maanantai 27. huhtikuuta 2015

Narut solmuun

joo, on se sama koira molemmissa

Vinski pyörähti sunnuntai-iltana hallilla treenaamassa. Enimmäkseen se nukkui autossa ja sekoili, mutta oli se mainiokin. Siis niinku pätevä. Treeni oli aika lyhyt ja haastava. Hyödynsin paikalla ollutta kasvattajaa maahanmenon häiriönä. Rusinan piti hetkittäin suorastaan pinnistellä, että ihan koko rusina pysyisi liimattuna lattiassa vaikka sitten häntä hakaten ja tyrät rytkyen, mutta voi juku, kun se onnistui. Perusasentotreenissä pyörittiin Harry Potterin päällä, mutta kohde on ihan tyhmä eli pitää etsiä jokin pyöreä astia, mitä käyttää. Treenattiin lopuksi istu-maahan-erottelua, mikä on taas niitä juttuja, mitkä saa rusinan muuttumaan turkinpippuriksi. Mutta selvisimme yhteistuumin ja olemme ehkä vähän etevämpiä.

Koska Laika märisi ja örni Vinskin lähtiessä yksin mun mukaan, vein Laikan treenaamaan illalla ihan yksin. Taas oli jousia jaloissa ja jokaisessa elimessä. Vein kentälle ruutunauhat ja kapulan odottamaan ja aloitin seuruun käännöksillä oikealle. Laika oli vain puoliksi samaa mieltä ja kyttäsi ensin ruutua, sitten kapulaa, sitten minua ja rumbasi tätä löyhässä kontaktikävelyssä sen näköisenä, että kohta kuule räjähtää kolmeen suuntaan ainakin. Seuruussa palkat vasemmasta kädestä noin takavasemmalle aika typerän monen aivopierutoiston ja palkan jälkeen. Se auttoi melko välittömästi. Pitäisi pyöriä oikealle enemmän.

Ruudussa meillä on ollut suht mielenkiintoinen ongelma. Olen sheipannut sitä, mutta Laika on alusta asti ollut sitä mieltä, että koko paska on iso, omituisen muotoinen kosketusalusta ja se on kiertänyt (kulmamerkittömiä) kulmia ja reunoja pitkin raahaten ruutunauhat kasaksi ja hyvällä tuurilla osunut keskelle vasta sen jälkeen. Kokeilin nyt suurentaa ruutua aika roimasti, että todennäköisyys osua oikeaan olisi isompi, mutta koska Laika on Laika, niin siitä ei ollut sanottavasti apua. Teen päivänselvästi jotain väärin, mutta korjausliikkeistä ei ole ollut apua, joten siirryn palikkaversioon eli kosketusalustaan ruudun sisällä. Olisin vaan Laikan merkkifiksaation takia mieluiten tehdyt itse ruudusta alusta asti kohteen. Mutta koska se osaa tassutarget jo valmiiksi, niin käytetään nyt sitä apuna, ellei ohjatuista tokoista tule jotain toisenlaista kättä pidempää. Mikään namikippo tai lelu ruudussa ei ole ratkaisu.

Kentällä oli vielä noutokapula. Ihme sähläämistä. Harmitti, tosin lähinnä siksi, että Laika selvästi otti vähän painetta eli sen kanssa on edetty epäselvästi ja liian kovaa. Sain kuitenkin positiivisen havainnon: Laika tuli parilla yrityksellä kohtalaisen hyvin lelu suussa sivulle (kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä, kai). Se myös nappasi lelun pitoon perusasennossa rennosti. Meillä on siis kapulaongelma tai lähinnä ohjaajaperäinen pakko-edetä-nouto-tärkeä.ongelma. 

Huomaan tulleeni paljon tarkemmaksi Laikan työmoodille ja olotilalle ylipäätään. Sen eräänlainen heikkous on siinä, että väsyneenä se ei luovuta, vaan puskee entistä kovemmin eteenpäin, mutta todellinen osaaminen kärsii. Olen tulkinnut sitä aiemmin väärin. Loltsi oli alhaisen motivaationsa ja temperamenttinsa kanssa niin helppo. Jos se ei jaksanut, se ilmoitti siitä kyllä niin, että tyhmempikin tajusi. Laika alkaa väsyneenä poimia häiriöitä ja heittää voltteja.

4 kommenttia:

  1. Myös täällä havaittu samaa "pakko-edetä-nouto-tärkeä-ongelmaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tyyli kusta mitä tahansa koiran kanssa! Noloa vielä, että Laikahan pitää asioiden kantamisesta ja tuomisesta mulle, mut sit kusi sukassa olen ajanut meidät tähän. Onneksi kaiken voi korjata, mut kamoon, dude. :D

      Poista
  2. Tosi kiva lueskella teidän harjoituksista, erityisesti nyt Vinskin kanssa, kun meille tulee muutaman viikon päästä pieni isovilla ja toiveissa ois kasvattaa siitä kiva harrastuskaveri :) Ois hauska joskus myös nähdä videolla joitain treenejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin olis kiva nähdä niitä videolla. :D Tai siis treeniseura ja osittain myös kalusto-ongelma. Kuvaaminen pitäisi järkätä aina erikseen ja se on pois muiden treeniajasta. Mut tätä toivotaan niin säännöllisesti, että tekee mieli jo siksikin nakittaa joku onneton kuvaamaan. :D Toki muutenkin. Mutta kiva kuulla, että maistuu ja että puupeli pääsee aktiiviseen kotiin!

      Poista

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!