jalkapalloa. Pelaajat juoksivat monesti jopa puolentoista metrin etäisyydeltä treenaavasta Laikasta ja se. Vaan. Teki. Mun adhd-puudeli teki. Maahanmeno alkaa myös viimein upota sen tajuntaan ja sille voi huikata vihjesanan myös treenitilanteiden ulkopuolella ja se tottelee. Oon ottanut eteenistumisia nakilla houkuttelemalla ja alkaa olla aika häivyttää käsiapua pois.

Suuntasimme tänään Lohjalle Lägin uuden hallin avajaisagi- ja rallymölleihin. Meidän piti alunperin ottaa osaa vain agilityn supermölliluokkaan, mutta kiitos kavereiden korkattiin rallyurakin samalla. Agility ei olisi paremmin voinut mennä: Laika otti medien nollavoiton ja oli koko supermöllien neljänneksi nopein nollan saanut koira. Edelle kiilasi vain bortsu, aussie ja melekosen tykki mediparsoni. Rata on videolla ja postaan sen, kunhan saan sen kaverin kamerasta. Napattiin palkintopöydästä ruusukkeen lisäksi Hau-Haun namideukka, koska haluan testata sen kätevyyttä lenkkinamina.


Loltsille ei sen kummempaa menestystä tullut, mutta sillä oli hauskaa. Hassua, että kymppivee mummeli oli niin innoisaan, että mopo meinasi keulia jo heti lähdössä. Sitä myös luultiin kymmenkuiseksi kymmenvuotiaan sijaan. Onhan se toki ikinuori muori. Se kävi myös syömässä nakinsyöntikisassa, ei ihan voiton arvoisesti, mutta se oli ihan sivuseikka.

 Kuva: Jenny Yliollitervo.

Rallyrata oli tosi hauska. Olin toista kertaa ikinä radalla ja edellisellä kerralla Laika ei edes osannut seurata saati että olisin itse osannut kylttejä. Tälläkin kertaa menestys jäi maahanmenosta ja ohjaajavirheistä kiinni, Laika nimittäin paiski hommia tosi hyvin. Tuomari kiitteli upeasta menosta kommenttilapussa ja hyvää palautetta tuli katsojiltakin. Mulle jäi äärettömän hyvä fiilis, vaikka tulos jäi juuri ja juuri alle hyväksytyn pistemäärän. Laika oli ollut radalle päästessään paikalla jo monta tuntia ja juossut kaksi agility-rataa ja silti se teki omantasoisensa suorituksen hienolla fiiliksellä. Jos en ennen ollut rallykuumeinen, niin nyt viimeistään olen.

Palkintoporsaat. Kulomäen Pokémon-liigalle tuli menestystä myös rallyssa Erican ottaessa kaksoisvoiton Neiran ja Vienan kanssa. 

Kuva: Jenny.

Aiemmin tällä viikolla Loltsi kohtasi trimmerin:

Mä niin kusen sun rakkaimpien tavaroiden päälle tästä hyvästä. Kuivaa minut, kiitos.

I'm so pretty I poop bow ties.

PS.
Meidän viikonlopun menestyksen salaisuus oli muuten tämä:

---

Tuli muuten todistettua, että mätsärituomarilla ja mätsärituomarilla on eroa. Edellisissä mätsäreissä Laikan turpakarvoissa roikkunut äijä jäi tänään kaukaisiin muistoihin, kun käväisimme melkein menestymässä Helsingissä. Laika pääsi reilusta neljästäkymmenestä pienestä aikuisesta punaisten nauhan saaneiden viiden parhaan joukkoon tuomarin ihastuttua otukseen. Hän kiitteli lihaskuntoa ja trimmiä ja tsemppasi tulevaa näyttely"uraa" terrierissä - ja käsitteli kaikkia koiria kauniisti ja pyysi vielä ennen kehää esittämään koirat hirttämättä niitä hihnalla. Arvostan.

Hiiweesti kaawaa

 Kirkkonummella kavereiden kanssa, heinät afrossa. Elsa, Neira, Kiira ja mäoonmaalta-Laika. Ja Erican käsi. Kuva: Jenny Yliollitervo.

Lauantaina oli Kirkkonummen kennelkerhon järjestämä match show. Minulla harvoin on valitettavaa mätsärireissuista, mutta tällä kertaa hyvää oli seura ja muistoksi jäänyt yhteiskuva, ei juuri muuta. Laika sai sinisen nauhan ilman sijoitusta. Se ei kuitenkaan jäänyt mieleen päällimmäisenä, samahan se nyt on, mitä harjoituskehästä jää käteen, kunhan tuomari käsittelee koiria asiallisesti ja homma toimii noin muutenkin - vaan kun ei käsitellyt eikä se hommakaan oikeastaan toiminut. Pienten koirien kehässä ei tullut missään vaiheessa tilaisuutta seisottaa koiraa eikä pöydällä saanut aikaa asetella otusta seisomaan (ja tähän menee sentään muutama hassu sekunti sen jälkeen, kun koira on nostettu pöydälle) ennen kuin tuomari alkoi kopeloida. Kokoomakehässä kehäsihteeri ei tainnut missään vaiheessa tarkistaa, olivatko kaikki koirakot kehässä ja tuomari ei edes vaivautunut kehän keskelle ja koko hoito toimi muuten enempivähempi miten sattuu. Ikävin asia oli kuitenkin tuomari, joka hampaita katsoessaan repi Laikan suun auki sen kuonokarvoista. Olen suoraan sanottuna aivan helvetin pettynyt itseeni, etten siinä tilanteessa tokaissut jotain takaisin ja lähtenyt vaikka kehästä, sillä mun koiraahan ei kohdella noin! En tiedä, onko snautseriharrastajilla tapana tutkia koiriensa purentaa karvoista kiskomalla, mutta ei sitä nyt tarvitsisi muihin rotuihin levittää. Argh.

Viikonlopun huippuhetkiä: uusi lelu. Se rapisee, venyy ja on karvainen ja Amppari-mehujään värinen! 

Ei meillä sentään koko lauantai ihan makkaroille mennyt. Pienten nokosten jälkeen lähdettiin käymään Hyvinkäällä Onnenkoirassa uimasilla. Oli kiva nähdä toisia, aina yhtä innokkaita puudeleita. Laika oli porukan ainut keskari, muut olivat isoja ja se olikin aina välillä kuin pieni pippurinen optimistijolla Itämeressä Ruotsin-laivojen seassa kirjaimellisesti ristiaallokossa. Välillä mietin, että meidän jengistä lähtee kyllä aivan hitonmoinen meteli, kun vähintään pari siilipalloa huutaa lähes taukoamatta ja jokainen kannustaa koiraansa tai nauraa jollekin aivottomalle päähänpistolle (ja sitä muuten tapahtuu!). Sen takia näistä reissuista ei tule blogiin koskaan mitään äänellistä videomateriaalia, koska se kailotuksen määrä on niin hävytön.

 Ei aaltoja tällä kertaa, kun frisbeehullu on paluumatkalla, huh!

 Sunnuntain voisi mun mielestä viettää muutenkin kuin koiraa puunaamalla, mutta vietinpähän nyt sitten näin. Väänsin kolme tuntia itkua trimmiä ja uskallan näköjään jopa postata kuvankin nettiin ruodittavaksi. Sen jälkeen oli pakko mennä ulos vähän heittelemään uutta lelua ja ottamaan muutama seuruupätkä, koska järki meinasi irrota jengoiltaan ja kävellä ulos. (Laika teki hienosti ja keskittyneesti voi kun se on niin hyvä ja paras ja ihana vaikka oli taasTAAS teinejä häiriönä.) Tältä se nyt kuitenkin näyttää:

Tältä se näytti viitisen viikkoa sitten:

Kuva: Jenny Yliollitervo.

Häiriötreenit: lähiöteinit

"Hei mummo, mikset sä laske niitä koiria meidän perään?!!!"

Haistapa räkänokka v... Tarkoitan, "Laika, sivu". 

":D"

Vein koirat lähikentälle treenaamaan ja huokasin onnesta, kun kenttä oli tyhjä. Kunnes kentän laidalle ilmestyi ilmeisesti Korkeasaaresta laskettu parvi esiteinejä haukkumaan, maukumaan ja karjumaan. Huomionkalastelu oli aika luovaa. Laikan mielestä tässä ei ollut mitään mielenkiintoista, enemmän tenavista oli häiriötä minulle, mikä kertoo omaa karua kieltään keskittymiskyvystäni. Hei, villakoirakin keskittyy parem... Ooooh, looky a shiny!!!

Treenin aiheena oli seuruun käännökset oikeaan, rallyn pujottelu ja spiraali sekä maahanmeno. Käännöksissä oikeaan halusin asennon tiiviyttä ja aktiivista oikean paikan hakemista. Palkkasin lelupalkalla etuoikealta. Aloitin treenin hetsaamalla ja Laika olikin innokas ja teki hyvin töitä oikean paikan eteen. Pitää treenata tätä selvästi enemmän. Mulla on joku himo kääntyillä aina vasemmalle, jos treenaan ilman suunnitelmaa, mutta se saa luvan muuttua nyt. 

Tigerista 3 €/ 4 kpl. Siellä oli myös keltaisia ja oransseja, tosi mehukkaita sävyjä (mikä on hei tärkeää).

Tötteröiden ottaminen mukaan oli aika hyvä juttu, koska Koikkalainen repesi housuistaan, kun kasasin ne jonoon kentälle. Miten paljon ideoita voi puudeli saada neljän muovikartion näkemisestä? Ennen kuin ehdin käskeä sen istumaan ahterilleen rauhoittumaan, se karkasi tötteröille, kaatoi yhden, läpsi toista, kiersi kolmannen ja neljännen muutaman kerran (hei onks nää kepit hei onks nää kepit??? kato mää pujottelen KATO HEI SÄ ET KATTONU) ja lensi kaikkien yli parilla loikalla... En tiedä, mitä muiden koirat tekee treeneissä, mut mun koira tekee tätä. Ensimmäinen pujotteluyritys onnistui kolmannelle kartiolle, jolloin Laika jostain syystä karkasi kaatamaan sen. Vedin henkeä, nostin kartion ja aloitin alusta, palkkasin jonon loppuun lelulla. Sen jälkeiset toistot selvittiin meikäläisen reunaehdoilla. Spiraalia en tasan tarkkaan tehnyt oikein, koska sekoitan sen ja pujottelun iloisesti päässäni (ratatreeniä ja treeniseuraa, kiitos), mutta ainakin koira seurasi. 

Maahanmenotreeni sujui vaihtelevalla menestyksellä. Olen vieläkin, VIELÄKIN siinä vaiheessa, että yritän siirtää liikettä sisältä ulos ja yleistää sitä kaikkialle. Laika tarjosi aika ahkeraan myös perusasentoa, mutta sitten tarjosin sille helpotusta ja ajattelutaukoa ja se auttoi. Tällä mun vaihtelevalla treeni-innolla toivottavasti saadaan tämäkin liike vielä jonain päivänä (tänä vuonna, toivon) sellaiseen kuntoon, että sitä voi jossain kisantapaisessa ehkä esitellä. Ehkä.