Long story short: opiskele jalkasi. Mutta kun ne ovat niin kaukana aivoista!
Viikon toinen treenin aihe oli - ja on - keinu. Laika pääsi vähän jännittämään keinun liikettä, kun estettä ahnehdittiin eteenpäin vähän liiallisella tahdilla, mutta fiksaaminen on alkanut ihan mukavasti. Alkuun plääninä oli käyttää seuran laskettavaa keinua, jotta saisin käytettyä ruokaa suurempaa motivaattoria eli lelua, mutta lopulta nakkasin suunnitelman roskakoppaan, kun edistyminen ei ollut kummoista. Palasin aivan alkuun eli pelaamaan the bang gamea, ensin Sporttiksella kehusanalla ja nakeilla. Laika pörräsi aika paljon häiriöiden perässä ja vaati houkuttelua, mutta edistyi sitten kuitenkin alkutilanteesta jonkin verran. Homma jännitti, mutta samalla se oli innoissaan, kun sai kokeilla omasta päästään.
Seuran kentällä otin esiin naksuttimen. Olen aiemmin vähän pelännyt julkista naksuttelua (koska naksutin on pro-kouluttajan väline ja paineet siksi kova, vähänkö oon hassu), mutta nyt rohkaistuin ja sain kahden session aikana muun harjoittelun ohessa varovaisesta keinun hipaisusta vakaan painalluksen!
Kotona sitten rakensin oman keinun, koska kyllähän sitä voi harrastuksen eteen tehdä esteettisiä kompromisseja.