Vinskin vapputerkut

Muistakaa varastaa munkkeja, tuulettaa kuukusia, kaataa simat, silpoa serpentiinit ja imeskellä asfaltista limaiset ilmapallonraadot!

Opaskoirakoulun avoimet ovet

 Hyvää kansainvälistä opaskoirapäivän iltaa!

Opaskoirakoulu järjesti tänään avoimet ovet ja koska asun lähistöllä, päätin uhmata säätä ja lähteä katsomaan, millaista koululla on. Ehdin ensimmäiselle sisätilakierrokselle ja kuuntelin virallisen ohjelman, jossa palkittiin mm. Vuoden koirakko. Paikalla oli aika paljon väkeä ja tietysti paljon hienoja opaskoiria. Olen niitä tyyppejä, joita ihmisen ja koiran välinen yhteistyö ja luottamus liikuttaa usein ihan kyyneliin asti. Oli pakko tunkea liikutus hattuun, kun koulun johtaja alusti vuoden koirakon valintaa.

Siisteissä tiloissa oli tosi rauhallisia koiria, joita edes ihmismassa ei tuntunut juuri liikuttavan. Tiloissa oli myös hoidossa olevia ja lomailevia opaskoiria. Koululta löytyi mm. klinikkatilat, leikkaussali, röntgen ja spermapankki. Opaskoirat muuten ruokitaan kuivamuonapohjaisesti, mutta en ehtinyt kysyä asiasta tarkemmin. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ruokinta on esim. vuosien saatossa kehittynyt ja mitä aterioihin lisätään (ja mistä sellainen määrä safkaa hankitaan!).

Pennuille oli oma virikkeellinen tarha ja lisäksi niiden sisätiloissa on juttuja, mitä aikuisilla koirilla ei ole, kuten mitä erilaisimpia pintoja. Ulkotarhassa oli esimerkiksi kuvassa näkyvä riippusilta ja jokaisen kasvattajan klassikko eli Ikean leikkitunneli. Opaspentuja kuskataan myös kauppaan ympäristösiedätyksen nimissä lastenvaunuissa, sillä koululta löytyi sellaisetkin!

Koululla en nähnyt muita kuin labbiksia, joita kuvailtiin sopivan kokoisiksi,  helppohoitoisiksi, avoimiksi, helposti koulutettavaksi ja motivoitaviksi koiriksi. Tapahtumassa oli kuitenkin yksi Opaskoirakoulu Viiksestä lähtöisin oleva saksanpaimenkoiraopas, joka itse asiassa oli voittanut aamuisen mölliopaskokeen konkariluokan. Lunttasin Opaskoirakoulun Facebook-sivua ja ainakin kuvamateriaalin perusteella myös koulun oppilaissa vilahti ainakin kaksi saksanpaimenta.

Oli kiva päästä kirjaimellisesti sisään paikkaan, jonka ohi monesti kulkee. Varsinkin kierroksen aikana avatut asiat ruokinnasta ja pentujen varhaisista vaiheista olivat mielenkiintoisia, joskin asioita, joihin voisi perehtyä viikkotolkulla kuhunkin. Oli muuten hauskaa vaihtelua käydä koiratapahtumassa, jossa oli pääsääntöisesti erittäin rentoja koiria. Ahtaissa paikoissa ja ihmismassan keskellä kulkeminen, monta kymmentä lajitoveria yhdessä paikassa ja makkaragrilli - piece of cake! Tai ainakin ne ensinmainitut, onhan labbis aina labbis:

Lopuksi muutama sympaattinen opaspoiminta:

Narut solmuun

joo, on se sama koira molemmissa

Vinski pyörähti sunnuntai-iltana hallilla treenaamassa. Enimmäkseen se nukkui autossa ja sekoili, mutta oli se mainiokin. Siis niinku pätevä. Treeni oli aika lyhyt ja haastava. Hyödynsin paikalla ollutta kasvattajaa maahanmenon häiriönä. Rusinan piti hetkittäin suorastaan pinnistellä, että ihan koko rusina pysyisi liimattuna lattiassa vaikka sitten häntä hakaten ja tyrät rytkyen, mutta voi juku, kun se onnistui. Perusasentotreenissä pyörittiin Harry Potterin päällä, mutta kohde on ihan tyhmä eli pitää etsiä jokin pyöreä astia, mitä käyttää. Treenattiin lopuksi istu-maahan-erottelua, mikä on taas niitä juttuja, mitkä saa rusinan muuttumaan turkinpippuriksi. Mutta selvisimme yhteistuumin ja olemme ehkä vähän etevämpiä.

Koska Laika märisi ja örni Vinskin lähtiessä yksin mun mukaan, vein Laikan treenaamaan illalla ihan yksin. Taas oli jousia jaloissa ja jokaisessa elimessä. Vein kentälle ruutunauhat ja kapulan odottamaan ja aloitin seuruun käännöksillä oikealle. Laika oli vain puoliksi samaa mieltä ja kyttäsi ensin ruutua, sitten kapulaa, sitten minua ja rumbasi tätä löyhässä kontaktikävelyssä sen näköisenä, että kohta kuule räjähtää kolmeen suuntaan ainakin. Seuruussa palkat vasemmasta kädestä noin takavasemmalle aika typerän monen aivopierutoiston ja palkan jälkeen. Se auttoi melko välittömästi. Pitäisi pyöriä oikealle enemmän.

Ruudussa meillä on ollut suht mielenkiintoinen ongelma. Olen sheipannut sitä, mutta Laika on alusta asti ollut sitä mieltä, että koko paska on iso, omituisen muotoinen kosketusalusta ja se on kiertänyt (kulmamerkittömiä) kulmia ja reunoja pitkin raahaten ruutunauhat kasaksi ja hyvällä tuurilla osunut keskelle vasta sen jälkeen. Kokeilin nyt suurentaa ruutua aika roimasti, että todennäköisyys osua oikeaan olisi isompi, mutta koska Laika on Laika, niin siitä ei ollut sanottavasti apua. Teen päivänselvästi jotain väärin, mutta korjausliikkeistä ei ole ollut apua, joten siirryn palikkaversioon eli kosketusalustaan ruudun sisällä. Olisin vaan Laikan merkkifiksaation takia mieluiten tehdyt itse ruudusta alusta asti kohteen. Mutta koska se osaa tassutarget jo valmiiksi, niin käytetään nyt sitä apuna, ellei ohjatuista tokoista tule jotain toisenlaista kättä pidempää. Mikään namikippo tai lelu ruudussa ei ole ratkaisu.

Kentällä oli vielä noutokapula. Ihme sähläämistä. Harmitti, tosin lähinnä siksi, että Laika selvästi otti vähän painetta eli sen kanssa on edetty epäselvästi ja liian kovaa. Sain kuitenkin positiivisen havainnon: Laika tuli parilla yrityksellä kohtalaisen hyvin lelu suussa sivulle (kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä, kai). Se myös nappasi lelun pitoon perusasennossa rennosti. Meillä on siis kapulaongelma tai lähinnä ohjaajaperäinen pakko-edetä-nouto-tärkeä.ongelma. 

Huomaan tulleeni paljon tarkemmaksi Laikan työmoodille ja olotilalle ylipäätään. Sen eräänlainen heikkous on siinä, että väsyneenä se ei luovuta, vaan puskee entistä kovemmin eteenpäin, mutta todellinen osaaminen kärsii. Olen tulkinnut sitä aiemmin väärin. Loltsi oli alhaisen motivaationsa ja temperamenttinsa kanssa niin helppo. Jos se ei jaksanut, se ilmoitti siitä kyllä niin, että tyhmempikin tajusi. Laika alkaa väsyneenä poimia häiriöitä ja heittää voltteja.

KOIRABLOGIBINGO

Nyt pelataan bingoa. Lista kouraan, sukellus kohti blogiluetteloa ja rastimaan. 

Ylärivi:

Blogia sponsoroi FitDog. On oikeastaan ihan sama, onko kyseessä agility-tykki, näyttelypulla tai kissa, FitDogin tuotteita kannattaa käyttää kaikkien. Koska myös sinun koirasi tarvitsee maissia tai perunaa. Koska hiilari sheikkerissä on merkittävästi eri asia kuin hiilari kuivamuonassa.

Blogiteksteissä esiintyy vähintään kerran sanapari PÄTEVÄ KOIRA. Lukiessasi kuulet päässäsi bloggaajan lähes yliääntä lähestyvän intonaation, kun karvahaalari on viimeinkin ottanut katsekontaktin ohjaajaansa.

Blogin koira on sekarotuinen, mutta ei mikä tahansa Apulasta köynitty saksanpaimenkoira-ajokoira, vaan sinisilmäinen paimen-pystykorvasekoitus, mieluiten tietysti merle.

Keskellä:

Blogin banneri on tilattu siltä Petsien tyypiltä, joka uskalsi warettaa Photoshopin. Sama tyyppi on syvännyt bloggaajan toiveesta tämän koiran yhteen banneriin vähintään neljästi ja lisännyt oman vesileimansa huomaamattomasti bannerin nurkkaan niin, että se vie vähintään viidesosan tekeleen pinta-alasta.

KAKKAPUSSIARVONTA!!! HERKKUTIKKUARVONTA!!! VARVASVOIDEARVONTA!!! ARVONTA!!!

Erikoispostaus. Erikoispostauksella on yleensä kavereita. Lopulta puolet blogin postauksista on erikoispostauksia ja mikään ei ole erikoista ja ennen oli kunnollista.

Alarivi:

DIY-postaus, jossa tehdään paracord-panta. Villi kortti: DIY-postauksessa voidaan tehdä myös satiininen näyttelyhihna tai koirannameja.

Mielipidepostaus aiheesta "koiranjalostus on mennyt liian pitkälle." Esimerkkeinä käytetään englanninbulldoggia ja näyttelylinjaista saksanpaimenkoiraa.

---

(Kuten kaikki muukin blogimaailmassa, tämäkin idea oli varastettu.)

salaperäinen, harras, mieltä kummasti kiehtova

-

Koskemattomassa salossa ei ole mitään kesyä eikä kultivoitua, koulittua, hyödylliseksi alistettua.

Mutta siinä on vapautta ja voimaa, villiä, kahlitsematonta luonnon alkuvoimaa. 

Sen tunnelma on romanttinen, sadunomainen ja salaperäinen, harras, mieltä kummasti kiehtova. 

—Reino Kalliola, Suomalainen aarniometsä

vuodenaikahaaste

kevät

kesä

syksy

talvi

 // vuodenaikahaaste paikka ja hyppy -blogiin //

Paluu perusteisiin

Olen viime aikoina keskittynyt ihan perusasioihin. Kun Vinski tuli taloon, piti mennä aloitusruutuun ja ruveta rakentamaan pohjia. Yritin muuten viime talvena kirjoittaa postausta aiheesta mitä teen seuraavan pennun kanssa eri tavalla ja sitten minulla olikin pentu sylissä ennen postausta, hoh. Mutta Vinskin tupsahdus sai miettimään Laikan osaamista eri kantilta. Se osaa paljon ja välillä epäilen sen taitoja. Välillä taas yliarvioin. Tosin yleensä yliarvio on ennemmin jonkinlainen oman osaamisen  yliarvio tai halu oikoa, vaikka olisi järkevää huokaista hetki ja hioa tarkasti tai rakentaa alusta asti. Sorrun monesti vieläkin ajattelemaan, että kyllä sen pitäisi osata ja sekoitan preesensit ja futuurit konditionaaliin. Se osaa kyllä paljon, mutta ajatuksia se ei lue tai tiedä, mitä ja miksi tokokokeessa tehdään.

Mainio esimerkki oikomis- tai kokeilunhalusta oli ajatus opettaa tulevan tokon AVO-luokan merkinkiertoliike vain ketjuttamalla jo merkin taakse vihjeestä menevälle Laikalle perusasentoon syöksyminen kutsumalla se sivulle kartion takaa. En tiedä, miten normaalin koiran kanssa tämmöinen menee, mutta Laikalla oli ihan omat sävelet. Laitoin merkkikartion paikalleen, otin koiran perusasentoon ja lähetin sen merkille. Menihän se. Melkein taaksekin. Tosin kaataen merkin samalla.  Sitten se otti sen hampaisiinsa ja lähti pinkomaan aarteensa kanssa. Sain tötsän sitten käteeni, mikä oli tietysti kilttiä, vaikka siinä olikin hampaanjäljet. Mua vaan nauratti. Luonnollisesti piti kokeilla uudestaan ja sama toistui. 

Viesti oli se, että ehkä tämä ei ollut se paras tapa. Isoa kartiota minulla ei ole, mutta kohteen kiertäminen on niin helppo sheipattava ja yleistettävä, että hiekalla täytetty iso limupullo riittänee. Sitähän sen ei pitäisi saada mukaansa, toisin sanoen minimoisin tilanteesta yhden piraattivahvisteen.

 laika logged in

laika: måi
laika: 8----D
laika: teenksmä hyvin???

Laika on treenannut myös perusasentoa. Olen aina sanoittanut päässäni, että sillä on taipumusta keulia varsinkin korkeammassa vireessä niin, että se on välillä puoliksi takanani ja välillä tassut kengilläni. Ja kaikkea siltä väliltä kaikkiin ilmansuuntiin. Ylösalaisin se ei ole vielä ollut. Lisäksi se ei ole osannut hakeutua kunnolla oikeaan paikkaan, vaan sitä on pitänyt vähän ohjailla tai ohjeistaa uusiksi. Mutta no more. Koska taitoja voi saa täytyy ylläpitää. Joten naksu kouraan ja palkkailemaan. Nyt se on jo paljon parempi. Laikan päässä on paljon asiaa, mikä liikkuu yli satasta sekunnissa, joten välillä se ei onnistu, mutta yrittää se jaksaa. Enkä jaksanut kikkailla, palkkasin oikeasta oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.

Yrityspuudeli paras puudeli. <3

Agilityssä on omat haasteensa. Siinä vasta outo laji. Jotenkin se on ollut mulle aina sellainen koiraharrastuksen outo saari, jossa mikään lainalaisuus ei oikein päde. No voi viddu Mage, kyllä pätee. Esimerkiksi se, että ajattelen radalla liikaa. Koska agility on Jotain Ihan Muuta, käyn yhden ratatreenin aikana läpi varmaan kaikki lapsuustraumat, häpeät, pelot, epävarmuudet, Laikan osaamisen ja valuvat housut. En juuri koskaan suo sellaisille asioille ajatustakaan, kun naksuttelen Vinskin pyllyä kivelle. Silloin koulutan, teen. Ajattelen settien välissä. Miksei agility ole kouluttamista? Jos se vaikka tästä lähtien olisi. Tai siis ensi viikosta alkaen, koska luultavasti tällä viikolla yskin ja ryystän räkää. Älkää koskaan kysykö multa, olenko ollut terveenä, sillä seuraavana päivänä en luultavasti enää ole.

Tänään Laika irtoili eli korjasin sen estefocusta - sitä ihan maailman perusjutuista perusjutuinta. Kaksi kertaa hyppy etupalkalla odottaen katsetta kohti hyppyä (ei kohti minua) ja koira matkaan. Kolmas ilman. Katse viipyi, mutta vilkaisu esteelle tuli ja Laika ampui hienosti eteenpäin. Toistin saman kahdella hypyllä samalla kaavalla. Tästä lähtien radalle pääsee vain esteitä tuijottamalla, kyllä se tietää, että olen sen mukana.

Laika on nyt siinä pisteessä, että joku sanoisi, että siltä voisi vaatia. Mun mielestä se on koirankoulutukseen yhdistettynä hankala sana painolastinsa takia. Ei kelvoton, mutta hankala. Laikan osaamistaso kuitenkin suo sen, että voin nostaa kriteereitä ja jättää myös palkkaamatta tiettyjä asioita. Laikan ongelma on tavallaan myös sen hyvä puoli: se palkkautuu tekemisestä. Sille ylimääräinen pyörähdys radalla on kannattavaa tehdä, jos sen jälkeen saa jatkaa. Lisäksi sen toistamista kannattaa yrittää uudestaan, koska se oli siistiä äskenkin. Mulla on hyvin vähän virhemarginaalia. Joskus Laika painaltaa menemään "läpi ohjauksen", koska se meni sinne myös edellisellä toistolla ja se oli silloinkin hienoa. Toistan, hyvin vähän virhemarginaalia. Jostain oudosta syystä tämä haaste saa silmät kiilumaan. Että bring it on, bitch, koulutushaaste.

Jos luit tänne asti, niin täällä on Vinski. Vinski on treenannut kaikkea hienoa, kuten pylleröintiä ja maahanmenoa (toimii vihjeestä, lisätty on minihetki kestoa ja häiriötä) ja kontaktipeliä, jossa koira saa ihmisen liikkumaan ja syöttämään ruokaa. Vinski on myös käynyt loikomaan trimmauspöydälle ja oppinut suunnilleen kuono-vihjeen, joka tarkoittaa sitä, että pienten villakoirien tulee painaa kuono tukevasti Tiinan tarjoamalle kämmenelle ja pitää sitä siinä. Vinski osaa myös laittaa pehmokurkun koriin ja jaksaa kantaa 750-grammaista kapulaa. Jos joku ei ole jo tajunnut, niin Vinskistä tulee varmasti yhtä hulvaton eläin kuin Laikasta. Yläkuvassa Vinski treenaa mondioringiä, kuten kaikkien villakoirien pitäisi.

Kuvat: Jenny Yliollitervo

PetExpo 2015

PetExpo takana! Olin yksi messuille valituista eläinbloggaajista. Messuohjelmaan suhtautui ihan eri tavalla, kun lähti hommaan bloggausnäkökulmasta. Kiinnostavia ohjelmia tuli haarukoitua enemmän ja tutkin tarjontaa bloggaajan roolissa vähän ennakkoluulottomammin. Hatunnosto ja kiitos messujen väelle, että tämä oli mahdollista. Koirablogimaailmaa tällä hetkellä ensisijaisesti seuraavana on aina mielenkiintoista nähdä, mihin bloggaaminen kehittyy eikä se nouse tyhjiössä. Introverttinä ihmisenä ilahduin muuten myös mahdollisuudesta linnoittautua tarvittaessa lehdistökeskuksen hiljaisuuteen palautumaan melusta ja ihmismäärästä.

Myyntipisteiden tarjonta oli melko köykäistä. Bongasin pari varteenotettavaa messutarjousta, tosin ne olivat lähinnä löytökorityyppisiä pikkujuttuja. Selvisin päivästä kahden euron budjetilla ja ostin puudeleille pari pussia lammasnameja, jotka menevät kuin kuumille kiville. Jos annan liuskoja kokonaisena, Vinski alkaa syödä yhtä, sitten tajuaa, että pussi on yhä kädessäni ja laittaa sen takahampaisiin ja alkaa kerjätä lisää. Nappasin Tujomalta viimeiset pussit tätä lihasta tehtyä kultaa. Muuten en käyttänyt rahaa, kun valikoimaa oli vähän. Ainakin koiranomistajan kannattanee ennemmin suunnata messariin tai jopa johonkin pienempään näyttelyyn valikoiman perässä.

PetExpo-lavalla oli messujen ajan noin vartin pituisia lemmikkitietoiskuja eri aiheista. Aikataulusyistä (lue: heräsin vatsakipuihin yöllä ja nukuin univelan aamulla kiinni) en ehtinyt nähdä päivän ensimmäistä Royal Canin -luentoa, mutta kuuntelin kyllä iltapäiväisen. Se oli vartin briiffaus pakkausmerkintöjen lukemisesta ja sellaisenaan ihan hyvä pläjäys, jos aihe ei ollut tuttu. Ehdin jo spekuloida, että olisin päässyt varmaan niska-perse-otteella ulos messuilta, jos olisin ehtinyt aamun settiin, jossa käsiteltiin RC:n urbaanien koirien ruokintaan suunniteltua murosarjaa.

 Tiibetinterrierinpennun kynsiä leikataan. 

Samalla lavalla näin Kennelliiton Hau life! -koiranhoitoinfon ja eläinsuojeluasiamiehen lyhyen esittelyn eläinten hyvinvoinnista. Molemmat ovat mielenkiintoisia aiheita, joille olisin suonut enemmän aikaa ja syvyyttä. Toki yleisön ja formaatin takia sisällön suhteen pitää tehdä kompromisseja, mutta tietoiskut jäivät kuitenkin aika pintapuolisiksi. Esimerkiksi Hau life! -infossa kyllä korostettiin koiran hyvää käsittelyä, mutta esiteltiin esimerkiksi namien käyttö lähinnä vaihtoehtona käsittelyn helpottamiseksi. Luennoitsijan puheista sai helposti kuvan, että koiranpentua hoitamalla siitä tulee hyvä, vaikka käytännössä tilanne on aika toinen.

 Etsijäkoira Kaapo.

Suosikkinäytteilleasettajikseni osoittautuivat Etsijäkoiraliitto ja Etelän Greyhound Urheilijat. Ensimmäisellä vastaanotto oli aivan mahtava ja informatiivinen. Kyselin etsijäkoirien koulutuksesta ja käytännön töistä. Pääkaupunkiseudulla kutsuja tosietsintöihin tulee käytännössä viikoittain! Käytännön harrastuksena etsijäkoiratoiminta on paitsi hyödyllistä myös edullista verrattuna vaikka agilityyn. Auto on tarpeellinen kapistus. Kyselin myös villakoirista harrastuksen parissa ja sain kuulla, että alkeiskurssille osallistuneita vipeltäjiä on kaksi. Voin kuvitella, että villakoira voi olla häiriöherkkä varsinkin kaupunkietsinnöissä.

Greyhound-piste oli paijauspiste. Piste. Koska vinttikoiria kuuluu ylistää. Ne ovat sileitä, proteiinisia, propellikorvaisia ja puikokkaita, aerodynaaaaaaamisia kokonaisuuksia. Voi olla, että haluan joskus sellaisen ihan omaksi. Mutta Laika voi leikkiä reihauntia sillä aikaa. On kieltämättä vähän hassua mennä koiranomistajana silittämään koiria messuille, mutta minkäs minä sisäiselle ulkoiselle koiratytölle oikeastaan mahdan.

Sama koiratyttö johdatti minut myös villakoirakehällä ysiryhmän ryhmikseen. Satuin katselemaan aprikooseja, harmaita ja punaisia kääpiöitä, mikä oli sekä kamalaa että ihanaa. Yksikään koira ei muistuttanut Loltsia, mutta sydänalaa kaiveli silti. Kun seura lähti koirineen kotiin, lähdin minäkin kehältä, sillä valitettavan harvoin siellä tapahtuu mitään jännittävää. Yhdellä junnunartulla oli kyllä pöydällä ihan mahtavan hauskaa ja onneksi ehdin nähdä sen heiluvine häntineen.

Minulla oli viime vuonna ajoittain kova kanikuume, mutta totesin kakkoshalliin laskeutuessani, että kani taitaa jäädä haaveeksi: pölisevä heinä ja puru aivastuttivat jälleen kerran. Pystyin kuitenkin nauttimaan häkeissä hengailevasta pupuvalikoimasta hengittäen. Osa kaneista oli selvästikin hengailun rautaisia ammattilaisia ja ne loikoilivat liiskana heinän seassa. Toisille tilanne oli selvästi hankalampi. Eri kanirotujakin on ihan hirveästi! Tunnistin yllättävän monta. Suosikkejani pelkän ulkonäön perusteella ovat kääpiöjänikset, erilaiset punasilmäiset albiinot, tanit, hermeliinit ja belgianjätti. Belgianjäniksiä en harmikseni nähnyt yhtäkään.

Messuilla mukavinta oli nähdä rentoja eläimiä, joita melske ei haitannut. Lapsetkin mahtuivat olemaan sulassa sovussa muiden eläväisten kanssa, paikka paikoin oli jopa väljää. Messujen kaltaisissa stressaavissa olosuhteissa on aina riski, että eläimen hyvinvointi vaarantuu. Tänään näin kuitenkin enimmäkseen rauhallisia ja iloisia otuksia - myös muita kuin koiria. Hyvinvointiaspektin puskeminen on todella tärkeää. Sivukorvalla kuultujen keskusteluiden perusteella moni yhdistysedustaja ottikin sen todella vakavasti ja eläinsuojeluasiamiehen infossa asia olikin keskiössä ja mm. jalostuksen ongelmakohdat nousivat esiin. Ironista oli, että lava oli kiinni näyttelykehissä, joissa pyöri samana iltapäivänä mm. kiinanpalatsikoiria ja ranskanbulldoggeja.

Lopuksi sekalaisia kuvia:

Olitko sinä PetExpossa? Mitä jäi käteen?
Bloggasitko messuista?

Tiistaitreenirutiini konkreettisesti

Treenaamme tiistaisin porukalla agilityä, tokoa ja mitä milloinkin Sporttikoirahallilla. Vapaamuotoinen treeni on hyvä lisuke agilityn ohjattuihin ja seurasta on ollut hyötyä, kun olen tarvinnut videota tai aivoriihtä. Mutta miten kaksi koiraa treenataan, kun toinen on reaktiivinen, superenerginen tolvana ja toinen pikkurusina?

Kahden koiran kanssa treenatessa suunnitelmallisuus korostuu. En ole excel-ihminen mitenkään päin ja saan taulukoista erilaisia rokkoja, mutta jonkinlaiset päänsisäiset sopimukset täytyy tehdä, jotta minkäänlaista järkevää treeniä voi viedä läpi, varsinkin, kun koirilla on erityistarpeita. Laika on keskittynyt lajitreenaamiseen tokon ja agilityn parissa. Viime aikoina tämä on tarkoittanut seuruutreeniä ja puomin hinkkaamista. Vinski opettelee rauhoittumaan ja työskentelemään häiriössä. Siitä ei ole tarkoitus tehdä kortisolikallea, joka sinkoilee pirikiikarit päässä pitkin seiniä, muttei myöskään passiivista betoniporsasta.

 Karkeasti tiistai voisi mennä vaikka näin:

Saavumme hallille. Otamme koko konkkaronkan ulos autosta ja valumme Ärrän kahvit kourassa lähimpään metsään. Jos olemme riittävän ajoissa, tiedossa voi olla agility-kaahailua ja silloin kävelemme lämmittelylenkin. Muuten pidämme huolen, että koirat käyvät tarpeillaan ja vaihtavat keskinäiset kuulumiset.

Palaamme autolle. Survon puudelit Erican Volvon takapenkille odottamaan, otan tavarat ja menen halliin ilman koiria. Raahaan yhden strategisen sermin paikalleen ja laitan sen taakse tuolin ja omat tavarat ja laitan naksun ja mässyt oikeisiin taskuihin.

 Lähden hakemaan Vinskiä. Se treenaa ensin, jotta petaisin sille varmemman rauhallisen yksinolon. Tähän mennessä se on ollut autossa oikein mallikelpoinen, mutta jatkamme tätä. Tämän järjestelyn huono puoli on se, että Laika kerää kierroksia autossa ja on kuin viritetty raketti, kun vien sen lopulta halliin. Tämä on kuitenkin sellainen ongelma, joka minun on ratkaistava ensisijaisesti muualla ja muulla ajalla ensin, jos tahdon treenata molemmat koirat samalla treeniajalla.

Yleensä kannan Vinskin hallin läpi taukopaikalle. Viimeksi se saattoi kävellä ja sekin onnistui hienosti kontaktia ottaen. Jos se kävelee, tarkoitus on, että se ei höngi muualle, vaan tepsuttelee rennosti häntä pystyssä mukana jonkinlaista kontaktia pitäen. Tauolla olen itse passiivinen ja pidän Vinskin hihnan sen verran hollilla, ettei se lähde sen mitan päähän seikkailemaan.

Lähden treenaamaan, kun se rauhoittuu oma-aloitteisesti. Tällä hetkellä rauhoittuminen tarkoittaa luopumista intoilusta tai minun tuijottamisestani. Toisinaan poimin lattian haistelua, toisinaan mietteliään pyllähdyksen tai poispäin katsomisen. Yritän välttää liian kovia vaatimuksia, sillä Vinskiä ei ole tarkoitus turhauttaa, koska se vesittää ajatusta.

Toistaiseksi olen valinnut treenattavaksi erilaisia helppoja kohteita, kuten tasapainolautaa, kosketusalustaa ja -keppiä. Se, mitä treenaan ei ole juuri nyt oleellista, tärkeämpää on kehittää treenaustaitoja, kuten häiriönsietoa (ihanat ihmiset, toiset koirat, leikkiminen, vinkuvat lelut, toiselta puolelta kantautuva haukku jne.), keskittymiskykyä ja vireenhallintaa. Teen yleensä kolmesta viiteen toistoa ja poistun sitten tauolle. Ehdin joskus vain istahtaa alas passiiviseksi tarkkailijaksi, kun Vinski on jo luopunut ihanasta tehtävästä ja sitten se on taas menoa. Tämän intensiteetin vuoksi pyrin tekemään mahdollisimman hyvät etukäteisvalmistelut.

Toisinaan Vinskiä kiinnostaa esimerkiksi vieressä muutaman metrin päässä kepittelevä Viena. Pyrin palkkaamaan nimenomaan oma-aloitteisesta kontaktinotosta ja kohottamaan ainakin väliaikaisesti vahvistetiheyttä ennaltaehkäisyn nimissä. Haukkuviin koiriin vastaehdollistan. Vinski on treenatessaan hihnassa ja hihna on useimmiten maassa.

Vinski käy välillä myös isommilla tauoilla, jolloin voin lepuuttaa omaa huomiokykyäni ja vaikka vaihtaa muutaman sanan muiden kaksijalkaisten kanssa. Vinski on tällöin sylissäni retkottamassa enkä juurikaan kiinnitä siihen huomiota.

Vinski lähtee jonkunmoisen ajan kuluttua autoon nukkumaan. Ison tauon paikka pitää ajoittaa niin, ettei väsymysturhauma ehdi iskeä, vaan pentu jaksaa lähteä mielellään myös pikku kävelylle metsäpolulle ja takaisin.

Vaihdan koiraa ja otan Laikan. Vinski painuu kevariin nukkumaan. Laikan sisääntulo on yleensä melko lennokas ja se riekkuu. Sen kanssa harvoin on mitään tarkkaan säädeltyä rutiinia ja koulutan sitä turhan leväperäisesti. Se ei juuri lepää, vaikka tauolle olisi hyvä paikka, koska sille ei ole aidosti, oikeasti opetettu sellaista rutiinia. Laika ei treenaa kuitenkaan koko aikaa, lasken summittaisesti toistoja ja settejä.

Kun Laika on hallissa, saatan jopa kommunikoida muun maailman kanssa tai videoida jotain. Todellisuudessa Laikankin pohjataidot kaipaisivat hiomista - siis kirveellä hiomista. Tällä hetkellä se rauhoittuu parhaiten kotiin, joten treenaan zenin jaloa taitoa olohuoneessa. Tulevaisuudessa toivon sen yleistyvän pienin askelin myös muualle maailmaan.

Aivan lopuksi käymme jossain lenkillä. Viimeistään lenkin jälkeen autossa on hiljaista ja aamulla takaluukusta pilkistäneet innokkaat belginpäätkin ovat laskeutuneet takaluukun lattialle.

Kuvat: Jenny
Urheat tiistaitreenaajat: Erica ja Jenny