Kovaa juokseminen on iso ilo. Isomman siitä tekee samanhenkinen kaveri. Kuten kuvista näkee, yhteinen sävel on jo löytynyt ja erityisesti ulkona mustilla on jo aika vinha vauhti. Laika on ollut elekielessään ja leikkinsä säätelyssä viisas. Muutaman kerran olen puuttunut leikin kiihtyessä siihen, että pentuakin pitää kuunnella ja havaita, kun meno on sille liian kovaa. Vinskin töppöjaloilla ei päästä kamalan vikkelästi, mutta yritys on pentua isompi.
Metsäkään ei tuota sinnikkäälle sinkoilijalle merkittäviä ongelmia. Isoille kiville tosin pääsee vain Laika. Tänään Vinski kuitenkin skeittasi kotona pienen matkan ja hyppäsi laudalta nojatuoliin, joten voi olla, että kivillä lällättely ei kestä kauaa.
Metsässä näkee parhaiten pennun ja aikuisen eron. Jos Laikan draivilla ja vauhdilla ja Vinskin koordinaatiolla varustetun aikuisen koiran laskisin meidän lähimetsän maastoon, pelkäisin puskan takana kädet silmillä. Kun pennulla on pennun vauhti ja voima, mahdolliset haaverit ovat suhteellisen pieniä. Siksi(kin) metsä on pikkupennulle otollinen ympäristö ja se oppii alusta asti säätelemään menoaan omien taitojensa kehittyessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!