Korson David Hasselhof

Öisellä ensitapaamisella se aiheutti MIKÄTOION-hepulin, päivällä se oli hauskin lelu vähään aikaan.

Käytiin sunnuntaina taas Firanlähteillä, tällä kertaa allekirjoittanut rantapallokin kastautui. Laikan mielestä uiva ihminen on merihädässä, mutta sillä ei aivan vielä riitä pokka lähteä plutimaan perään, joten se istui rannalla ja mutisi huolestuneena. Pari kertaa se loikkasi kyllä kiveltä veteen, mutta ui saman tien rantaan. Löysin vähän otollisemman kohdan uimaopetukseen sitten myöhemmin ja päätin, että sinne suunnataan sitten seuraavalla reissulla. :)

Laika-apina on keksinyt äänensä. Kun siinä herää pienikin epäluulo, se vuhkuu. Koska mä en jaksa löysämoraalisia äänijänteitä, se on saanut joka kerran lähdöt sisälle, jos se on esimerkiksi pihalla haukkunut naapureita. Jotkut isot, ja varsinkin haukkuvat, koirat ovat saaneet siltä reaktion esiin, mutta siinä täytynee kaivaa sopivia tilanteita esiin ja kertoa vaihtoehtoinen käyttäytymismalli. Taidetaan lähteä koirapuiston laidalle kuuntelemaan urpojen rähinää.

Pisulin kosto

Pisulilla ei ollut kostettavaa, mutta se iski silti. Pisuli pissi porrastasanteen ritilän läpi naapurin katolle ja pysähtyi vielä ihmettelemään lorinaa. Minä pidättelin huutonaurua ja kuikuilin, ettei kukaan osunut kusisateen alle.

Toissapäivänä Pappa otti Pisulin mukaan ja karkasi tervehtimään naapurin koiraa nurkan taakse. Kuulin ja menin perään. Papalla ja Pisulilla oli hauskaa.

Tänään Pisuli kävi kymmenen pennun pentutreffeillä. Siellä oli leonberginmörkö. Siitäkin selvisimme. Yhtä lailla selvisimme rantapallosta, jonka joku oli jättänyt yöksi ulos ja joka aiheutti Pisulissa hepulin.

"Taitaa olla aika persoonallinen koira"

Pentuna luin koirakirjoja, mutta niissä ei koskaan kerrottu, että koirille on fysioterapiaa. Onneksi kuitenkin sellaiseenkin ihmisiä koulutetaan, koska Paavo oli tänään terapiassa ensimmäistä kertaa ja hyötyi siitä jo. :) Pääsimme viimein Tamara Merenvallan vastaanotolle ja visiitin jälkeen voin suositella häntä varauksetta - vinttikoiraharrastajat eivät olleet väärässä. Tehokkaan, mutta koiraystävällisen käsittelyn kaupanpäällisiksi sain vinkkejä Laikan agility-harjoitteluun ja kropan lihasten ja koordinaation kehittämiseen.

Itse käsittelyssä Paavo käyttäytyi hyvin (ruokaa tarjottiin), peräti paremmin kuin olisin uskaltanut arvata. Sen selässä löytyi koko rangan mitalta jäykkyyttä ja ongelma-alueita, mutta varsinaisesti mitään uutta ei bongattu. Suurimmat ongelmapaikat ovat yhä ja aina vaan niskassa ja lannerangan alueella sekä vasemmassa takajalassa. Fyssari ihastui Paavon luonteeseen ja otti sen mielellään uudestaan käsiteltäväksi eli siis "läpsimään namipurkkia", minkä Pate varmaan tekee mielellään. :D

Muuten auringon alla on kuuma eli mitään uutta ei ole satanut taivaalta. Laika vaihtaa etuhampaita ja ilokseni huomasin, että ainakin ylös pikkuriksejä taitaa tulla täydet kuusi, vaikka maitohampaita oli vain neljä. Agilityssä ei ole tullut ihmeempää edistystä, koska viime viikolla myöhästyimme treeneistä kiitos ärsyttävän, myöhästyneen bussin. Kun jälkikäteen vielä paljastui, että hiturointi johtui kuskista ja että sen olisi voinut estää, kiehuin hyvän aikaa seuraavana päivänäkin. Tässä videotaltiointia asenteesta, jolla treenimatkoihin julkisilla pitää suhtautua:

Who da man?

Paavo da man. (Kuvasta kiitos Erjalle. Valvotusta yöstä ja photarikikkailusta kiitos allekirjoittaneelle.)

Yö nro. 9 Oudoin puoli koirassasi

Tiina, nukkumaan. No tää kysymys vielä.

Paavo ei hauku. Tapa juontuu sen kurkunpäänrappeumasta, joka saa papparaisen haukkumisyritykset kuulostamaan ruisrääkän ja paviaanin rakkauslapselta. Haukkuähkimisen lisäksi Pate mölisee. Se avaa kiduksensa ja huutaa, vaikka hätä ei olisikaan. Kai sen täytyy jotenkin kommunikoida.

Loltsi hymyilee. Normaalia, jos sattuu olemaan kädellinen, vähemmän normaalia, jos sattuu olemaan koiraeläin. Pökäle itse ei vissiin tätä eroa tunnusta, joten sopiviksi katsomissaan tilanteissa se hymyilee kauhian nätisti. Parhaimmillaan virnistys on aamuisin tai rakkaan ihmisen päällä tai jalkojen juuressa.

Pusi pusi.

Bonari! Mainittakoon Loltsin ansioksi vielä autistinen syömätapa: jos tarjolla on nappuloita, se pudottelee suullisen lattialle ja syö ne tietyssä järjestyksessä, vaikka koko lasti olisi samaa plaatua. Se saattaa maistaa yhtä, mutta pudottaa sen syödäkseen viereisen ja palata sitten ensin maistettuun.

Laika ei ole ehtinyt kehittää itselleen mitenkään valtavan kummallisia puolia. Toki se kusee metriloroja, kun ei malta pysähtyä edes pissiäkseen ja istuu ryhdissä kuin punkkupullo, mutta noin persoonaltaan se on vielä aika kypsymätön (tietenkin). Kerrotaan nyt kuitenkin, että sillä on hemmetin kiusallinen tapa hakeutua ihmisten haaroväleihin joko etutassuineen tai kuonoineen päivineen. Lupaavaa...

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

Ja minä huusin: ANTAKAA MINULLE KANTARELLEJÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!
Johon metsä mölisi: TULE SITTEN HAKEMAHAN.

Kaikki neljä samassa kuvassa. Eiku hä? Huomaa taas, kenen oikeuksia rajoitetaan.

Sängynvaltaajat

Siitäkin huolimatta, että mustan pierun edesottamukset kiristävät pappakoiran hermoja, ne hakeutuvat todella usein lähekkäin nukkumaan. Tätä tekstiä kirjoittaessani koko lauma makaa sängyssäni kuin kasa alkulimaa.

Päivä nro. 8 Mustavalkoinen kuva koirastasi

Töttöröö, tällä kertaa postaan ihan oikean valokuvan! Ja tuoreen vieläpä. Olkaa hyvä, huonosti rajattu, mutta sitäkin paremmin synkronoitu naminetsintätrio:

Firanlähteellä

Ystäväni Erja tuli kyläilemään ja päätimme ex tempore lähteä käymään Firanlähteillä Tuusulassa. Kyseessä on siis lyhyesti sanottuna monttu täynnä vettä ja paikka on aika mainio, tykkäsi sitten kastautua itse tai uittaa koiraa. Sain reissun jälkeen jopa Photarin asennettua, joten mulla on kuvatodisteita!

 Valitkaa posetuskuvan paikka siten, että kuvattavan päälle varmasti laskeutuu varjo ja päästä kasvaa mänty.

Kaikki kolme kävivät uimassa, kääpiöikäluokka kainalokyydillä ja pentu puolivahingossa mun selkään kiivettyään. Sillä on uimaveden kanssa samat elkeet kuin alkuun ojien eli se seisoo veden reunalla ja on Erittäin Huolestunut Pieni Musta Koira. :D Tykkäisi, mutta hemmetti, on se silti järkyttävää. Laibertilla on noin muutoin ihan vesipedon elkeet, jokaisen mutalutakon se läärää läpi ja roiskuvat vesipisarat se on päässään asettanut luokkaan 2.1. Perhoset, lahkeet, Tiinan avainnauha ja muut jahdattavat objektit.

Meeeeeeeeeeeeeeeeeelkein...

 Hei kyllä mä tajuan millon mua pidetään pilkkana. Se on nyt!

Jos mä nyt kuitenkin kellun sinne...

Laika oppi myös aivan upouuden jutun lenkillä. Me löydettiin mustikoita (ja kantarellejä, en ole pienen elämäni aikana tainnut nähdä niitä koskaan näin aikaisin!) ja siellähän se paineli varvikossa Erjan, Loltsin ja mun perässä musta ahteri tanassa napostellen marjoja. :D Paavo kupeksi polulla ja mietti, miksi me hosuttiin tohkeissamme jossain hemmetin pusikossa. Ymmärtäisi, jos puskassa kasvaisi pekonia!

Hyviiii!

Älä vittuile ninjalle

Laikan ja suunnilleen kymmenen muun pennun treffit. Tassut oli enemmän ilmassa kuin maassa. (Kuva Timo Voipio)

Onnistusponnistus

Rakastan agilityssä onnistumista, vaikka ihan pientäkin. Sitä, kun koutsi sanoo, että ota se valssi tiukemmin, mennään Loltsin kanssa radalla ja valssi tuntuu rutistavan ajan ja paikan määreitä, kun vauhti on kova ja koiran tekemä mutka mahtuisi kolikolle. Varsinkin mustassa putkessa tuntuu vieläkin asuvan mörköjä, mutta en anna sen häiritä, pitää vaan juosta kovempaa. Putkista huolimatta Loltsi oli tänään hallilla niin super, että piirsin bussissa treenipäivikseen sen kommenttien kohdalle ison sydämen.

ihQ!

Laika harjoitteli putkea ja nyt myös hyppyestettä ihanan vinkuvan siilipallon kanssa. Sen treeneissä nyt ei sen kummempaa kommentoitavaa ollut, se on edelleen innokas tekijä ja vauhtia on, kun jalatkin ovat kasvaneeeeeeeeet. Laru on viimeisen viikon aikana tuntunut ottavan aiempaa enemmän häiriötä ympäristöstä, lähinnä äänistä, joista se ei ole juurikaan piitannut ja hallillakin se tuntui mörköilevän kovimpia haukahduksia ja muita (vaikka sen vierustoverina oli toki aina yhtä kohtelias, räkä poskella räyhäävä vatipää-Loltsi) leikin lomassa. Olen reagoinut tähän lakonisella höpöhöpö-lausahduksella ja palkalla, kun kontakti palaa. Laika palautuu kyllä nopeasti uomiinsa, joten en ole huolissani, eiköhän kyseessä ole joku niistä kuuluisista mörkövaiheista, mitä koiranpennut käyvät läpi. Tykkään muuten siitä tavasta, jolla tuo suhtautuu matkustamiseen joukkoliikennevälineillä: se nukkuu. Saa kyllä luvan pitäytyä tavassa myöhemminkin!