Kisakauden 2019 startti

Nyt yritetään ottaa vahinkoa takaisin. Tuntuu, että koko koirallinen elämä hidastui viime kesänä, kun Laikan kynnet alkoivat hajota ja Vinski sai riesakseen anturahaavan, jonka paranemiseen meni yli puoli kesää. Nuo nakersivat kisatavoitteita ja homma läjähti yhdeksi maatuvaksi mökiksi, kun suunnittelin ja tein useampaa näyttöä ja aloitin (ja lopetin...) syksyllä uuden duunin. Kun päälle lisättiin vielä ohjaajan hyvinvointihaasteet, jäi kaikki ylimääräinen pois selviytymisen nimissä. Valmistuin marraskuussa eläintenkouluttajaksi näyttöjen mennessä läpi. Kiitos kaikki oppimestarieläimet, harkkapaikat, Helsingin Fallkulla ja sen ihanat lampaat (Narnia forever ♥) ja Amiedun loistavat opettajat.

Olemme siis kisanneet tänä vuonna enemmän kuin hetkeen. Meno on edelleen aika low key, mutta suunta on sentään nousujohteinen.

Ketterä koira

Vinskin kanssa olemme ehtineet startata meidän ensimmäiset agikisamme! Kävimme kahdella hyppyradalla, tuloksina hyl Ojangossa ja LUVA kakkosijalla Lappeenrannassa, kun annoimme vähän tasoitusta pistämällä kaarratusvaiheen silmään. Rata oli melkoista koiran virvelöintiä. Tuomari mainitsi palkintopallilla melkoisesta vauhdista. Hyllyrata ei sekään ollut kaukana nollasta, mitä nyt hupiukko Viljami valitsi putken ennemmin kuin kepit. Molemmat radat olivat tosi kivoja, tuomareina Anne Savioja ja Jari Helin.

Minun kisajännitykseni näyttää olevan tosi kivasti hallinnassa, vaikka edellisistä agility-starteista on ehtinyt kulua jo kolme vuotta (mihin tää aika..?). Kisatilanne aiheuttaa vain positiivisen adrenaliiniryöpyn ja seikkailunhalun.

Ainut stressinaihe Vinskin kanssa on sen reaktiivisuus toisia koiria kohtaan erityisesti halliolosuhteissa, mutta olemme selvinneet olosuhteisiin nähden kiitettävästi. Treeneissä sen päälle ehdittiin käydä tänä talvena valitettavasti kerran selkäni takaa (pitäkää ne koirat kiinni, kiitos!) ja kisatilanteissa minua toisinaan harmittavat aika letkeästi pidetyt kanssakisaajien koiraeläimet. Tästä on onneksi ollut kiitettävästi puhetta viime aikoina Facen agility-keskusteluryhmässä. Ehkä suuntaus kääntyy, koska en selvästi ole harmeineni yksin. Kisarauha kuuluu kaikille, kilteille ja sosiaalisillekin.

NUUUHHH

Haisulit

Maaliskuun alussa Vinski suoritti nosework-hajutestin hyväksytysti Lohjan Kirsujen hallilla Lohjalla. Testi oli hirmu kivasti järkätty näin reaktiivisen koiran omistajan vinkkelistä katsottuna.

Etukäteen jännitti yllättävän kovasti, miten homma sujuisi, mutta se laukesi, kun Vinski reagoi lämmittelyalueella hydrolaattiin välittömästi ja ilmaisi sen tosi sujuvasti.

Testin laatikkorata meni säätäen, mutta aikarajan puitteissa. Vinski haisteli pohjaa ja vähän sitä sun tätä muutakin, mistä testaaja oli etukäteen sanonutkin. Se loikki muutaman laatikon ylikin, haisteli kumminkin koko ajan. Myöhemmin kävi ilmi, että hallilla oli bongattu erinäisiä pikkujyrsijöitä. En ihmettele, että näitä lihapiirakoita elämässään muutaman listineen Pöltsin pientä päätä saattoi sekoittaa muutama häiriöhaju.

Laika nosework-kokeessa

Osallistuimme Nuuhkujen nose-kokeeseen maaliskuun 30. päivä. Taas kerran jännitti. Etsintäalueet olivat melko ahtaita ja pieniä, mutta mielestäni tosi kivoja. Odotusalueet oli hoidettu tosi sujuviksi ja missään ei tarvinnut olla nenäkkäin toisten koirien kanssa, ellei suorastaan änkenyt. Tuomareina Taina Korhonen ja Miira Hellsten.

Suoritusvuoromme oli ensimmäisenä. Laika nousi auton ensimmäisellä sivulla sitä vasten. Tietysti tämä osui juuri kokeeseen, kun se ei ole sitä herran aikoihin enää tehnyt. Siitä pyyntö alas ja homma jatkui. Laika kaarsi itsevarmasti auton toiselle puolelle ja haju löytyi takarenkaan tietämiltä. Siitä ruhtinaallisen koiranmakkarapalkan kautta ulkoetsintään. Laikaa ei paljon nollakoiran jälkeensä jättämä pissa aidassa kiinnostunut, vaan se hakeutui kohtuullisen nopeasti seinälle ja löysi piilon perustuksen raosta. Näistä yhteensä 25 p + 25 p ja yksi miinus ajoneuvoetsinnästä.

Ehkä vajaan tunnin odotuksen jälkeen siirryimme sisätiloihin. Laatikot olivat ensimmäisinä. Tässä vaiheessa jännitys oli enimmäkseen kadonnut - tai siltä ainakin tuntui. Laika oli sen sijaan varsin kiihtyneellä tuulella, ylitteli laatikoita ja ähisi mennessään, haisteli kumminkin sentään. Se ei ollut ehtinyt käydä kaikkia laatikoita läpi, kun tulkitsin vähän kiireellä sen ilmaisevan, ilmoitin löydön ja se olikin väärä. Mutta, kumma kyllä, Laika ei reagoinut oikeaan, nurkassa olevaan laatikkoon, vaikka osoitin sitä sille. En tiedä, mitä omituisia molekyylejä siellä yleisesti varsin laatikkovarmalle koiralle sitten oli, mutta tällaista tällä kertaa. Luonnollisesti 0 p.

Tulosminä oli laatikoiden jälkeen harmissaan. Ehdin keksiä muutaman metrin siirtymän aikana sata itsesyytöstä (hienoa, I know), jotka jälkiviisaasti myös tietysti korjasin päässäni. Kokosin itseni kuitenkin vielä sisäetsintään.

Sisäetsinnässä Laika kurkki useamman kerran minua kohti eikä meinannut irrota etsimään. Lähti kuitenkin uudesta kehotuksesta aina ja lopulta upposi etsintämoodiin. Huone oli "tyhjää täynnä" verraten esim. viime vuoden Askolan kokeeseen, jossa oli esim. pöytä ja tuoleja keskellä huonetta. Koiran piti osata upota (tai ohjaajan ohjata) etsimään huoneen päädystä ja reunoilta, jonne oli ympätty piano ja tuoleja pinoissa. Jälkiviisaasti voisin todella, että olisin voinut lähettää Laikan suoraan huoneen jompaankumpaan reunaan ja se olisi osannut edetä siitä taitavasti. Nyt lähetin sen suoraan tyhjään ja se kyseli paljon matkalla kohti lähtölinjan vastaista seinää.

Löytö tapahtui viimeisen 30 sekunnin sisällä. 25 p ja yhteensä 75 p koko kokeesta.

Tuomareiden kommentit:

Sisä (Korhonen): Loistavaa ohjausta. Koira työskentelee innokkaasti, vaatii hieman tukea ohjaajalta. Hieno tarkennus ja ilmaisu.

Laatikko (Korhonen): -2 väärä ilmaisu. Rauhallista etsintää, valitettavasti koira kiinnostuu väärästä.

Ajoneuvo (Hellsten): Hieno rauhallinen lähtö, hyvä yhteistyö.

Ulko (Hellsten): Upea yhteistö, antoi työskennellä itsenäisesti.
 
Näitä oli ihana lukea jälkikäteen. ♥

Tulosminä ja siten ihan kokominä pääsi lopulta yli harmituksen ja tirisen halua revanssiin. Tiedän, että kykenemme tiiminä sataan pisteeseen kirkkaasti. Harmillisesti kokeita on nyt etelässä tosi vähän ja odotan toiveikkaana kesää. Epätoivoissani suunnittelin jo matkoja Jyväskylään ja Kuopioon, mutta autottomana niissä olisi haasteensa enkä tiedä, olenko ihan niin epätoivoinen. Treenaaminen on kuitenkin itsessään tosi kivaa ja kakkosluokkaa voi jo nyt rakennella rauhassa. Laakerinlehtihydrolaatti on päässyt käyttöön ja piiloihin saisi laittaa paljon lisää haastetta.

 Tääl se o.

 Treenataan:

Selkeämpi ilmaisu laatikoille, jotta ei tule virhetulkintoja. Maahanmeno on nyt tehotreenissä. Kokeessa osa ongelmaa oli minun väärä tulkintani ilmaisusta. Toisaalta enpä tiedä, olisiko Laika reagoinut kuitenkaan oikeaan laatikkoon, kun se ei sille lämmennyt, vaikka näytin sitä sille.

 "Tyhjiä" etsintäalueita ja uppoamista syvemmälle ilman ohjaajan tukea.

  
Toko

Suunnittelen viimein tokostarttia Vinskille. Kaikki liikkeet käytännössä sujuvat ja liikeketjuissa ei ole juuri ongelmia. Liikkurihäiriötä se tarvitsee vielä. Lisäksi huolehdin kroonisesti sen paikkamakuusta. Se ei ole vieläkään kovin itsevarma vieraiden koirien kanssa ja haluaisin, että sillä olisi varmasti aidosti hyvä ja varma olo muiden seassa. Aidosti R+-henkistä treeniseuraa ei ole ihan helppo kaivaa seuraksi säännölliseen treenaamiseen (note to self: yritä edes). Oon niin nirso nykyään, etten jaksa mitään johtajuusribulia edes kentän laidalla.


Laika tuskin lähtee enää edes alokkaaseen, ellei kynsissä tapahdu ihmeparanemista. En antaisi sitä itselleni anteeksi, jos se raapaisi huonoimmat kyntessä jossain yhdentekevässä koeluoksetulossa. 

PS. Masi-rakas se ehti täyttää jo seitsemän vuotta maaliskuun puolessa välissä. Mihin tämä aika mahtaa rientää? Muistan hyvin sen terävähampaisen, pippurisen piraijan, joka murisi ukkoselle takaisin, söi patjaan kaksi itseään isompaa kuoppaa ja pissasi naapurin katolle!

6 ≠ 12 eli pieni tarina Vinskin kepeistä

Koulutin Laikalle kepit aikanaan 2x2-metodilla. Se oppi esteet nopeasti ja on ollut aina oikeastaan aivan todella hyvä pujottelija. Sen voi jättää pujottelemaan ja edetä kauas ja se virkamiesmäisellä varmuudella pujottelee loppuun kuin viitapiru. Se hakee ensimmäisen välin kaukaa ja mistä kulmasta tahansa.

Koulutustapa sopi meille: se ei perustu houkuttelemiseen (kädellä tai etupalkalla), vahvistetiheys on alussa korkea ja varsin kahdella portilla (neljällä kepillä) voi treenata missä vain, koska irtokeppien hankkiminen on edullista ja kantaminen helppoa. Treenikynnys on siis matala, joten mahdollisuus tuloksen syntymiselle on korkea.

Oli aika selvää, että Vinskin kanssa ensisijainen valinta olisi 2x2-metodi.

Pääsimme taannoin kuuteen keppiin varsin pienellä treenimäärällä. Treenit itse jakautuvat ajallisesti aika pitkälle jaksolle kiitos kaikenlaisten taloudellisten ja ohjaajan terveydellisten esteiden takia. Pari viikkoa sitten olimme siinä pisteessä, että Vinski osasi pujotella kuusi suoraa keppiä. Tarkoitus oli treenata seuraavat kaksi treenikertaa avo- ja umpikulmia ja hieman keppien jälkeistä elämää. Ehdin yleistää jo opittua kuutta keppiä erinäköisiin keppisetteihin. Sitä seuraavissa treeneissä oli tarkoitus yhdistää kaksi kuuden kepin settiä lopulliseksi kahdeksitoista ja jatkaa siitä eteenpäin suunnitelman mukaan.

Sain epäonnisen flunssan. Kun pääsin varovaisesti treenaamaan toukokuussa aloitettuihin ohjattuihin treeneihin, pyysin saada treenata keinua ja keppejä yksittäisinä esteinä radan juoksemisen sijaan, etten yskisi sisäelimiäni hallin lattialle. Treenikentän keppejä ei saanutkaan kahtia. Tusasimme hetken heikosti sellaisella sinnepäinkuuden kepin treenillä, jonka sai irrottamalla keskeltä pujottelua keppiparin irti. Sitten ohjaaja ehdotti kaikkien kahdentoista treenaamista.

Tässä vaiheessa olin valinnan edessä. Tunnetasolta kuulin karjaisun: et ole mikään pullasorsa! Poistu mukavuusalueeltasi! Tänne on tultu treenaamaan eikä vänisemään! Se vähän viisaampi pala aivoja sanoi: sinun suunnitelmasi on aidosti hyvä, noudata sitä ja vaihda keinutreeniin.

Tätä tekstiä ei olisi, jos olisin kuunnellut viisasta mieltäni. Sanoin ääneen: no, se ei olis miun ensimmäinen valinta, mutta... Oon avoin ehdotuksille. Kokeillaan!

Toistoja oli ehkä neljä tai viisi. Hävettäisi, jos niitä olisi enemmän, joten toivon, etten valehtele. Vinski yritti. Ja yritti. Tuli kesken pois. Rytmi sekosi. Yhden 12 kepin toiston se taisteli loppuun tuurilla ja sai palkan. Treeni jätettiin siihen - siihen klassiseen hyvään toistoon ja hyvään mielikuvaan hommasta.

(Hyvä mieli treenistä ei muuten pelastu viimeisestä onnistuneesta viimeisestä toistosta, jos edeltävät ovat kuraa.)

Keinutreeni meni oikein hyvin. Kotiin kävellessäni höhöttelin mielessäni, että aikamoinen agility-sankari. Olikin. Omistajansa ei niinkään.

Päätin palata takaisin omaan suunnitelmaani seuraavissa treeneissä. Kävi ilmi, että kuuden kepin suoritus oli hajonnut lähes täysin palasiin. Yritin kuutta suoraa keppiä jälleen ihan liian monta toistoa, tällä kertaa sentään kriteeriä laskien. Viimeiset toistot Vinski juoksi kolmen portin muodostaman kujan läpi etupalkalle. Pidin reilun viikon tauon ja ajattelin optimistina, että tästä noustaan. Sitä nousemista en epäile vieläkään.

Tauko, kiitos!

Sen viikon ajattelutauon jälkeen palasimme kivituhkapölyn keskelle ottamaan esteestä mittaa. Ensimmäinen toisto ei onnistunut, Vinski liikkui normaalia hitaammin ja tuli ennenaikaisesti kepeiltä pois. Seuraava onnistui ja se sai ruhtinaallisen palkan. Kolmas meni pieleen. Neljäs onnistui. Viides onnistui, mutta Vinski lähti palkka suussa kohti taukopaikkaa.

Kiitin sitä mielessäni ja ääneen. Se halusi tauolle ja ilmaisi sen. Se arvostaa tauon rentoutta ja turvallisuutta niin paljon, että se halusi oma-aloitteisesti breikin tilanteessa, jonka se koki riittävän epämiellyttäväksi. Epämukavuus tuskin nousi pelkästä tehtävästä, vaan siihen sekoittui luultavasti kuumuutta, väsymystä ja muuta, joka yhdessä vaikutti näin. Mutta juuri tällaisten olosuhteiden alla heikot käytökset hajoavat.

Annoin Vinskin mennä taukopaikalle, menin perässä ja kävelytin sen ulos kentältä. Se kävi makaamassa vesilammikossa, kusi puskaan ja ravautin sitä, kunnes sen kieli oli piiloutunut takaisin suuhun. Palasin hetken hengittelyn jälkeen keppien pariin, palkkasin kaksi onnistunutta (ja setin ainoaa) toistoa ruhtinaallisesti ja lähdimme lenkin kautta kotiin.

Vinski luovuttaa kesken uuden oppimisen aivan äärimmäisen harvoin. Koulutan nykyisin enemmän suunnitellen kuin ilman ja sillä on ollut treenien sujuvuuden kannalta erittäin iso, myönteinen vaikutus. Kenties siksi(kin) Vinskin mielessä yrittäminen vaikka sitten vähän väsyneenä ja sekavilla kriteereillä on yleensä paljon palkitsevampaa kuin mikään muu. Tauolle se on oma-aloitteisesti halunnut kesken treenien tätä ennen ehkä kerran tai kaksi, useammin se jäisi kentälle.

Epäselvä treeni voi olla yhtä epämiellyttävää kuin ehta rankaisujen käyttö. Pitikin todistaa se käytännössä. Onneksi kriteereissä voi palata aina taaksepäin ja luotto omaan osaamiseen ja koiran korvienväliin on kova, vaikka se kokikin omanlaisensa kolauksen. Seuraava askel on palata hiljalleen kaventuvaan kuuden kepin kujaan (ideana vahvistaa kaikin puolin varmaa etenemistä) ja treenata sillä samalla ne sisäänmenot kuntoon. Sitten jatketaan sillä alkuperäisellä suunnitelmalla. Jos epävarmuus etenemisessä istuu tiukasti, otan kujakepit avuksi.

Mitä opin? (Ja miksi kirjoitin tekstin.)

1. 
Agilityssä on ihan yhtä tärkeää, kuin missä tahansa muussa lajissa, ottaa vastuu koiransa oppimisesta. Agilityssä on ihan yhtä tärkeää tietää mitä haluaa. Plussaa, jos tietää miten lopputulokseen voi päästä, mutta armoa meille kaikille: me olemme maan päällä oppimassa, kuka missäkin vaiheessa. On tärkeää visualisoida, millainen hyvä estesuoritus on nimenomaan oman koiran kohdalla. Mielikuva on hyödytön jonkun toisen päässä, sillä meistä jokaisella on omamme ja kriteerit rakennetaan sen mielikuvan perusteella.

Agility on koulutusohjaaja- ja ryhmäkeskeinen laji. Vallitseva treenikulttuuri nojaa toisinaan hyvin voimakkaasti ohjatussa ryhmässä treenaamiseen. Toisinaan tästä syntyy kalteva pinta ja vastuu koiran oppimisesta lipuu tiedostamatta enemmän ryhmän kouluttajalle kuin koiran ohjaajalle ja sen pääsääntöiselle kouluttajalle.

Toisin kuin esimerkiksi tokossa, agilityssä edistyminen voi olla joskus kiinni ulkoisista, osaavista silmäpareista. Hyvä kouluttaja on kullanarvoinen, apua saa ja pitää pyytää. Mutta vastapainoksi on tärkeää tietää, miksi mitäkin harjoitusta tehdään ja miten se auttaa kohti toivottua lopputulosta. Toisinaan aidosti hyväkään kouluttaja, kuten meidän tämänhetkinen kouluttajamme, ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Se on ihan okei. Mutta siinä kohtaa on ihan yhtä okei pitää oma päänsä, koska joskus se on paras mahdollinen vaihtoehto.

2.
Hyvin suunnitellussa ja hyvin toteutetussa koulutuksessa ei ole ennen lopullista käytöstä niitä kuuluisia mukavuusalueita. Pelin säännöt nimittäin muuttuvat aina kriteerin noustessa ja vahvisteen saadakseen koiran pitää tehdä enemmän, kauemmin, kauempana, nopeammin jne. Se ei tietysti tarkoita, ettei tehtävä voisi olla haastava tai itse kouluttaminen mälsää.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että altaan syvään päähän ei kannata hypätä pää edellä, jos osaa vasta käsipohjaa. Ei, vaikka haluaisikin. Halu voi olla aito, mutta joskus kannattaa kunnioittaa omaa viisauttaan. Mukavuusalueelta poistumisen ei tarvitse tarkoittaa (ainakaan joka kerran) ylivaikeita treenejä, joista on todennäköisempää selvitä kielteisin seurauksin kuin myönteisin.

(Postauksen Laika-kuvat: Jenny Yliollitervo.)

Masi Lihis ja me muut

Laika kävi eilen mätsärikehässä, kun oltiin paikalla häiriötreenaamassa ja pieniin aikuisin oli ilmoitettu tosi vähän koiria. Yllätys yllätys, sijoituimme sinisten toisiksi. Ei sentään ihan viimeisiksi. Tuomarin mielestä Laikalla oli ihana karva ja liikaa ihraa, molemmista olen samaa mieltä. Tuomari oli villakoiria arvostelevaksi ulkomuototuomariksi positiivinen yllätys, kun ei nauranut kaljua läskiä ulos kehästä. Laika tosin on sijoittunut ennenkin kaljuna tuomarilla. Nyt saa taas nää hommat jäädä, ei siellä kehässä ollut taaskaan niin hauskaa. Mutta tulipahan käytyä. Ajelin koirat tosiaan jo toistamiseen tänä kesänä ja nyt on taas hyvä. Ensi kerralla sitten heinäkuun lopulla, ellei tule hiki jo aiemmin. Vinskillä on tosi tuuhkea karvarotsi...

 Sitten, I did a oops: ilmoitin Laikan tokokeeseen. Syteen taikka saveen, ajattelin. Oli tilaa, miksei. Homma on sen verran paketissa, että ykköseen on realistiset mahdollisuudet ja paikkamakuukin toimii. Nyt, kun pentuprojekti meni hyllylle, tässä joutaa treenaamaan vaikka ja miten hyvin tänäkin vuonna. Katsotaan, mitä kokeesta tulee, menen aika rennoin mielin sinne. Tiedetäänpähän sen jälkeen mitä treenata, jos ei onnistu. Huomaan itsestäni, että koeura pitää saada breikattua, että on edes joku tatsi asiaan. Ja heh, sunnuntaina se menee rally-kisoihin.

Laika on nyt treenannut ihan asiallisen määrän tokoa. Entiset murheenkryynit sujuvat soppelisti. Ketjutin tänä aamuna Ojangossa niitä tuoreempia valmiita liikkeitä (kaukot, jäävä maahanmeno ja vanha tuttu hyppy) ja ne toimivat tosi hyvin. Seuruun juoksuosuuksia pitäisi tehotreenata palkan suunnalla, koska Masilla on edelleen kiusalliset jouset jaloissa. Niillä jousilla se on mun naamalla, jos en tee asialle mitään. Olen opiskellut täyskäännösten kävelyä, koska sain siihen hyvän videolinkin. Ongelma on lähinnä vasempaan käännöksissä, kun kierrän liikaa, ettei dogi liiskaannu. Laika on petrannut pyllyn käyttöä ja hyvässä vireessä tuollainen vasempaan käännös on sujuva.

Paikkiksia olemme treenanneet ihan turbolla nyt, lähes joka päivä eri häiriön kanssa. Tänään Laika lojui minuutin superrentona kamujen keskellä, kun kentällä haukuttiin ja yli lensi helikopteri. Se ei bongaile juuri mitään ilmoiteltavaa, vaan pitää rentona kontaktia. Katson sitten mahdollisen aloykkösen jälkeen, miltä kokeenomainen paikkaistuminen näyttää ja onko hyvä mielentila läsnä sielläkin. Paikkikseenkin pitää muistaa viritellä se otus enkä saa pelätä sitä, että se alkaa kiehua, vaan Laikan voi herättää ja laittaa suorittamaan. Jos sitä ei virittele, se näkyy todennäköisesti hitaana maahanmenona tms. jos se ehtii miettiä jotain muuta (ja Masit ovat kerkiöitä eliöitä).

Vinski on treenannut enimmäkseen agilityä ja haistellut vähän eukalyptustakin. Hajua pitäisi muistaa kantaa mukana hyviä paikkoja varten, mutta aina se tuppaa unohtumaan. Hyvät luustotulokset ryydittivät agin treeni-intoa ja aloitin keppitreenit. Se on yksittäisistä esteistä ehkä hauskin koulutettava, ainakin 2x2-metodilla! Treenit ovat vaihtelevia, koirilla on vauhtia ja lelulla sheippaaminen on jotenkin tosi kivaa. Oivalluksia on hauska seurata.

  
Aloitimme 18.5. iltana keppien treenaamisen. Ensimmäisen toistosarjan vedin nopeasti nameilla, jotta Vinskille syntyi konekivääritahdilla syötettynä kuva siitä, mistä kipittää läpi. Siirryimme seuraavassa sarjassa tennispallopalkkaan ja aloin jo muunnella lähetyskulmaa tässä ja seuraavassa sarjassa. Viimeisessä sarjassa lisäsin toisen portin. Kokonaisuudessaan muutama lyhyt takeltelu molemmilta, mutta muuten treeni sujui erinomaisesti. Vinski on tietysti koko elämänsä oppinut havainnoimaan ympäristöään ja omaa tekemistään, joten tämä oli vain uusi muunnos tutusta tehtävästä.

Vinski on sen jälkeen treenannut keppejä kahdesti useamman sarjan. Lapsuksia on tullut tosi vähän ja portteja ei tarvitse nitkuttaa vinompaan mitään millimetrimatkoja. Pääsimme tänään yläkuvan tilanteeseen ja tarkoitus on treenata ensi kerralla lisää etäisyyttä ja umpikulmia. 

Keppien lisäksi olemme jatkaneet juoksukontaktitreenejä eli mattokohteen opettamista. Se sujuu, joskin vähäisestä treenimäärästä johtuen vauhti on vasta lisääntymään päin. Vinski on zuumaillut myös erilaisia hyppyesteitä, joista tutuin on rengas ja uudempia pituus ja muuri. Koulutin Laikalle renkaan alkeet ihan irtorenkaalla, mutta koska alkukeväästä Ojangon ulkokentällä oli pelkkä tavisrengas, aloitin saman tien sillä ja apupalkkaajalla. Sain tänään aikaiseksi lähinnä omalla kriteerihutiloinnilla ja koiran apupalkkaajan sijaintiin fakkiintumisella (tämä muistiona itselle!) kaksi tai kolme vääränlaista rengassuoritusta. Nyt niitä on yhteensä ehkä kuusi, oikeita ties miten paljon enemmän. Pituudella on nyt kaksi palikkaa ja muuri on ollut minimuuri.

Vinski on ihana agility-elukka. Se juoksee kovaa ja tarjoilee asioita ja tuulettaa kieltä ja hampaita, kun onnistuu. Tekee kovasti hommia eikä sillä keitä yli. Kehänlaitaodottelu on hetkittäin vaikeaa, koska olen kiirehtinyt omien koirien treenien yhdistämistä, mutta elän olosuhteiden kanssa.

Ööhhh...

Käytiin eilen Kotkassa ilta-agility-kisoissa. Voitettiin ensimmäinen rata. Se oli vielä ihan normaalia. Toisen radan voittamisen jälkeen tuntui siedettävän epäuskoiselta. Mutta sitten, kun voitimme vielä kolmannenkin ja nousimme siis kisojen aikana kolmosiin, en tiennyt, miten päin olla.

19.4.2016, Kotka, tuomari Anne Savioja

C-hyppyrata, -6,28, sij. 1/5, LUVA
B-agirata, -6,52, sij. 1/5, LUVA
A-agirata, -10,34, sij. 1/5, SERT, siirto kolmosiin!

Pääsiäiskohellus

Jennyn kuva

Pääsiäinen oli tänäkin vuonna varsinainen reissurupeama. Ajoimme Vantaalta Lappeenrantaan ja teimme sieltä päiväretkiä yhteen jos toiseen paikkaan. Ajokilometrejä kertyi urhealle kuskille tuhatkunta. Vaikka en mitenkään kaipaa takaisin Lappeenrantaan asumaan, Savo-Karjalan maisemat ovat ihania, vesistöjä ja loputonta, hiljaista sekametsää.

Juostiin Laikan kanssa pari agility-starttia pitkäperjantaina Imatralla. Päätin osallistua, kun lähdettiin muutenkin reissuun ja lisäksi kisat järjestettiin Aviasport Areenalla eli samassa paikassa kuin pääsiäisen KV-näyttely. Odotin siis hieman tavallisuudesta poikkeavia puitteita. Hieno hallihan se oli ja oli hauska kisata, kun oli hirveästi tilaa! Laikan mielestä paikassa ei ollut juuri mitään kummallista kuplahallin kolisevia ovia lukuun ottamatta. Niitä se säpsyi pari kertaa, mutta oli kuitenkin hallissa ja sen ulkopuolella oma itsensä.

Oltiin hivenen myöhässä ja kisat etuajassa ja mulla oli alkuun ihan hirveä kiireen tuntu. Eka rata kuitenkin syöpyi aivoihin ja sain psyykattua itseni elämään siihen hetkeen. Laika oli niin vaivaton ja ihana oma itsensä. Siihen luottaminen onnistui enkä tehnyt mitään omituisia vastakäsihaltuunottoja tai hidastellut sen kummemmin, jos nyt ei lasketa sitä, että olen perusvauhdiltani aika lörpsä. Radat tuntuivat tosi sujuvilta ja alkuhämmennyksestä toivuttuani leijuin pari metriä maan päällä. Ihan vaan siksi, että se oli niin siistiä. Laika on siisti. Agility on siistiä. ♡

Tuloksilla emme juhlineet, mutta nollat olivat kyllä lähellä. Ensimmäiseltä radalta nappasimme höperön kiellon A:lta, kun kiihdytin putkella ilmeisesti liikaa edelle ja Laika säntäsi luokseni ja ylitti A:n linjan. Oppitunti ohjaajalle! Vähän vastaavan kohdan ohjasin seuraavalla radalla paljon toimivammin. Tästä fibasta (jonka korjaamiseen kului sekunteja!) huolimatta etenemä oli 4,67 m/s ja sijoituimme toiseksi voittajakoirakon saatua nopsan nollan. Laika harmillisesti myös liukastui kesken keppien, mutta piti urheasti rytmin loppuun asti. Muuten pohja oli ihan okei. Laika on joskus lipsunut myös Ojangon keinonurmella ja on varmaan parhaimmillaan kivituhkalla. Voi hikivarvas.

Tokalta radalta juoksimme sujuvan hyllyn, kun Laika otti keppien jälkeen ylimääräisen hypyn. Keinulta se pinkoi maltillisen lentokeinun. En uusinut estettä ja jatkettiin loppuun. Huhtikuulle ei ole kisoja katsottu ja yritän käyttää sen ajan ja rahan treenaamiseen. Listalla on ainakin hyppytekniikkaa, keinukuuri ja estefokusta. Videolta varmasti paistaa Laikan tuurikontaktien epäluotettavuus ja juoksariprojektin aloitan, jahka maa sulaa ja kuivuu. Se ei siirry ratatreeniin kovinkaan nopeasti, joten siihen asti yritetään elää tosiasioiden kanssa...

hyl ja 5

Kävimme juoksemassa Ojangossa kaksi agility-starttia eli korkkasimme kakkosluokan. Huisin siistiä! Tuomari Minna Räsänen oli piirtänyt ihan mainion virtaavat, mutta tekemistä vaativat radat, jopa kovin meidän näköiset. Tuloksilla ei sinänsä juhlittu, mutta taas kerran fiilis oli katossa. Ensimmäisen radan hylly tuli, kun Laika itselleen epätyypillisesti karkasi kepeiltä liian aikaisin enkä huomannut korjata sitä. Muuten rata oli nolla. Hyppärillä sähläsin yhdellä putkella rytmin ruttuun ja Laika ei tiennyt oikein, mihin päähän ja mitä estettä. Tältä radalta nappasimme kuitenkin kolmossijan ja Vinskille taas uuden lelun.

Biisi tihkuu seksiä, varokaa.

Videolta katsottuna tunnun näkevän pelkkiä mokia, kuten turhia vastakäsiä, yksijalkaisen nauriin lailla juoksevan ohjaajan ja koiran, joka kaarrattaa yhtenä hetkenä ja kimpoilee kummasti toisena. Kai nyt, kun kartturi on epälooginen tuon tuostakin. Radoilla itsellään tuntui kuitenkin hyvältä ja pitää vain hyväksyä, että opintie on pitkä ja sellaista se on. Keskieurooppalaiseen agility-filosofiaan törmänneenä ja Laikan perustaitojen kanssa tuuliajolla olleena haluaisin ainakin väliaikaisesti siirtyä sen kanssa räkäiseen ja estehakuiseen suuntaan riippumatta esim. millisekunnin pidemmistä kaarroksista. Välivaiheena. Koska joustavan koiran käytöstä voi hioa.

Päivästä jäi kuitenkin hyvä olo. Oli hauskaa, kun radoissa oli tekemistä ja miettimistä. Ei sillä, että ykkösluokan radoissa ei olisi, kun koira ei etene kuin tykinkuula. Mutta tämänpäiväiset tuntuivat siltä, mitä olemme treenanneet tosi paljon. Noin pienillä stipluilla olemme ihan kakkosluokkakelpoisia, vaikka joku mörkö toista kuiskikin. Seuraavat koitokset mitellään pääsiäisenä.

Viljami kävi tänään moikkaamassa belgejä. Voi Viljon iloa, Viljo sopi belgien sekaan edelleen hyvin. Vinski juoksi tooooooozi kovaa.

EKALUOKKALAINEN KÄVELEE KUIN NAINEN

Kai tekin huusitte MEGAPAHOJA pahissolvauksia vuotta nuoremmille alakouluikäisinä? Tai siis, ööh, olisitte huutaneet, jos olisitte uskaltaneet, höm. Jos olisin edelleen seitsemän (kuka sanoo, etten henkisesti olekin), huutelisin nyt. Noustiin tänään kakkosiin koirahyppelyssä. Toka LUVA kakkossijoineen irtosi maanantaina HAUn iltakisoista kuumottavalta radalta aikamoisen henkisen keräämisen jälkeen. Ensimmäinen rata oli nimittäin ruma hylly. Tänäänkin oli, mutta mitäs pienistä. Hiotaan vakautta kuntoon myöhemmin. Pääasia, että Laika örisi ennen joka rataa oikeassa paikassa, oli myös rennosti oikeassa paikassa ja piti ilonkähinää sopivissa väleissä. Ja kieri lumessa ratojen jälkeen.

Laika voitti mulle valkosuklaanmakuisen proteiinipatukan. Se oli mun ystävänpäiväsuklaa. Tuli puhetta kisojen luppoajalla koirien sosiaalisesta olemuksesta. Laikalle riittää hyvin co-existing-tyyppinen hengailu. Se ei juuri mielistele ketään. Se toisinaan saa ilohepuleita, joita se jakaa, mutta se on niitä koiria, jotka pärjäisivät varmasti ihan hyvin yksinään omasta mielestään. Mutta onneksi on Masilla sentään joustoa ja Masi asuu meiän kaa eikä kärsi enimmäkseen. <3

Mulla tekis hirveästi mieli johonkin hyvään ulkopuoliseen koulutukseen tai viikonloppuleirille. Kävin tällä viikolla johdantotyyppisellä kanakurssilla ja koulutin seuraavana päivänä vähän kissoja. Näin sivuhuomautuksena.

On aistittavissa, että näin epäsäännöllisen bloggaamisen myötä olen unohtanut postausten punaisen langan merkityksen.

Vinski on nyt majaillut meillä tasan vuoden ja noin hyvä siitä on tullut. Painokin oli taas noussut, kohta hätyytellään yhtätoista ja puolta. Ostin sille tänään Sonarcilta vetovaljaat. Vinski vaikuttaa siltä, että sen sisällä on husky, joten kokeillaan, josko saisin tekohengitettyä canicross-taimen sisälläni ja juostua oikeasti. Lumikeleillä pelottelin läheisiäni sillä, että olisin ostanut minarit ja köyttänyt itseni em. eläimeen ja katsonut, miten pitkälle päästäisiin. Mutta sitten, kun alkoi olla puhe kilometreistä ja moottoriteistä ja hammassuojista, niin päätin odottaa sulaa maata. Koska Viljamit ei pysähtele, ellei sitten kakalle ja voin kertoa, ettei ihan aina silloinkaan.

Kuukaudessa (niinku päivälleen edellisestä kirjoituksesta) on ehtinyt tapahtua ja olla tapahtumatta kaikenlaista kirjoituksenarvoista. Vinski söi myyrän. Laika kierii lenkillä ja kähisee. Ollaan treenattu esim. noseworkia ja tokoa ja videoitu ja hävitetty ja löydetty niitä videoita, mutta mitään en ole jaksanut pukea luettavaksi. Ärsyttävää, kun haluaisi. Mihin katoavat resurssit. Kävin tammikuun aikana Leena Inkilän, Jirka Vierimaan ja Tiltu Antikaisen luennoilla ja koulun puolesta vielä muutamalla muulla. Noista kolmesta kaksi ensin mainittua olivat oikein huippuja.

Resursseista puheen ollen annoin kyytiä Vinskin näyttelytukalle. Tajusin, ettei oikeasti ehkä niin paljon kiinnosta, että juuri tässä elämässä sipsuttelisin sitä karvamäärää. Vinski näyttää nyt pimeältä pulloharjalta.

Vinski on tehnyt mun kaa koulujutskii. Opetin sille yksinkertaisena käytöksenä pään lepuuttamisen ja kuvissa se yleistää opittua taitoa. Aloitimme pehmokoripallolta ja viimeksi se on nojaillut bussipysäkillä olleeseen metallikaiteeseen. Musta on ihanaa, että Vinskin häntä heiluu kuvissa.

Musta on muuten myös tosi ihanaa, että olin tänään lenkillä Jennyn kanssa ja törmäsimme kahteen ohitustreenaajaan, jotka treenasivat ruokapalkalla. Tai ylipäätään palkalla. Tuli niin iloinen olo. Namitäti for lyfe, heittaajat heittaa ja skeittaajat skeittaa.

Vähän edelliseen liittyen musta tuntuu, että haluaisin seuraavaksi kirjoittaa omasta koirahistoriastani. Toivottavasti sitä ei tarvitse odottaa ihan maaliskuulle.

Hurttahuoneen agility-haaste

1. Kuulutko johonkin agilityseuraan? Mihin?

Kuulun tällä hetkellä Itä-Helsingin Agilityharrastajiin (lisenssiseurani) sekä Hakunilan seudun koiraharrastajiin.

2. Kauan olet harrastanut agilityä?

Loltsin kanssa aloitimme lajin LAU:n riveissä Lappeenrannassa muistaakseni kesällä 2007, mutta harrastus ei ole ollut yhtämittaista, vaan olen pitänyt vuosien taukoa. Uusi aikakausi alkoi Laikan kanssa vuonna 2012 ja sen jälkeen harrastus on ollut about viikoittaista.

3. Onko agilityä harrastava koirasi luustokuvattu? Millä tuloksilla?

Loltsia aikanaan ei, mitä nyt polvet siltä kopeloitiin aikanaan nolliksi. Laikalta on kuvattu kyynärät, olat, selkä (epävirallisesti), lonkat ja kopeloitu polvet. Kaikki muut priimaa, toinen lonkka on C.

En enää harrastaisi ainakaan aktiivisesti ja kisatavoitteellisesti luustokuvaamattoman koiran kanssa. Vinskikin tullaan siis kuvaamaan jo agilityn vuoksi. En usko, että agility yksin rikkoisi täysin lähtökohtaisesti risaa koiraa, mutta tämänhetkisen tiedon perusteella ajattelen, että jos voin siirtää vaikkapa nuorena oireettoman D-lonkkaisen kipuja lopettamalla agilityn tms. teen sen mielelläni. Agilityn kohdalla pitää tosin muistaa, että pelkkä tieto luuston ja nivelten tilanteesta ei riitä, vaan meidän pitäisi pohtia myös sitä, millaisella rakenteella harrastuskaveriamme on paiskattu ja sopiiko se ollenkaan lajiin.

4. Mikä on parasta agilityssä?

Flow-tila ja veitsen terällä kulkeminen ja nimenomaan yhdessä koiran kanssa. Uuden opettelu ja kouluttaminen on myös koukuttavaa. Tykkään myös kouluttaa muita ihmisiä.

5. Mikä on huonoin puoli agilityn harrastamisessa?

Hyvinvointiongelmat ja satunnaiset paskat kouluttajat. Hyvinvointiongelmiin liitän turvallisuuspuutteet ohjaajien tieto-taidoissa esim. koiran huollon ja ruokinnan suhteen, suhteettomat treeni- ja kisamäärät, huonot pohjat ja tavalla tai toisella vaaralliset esteet. Paska kouluttaja on mun kirjoissa sellainen, joka ei tunne oppimispsykologiaa eikä osaa hyödyntää sitä, rakentaa tehottomia ja jopa vaarallisia treenejä, ei kuuntele koulutettaviaan ja on kaiken lisäksi vielä jollain lailla huono ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

6. Miksi aloitit agilityn ja mitä kautta tutustuit lajiin?

Aloitin agilityn aikanaan varmaan siksi, että se näytti kivalta ja vauhdikkaalta ja sitä mainostettiin ultimaattisena koira-ohjaaja-suhdelajina. Se vetosi teini-Tiinaan. En muista, mitä kautta tutustuin siihen ensimmäistä kertaa, muistan nimittäin vain, että olen aina halunnut harrastaa sitä. 

Agility on ollut minulle aina omanlaisensa hyvän olon laji. Vauhtia, värikkäitä esteitä, iloisia koiria.

7. Mitä ohjauskuviota suosit eniten puolenvaihdoissa? Valssi, takaaleikkaus vaiko joku ihan muu?

Riippuu paikasta. Valssailu on kivaa, mutta takaaleikkauksille on meidän tiimissä käyttöä, mutta koen ne vaikeiksi.

8. Mikä asia/este oli vaikein opettaa koirallesi agilityyn liittyen?

Esteopetus ei ole minusta erityisen vaikeaa. Toki siinä on omat haasteensa, varsinkin este-erottelu ja este- ja ohjaajafokuksen tasapainon löytäminen. Pysäytyskontaktit ovat kyllä kohtalaisen työläät, ainakin, jos sössii pohjat eikä jaksa sitten edes korjata omia virheitään. Pöytä on vähän tyhmä, mutta jos sitä treenaisi useammin kuin kerran dynastiassa, sekin voisi olla suoritettavissa. Näköjään minulla on henkinen este kohdassa "koira pysähtyy kesken radan."

9. Oletko kilpaillut agilityssä? Mikä on koirasi taso ja kokoluokka?

Joo. Mediykkösissä mennään ja toivottavasti suunta käy ylöspäin. 

10. Onko sinulla kotipihallasi agilityesteitä? Mitä? Mistä olet ne hankkinut?

Onks mulla piha? Meillä on 2x2-treeniä varten kasa aurauskeppejä irtokeppeinä ja ostin ne Tokmannilta joskus. Pihan virkaa on toimittanut ties mikä puistonurtsi. Porukoiden pihalla oli joskus itse rakennettu rengas ja pari miniminihyppyä.

11. Kuinka usein treenaat lajia?

Kerran viikossa yleensä, ihan maksimissaan kaksi. Anaerobinen laji vaatii lepopäivänsä.

12. Treenaatko kesä ja talvet?

Joo ja en. Aiemmin joo, mutta nyt olen siirtymässä selkeämpiin treeni-, kisa- ja lepokausiin koiralähtöisyyden nimissä. Käytännössä näyttää siltä, että liidoton lepokausi sijoittuu talveen ja on vähintään kahden kuukauden mittainen.

13. Kuinka lämmittelet koirasi agilityä varten?

Venyttelen edellisenä iltana ja ennen treenejä kävellään yleensä (olosuhteiden pakosta bussipysäkiltä) 20-25 min. Käyn koiran läpi ennen treeniä (sen pitäisi olla toimiva ja symmetrinen joka paikasta) ja se riekkuu vähän lelun perässä.

14. Käytätkö koirallasi palautusjuomia? Entä lihaksia lämmittäviä takkeja ja mantteleita?

Joo, sotken juomat itse. Joo, Laikalla on BOT. Ja Vinski saa varmaan lainata sitä. 

15. Seuraatko agilityn arvokisoja ja muuta agilitymaailmassa tapahtuvaa?

Seuraan. Oon hirvee stalkkeri. Mutta nykyisin kouluttamisskenen seuraaminen vie leijonanosan kaikesta metaharrasteluajasta ja fiilistelen mieluummin sitä. Arvokisat katson yleensä puolella silmällä ja parhaat palat tarkemmin. SM-kisoja olen ollut paikan päällä katsomassakin.

16. Harrastatko koirasi kanssa muuta lajia, kuin agilityä?

Tokoa, noseworkia, fribaa ja satunnaisesti vähän kaikkea muutakin. Nyt pakenen talvitodellisuutta koiratanssin pariin. En ole yhden lajin ihminen, vaikka agility onkin tosi ihanaa.

17. Onko koirallasi hyvä hyppytekniikka?

On. Nyt olisi fiksattavaa 40-45 cm hyppyjen korkeudenarvioinnissa, mutta noin muuten Laika on saanut esim. Vapulta lähinnä pelkkää kiitosta. Hetkittäin kesän ja syksyn aikana sen hyppykaarissa on ollut sanomista.

Vinski näyttäisi olevan vielä tehokkaampi hyppääjä luonnostaan, mutta se ei ole treenannut hyppytekniikkaa. Sen stiplut ovat tosin vielä aika hurjan näköisiä ja etäisyyden arviointi ei ole ihan sen vahvin laji.

18. Tiputteleeko koirasi rimoja agilityradalla?

Ei. Laika on tainnut kolauttaa rimoja ehkä 4-5 kertaa uransa aikana ja joka kerran sille on löytynyt hyvä syy (väsymys, ohjauksen ajoitus, ehkä edelliseen liittyen koiran laukkojen arviointivirhe).

19. Pidätkö itseäsi hyvänä agilityohjaajana?

HAHAHAAHAHAHAHahhahahahaa tssssts sanotaanko, että minussa on vahvuuksia ja heikkouksia ja tilanteesta riippuen olen kohtalainen tai aivan paska. Mutta olen kehityskelpoinen ja aika sitkeä, vaikka sopisin agility-kentällä parhaiten ehkä putkenpainoksi.

20. Oletko kokeillut ohjata muiden koiria agilityssä, kuin omiasi?

Olen. Se on hauskaa. Joku maksikoira lainaeläimeksi olisi hauska.

-10,74

Juostiin tänään Lassin kaa Purinalla meille eka LUVA. Juostiin nollavoittokin siinä myös.

Se oli tärkeää, koska...

...Lassista oli kiva juosta kovaa ja oli siistii jee.

...minua ei ahdistanut, päinvastoin. Jännitys oli hyvänlaatuista ja teki rennosta mielestä sopivan kirpeän.

...on tosi vaikea väittää, ettei me pystyttäisi tai osattaisi. Kyllä me pystytään ja osataan. Nyt vaan hyväksytään se ja tehdään lisää duunia, koska siitä me tykätään. 

...sain vahvistusta sille positiiviselle kehitykselle, mitä viime aikoina on tapahtunut. Hyviä, tietoisia päätöksiä, paljon henkistä työtä. Tänään oli kaunis päivä ja helppo hengittää. 

Kuvat: Liisa Keskitalo 

don't let the bats bite

Hyvää yötä! Tulimme juuri sisään, koirat söivät päivän aterian ja menivät nukkumaan. Me olimme treenaamassa.

Kirjoitin summer bucketlistin luonnokseen, että treenaa yöllä. Treenasin, jäin koukkuun. Kesäyö on tuoksuva, valoisa ja lämmin (muttei kuuma!), pellot toisinaan hentoisessa udussa ja ilmassa on lepakoita. Tänä yönä niitä läpytteli meidän kanssamme myös kentän yllä. Huvittelin ajatuksella, että ne ehkä kuulivat vinkulelut ja tulivat katsomaan keltaisia kavereitaan. Lepakoita olisi varmaan hauska kouluttaa. Opettaisin useamman menemään reppuun ja pölähtämään sieltä ulos, kun sen avaisi. Tai maastoutumaan edellä kävelevän jumittajan tukkaan. Älkää antako haltuuni lentäviä pieneläimiä.

Laika ei ole lepakko (se on isompi ja lentää vakaammin), mutta se on aika hieno aksakoira. Keskellä hiljaista kenttää on helppo hengittää vapautuneesti. Juosta kevyellä askeleella ja tehdä just niinku ite haluu. Koirakin on tehnyt sen mukaisesti, parantanut vaan mennessään.

Olen noudattanut näissä yöjuoksuissa ajatusta "tee koirallesi treeni, joka on sen mielestä hauska." Opin sen Sienen ja Sienen ohjaajan blogista, jonne se päätyi ilmeisesti Kujemieleltä. Yksinkertainen ja iloinen juttu, käytännössä toimiva. Laikan mielestähän hauska treeni on tietysti semmoinen, missä vauhti on kova ja räkä lentää. Ensin ollaankin juostu hiki hatussa joku kentälle lojumaan jätetty vääntöpätkä ja kiihdytelty. Sitten on juostu vähän lisää, mutta pidetty salasanana puomia. Muutama treeni myöhemmin meillä on parempi puomi, joka alkaa jo näyttää kunnolliselta. Vaikka minun tuurillani se toimii tietysti vain pimeässä...

Laikan (puoli?)täti Tuua muuten kirmasi tänä viikonloppuna ohjaajansa kanssa agilityn MM-joukkueeseen. ♡

Nämä ovat ajatuksiani agilitystä tällä hetkellä

Koiraharrastus on välillä ahdistavaa tai ainakin hämmentävää. Maailma on väärällää tietoa, uskomuksia, intoa ja mielipiteitä. Ne pitäisi käydä aina täikammalla läpi, koska koiraurheilun tärkein palikka, koira, on meidän vastuullamme. Olen kirjoittanut tätä tekstiä nyt yli kuukauden päivät ja se on osa vielä pidempää ajatusten kaarta. Siihen kannattaa suhtautua paitsi sydänverellä kirjoitettuna angstipostauksena myös lajikritiikkinä, koska sille on aihetta.

Agility on perseestä. Se oli suora, sydämen kautta aivoihin verenkierron mukana mennyt ajatus. Todellisuudessa en ole noin jyrkkä, mutta välillä kirjoitan mielessäni jäähyväiskirjeitä lajille.

Kun kirjoitan "en jaksa...", tarkoitan, että minun on vaikea hyväksyä tai ymmärtää.

En jaksa loppuun treenattuja koiria. En jaksa sitä, että tunnin mittaisesta ohjatusta vuorosta venytetään treeniaikaa pitkälle toista tuntia, treenataan samassa treenissä yhteensä montakymmentä toistoa eri asioita. Kiihdytyksiä tulee ja tulee ja tulee. En jaksa kiirettä pentujen kanssa. En jaksa koiria, jotka juoksevat reikä päässä, mutta eivät todellisuudessa osaa mitään, koska kukaan ei opettanut. En jaksa sitä, kun koiria treenataan niin, että niiden oppimisikkuna hiipui jo tunti sitten.

En jaksa vanhanaikaisia opetusmetodeja, pakottamista, härskiä ympäristönrajausta, tarpeetonta hihnaa treenikentällä. Monen koira "kestää palautetta", mikä ilmeisesti tarkoittaa sitä, että se on peruskoira, jolle sitä sitten täytyy antaa. (Disclaimer: en ole pyhimys, vain ihminen. Mulla on isot tunteet ja monesti kihisen kiukusta ja ärjäisen sille perssilmällä puskasta tuijottavalle Laikalle, että tännenytsieltäheti. Mutta monesti tämän kritisoiminen aiheuttaa kohinaa ja vastarintaa ihmisissä. Aiheutti mussakin.)

En jaksa sitä tosiasiaa, että jos turvallisuusnäkökulmia miettivään keskusteluun ajaa joku setämies keulimaan ilmeisesti extremeimmällä ajatuksellaan koskaan ja ehdottaa, josko koirat seuraavaksi käärittäisiin kuplamuoviin ja kisattaisiin vaahtokarkkiesteillä. Että ei alenneta niitä estekorkeuksia, kun koirat menee sitten niin kovaa ja pienet bortsut on sitten mediluokassa ja kyllä sitten itkettää. Agility ei ole kaikille koirille sopiva laji, joten sen varjolla voidaan ottaa riski niiden lähtökohtaisesti sopivien hajottamisesta. Kyllä ennen oli paremmin, kun tiedettiin vähemmän ja koirat sai hajottaa miten halusi.

Agility ei toden totta sovikaan kaikille. Laikan etupää on terve ja kuvautin siltä myös olkanivelet, jotka joutuvat agilityssä kovalle rasitukselle. Mutta sen etupää ei ole erityisen hyvin rakentunut, vaan olkavarsi on suora. Onko sekään passeli agility-eläin? Kuinka kovaa toispuoleista hittiä se ottaa tullessaan esim. tiukalla niistolla kääntyen hypyn yli, jolloin se tulee väistämättä toinen etujalka kauan ennen toista edellä maahan? Se on kevyt ja sillä on erinomainen koordinaatio, mutta miten paljon sekään pelastaa?

En jaksa niitä ohjaajia, jotka laittavat koiransa ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen, vaikka takana on monen kauden tauoton putki kisoja ja treenejä. Koiran palautumisessa anaerobisesta suorituksesta menee jopa kaksi vuorokautta, vähimmillään 24 tuntia. Se on fysiologiaa. Sillä ei ole mitään tekemistä motivaation tai koiran menohalujen kanssa. Loltsi oli kerran kaksi tuntia karkuteillä taajaman rajalla, koska se ajoi jänistä ja se olisi voinut kuolla reissulleen. Laika pureskelisi kiviä, jos sen antaisi. Koira ei tiedä parastaan.

Monesti mietin, miten systeemiä voisi parantaa. Voisiko SAGI lainata esimerkiksi greyhound racingin puolelta ajatuksen kilpailukauden rytmittämisestä liittotasolla? Nyt kisoja on ympäri vuoden ja systeemi mahdollistaa sen, että osa koirista ei lepää lainkaan. Koiran kroppa ei muuten erota, onko kyseessä kisa vai treeni, kiihdytys ajaa lihaksiin samat maitohapot niin kotihallilla kuin kisakentälläkin. Harva puhuu lepo- tai peruskuntokausista. Vaikka SM- ja MM-karsintanollia kerättäisiin vain arvokisoja edeltävä kevät, ne, joilla on pakka kasassa, kisaisivat kyllä.

Agility on siitä erityinen laji, että ohjaajan merkitys on erityisen korostunut. Jos jatkuvan kisaamisen ja treenamisen vaihtoehto poistuisi, millaista treeniä siihen tilalle pitäisi ympätä? Pitäisikö seurojen tarjota koirien lepokaudella jotain muuta tekemistä? Psyykkistä valmennusta, fysiikkavalmennusta, juoksutekniikkakursseja, koulutustekniikkaa? Jotain agilityä tukevia urheilulajeja, kuten sählyä? En minä tiedä.

En jaksa niitä koirakouluja, joiden tekonurmien alla ei ole iskunvaimennusta, vaan se on asennettu betonille ja kouluttaja kirkkain silmin vakuuttaa, että matto on riittävän paksu. Tai joiden pohja ei ole edes sitä tekonurmea, vaan jotain ihan muuta. Samoissa koirakouluissa kontakteille ja kepeille pääsee myös puolivuotias maksikoira. Agility on paljon muutakin kuin esteitä, vaikka itsenäinen esteosaaminen on äärimmäisen tärkeä osa lajia. Innostuneelle aloittelijalle tai ulkopuoliselle esteet ovat näkyvin osa agilityä ja koulutusohjaaja on vastuuihminen, jonka pitäisi olla kertomassa, että siellä on muutakin kuin hassua hyppimistä ja kiipeilyä.

En jaksa sitä, että perusteiden rakentaminen on tylsempää kuin lopputulos. Pakko päästä juoksemaan edes vähän rataa ja vähän takaakiertoja, vaikka koira hyötyisi enemmän itsenäisten estesuoritusten opettelusta. Siinä ei ole mitään vikaa, että nopeasti oivaltavalle aikuiselle koiralle tarjotaan riittävästi turvallisia haasteita. Pentu on jo eri asia. Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät tyrmää ajatusta pentuagilitystä, mutta samaan hengenvetoon on pakko sanoa, että se on eri asia kuin aikuisen koiran agility-suoritus. Esimerkkinä tästä Facebookin Juoksukontaktit-ryhmässä huomautettiin, että pentu ei juuri hyödy jatkuvasti juoksukontaktitreenistä, koska sen laukka ei ole vielä kehittynyt, kun joku halusi treenata pikkupentua. Juoksupuomitreenihän ei ole vaarallista, se on tasamaajuoksua mattoa pitkin palkalle, mutta sen treenaaminen varhain ei ole myöskään erityisen hyödyllistä. Agility-pentu voi tehdä hirveän paljon kaikkea muutakin.

On myös melko ahdistavaa huomata edellämainittuja piirteitä itsessään.

Oma suhteeni agilityyn on muodostunut aika ristiriitaiseksi. Jännittävää nähdä, mitä kesän yli kouluttaminen tekee ja kenelle (nii että varokaa). Se on laji, jota rakastan ja se on aika ongelmallista. Koska yhdentekevän ajanvietteen voi heittää ikkunasta ulos. Sehän ratkaisisi kaiken. Siirry treenaamaan tokoa ja noseworkiä, agility menee varmasti omalla painollaan eteenpäin.

Mulla on ollut vaikeuksia saada kontakti itseeni ja omiin haluihini agilityssä. On helppo mennä viikko toisensa jälkeen ohjattuihin treeneihin ja luottaa koulutusohjaajaan, koska auktoriteetti tietää. Sen seurauksena minä en ole tiennyt hirveästi mitään ennen viime elokuuta ja sitä seurannutta aikaa. Laika onkin nyt aika erilainen koira. Sitä ohjaa edelleen virheitä pelkäävä ja liiaksi häpeää väistelevä ohjaaja, mutta olen päättänyt puskea tästä läpi kohti meidän näköistä, turvallista ja nopeaa agilityä. En aio pelätä enää sitä, että tekemällä oman ratkaisun, pilaisin koko elukan loppuelämäksi. Sekin on osittain perua aina vaan kiihtyvämmästä halusta kouluttaa koiria nimenomaan positiivisesti vahvistaen. Kouluttamalla aikaansaadaan käytöksiä. Ja sitä ne vain ovat, käytöksiä. Muokattavia palasia. Ei mitään muuta. Huokaise helpotuksesta. Agilityyn pätee kaikki se sama oppimispsykologinen tausta kuin mihin tahansa muuhunkin koiraurheilulajiin. 


Agility on usein koukuttavaa. Olen tarkkaavaisuusongelmainen, kömpelö enkä nauti juurikaan mistään extremestä, sprinttilajeista tai ylipäänsä urheilusta. Ja silti koukutuin agilityyn. Flow-tila vetää puoleensa. Tokossa on aikaa ajatella, frisbeessäkin on aikaa ajatella. Jos agilityssä ehtii ajatella, semenijo. Mutta kun se onnistuu, onnistuminen on jäätävän palkitsevaa. Satunnaispalkkaa ja jackpotia, sillähän pöydiltä ruokaa varasteleva tai riistaa etsivä koirakin toimii.

Treenaan kesän Laikan kanssa ryhmässä ja siirryn talvikaudeksi omatoimitreeneihin. Pyrin näin mahdollistamaan sille riittävän levon ilman ryhmän tahtiin etenemisen painetta. Lisäksi saan aikaa ajatella ja kasailla kokonaisuuksia lähinnä meidän tarpeeseemme. Käytännössä ajattelin pitää agilitystä täystauon vähän juoksuista (jotka ovat meillä tauon aihe) riippuen marraskuusta helmi-maaliskuulle. Tällä hetkellä meillä näyttäisi olevan hyvät kesäkouluttajat eli syksyä ei tarvitse odotella ihottumaa kasvattaen.

Sekin on muuten pelottavaa, se eteenpäin meneminen. Linkkasin yhteen postaukseen Royal Caninin urheilukoiraseminaarin, jossa ainakin Heli Hyytiäinen viittasi siihen, että koira on nyt lajikehityksensä huipulla ainakin kudosten näkökulmasta. Koira lajina ei voi juurikaan kehittyä eteenpäin, esimerkiksi tulla nopeammaksi. Sitten me joukolla vaadimme päinvastaista. Juokse juokse kepit kepit, vaikka neljättätoista kertaa putkeen, vaikka se TÄYSII ei ole enää fyysisesti mahdollista, kun lihakset sykkivät jo maitohappoa ja mikrovaurioita.

Joku voi ehkä miettiä, että Tiina on nyt katsonut seminaarin ja Tiina voisi rauhoittua. Mutta Tiina on oikeastaan miettinyt näitä jo todella pitkään. Seminaari sisältöineen vain tupsahti sopivasti tekstin tueksi, kun aloin kirjoittaa tätä ensimmäisen kerran. Varsinkin, kun jaloissa kasvaa pentu, jonka haluaisi kasvattaa terveeksi aikuiseksi ja myöhemmin nähdä sen elävän terveenä hyvän ja pitkän elämän.

Seuraa mahdollinen olen parempi ihminen kuin muut -virsi tai sellaisena sen voi halutessaan ottaa. Vinski on nyt viisikuinen. Se on juossut lelupalkalle ja namikipolle, muutaman kerran myös putken läpi. Se on kolmesti treenannut keinun paukuttelua ja se on siinä haka, joten jätän sen treenaamisen nyt tauolle, koska en voi edetä siinä ennen kuin sillä on kuntoa, koordinaatiota, kehittyneet nivelet ja lisätaitoja, kuten sujuva eteneminen vihjeestä etupalkalle. Tuossa parina päivänä se oppi laatikon avulla pysäytyskontaktiasennon alkeet. Jos vaikka kisaaminen ei jäisi puomista kiinni, kuten isosiskollaan. Hoh sitäkin projektia.

Teksti on varmaan aiheellista päättää tähän, koska oikoluvun jälkeen tuntuu siltä, että tällä erää ei ole juuri mitään sanottavaa. Teksti makasi muokattavana yli kuukauden ja tiedän, että tätä voi tulla vielä lisää. Miksei tulisi, rakastan koiriani ja tätä typerää estejuoksukisaa. Mutta nyt aion lähteä treenaamaan tokoa.

Editoitu ennen niitä tokotreenjä, kiitos Blogger, kun jätit upotetun videon pois tekstistä.

"Aja 300 metriä ja tee u-käännös."

 
Navigaattorilla on ollut parempiakin päiviä. Paljon parempia kuin tänään, kun se johdatti meidät ensin keskelle metsää ja sitten puhisi kilometritolkulla oikealle kääntymisestä ties minkä kinttupolkujen kohdalla. Lopulta Lohjan koirakeskuksen pihalla se käski ajamaan 300 metriä ja tekemään u-käännöksen.

Laikalla oli parempi päivä. Laika voitti. Laika oli hieno. (Ja virkkeet lyhyitä, koska olen yhtä väsynyt kuin molemmat matoiksi naamioituneet koirani.)

Halusin päästä kisanomaiseen tilanteeseen, treenata vähän hermojenhallintaa ja rohkeuden kaivamista ja juoksuttaa Laikaa itsevarmuutta kohottavalla, kivalla radalla kisan ulkopuolisena. Meidät kuitenkin kutsuttiin, kiitos tuomarin, kisaamaan, joten mikäs siinä supermölleillessä.

Ykkösrata oli säätöä ja huolimattomuutta. Tungin pienen tyytymättömyyden taskuun ja päätin parantaa kämmikohdat ja tehdä iloisen ja rohkean suorituksen. Toisella radalla Laika ruopaisi lähdössä niin, että maton säikähdys kuului nelosputkelle asti. Se olikin kaikkien supermöllien nopein nolla (aikaa kului vähän reipas 12 sekkaa). Laika oli laikaisa, nopsa ja etevä.

Kiitos Erica seurasta, autosta ja videoista ja onnea Vienan hienosta kisauran korkkauksesta!

Torstaitokot ja perjantaiper... pör... pörrpörr!

kovaa jytää Ojangossa

Ja niin alkoivat ohjatut tokot. Laika oli jo matkalla tosi kiva, kuulolla, mutta innokas. Hallin pihalla se ei oikein jaksanut pöhistä uusille ryhmäläisille, vaikka tulivat siat hänen hallinsa pihalle. Ehkä se söi jostain ojasta Diapamin, en tiedä. Meidän koulutusohjaajalla oli oma TVA-pyrrinsä demokoirana, mikä on ehkä paras konkretisoivin asia ikinä. Tsekattiin seuruuta ja maahanmenoa.

Meille suositeltiin maahanmenon tekemistä pompuista ja kiepeistä esim. ohjaajan peruutuksen sijaan. Koiralla on pienempi kiusaus valua sitä muutamaa askelta eteenpäin ja kriteerin ylläpitäminen on helpompaa. Laika on tuntunut viime aikoina sekoittavat istumista ja maahanmenoa paljon ja mietin jopa maahanmenon opettamista uudestaan. Sen hanuri on tuntunut painavalta ja se on sekoittanut sen hienoa hissitekniikkaa.

Kokeiltiin sitä kieppumista ja se oli tosi hemmetin toimiva juttu. Laika painuu kieppuessaan tosi alas ja siitä on nopeampi mennä litteäksi. Tosin koska se on elastinen kuin sammakko, se jäi ainakin eilen vähän outoihin jalat sinnetännetonne -asentoihin. Palkan paikka korjasi tätä ja kiepin poisjättäminen varmaan hoitaa loput. Mun pitää opettaa sille myös toiseen suuntaan pyöriminen ihan kropan takia.

Seuruussa Laika opettelee syöksymään takakautta oikeassa kädessä olevaan palkkaan, koska se painaa mua päällään niin paljon. Oikealle käännöksien työstämistä paikallaankäännöksinä ja hitaasti pitää jatkaa. Mun pitäisi aina muistaa tehdä mahdollisimman vähän toistoja, koska Laika nostaa seuruusta kierroksia ja varsinkin hitaassa vauhdissa ottaa siitä jonkin verran kuormaa, jos ei pääse palkalle esim. nytheti.

Mut siis voi veljet. Me oltiin koko ryhmä samaan aikaan kentällä, Laika työskenteli ilman hihnaa. Vieressä oli mm. merkkiä tekevä vauhtibortsu ja toinen kävi pari kertaa meidän tontilla. Mutta Laikaa ei oikeastaan kiinnostanut, se tarjosi ennemmin kontaktia ja odotti tekemistä. Alkaa räyhämarsun räyhähenki pikkuhiljaa talttua.

kuvitusjuoksuVinku&rinkeli

Laika juoksi tänään Ojangossa muutaman agi-irrottelupätkän sillä ajatuksella, että huomisissa Lohjan epiksissä sillä olisi kaasu pohjassa ja fokus esteillä. Mun piti treenata myös puomia, mutta unohdin onnellisesti koko asian. Se karkasi yhteen mutkaputkeen, josta palkkasin sen. Ketjutin siihen menestyksellä yhden hypyn. Tokalla pätkällä juoksutin (takaakiertohyppy-)muuri-kepit-rengas -suoraa, josta oli 90 asteen käännös suoralle putkelle, jonka nappasin mukaan viimeisellä toistolla.

Kepit ja rengas imivät Laikaa puoleensa ihan sairaasti, kuten viime postauksessa vihjasin. Tässä on minusta hyvä osoitus siitä, miksi asiat kannattaa tehdä alusta asti mahdollisimman täsmällisesti ja haluamaansa lopputulosta tavoitellen eikä vain sinnepäin, tässä tapauksessa siis koiran estefokusta ja itsenäisyyttä tukien. Laikan päässä sekä kepeiltä että renkaalta on tullut alusta asti vahvisteita nimenomaan itsenäisestä suorituksesta, ei houkuttelusta tai ohjaajan liikevihjeiden mukaan toimimisesta. Positiivista kierrettä on helppo ruokkia. Vaikka kyseessä oli ihan todella simppeli pinkoilu, Laikan tekemisen meininki oli niin siistiä. Sellaista haluan sen olevan jatkossakin.

Huomenna Laser juoksee Lohjalla parit supermölliradat kisan ulkopuolisena. Toiveena pientä hermostokutkutusta, muistitreeniä ja jännityksenhallintaa ohjaajalle sekä menevä ja rohkea rata Laikalle. Päätin lähteä radalle hymyssä suin ja rohkeus mukana.

Vinku oli tänään mukana Ojangossa terrorisoimassa kunnollisia ihmisiä, belgejä ja vesikuppia. Hyödynsin tokokopin tunnarikapuloita ja Ericaa. Erica latasi viisi häiriökapulaa maahan, vein oman niiden joukkoon ja hain Vinskin haistelemaan. Se meni kapuloille kita auki kuin pieni hai, mutta lamppu syttyi sekunnissa ja se lähti etsimään omaa. Tehtiin kaksi toistoa (välissä häiriökapulat vaihtoivat asemaa), joista molemmilla käteen tai ainakin hyvin lähelle sitä palautui juuri oikea kapula! Vinskillä oli tätä ennen plakkarissa muutama toisto sisällä kotona aiheena "tuo pieni puupalikka käteen", muutama toisto kahden treenipaikan yhteensä neljässä tai viidessä puskassa/nurmikolla ajatuksella "pieni puupalikka on kateissa, se täytyy löytää nuuhkien ja tuoda se sitten käteen." Naksuttelin ennen häiriökapuloita kaksi toistoa pelkän oman nostamista ja luovuttamista.

Seuraavalle tunnarikerralle muistettavaa:

- Mielentila. Älä kerrytä turhaumaa, vaan pyri saamaan kapuloille alusta asti maltillinen Vinku. Tästä lähtien tunnarikapulaa ei heitetä, vaan se viedään muiden joukkoon. Kierrokset saa ylös ihan varmasti myöhemminkin.

PS. 

Treenaan, siis postaan haavakuvia someen. 

#hampaatvaihtuu #vertatuli #poodlelifechoseme

Kotoinen urnutus

Meillä alkoi agilityn kesäkausi. Seuran hallin pihalla Laika sanoo yleensä piih, kentälle mennessä se sanoo ööörn ööörn urnn murnn. Laika on niin söpö. Se ei tahtoisi keulia, kun sillä ei pääse mihinkään, mutta into puskuroituu. Örrnnn. Oli hyvä veto testata ihan ennen mitään muuta treeniä vapaatreenialueen keinua pitkästä aikaa. Takaakierrolta vauhtia ja kiikulle ja kipinät kirskuen kohti taivaita. Ohjaaja kädet päähän ja syvään henkeä. Tästä lentokeinusta ei koitunut kellekään minkäänlaisia vaurioita ja seuraavat toistot olivat erinomaisia. Olihan se hyvä, Laikaseni, kuitenkin testata, että keinun kriteerit ovat edelleen samat.

Meillä oli varsin haastava, mutta virtaava rata, joka testasi meidän osaamista. Muutama este oli kentän koon takia vähän eri kulmassa, mutta piirros on riittävän tarkka. Kolmoshypylle irrottaminen ja siitä eteenpäin kiihdyttäminen oli vaikeaa rytmin ja ajoituksen takia. Hinkattiin, onnistuttiin. Nelosen jälkeiset valssit olivat pääosin hyviä, kunhan taistelin sinne asti, mutta siitä eteenpäin oli tuskaa ja peräpukamia. Laikan irtoamistaidot ei riittäneet seiskaputkelta kasiputkelle ilman meitsiä, joten laitetaan ekstremekiitely treenilistalle. Esim. Skitson irtoamistaidot olisi hyvä tavoite.

Pituuden jälkeinen elämä oli onnistuminen. Ohjaaja ehdotti persjättöä ja vekkausta ennen kahtakymppiä, mutta kysyin, miksei kääntäisi koiraa ennemmin enemmän valssilla, jottei tarvitsisi vekata ja valssasin ja bääm buum badam sehän oli hyvä valinta. Siitä eteenpäin oli enimmäkseen aika sujuvaa menoa (ajatella, meidän agility)! Vikalla hyppykuviolla unohdin onnekkaasti mitä tehdä, mutta jostain syystä löysin sisäisen Mulanini ja päästiin onnellisesti maaliin jopa vikalla nollaratatreenillä. Shiish.

Sitten muikkarina itelle:

x Laikan estefokus oli ehdottomasti paras keinulla ja kepeillä. Talvella huomattiin spontaanisti, että myös renkaalla. Nämä kaikki poikkeavat muista esteistä siten, että ne on opetettu erittäin vahvasti operantisti. Laika saattaa karata keinulle huvikseen palkka suussa tai etsiä kepit näennäisen omituisesta paikasta.

x Em. tietoa voi hyödyntää, kun takaperinketjutan irtoamista. Itsenäisiä suorituksia pitää treenata putkesta vauhtia ottaen: jään jälkeen, Laikan pitää uskaltaa kiitää. (Esimerkkinä juuri tuolta radalta seiskaputkesta kasiputkelle.)

x Treenaa nyt stana sitä A:ta. :-----D

x Opettele edelleen kiihdyttämään, varsinkin takaakierroilta ja valsseista.

Ja huh, niin se alkoi minunkin kouluttajanurani. Apukoulutan meidän treeniryhmän jälkeistä jatkotason porukkaa. Ryhmän toinen vetäjä vaikuttaa oikein mukavalta, kuten kaikki ryhmäläisetkin. Yksi koulutettavista on vieläpä keskarivillakoira. Tässäkin on hirveästi liikkuvia osia, mutta kouluttaessa saa sentään seisoa paikallaan.

Paluu perusteisiin

Olen viime aikoina keskittynyt ihan perusasioihin. Kun Vinski tuli taloon, piti mennä aloitusruutuun ja ruveta rakentamaan pohjia. Yritin muuten viime talvena kirjoittaa postausta aiheesta mitä teen seuraavan pennun kanssa eri tavalla ja sitten minulla olikin pentu sylissä ennen postausta, hoh. Mutta Vinskin tupsahdus sai miettimään Laikan osaamista eri kantilta. Se osaa paljon ja välillä epäilen sen taitoja. Välillä taas yliarvioin. Tosin yleensä yliarvio on ennemmin jonkinlainen oman osaamisen  yliarvio tai halu oikoa, vaikka olisi järkevää huokaista hetki ja hioa tarkasti tai rakentaa alusta asti. Sorrun monesti vieläkin ajattelemaan, että kyllä sen pitäisi osata ja sekoitan preesensit ja futuurit konditionaaliin. Se osaa kyllä paljon, mutta ajatuksia se ei lue tai tiedä, mitä ja miksi tokokokeessa tehdään.

Mainio esimerkki oikomis- tai kokeilunhalusta oli ajatus opettaa tulevan tokon AVO-luokan merkinkiertoliike vain ketjuttamalla jo merkin taakse vihjeestä menevälle Laikalle perusasentoon syöksyminen kutsumalla se sivulle kartion takaa. En tiedä, miten normaalin koiran kanssa tämmöinen menee, mutta Laikalla oli ihan omat sävelet. Laitoin merkkikartion paikalleen, otin koiran perusasentoon ja lähetin sen merkille. Menihän se. Melkein taaksekin. Tosin kaataen merkin samalla.  Sitten se otti sen hampaisiinsa ja lähti pinkomaan aarteensa kanssa. Sain tötsän sitten käteeni, mikä oli tietysti kilttiä, vaikka siinä olikin hampaanjäljet. Mua vaan nauratti. Luonnollisesti piti kokeilla uudestaan ja sama toistui. 

Viesti oli se, että ehkä tämä ei ollut se paras tapa. Isoa kartiota minulla ei ole, mutta kohteen kiertäminen on niin helppo sheipattava ja yleistettävä, että hiekalla täytetty iso limupullo riittänee. Sitähän sen ei pitäisi saada mukaansa, toisin sanoen minimoisin tilanteesta yhden piraattivahvisteen.

 laika logged in

laika: måi
laika: 8----D
laika: teenksmä hyvin???

Laika on treenannut myös perusasentoa. Olen aina sanoittanut päässäni, että sillä on taipumusta keulia varsinkin korkeammassa vireessä niin, että se on välillä puoliksi takanani ja välillä tassut kengilläni. Ja kaikkea siltä väliltä kaikkiin ilmansuuntiin. Ylösalaisin se ei ole vielä ollut. Lisäksi se ei ole osannut hakeutua kunnolla oikeaan paikkaan, vaan sitä on pitänyt vähän ohjailla tai ohjeistaa uusiksi. Mutta no more. Koska taitoja voi saa täytyy ylläpitää. Joten naksu kouraan ja palkkailemaan. Nyt se on jo paljon parempi. Laikan päässä on paljon asiaa, mikä liikkuu yli satasta sekunnissa, joten välillä se ei onnistu, mutta yrittää se jaksaa. Enkä jaksanut kikkailla, palkkasin oikeasta oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.

Yrityspuudeli paras puudeli. <3

Agilityssä on omat haasteensa. Siinä vasta outo laji. Jotenkin se on ollut mulle aina sellainen koiraharrastuksen outo saari, jossa mikään lainalaisuus ei oikein päde. No voi viddu Mage, kyllä pätee. Esimerkiksi se, että ajattelen radalla liikaa. Koska agility on Jotain Ihan Muuta, käyn yhden ratatreenin aikana läpi varmaan kaikki lapsuustraumat, häpeät, pelot, epävarmuudet, Laikan osaamisen ja valuvat housut. En juuri koskaan suo sellaisille asioille ajatustakaan, kun naksuttelen Vinskin pyllyä kivelle. Silloin koulutan, teen. Ajattelen settien välissä. Miksei agility ole kouluttamista? Jos se vaikka tästä lähtien olisi. Tai siis ensi viikosta alkaen, koska luultavasti tällä viikolla yskin ja ryystän räkää. Älkää koskaan kysykö multa, olenko ollut terveenä, sillä seuraavana päivänä en luultavasti enää ole.

Tänään Laika irtoili eli korjasin sen estefocusta - sitä ihan maailman perusjutuista perusjutuinta. Kaksi kertaa hyppy etupalkalla odottaen katsetta kohti hyppyä (ei kohti minua) ja koira matkaan. Kolmas ilman. Katse viipyi, mutta vilkaisu esteelle tuli ja Laika ampui hienosti eteenpäin. Toistin saman kahdella hypyllä samalla kaavalla. Tästä lähtien radalle pääsee vain esteitä tuijottamalla, kyllä se tietää, että olen sen mukana.

Laika on nyt siinä pisteessä, että joku sanoisi, että siltä voisi vaatia. Mun mielestä se on koirankoulutukseen yhdistettynä hankala sana painolastinsa takia. Ei kelvoton, mutta hankala. Laikan osaamistaso kuitenkin suo sen, että voin nostaa kriteereitä ja jättää myös palkkaamatta tiettyjä asioita. Laikan ongelma on tavallaan myös sen hyvä puoli: se palkkautuu tekemisestä. Sille ylimääräinen pyörähdys radalla on kannattavaa tehdä, jos sen jälkeen saa jatkaa. Lisäksi sen toistamista kannattaa yrittää uudestaan, koska se oli siistiä äskenkin. Mulla on hyvin vähän virhemarginaalia. Joskus Laika painaltaa menemään "läpi ohjauksen", koska se meni sinne myös edellisellä toistolla ja se oli silloinkin hienoa. Toistan, hyvin vähän virhemarginaalia. Jostain oudosta syystä tämä haaste saa silmät kiilumaan. Että bring it on, bitch, koulutushaaste.

Jos luit tänne asti, niin täällä on Vinski. Vinski on treenannut kaikkea hienoa, kuten pylleröintiä ja maahanmenoa (toimii vihjeestä, lisätty on minihetki kestoa ja häiriötä) ja kontaktipeliä, jossa koira saa ihmisen liikkumaan ja syöttämään ruokaa. Vinski on myös käynyt loikomaan trimmauspöydälle ja oppinut suunnilleen kuono-vihjeen, joka tarkoittaa sitä, että pienten villakoirien tulee painaa kuono tukevasti Tiinan tarjoamalle kämmenelle ja pitää sitä siinä. Vinski osaa myös laittaa pehmokurkun koriin ja jaksaa kantaa 750-grammaista kapulaa. Jos joku ei ole jo tajunnut, niin Vinskistä tulee varmasti yhtä hulvaton eläin kuin Laikasta. Yläkuvassa Vinski treenaa mondioringiä, kuten kaikkien villakoirien pitäisi.

Kuvat: Jenny Yliollitervo