Levottomat jalat

Laikalla on neljä omaa jalkaa, jotka menevät menevät lujaa. Mutta se ei riitä, vaan omien jalkojensa lisäksi sillä on fiksaatio mun jalkoihin! Olen jo pidemmän aikaa funtsinut, että se taitaa lukea jalkojen rintamasuuntaa erittäin tarkasti ja sunnuntaisissa agility-treeneissä se sitten vahvistui. Harjoituksen pääpointti eli valssit menivät hyvin, Laika kääntyi erittäin tiiviisti ja reagoi jo mun rintamasuunnan vaihdokseen. Sen sijaan mun täytyi ponnistella aika kovasti, että sain sen irtoamaan hypyltä mutkaputken oikeaan päähän. Se meni tasan sinne, minne ohjaajan jalat näyttivät ja luonnollisesti siinä oli vielä hieman hiomista. Kun sain jalat kuriin, irtosi koirakin. Sivuhuomatuksena muuten sanottakoon, että takaakierto osana rataa toimi (kunhan vain en seisonut pölkkynä hypyn siivekkeen edessä). Aika jees!

Long story short: opiskele jalkasi. Mutta kun ne ovat niin kaukana aivoista!

Viikon toinen treenin aihe oli - ja on - keinu. Laika pääsi vähän jännittämään keinun liikettä, kun estettä ahnehdittiin eteenpäin vähän liiallisella tahdilla, mutta fiksaaminen on alkanut ihan mukavasti. Alkuun plääninä oli käyttää seuran laskettavaa keinua, jotta saisin käytettyä ruokaa suurempaa motivaattoria eli lelua, mutta lopulta nakkasin suunnitelman roskakoppaan, kun edistyminen ei ollut kummoista. Palasin aivan alkuun eli pelaamaan the bang gamea, ensin Sporttiksella kehusanalla ja nakeilla. Laika pörräsi aika paljon häiriöiden perässä ja vaati houkuttelua, mutta edistyi sitten kuitenkin alkutilanteesta jonkin verran. Homma jännitti, mutta samalla se oli innoissaan, kun sai kokeilla omasta päästään.

Seuran kentällä otin esiin naksuttimen. Olen aiemmin vähän pelännyt julkista naksuttelua (koska naksutin on pro-kouluttajan väline ja paineet siksi kova, vähänkö oon hassu), mutta nyt rohkaistuin ja sain kahden session aikana muun harjoittelun ohessa varovaisesta keinun hipaisusta vakaan painalluksen!

Kotona sitten rakensin oman keinun, koska kyllähän sitä voi harrastuksen eteen tehdä esteettisiä kompromisseja. Pöllin sain koululta vanerilevyn ja löysin metsästä hylätyn ojaputken, nikkaroin ne yhteen ja laitoin levyn toiseen päähän Pentti Saarikosken runokokoelman painoksi. Toimii! Ensitestauksella tämä helvetin ruma kapine houkuttelee pieniä Laikoja painelemaan levyä alas. Vakaa aie on päästä tassulla läpsimisestä nopeasti siihen, että Laru hyppää sivusta laudalle painamaan sen alas.

Ootko pahoillas, kun et oo niin cooooool kuin Loltsi?

Kennelpiiri vaikenee

(Tarhakettu HS.fi, saksanpaimenkoira http://www.dogsgermanshepherd.com/)

Kirjoitin hiljattain siitä, että vuosittainen Champion of Champions- ja Veteran of Veterans-gaala järjestetään Vantaan Fur Centerissä, suomalaisen turkisyritys Sagafursin tiloissa jälleen kerran. Gaala on Helsingin seudun kennelpiirin järjestämä tilaisuus ja HSKP taas on Suomen Kennelliiton alainen lafka. Toistaiseksi kennelpiiri ei ole ottanut mitään kantaa pariin ihmettelyyn, mitä Facebookissa blogissakin esiintyneeseen statukseen on postattu. Olisiko aika vetää johtopäätös, että tilaisuuden valitussa paikassa järjestäminen on johdonmukainen päätös?

Ehkä näyttelyihmiset eivät ajattele, että turkistarhaus nykymuodossaan olisi kovinkaan väärin. Huippunäyttelykoirahan muistuttaa turkiseläintä. Se on eläin, joka on olemassa lähinnä välinearvonsa vuoksi. Sillä on todennäköisesti turkki, joka saa sen loistamaan omistajansa valitsemassa harrastuksessa. Se ei saa riittävästi lajinomaisia virikkeitä, vaan viettää ison osan aikaansa häkissä, joka on juuri ja juuri sopiva satunnaiseksi pesäpaikaksi, ei sen enempää. Sekä turkiseläimillä että näyttelykoirilla on niiden elämää haittaavia rakenteellisia piirteitä, sillä molempien jalostusta määräävät lähinnä turkin määrän kaltaiset ulkokultaiset pikkuseikat eläimen oman hyvinvoinnin sijasta. Jos koiran normaali arki on lähinnä näytösten väliaikaa, tuskin turkistarhojen oloistakaan löytää huomautettavaa.

Tätä taustaa vasten vaikuttaa luontevalta, että näyttelyväen karvaisimmat, ruttuisimmat, sammakkojalkaisimmat ja köyryselkäisimmät palkintoporsaat saavat isoimmat rusettinsa juuri turkisväen tiloissa. Ulkopuolinen saattaisi kuitenkin kummeksua, eikö tämä ole ristiriidassa esimerkiksi Kennelliiton tekemän eläinsuojelutyön kanssa. Toisaalta ehkäpä gaalan kohdeyleisö ei olekaan eläinystävissä, vaan aivan jossakin muualla.

Laika on minimalisti

Uusia pantoja!

Kuulun siihen joukkoon ihmisiä, joiden koirilla on tavaraa yli tarpeen. Pantojen määrää ei sentään mitata kymmenissä, mutta kyllä niitä vaan jotenkin kertyy. Taannoin osuin hullulla Porvoon-ristiretkellä kangaskauppaan kanssapuudelisti Leena Nurmen kanssa ja löysin kankaan, joka sopi Laikan agility-pannaksi (Koska Koiralla Kuuluu Olla Sellainen™). Leena tekee käsin pantoja sun muita tilauksesta, joten mun ei tarvinnut hirveän pitkään miettiä, kuka sen pannan ompelee ja mistä. Ja koska toinen sai, niin piti toisenkin, joten Leena ompeli myös Loltsille pannan samasta laarista löytyneestä diabetes-luokan ällösöpöstä donitsi-kahvikuppi-kankaasta. Huomannette, että olen fiksoitunut japanilaisiin puuvilloihin...

 Tähtiä! Sydämiä! Donitseja! Keijupölyä! Loltsi!

 Laikan panta on kuusi senttiä leveä ja kirkkaanoranssi vuori mätsää Berran agility-suolen hihnan (se näyttää ihan suolelta!) oranssiin tukinyloniin.

Pannat ovat ensinnäkin pirun suloisia, mutta sen lisäksi niissä on hitsatut metalliosat, päälliskankaiden sisällä tukikankaat ja satiinivuoret. Herkkäturkkisille koirille satiinivuori on hyvä turkinsäästäjä. Mua kuvottaa se ajatus, että turkkia pitäisi säästellä koiran niskan terveyden kustannuksella ja käyttää superohuita satiinipantoja tai luiruja ketjuja päivittäin. Esimerkiksi Leenan oma Meikku-keskari käyttää omistajansa tekemiä pantoja joka päivä ja niskatukassa ei pannan leveys näy.

Sertimimmi ja pähee fleda.

PS. Laikan posetustyyli on aika pälli:

Kunnon bloggaaja valokuvaa aterioita

"Nyt teen rukkaset koiristani" käy toteen?

Champion of Champions- ja Veteran of Veterans -gaala järjestetään turkistuottajan tiloissa. Yhtäällä Suomen Kennelliitto tekee eläinsuojelutyötä (vastustaa pentutehtailua jne.), toisaalla taas tiiviisti yhteistyössä oleva jäsenjärjestö tukee turkistuotantoa. Eikö solidaarisuus riitäkään toiseen eläinlajiin vai onko gaala järjestettävä hampaat irvessä edes jossain? Luulisi sentään, ettei Sagafursin tiloihin ajauduttaisi vapaaehtoisesti, vaan esimerkiksi pakon edessä, kun muuta paikkaa ei ole.

Eroon sydänsuruista

Eläinlääkärissä tapahtuu, osa kaksi: Loltsin sydänultra. Pelkäsin, vapisin, tärisin, stressasin etukäteen. Olin vuorenvarma, että tulen kotiin yhtä villasankaria vähäisempänä. Että ainakin sydämestä löytyisi läpireikä ja keuhkot olisivat puolillaan nestettä. Sen sijaan kovin koettelemus oli Loltsin hillitön vitutus, joka alkoi heti ovensuusta ja päättyi HauMaun ulkopuolelle. Sydämessä on vikaa, mutta ei isoa ja keuhkot ovat isot ja hienot, niin hienot kuin pikkukoiralla voi olla. Sivuääni on Kangasniemen mukaan 4/6-tasoinen, siis hieman vakavampi kuin Sopulitien arvio, mutta sydän itse oli ultran perusteella kaunis ja toimiva. Ne pienet oireet, mitä kesän aikana Loltsilla on ollut, selittynevät minimaalisella keuhkoputkentulehduksella, johon se sai lyhyen antilooppikuurin (ja omistajan määräämän omatoimisaikun agiepiksistä).

Mun pitäisi oppia koirilta hetkessä elämistä. Huolestuminen lienee enemmän kuin inhimillistä, mutta etukäteen surtu suru on kaksinkertainen suru, monesti kovin tarpeeton. Loltsihan ei osannut huolestua koko asiasta ennen Hänen Korkeuttaan loukannutta eläinlääkärireissua. Kainalostakin veivät karvat, perskeles.

Karhunpoika jumpassa...

...häntä hellii käärme hellikäämme.

Eläinlääkärikaksipäiväinen alkoi Laikan fysioterapialla. Mentiin Aistiin Niina Sorvarille, kun häntä meille suositeltiin ja kyllähän mä tyytyväinen olen. Laikasta ei löytynyt varsinaisesti mitään vikaa, mutta oikeassa takajalassa oli etureiden-polven alueella hyvin pienesti reaktiota aiheuttava alue. Lisäksi takamus on liikkeessä vasemmalle vino (vasen kylkikaari kraniaalisempi kuin oikea...painonvaraus kuitenkin symmetrinen sanoo lappu), on ollut jo vähän aikaa. En keksi, mistä se on syntyisin, mutta luultavasti kyseessä on takajalan venähdyksestä tm. lievästä vammasta syntynyt varominen, joka on johtanut epäsymmetriaan. Polven alueelle se sai lazeria piu piu. Vähänkö jännä, eka kerta, kun mun koira saa laseria!

Laika käyttäytyi aivan pirun nätisti, vaikka etukäteen ehdin vähän hilseillä, että syökö se fyssarin ja koko Aistin suihinsa. Pöljä omistaja, Laika oli reipas, mutta leppoisan rauhallinen, kuten tavallista. Ja tämän kaiken se on antanut lähes ilmaiseksi. Mikä otus! Toisaalta mulla onkin sitten rokotuksissa huutava ja eläinlääkäriä täydestä sydämestään vihaava Loltsipöö ja Paavo, jolle joka pipi on Iso Pipi. Laika kuulemma ravaa erittäin kauniisti pitkällä askeleella (silloin kun ei yritä kuristua hihnaan mennessään niin kovaa, toim huom) ja se näyttää karhunpojalta.

Saatiin kotiläksyjäkin. Laikaa pitää ruveta kävelyttämään laatikon yli hitaasti, laittaa se pyörimään sen päällä ja menemään boksin sisään (senhän Laika osaa, tosin se pitäisi tehdä hitaasti, tosi kiva...), töniä sen lanneselkää syvien lihasten vahvistamiseksi, nostella takasia ja etusia ja käyttää näissä harjoituksissa myös tasapainotyynyä ja laatikkoa apuna. Vitsit, jos saisin videota näistä sessioista, se oliskin superia.

Laika on ollut sittemmin raparaato. Se oli hirvittävän ihastunut fyssariin ja pettyi, kun tämä hävisi odotustilasta omaan työhuoneeseensa. Tää maailma on ihan uusi, miten voi olla noin optimistinen ja hyväntuulinen koira? Ensi kerralla se varmaan käppäilee sisään odottamaan vähän lisää mahtipaijausta ja nakkeja.

PS. Louhelaa on loukattu, mutta melkein kohteliaasti sentään.

Kokis on paras :D ja Laika :D

MachDonald's tai jotain

 Bitches got 'em prizes.

Huomenta, blogi. Duunit loppui ja elämä alkoi. Viimeistä varsinaista lomapäivää juhlittiin mätsärikeikalla ja agility-treeneillä. Aikamoiset bailut ne olikin, meikkis oli puoli päivää ihan pihalla, mutta treenit olivat onnistuneet ja karvapullat pokkasivat mätsäristä pari pokaalia, herkkuja ja säkillisen ruokaa! Loltsi voitti veteraanit turbokeihästyylillä* ja Laika oli nuorten koirien SIN3. Loltsi kuulemma liikkui ikäisekseen upeasti ja tuomari piti sen turkista ja päätupsusta. Hihi. Nuorten koirien tuomari taas kysyi Laikan rotua ja totesi sen olevan melko epätyypillisen näköinen rotuisekseen. Mitäpä sitä valittamaan, ihminen, joka ei harrasta rotua, mutta käy kenties näyttelyissä saa todennäköisesti villakoirista aivan erilaisen kuvan kuin sellainen, jolla niitä pyörii tuttavapiirissäkin tusinakaupalla.

*Osallistuin penikkana alakoulun olympialaisissa "kunhan johonkin lajiin, öh" -mentaliteetilla turbokeihäänheittoon. Voitin ensimmäisen (ja ainoan) urheilukultamitalini, jonka saavuttamisessa ei ollut koira apuna. Olin ainut osanottaja. Heitin melkein maikkaa päin naamataulua.  

 Voi jumalauta oikeesti, riittää tää typerä pokaalien kanssa pelleily, haluun mun ILTARUOAN.

Mätsärin ja treenien väliseksi ajaksi valuimme kaverin nurkkiin juomaan kahvia ja ratkomaan sudokuja. Mun todellinen first world problem oli palkintokasan raahaaminen paikasta toiseen, kun pokaalit perkele painoivat niin sikana eikä ruokasäkkikään ihan ilmaiseksi leijunut. Voittaminen ei oo helppoo! Laika loikoi keskellä keittiön lattiaa ja latasi akkuja, Loltsi hönki kaverin jalkapöytää vasten kuulemma kamalan kivasti ja lämpimästi. 

Agilityn jatkuminen on ihan parasta. Heräsin tosin aamuseitsemältä ja se kostautui sitten iltaan mennessä, koska olin treeneissä aivan totaalisen kujalla. Homman nimi oli irtoaminen sekä keppi- ja keinutreeni. Kepeillä se ei salli vielä yhdenkään verkon irroittamista, mutta sillä alkaa olla jo tekniikka takaraivossa. Irtoaminen sujui siltä aika hiton näppärästi, lähetin sen yhdellä eteen-käskyllä kahden hypyn ja putken läpi apupalkkaajalla olevalle palkalle ja sehän sinkosi kuin ohjus. Hih, mikä elukka. 

Keinu on meillä pieni ongelma. Olen vähän harmissani, että tuli ahnehdittua sitä liikaa kerralla, sillä nyt se on pulman paikka. Seuralla on onneksi laskettava keinu, jota voi hyödyntää ja saan palkkaukseen mukaan pallon. Mun logiikan mukaan sen pitäisi helpottaa asiaa, lelu kun motivoi Laikaa ruokaa paremmin, vaikka vetäähän ne namitkin aika pirun hyvin. Otin tänään yhteensä kuusi toistoa tosi matalaksi lasketulla keinulla ja loppupäässä harkkoja se alkoi osoittaa jo rauhoittumisen merkkejä.

PS. Mach show..?

Työpäivän jälkeen

Takki on tyhjä, kuten sanotaan. Tulen bussilla kotiin, kun elokuun yö on jo niin syvä, että taivaankannella, pilvien välissä näkyy tähtiä. Olen, luojan kiitos en aivan kirjaimellisesti, paskainen, hikinen, pölyinen ja väsynyt. Kotiportaissa kuulen, miten asunnossa herätään. Lähempänä ovea asuu Loltsi, joka ilmoittaa makuuhuoneessa olevalle Laikalle, että olen nyt kotona. Ensin kuuluu pieni haukku, sitten pientä tömistelyä, jota taas seuraa isompaa tömistelyä. Lasken koirat hämärään iltaan ja otan haukkuvan pikkukoiran syliin ja se hiljenee ja laittaa korvat rusetille.

Menemme metsään. Laika viilettää eestaas ja kuuluu enemmän kuin näkyy. Hetki metsää ja pian olemme taas pihalla ja asetun alas. Naapurin vaihto-opiskelijalla on bileet ja pihalla kaikuu vaimea Bollywood-musiikki. Laika juoksee edelleen. Molemmilla koirilla on hirveästi kerrottavaa. Tästä mä haaveilin ja näin unta, kirmaa yksi. Tätä mä taas mietin, lipsuttelee toinen. Yhtäkkiä Laikalla on keppi ja se juoksee niin vimmatusti, että pihalampun valokeilasta kadotessaan siitä näkyy vain vilaukselta valkoiset hampaat.

Sisällä sama jatkuu. Loltsi hymyilee ja haluaa olla sylissä, sillä on ollut ikävä. Laika tuo kaikki lelut, onhan sekin minua kaivannut. Sänkyyn on tehty keskarivillakoiran kokoinen, pyöreä pesä, joka on vielä lämmin. Loltsi on luultavasti maannut häkissä, siinä kun on turvalliset seinät ja katto (ja riittävästi pehmusteita).

Laika hyppää syliin katsomaan kuinka paljon tililläni on rahaa. Voi olla, että se haluaa lisää siilipalloja, niitä kun ei voi olla liikaa. Kun tämä teksti on nyt lopussa, se istuu pöydällä minun ja näytön välissä ja kuuntelee ulkoa kantautuvaa ääntä, joka tulee matkalaukun pyöristä asfaltilla. Keittiössä on teevadin kokoiset, nälkäiset puudelinsilmät.

Suuri Metsästäjä ja, noh, Laika

 Loltsi repesi tänään villahousuistaan. Vein sen ja Laikan vajaaksi tunniksi Koira- ja kissakoulu Heiluvan hännän virikeluolastoon. Luolaston pointtina on tarjota urbaaneille lemmikkieläimille mahdollisuus edes etäisesti lajityypillisen käytöksen toteuttamiseen. Luolasto on sisätilaan rakennettu ja erilaisilla hajuilla yms. virikkeillä varustettu. Loistava paikka siis koirien nenille ja psyykelle sekä tietysti tällaiselle kukkahatulle.

Loltsi oli alkuun innostunut kuin muhjuinen banaani ja lähinnä istui mun takana murjottamassa, kun Laika taas viipotti ympäri tilaa ja etsi jotakin tekemistä. Kun sitten kyykistyin isompien ovien luokse rapistelemaan heiniä ja kuljeksin ympäriinsä, keksi Loltsi, miten siistiä touhua se olikin. Kuten jo etukäteen arvelin, luolasto oli ihan sen juttu. Se möngersi heinänhajuisissa käytävissä ja väänteli nenäänsä kuin tapiiri. Laika tyytyi pomppimaan luolaston suljettujen kansien päällä. Sitä kuulemma tekevät yleensä kissat, mutta Laikahan on äitinsä tapaan korkeusfiksoitunut. Ehkä sille pitäisi olla oma virikepuu.

Erilaisista elukan osista Loltsi ihastui eniten fasaanin siipiin ja hirven korvaan, molempia se yritti syödä. Laikan lemppareita olivat aika lailla kaikki tarjotut. Supikoiran talja aiheutti hillittömän kierimishepulin, mikä on kuulemma aika yleistä. Harmi, ettei se ehtinyt tallentua ihan kokonaan muistikortille.

Yhden kokeilun perusteella mennään varmasti toistekin. Loltsi oli aivan elementissään ja menee varmasti ensi kerralla niihinkin koloihin, mihin ei nyt uskaltanut, varmaan taas Laika perässään.

Miks SÄ sait sen enkä MÄ?!

Peuransorkan perässä isommissa luolastonosissa.

 Supinpöllyytystä.

 Mangusti kurkkaa, minne hirvenkorva on mennyt. Loltsi etsi korvaa yllättävän sinnikkäästi ja perusteellisesti. Musta tuntuu, että taidan kokeilla sen kanssa verijälkeä uudestaan vuosien tauon jälkeen.

Laikan luolastospesiaali: venytys varpailta. Vähän jännitti, kun oli kattokin niin alhaalla, hittolainen.

Pyöräpoliisi

Kiitos Jerry Springerspaniel, joka keksit nimeäsi kantavan keksinnön, springerin, pyörään.