Tällä viikolla oli toistaiseksi toiseksi viimeinen agility-yksäri Savikon valmennuksessa Sporttikoirahallilla. Mulla alkaa kahdeksan viikon työharjoittelu, jonka aikana en ehdi päiväsaikaan kodin kautta Espooseen, joten ohjatut tunnit jäävät pakkotauolle. Yritän päästä tekemään välillä edes jotain ihan jo siksikin, että haluan Loltsin pääsevän välillä pomppimaan, kun kroppa selvästi siihen vielä myöntyy ja jaksamista on. Sitä paitsi johan minulla hajoaa pää liidottomaan elämään.
Keskiviikon ohjelmassa oli pituusesteen alkeet (eteenpäin siitä, mihin viimeksi jäätiin), maarimasarja, "hyppy"-putki-"hyppy"-sarja ja takaaleikkauksen alkeet sekä puomin jatko (palan nosto minipöydälle).
Pituus meni edelliskertaa huomattavan paljon paremmin. Viime kerta meni plörinäksi, koska este oli turhan lähellä ovea, jonka takana odotteli jo osa seuraavaa ryhmää ja Laikan keskittyminen kaatui häiriöön. Tällä viikolla se kuitenkin alkoi tarjota reippaasti esteen yli loikkaamista ja kurvasi oikeaan paikkaan myös silloin, kun seisoin paikallani ja annoin sille mahdollisuuden edetä esteen ohi. Sepon mukaan valaistumisen hetki oli välittynyt tyyliin koko halliin. Harjoitus oli mulle erinomainen kokemus, sillä mun vire oli todella hyvä, keskityin oikeisiin asioihin, mutta en unohtanut kuunnella Seppoa, vaan hänen mukaansa paransin juuri niitä asioita, joita hän kentän laidalta huuteli.
Masa-Arja olikin muuttunut. Siinä oli vinoja rimoja. Laikaa ei haitannut. Se kulki hyvin mallikelpoisesti jalkojaan asetellen, paitsi silloin, kun palkkausväli ei ollut riittävän tiivis tai epäsäännöllinen, jolloin se alkoi roiskia loikkia vallabi-tyyppisesti. Mun palkat ja havainnot ok.
Korvienvälin tuuletus eli hyppy-putki-hyppy-sarja oli Laikan juhlaa, kun palkkana oli rakas lampaannahka. Sen tietämättä ohjaaja sai tuntumaa takaaleikkaukseen. Hämmennyin ensin, että kaikista ohjauskuvioista juuri se opetetaan ekana, mutta toisaalta idoli-Seppo on opettanut meille öbaut kaiken ihan eri tavalla kuin LAU aikanaan mulle ja Loltsille. Keskiviikon jälkeen mun mieli on ollut täynnä erilaisia visualisointeja linjoista sekä etäisyyksistä koiraan ja esteisiin. Välillä olen kiertänyt kroppaani ja miettinyt, miten asiat tapahtuu. Koordinaatio-ongelmaisen elämää jo vuodesta 1990. Täytynee yön pimeydessä mennä jollekin kentälle juoksemaan täysillä ja ohjaamaan mielikuvituskoiraa. Nopeasti. Keskiviikkona Laikan kasvattajakin huomautti Laikan vaikuttavan aikamoiselta singolta ja mua vähän karmiikin, että miten meinaan tällaisena, krhmh, perhoskeräilijäylioppilaana kestää sen perässä radalla.
Puomi siirrettiin ensimmäistä kertaa korokkeelle, minipöydälle, ja sehän oli vaan hauskaa. Laikan mielestä siinä ei ollut mitään outoa, vaan se loikki menemään kuin ennenkin ja ihan kuin mitään halvatun ylämäkeä ei olisikaan.
Nyt imuroin kaikenlaista tietoutta à la Greg ja Laura Derrett. Kumpikin on uusi, mutta suositeltu tuttavuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!