PoGo & doggo

 Toivun flunssasta, joten kimppalenkitkin pitää hoitaa rauhallisemmin. Kävimme siis tänään hieman pokemetsällä Erican ja jonneosaston kanssa. 

Tapasimme Mareepeja lampaita. Vinski oli nähnyt nämä reippaat villakaverit jo kerran aiemmin. 

Kun meno käy kovaksi, kunnon kärsäkosketus auttaa. Sierainten pitää kuitenkin taipua villisti kuin Drowzeella.

Make ei meinaa kestää. Ihan kuin olisi Snorlaxin nähnyt.

Siellä ovat...

Sightingsissani näkyy lampaita.

Tätä on Pokémon Go Suomessa: salit keskellä mettää. #teaminstinct

https://youtu.be/llhmkq-vsc0

Armas munapää. Kahden kilsan munasta tupsahti Zubat. 

AR-mode on melko realistinen näköjään. Tosin tämä Arcanine on XS-kokoa.

 //

Jos Laika olisi ensimmäisen sukupolven Pokémon, se olisi Gengar. Jos saisin valita minkä tahansa, se olisi Umbreon. Vinski olisi Raichu. 

Poke-faneille kysymys: mikä Pokémon sinun koirasi olisi?

Kesä(reissu)kuulumisia

Ihmekoirat viettivät kesäkuun leppoisissa merkeissä. Laikalla oli juoksut, joten se oli melkein täysin treeni- ja kimppalenkkitauolla. Vinskin kanssa aksailin jonkin verran, mutta loppukuusta vedimme sen suhteen vähän henkeä. Palailin tällä viikolla senkin kanssa varovasti tokon pariin ja nyt syttyi kipinä tarttua kunnolla seuruuprojektiin ja toko teki paluun myös Vinskin ohjelmistoon.

Lähes koko viime viikon vietimme vanhemmillani Lappeenrannassa ja mukana menossa oli tietysti ihana Paavo-pappakoira! ♡ Lappeenrannassa kävimme koirien näkökulmasta mökillä, uimassa, mummolassa, vahdimme pihaa ja nukuimme ja söimme. Paavoa ei juuri nuorison perseily kiinnostanut, mutta se kuulemma selvästi piristyi lajitovereiden seurasta ja olikin todella hyvässä kunnossa. Aamuisin se toki nukkui pitkään ja syvästi ja päivisin lekotteli mieluiten auringossa tai tsuppaili muiden perässä leppoisaan tahtiin. Ruoka saa sen kyllä edelleen tietynlaisen positiivisen raivon valtaan ja se yrittää itsepäisesti edelleen jokaiseen kaappiin ja kerjää ruokapöydästä sellaisella voimalla, että yksikään tuntemani muu koira ei (onneksi) sellaiseen yllä.

Treenasin Paavon kanssa hieman hajuerottelua eukalyptushydrolaatilla. Papparaisen nenä on kyllä kone ja aivot ovat terässä, vaikka ikää on neljätoista täyttä vuotta ja rapiat päälle. Se oli niin liekeissä ja seurasi kuin piraija kumivenettä, kun otin naksun käteen. Ihana luottosetä. Toivottavasti se olisi vielä kauan meidän ilonamme. Sen terveys ei ole parhaissa kantimissa nivelrikon ja sisäelinvajaatoimintojen vuoksi ja tilaa seurataan säännöllisesti.

Isovanhempieni mökillä on aivan mahtava lampi. Se kuivuu monesti lähes täysin viimeistään heinäkuussa, mutta sitä ennen se on puolillaan tai kolmanneksen verran täynnä vettä ja siinä on mutapohja, joka on vain hieman upottava. Tykkään ottaa kengät pois ja mennä litsuttelemaan sinne. Tällä reissulla vettä oli sen verran, että pystyin kahlaamaan joka kolkkaan melkein kuivin shortsein, mutta puudelien piti välillä uida kahlaamisen sijaan. Vinski keksikin reissulla huvikseen uimisen ilon! Oli hauskaa miniseikkailla tyyppien kanssa ja ne saivat hyvää liikuntaa. Olisipa vain tuollainen rauhallinen, monipuolinen ja mielenkiintoinen lampi lähempänä, esim. omalla takapihalla. Rääh, aina voi haaveilla.

Pidemmittä jorinoitta kuvadumppaus häshtägein koirat lappeenranta uimaväitöskirja lekottelu!

Parikymmentä kiloa puudelia ja muita keväthavaintoja

Kevät pikakelauksella: kaikki kuivuu, harrastustöhötystä, koirankakkakeskustelut, iik punkki, aurinko häikäisee, lisää harrastustöhötystä, kukkakuvia, kukka- ja koirakuvia, koirien ajelua, mielensäpahoittajia ihmettelemässä netissä koirien ajelua, koirien ajelun perustelemista (nykyään lähinnä omassa päässä) hyvinvointisyillä ja koskamikseillä. Siirrytään nyt vaikka niihin ajelemisen jälkimaininkeihin, jotka ovat joka vuosi yhtä jännittävät!

Koirien ajeleminen paljastaa nimittäin viimeistään niiden painotilanteen. Vinski (42-43 cm)on kuivan kesän orava. Se ei ole nälkiintynyt, mutta ei siinä kyllä ylimääräistäkään ole. Paino oli kuun alussa 11,5 kiloa, puolitoista kiloa enemmän kuin suunnilleen samankorkuisella äidillään ja suunnilleen saman verran kuin isällään. Se on nyt kutakuinkin sen kokoinen kuin ajattelin siitä tulevan, joten oikeassa painossaan se on siis mutuennustetta isompi. Nyt sitä kevyempi Laika kasvatti 2,5-vuotiaaksi mennessä kilon lisää painoa, joten Vinskistä voisi tulla yli kaksitoistakiloinen. 

Laika (41 cm) on vajaa yhdeksänkiloinen ja hieman, ööh, tukeva. Siihen on tarttunut nyt oikeasti aikuisena lihasta myös niihin paikkoihin, joita pidin ihan epätoivoisina, mutta ajelu paljasti kyllä myös ylimääräistä lastia. Sillä on myös hemmetisti ylimääräistä nahkaa. Tiesin kyllä, että loputtoman marraskuun (="talven") alkuun syödyt Endurancet taisivat jäädä kyytiin. Olikin ensimmäinen kerta, kun mun koira on varsinaisesti lihonut. Loltsilla oli aikanaan päinvastaisia ongelmia ja Paavo oli pyöreä kotia vaihtaessaan. Onneksi näin pari viikkoa ajelemisen jälkeen Laika on hoikistunut sopivasti.

Tämä viikonloppu meni Jennyn huushollin seiniä pystyssä pitäen. Nätit soopelit lähtivät Tallinnaan missikisoihin ja jäin vahtimaan tummanpuhuvia silakoita lahden tälle puolen. Jenny nimittäin otti kohteliaasti tulevan lainamaksikoirani asumaan itselleen (:D). Laikalle Muusa-holsku oli lähinnä ilmaa ja satunnaisesti lievästi ärsyttävä. Vinski puolestaan löysi tyypistä jo ensimmäisellä lenkillä leikkikaverin ja kakarat telmivät sunnuntaina sisällä pitkät tuokiot yhdessä. Molemmilla on aika samanlainen leikkityyli: kovaa riepomista ja kiroilua. Ulkona Vinskin vauhti oli tietysti vielä liikaa ja leluttomissa paineissa piti vähän katsoa päältä, että homma oli reilua. Vinski osaa olla yllättävän nätisti ja säädellä leikkiään ja toimi kyllä tosi hyvänä leikkisetänä kaksi päivää.

Muusasta olisi tosiaan tarkoitus tulla minulle lainakoira agilityyn. Tämä on taas niitä ö-mapin ideoita: bataatin veroinen ohjaaja ja raivojooseppi käyttökoirasukuinen maksikoira. Toivottavasti esteet ja kaikkien osanottajien kudokset pysyvät ehjinä. Muusa vaikuttaa lyhyen tuntemisen perusteella oikein hienolta koirakakaralta: sitä ei pidättele mikään, ja jos pidätteleekin, sille huudetaan tai sen läpi tullaan. Tai yli tai ali. Kyllä te tiedätte.

Laika hoiti tärkeää kyttäystehtävää ja piti huolta, ettei yksikään ohikulkija pääse ohi ilman tiivistä tuijotusta niskassa. Samalla se mätisäkkeili Jennyn sohvan selkänojan muodottomaksi. Yöllä se vei minulta tyynyn ja parkkeerasi sille takapuolensa. Toivottavasti oli pehmeä pefletti. Patja siinä alla oli ainakin ihan ok. Prkl.

Toukokuu onkin jännittävä kuukausi. Sain Laikalle kuun loppupuolelle paikan MH-luonnekuvaukseen ja Vinski menee ennen puoltaväliä luustokuviin ja polvitarkkiin. Kuvautan siltä selän, lonkat, kyynärät ja olat. Silmäpeiliin se menee joskus hamassa tulevaisuudessa, sillä eläinlääkäri, jolle menemme, ei sellaisia tee. Vaikka en voi kummankaan tuloksille yhtään mitään ja koirat ovat ennen ja jälkeen kuvaustensa samoja otuksia kuin sinne tullessaan, minua jännittää silti. Joku Tyyppi nyt sanoo, että tällainen on sinun koirasi. Laikan kohdalla voin tietysti arvailla, mitä tuleman pitää (bingoruudukko on jo täytetty), mutta ilman röntgen-katsetta on vaikea sanoa, miltä Viljamin nivelissä näyttää. Tosin koko elukka on niin vanukas, että olen iloinen, jos lääkäri löytää siitä edes luuta muistuttavaa kudosta.

Kakka-herne-pylly-sivu... SIVU!

Erica ja Jenny kutsuivat minut ex tempore –päivätokoihin ja lähdimme sulan maan perässä Tikkurilaan. Asfaltti rahisi ja kesken treenien paistoi aurinko. Kevät tulee ja mämmi maistuu!

Laika oli erinomaisen hyvällä tuulella ja se oli virkeä, mutta ei keulinut liikaa. Keskityin sen kanssa hiomaan ensin hieman seuruuta hyvällä menestyksellä. Oikealle käännöksien hankaluudesta ollaan kammettu jo yli ja olivat oikein hienoja, kunhan itse muistan vain kävellä oikein enkä kuin silli. Juoksuosuuksissa Laika alkaa ilmeisesti muistella agilityä, koska seuruusta tulee todella pomppuisaa. Olen nyt palkannut sitä mahdollisimman pian temponmuutoksen ja pomputtoman askelluksen jälkeen namilla sen taakse, jotta mikään ei viestisi sille, että imase räät ohjaajan nenästä. Toimi ainakin tänään tehdyillä toistoilla. Erica myös tarjoili meille liikkurihäiriöitä ja Laika taisi kerran mulkaista perässähiihtäjää ja sitten oli oma söpökakkaraitsensä.

Ollaan työstetty myös seisomista kosketuskepillä. Se oppi sanallisen vihjeen hyvin nopeasti ja yleisti homman i-s-vaihdosta myös m-s-vaihtoon ja tekee niitä ihan hyvällä onnistumisprosentilla myös ulkona. Seuraava askel olisi kehittää sille joku ymmärrys pysähtymisestä ja linkitellä opittua seuraamisen yhteyteen. Tähän käytän varmaan kurre-temppua, niin Lärsä pääsee pomppimaan ihan luvalla.

Olen hivuttanut sen tietoisuuteen nyt myös peruuttamista ja alustalle peruuttamista takajalkatarget mielessäni. Pääsemme varmaan/-sti (:D) tokon alokkaasta ja jopa avoimestakin läpi nykyisillä kaukoilla, mutta jatkossa on aika iso riski, että liike vie pikkukoiron mennessään. Laika ei tajua pyllyään kauhean hyvin ja voin kertoa, että varsinkin nyt, kun elävä vertailukohta asuu samassa laumassa, opetan jokaiselle koiranpennulle kropanhallinnan aakkoset!

Yritettiin muuten vielä juksata Lassi lähtemään luoksetuloon jekkukäskyistä, joita Erica huuteli, mutta ei se lähtenyt, vaikka Erica sanoi tyhmiä sanoja. Viisas Lassi.

Nii ja Laika on ilmoitettu supermöllitokoon! Wuu!

Vinskin treeni oli lähinnä pieni sekametelikiisseli. Olen viime aikoina treenannut tokoa enimmäkseen Laikan kanssa ja Vinski on tehnyt kaikkea sekalaista ja juossut ja auttanut minua läksyissä. Se tuntui aluksi vähän vetämättömältä ja siinä omaa pehvaansa vilkuillessaan ajattelin, että sillä on varmaan pyllynreikätulehdus ja hännänirtoamistauti, mutta olikin vain kakkahätä. En tiedä, onko kyseessä ihan pysyväisluonteinen juttu vai nuoren koiran päänasia, mutta Vinski reagoi vastaaviin tarpeisiin paljon kovemmin kuin Laika. Tuntuu siltä, että Laika on aina juossut 34 estettä kupla otsassa ja seurannut kilometrin perään, mutta Vinskiä alkaa kiukuttaa, kun pissahätä kolkuttaa ovelle. Onneksi se on tiukan sisäsiisti ja ongelma on todella helposti ratkaistavissa ennakoinnilla.

Vinski treenasi seuruuta lelupalkalla. Se on niin alkutekijöissään, että taitamme matkaa perusasentojen välillä kaksi metriä ja palkkaan sen joko edestä tai takaa vähän riippuen sen paikasta. Haen sille isoa intoa tehdä pitkääkin pätkää ja liikkeen odotusarvon pohja syntyy nyt. Hirveän hauskaa sillä oli, vaikka olin vähän pihalla ja tuntuu, että kolmannes hyvistä toistoista meni ohi. Mutta se osasi oikein hyvin sen, mitä en itse töppinyt ja sen kanssa leikkiminen on Iso Ilo.

Vinskin häiriönsieto oli tänään tosi hyvää, vaikka tuttu porukka on aina helpoin. Se luopui häiriöistä tosi hyvin (ja niitä oli!) ja teki hienoja siirtymiä ja malttoi olla tauollakin. Tehtiin sivutoimisesti vähän kapulan pitoa, kun huomasin, ettei sille ole oikein vihjettä ja se olisi hyvä olla olemassa. Vinski on duunaillut Laikan tapaan erinäisiä kaukojuttuja ja pohjataitojensa takia se on taitavampi. Omaa kehityskaartaan on kiva katsoa näin!

Kuvista näkee, että Viljamin naama on suittu ja hirveän karvan alta paljastui komea otus. Nenä on tosi pitkä ja naama on leventynyt edellisestä ajelusta eli toivoa on, että siitä tulee muutakin kuin pillinenäinen muurahaiskarhu.

Meitä on muuten ollut viihdyttämässä hauska bc-tyttö Peppi. Tyyppi on Vinskin parhaimpia riehukavereita ja niillä on ollut hauskaa ensimmäisestä sivutaklauksesta asti. Superkiltti silopää Peppi on paitsi piristänyt arkea myös saanut omat mustit näyttämään aivan vandaaleilta. Tästä yhden naisen koirahoitolasta tuonnempana lisää.

Arkisuolesi kaikki peitä

Blogiraukka on ollut alkukesästä asti ihan heitteillä. Viime aikoina se on ollut jatkuvasti sentään mielessä, mutta odottamassa kiltisti aikaansa. Aloitin syyskuun lopulla eläintenkouluttajaopinnot ja normaalin ihmisen ja 8-16-rytmin larppaaminen pitkän tauon jälkeen on ollut välillä tosi väsyttävää. Koulussa on todella mukavaa, ryhmä on kiva ja opetus laadukasta. Kohta alkaa ensimmäinen harjoittelukin.

Laika oli viime viikolla mukana demokoirana esittelemässä koirien elekieltä käytännössä. Lassi oli hieno. Aamusta se oli himpun hermostunut, mutta rentoutui sitten nukkumaan ja kerjäämään huomiota. Sillä on kouluttajan mukaan hyvin selkeä ja monipuolinen elekieli, mikä pitääkin paikkansa. Laika on kehittynyt vuosien varrella tosi paljon eikä se ole omien resurssiensa suhteen niin ruutipussi kuin nuorempana. Siitä on tullut monipuolisempi ja joustavampi elehtijä. Tosin olipa ärsyttävä vieruskaveri, kun tökki minua kesken tunnin, mutta kerroin kyllä sitten opelle.

Ennen koulun alkua olimme lähes koko syyskuun Ericalla hoitamassa belgejä. Nelipäisen paviaanilauman pyörittäminen kerrostalossa kohtalaisen vilkkaalla paikalla oli oma hommansa, mutta siitäkin selvittiin. Neljän koiran touhujen ja erojen havainnointi oli tosi antoisaa. Kerrankin muuten tuntui siltä, että koulutettavia eläimiä oli riittävästi, vaikka tosiasiassa en ikinä haluaisi neljää koiraa (2/4 pentuja vielä...) autottomaan kerrostaloelämään keskelle Tikkurilaa. Laikan mielestä paras juttu oli Erican sohva, jonka selkänojaan se upposi kerta toisensa jälkeen mitä mielikuvituksellisimpiin asentoihin. Vinski otti ilon irti ja mätti menemään Smaugin kanssa aamusta iltaan. Viena oli oma söpö itsensä, maailman helpoin koira. Pääsimme Vienan kanssa ainakin enimmäkseen sopimukseen siitä, kumpi nukkuu kummalla puolen sänkyä.

Kaikenlainen koiraurheilu oli syyskuun ajan lähinnä standby-tilassa, mutta olemme koulun alun jälkeen puuhanneet kaikenlaista. Laika on käynyt agility-kisoissa viimeksi viime viikonloppuna napaten yhden kymppituloksen ja sijoituksen ja yhden varsin luovan hylsyn. Vinski taas on opiskellut ahkerasti ja oivaltanut sellaisia asioita kuin perusasennon, hyppysiivekkeiden läpi juoksemisen, mutkaputken ja nosework-ilmaisun. Viimeksi mainitusta on väsynyttä videopätkää alla. Siinä tämänpäiväisen turhan pitkän (milloinkohan sitä oppisi...) treenin viimeiset toistot. Liitin maahanmenoilmaisun mukaan edellisellä treenikerralla ja yhdistin sen tänään kolmen purkin pieneen rataan. Tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että olen todella hyödyntänyt koirani oppimiskykyä ja opettanut sen oppimaan, sillä Vinskin älyn valo tuntuu loistavan mustimmankin pimeyden läpi.

Hiekkalaatikolta

Yksi pentukuume, ole hyvä

Tiedän, tiedän - minulla on välillä taipumusta olla vähän inhottava. Olen itse harvoin pentukuumeinen (haaveilen ennemmin niistä aikuisista, jaksavista ja jo ainakin melkein koulutetuista raketeista), mutta tykkään levittää pentukuvia, kun sellaisia otan. Olin ihmekoirojen kanssa viime perjantaista eiliseen Lappeenrannassa ja muutaman päivän siitä vahdin laumaa, jonka yhtä kokoonpanoa olen ollut hoitamassa jo lukion ekalla melkein kymmenen vuotta sitten. Oli lunkia oleskella kuuden puudelin kanssa pihallisessa talossa ja katsoa, kun Laika nautti tontin kiertämisestä ja tuijottelusta kuin laumanvartija ja Vinski tykitti ympäri tannerta välillä yksin ja välillä Nuka-keskarin ja sen 11-viikkoisen, vielä nimeämättömän pennun kanssa.

 

Vinski oli pennun kanssa suurimman osan ajasta valtavan ihana ja järkevä leikkikaveri. Yhden neuvottelun kävimme aiheesta "pentu ei ole Smaug." Yksi Viljamin ja Maken leikin variaatioista nimittäin on se, että Smaug makaa lattialla ja Vinski ottaa sitä karvoista kiinni ja vetää jonkun matkaa pitkin lattiaa... Pikkuruskee itse oli veikeä otus, Vinskiin (ja pentu-Laikaan) verrattuna aika rauhallinen ja kiltin oloinen, mutta silti ihan riittävän riiviömäinen. Se muistutti mielestäni vähän kauttaaltaan pehmeää siiliä.

PS. 

Ruusunpunaiset lasit eivät pue ketään. Pennuista tunnetusti kasvaa sitten tällaisia. Desibelit kaakossa kiroilevia, pallit viuhuen ja tanner tömisten juoksentelevia ja joka paikkaan loikkivia hiekkaturpaisia oman elämänsä sankareita. Ne on muuten niitä riiviöitä, joista jostain syystä tykkään itse enemmän kuin nappisilmäisistä ja joka paikasta söpöistä pikkupennuista.