maanantai 30. marraskuuta 2015

Hurttahuoneen agility-haaste


1. Kuulutko johonkin agilityseuraan? Mihin?

Kuulun tällä hetkellä Itä-Helsingin Agilityharrastajiin (lisenssiseurani) sekä Hakunilan seudun koiraharrastajiin.

2. Kauan olet harrastanut agilityä?

Loltsin kanssa aloitimme lajin LAU:n riveissä Lappeenrannassa muistaakseni kesällä 2007, mutta harrastus ei ole ollut yhtämittaista, vaan olen pitänyt vuosien taukoa. Uusi aikakausi alkoi Laikan kanssa vuonna 2012 ja sen jälkeen harrastus on ollut about viikoittaista.


3. Onko agilityä harrastava koirasi luustokuvattu? Millä tuloksilla?

Loltsia aikanaan ei, mitä nyt polvet siltä kopeloitiin aikanaan nolliksi. Laikalta on kuvattu kyynärät, olat, selkä (epävirallisesti), lonkat ja kopeloitu polvet. Kaikki muut priimaa, toinen lonkka on C.

En enää harrastaisi ainakaan aktiivisesti ja kisatavoitteellisesti luustokuvaamattoman koiran kanssa. Vinskikin tullaan siis kuvaamaan jo agilityn vuoksi. En usko, että agility yksin rikkoisi täysin lähtökohtaisesti risaa koiraa, mutta tämänhetkisen tiedon perusteella ajattelen, että jos voin siirtää vaikkapa nuorena oireettoman D-lonkkaisen kipuja lopettamalla agilityn tms. teen sen mielelläni. Agilityn kohdalla pitää tosin muistaa, että pelkkä tieto luuston ja nivelten tilanteesta ei riitä, vaan meidän pitäisi pohtia myös sitä, millaisella rakenteella harrastuskaveriamme on paiskattu ja sopiiko se ollenkaan lajiin.

4. Mikä on parasta agilityssä?

Flow-tila ja veitsen terällä kulkeminen ja nimenomaan yhdessä koiran kanssa. Uuden opettelu ja kouluttaminen on myös koukuttavaa. Tykkään myös kouluttaa muita ihmisiä.

5. Mikä on huonoin puoli agilityn harrastamisessa?

Hyvinvointiongelmat ja satunnaiset paskat kouluttajat. Hyvinvointiongelmiin liitän turvallisuuspuutteet ohjaajien tieto-taidoissa esim. koiran huollon ja ruokinnan suhteen, suhteettomat treeni- ja kisamäärät, huonot pohjat ja tavalla tai toisella vaaralliset esteet. Paska kouluttaja on mun kirjoissa sellainen, joka ei tunne oppimispsykologiaa eikä osaa hyödyntää sitä, rakentaa tehottomia ja jopa vaarallisia treenejä, ei kuuntele koulutettaviaan ja on kaiken lisäksi vielä jollain lailla huono ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

6. Miksi aloitit agilityn ja mitä kautta tutustuit lajiin?

Aloitin agilityn aikanaan varmaan siksi, että se näytti kivalta ja vauhdikkaalta ja sitä mainostettiin ultimaattisena koira-ohjaaja-suhdelajina. Se vetosi teini-Tiinaan. En muista, mitä kautta tutustuin siihen ensimmäistä kertaa, muistan nimittäin vain, että olen aina halunnut harrastaa sitä. 

Agility on ollut minulle aina omanlaisensa hyvän olon laji. Vauhtia, värikkäitä esteitä, iloisia koiria.



7. Mitä ohjauskuviota suosit eniten puolenvaihdoissa? Valssi, takaaleikkaus vaiko joku ihan muu?

Riippuu paikasta. Valssailu on kivaa, mutta takaaleikkauksille on meidän tiimissä käyttöä, mutta koen ne vaikeiksi.

8. Mikä asia/este oli vaikein opettaa koirallesi agilityyn liittyen?

Esteopetus ei ole minusta erityisen vaikeaa. Toki siinä on omat haasteensa, varsinkin este-erottelu ja este- ja ohjaajafokuksen tasapainon löytäminen. Pysäytyskontaktit ovat kyllä kohtalaisen työläät, ainakin, jos sössii pohjat eikä jaksa sitten edes korjata omia virheitään. Pöytä on vähän tyhmä, mutta jos sitä treenaisi useammin kuin kerran dynastiassa, sekin voisi olla suoritettavissa. Näköjään minulla on henkinen este kohdassa "koira pysähtyy kesken radan."

9. Oletko kilpaillut agilityssä? Mikä on koirasi taso ja kokoluokka?

Joo. Mediykkösissä mennään ja toivottavasti suunta käy ylöspäin. 

10. Onko sinulla kotipihallasi agilityesteitä? Mitä? Mistä olet ne hankkinut?

Onks mulla piha? Meillä on 2x2-treeniä varten kasa aurauskeppejä irtokeppeinä ja ostin ne Tokmannilta joskus. Pihan virkaa on toimittanut ties mikä puistonurtsi. Porukoiden pihalla oli joskus itse rakennettu rengas ja pari miniminihyppyä.


11. Kuinka usein treenaat lajia?

Kerran viikossa yleensä, ihan maksimissaan kaksi. Anaerobinen laji vaatii lepopäivänsä.

12. Treenaatko kesä ja talvet?

Joo ja en. Aiemmin joo, mutta nyt olen siirtymässä selkeämpiin treeni-, kisa- ja lepokausiin koiralähtöisyyden nimissä. Käytännössä näyttää siltä, että liidoton lepokausi sijoittuu talveen ja on vähintään kahden kuukauden mittainen.

13. Kuinka lämmittelet koirasi agilityä varten?

Venyttelen edellisenä iltana ja ennen treenejä kävellään yleensä (olosuhteiden pakosta bussipysäkiltä) 20-25 min. Käyn koiran läpi ennen treeniä (sen pitäisi olla toimiva ja symmetrinen joka paikasta) ja se riekkuu vähän lelun perässä.

14. Käytätkö koirallasi palautusjuomia? Entä lihaksia lämmittäviä takkeja ja mantteleita?

Joo, sotken juomat itse. Joo, Laikalla on BOT. Ja Vinski saa varmaan lainata sitä. 

15. Seuraatko agilityn arvokisoja ja muuta agilitymaailmassa tapahtuvaa?

Seuraan. Oon hirvee stalkkeri. Mutta nykyisin kouluttamisskenen seuraaminen vie leijonanosan kaikesta metaharrasteluajasta ja fiilistelen mieluummin sitä. Arvokisat katson yleensä puolella silmällä ja parhaat palat tarkemmin. SM-kisoja olen ollut paikan päällä katsomassakin.

16. Harrastatko koirasi kanssa muuta lajia, kuin agilityä?

Tokoa, noseworkia, fribaa ja satunnaisesti vähän kaikkea muutakin. Nyt pakenen talvitodellisuutta koiratanssin pariin. En ole yhden lajin ihminen, vaikka agility onkin tosi ihanaa.

17. Onko koirallasi hyvä hyppytekniikka?

On. Nyt olisi fiksattavaa 40-45 cm hyppyjen korkeudenarvioinnissa, mutta noin muuten Laika on saanut esim. Vapulta lähinnä pelkkää kiitosta. Hetkittäin kesän ja syksyn aikana sen hyppykaarissa on ollut sanomista.

Vinski näyttäisi olevan vielä tehokkaampi hyppääjä luonnostaan, mutta se ei ole treenannut hyppytekniikkaa. Sen stiplut ovat tosin vielä aika hurjan näköisiä ja etäisyyden arviointi ei ole ihan sen vahvin laji.

18. Tiputteleeko koirasi rimoja agilityradalla?

Ei. Laika on tainnut kolauttaa rimoja ehkä 4-5 kertaa uransa aikana ja joka kerran sille on löytynyt hyvä syy (väsymys, ohjauksen ajoitus, ehkä edelliseen liittyen koiran laukkojen arviointivirhe).

19. Pidätkö itseäsi hyvänä agilityohjaajana?

HAHAHAAHAHAHAHahhahahahaa tssssts sanotaanko, että minussa on vahvuuksia ja heikkouksia ja tilanteesta riippuen olen kohtalainen tai aivan paska. Mutta olen kehityskelpoinen ja aika sitkeä, vaikka sopisin agility-kentällä parhaiten ehkä putkenpainoksi.

20. Oletko kokeillut ohjata muiden koiria agilityssä, kuin omiasi?

Olen. Se on hauskaa. Joku maksikoira lainaeläimeksi olisi hauska.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

perjantai 20. marraskuuta 2015

Vähä paljo tokoo

 
Pimeää kuin mörön perseessä. Märkää kuin pesukoneella kaatosateessa. Äh. 
Tarvitaan eskapismia. Tarvitaan tokoa.

Viime aikoina sitä tottelevaisuutta on riittänyt. Pelkästään viime viikolla treenattiin tuntikaupalla, porukalla jopa kolmesti. Tällä viikolla päästään samoihin lukemiin. Koulu ja työharjoittelu on vauhdittanut treenaamista ja tulosta on syntynyt aikamoisessa flow-tilassa. Mistään maatamullistavasta ei varsinaisesti ole kyse, lähinnä perusasioiden neurologisen polun vahvistumisesta. Että mitä kriteeriä kulloinkin pidetään ja milloin aletaan ketjuttaa. Viime aikoina luupin alla on ollut sellaisia asioita kuin käytösten sujuvuus ja ärsykekontrolli. Samalla koulusta tuli tavallaan lupa treenata paljon ja pitkiä settejä, kunhan koulutuksen laatu (kriteeri, ajoitus ja vahvisteet) on kohdillaan. Viime aikoina olen teettänyt Vinskillä aikamoisia toistomääriä suunnitellusti ja sehän on entistäkin nohevampi tyyppi! Laikan kanssa sama hyppäys ei ole ollut ihan jouheva, mutta sillä onkin painolastinaan muutaman vuoden ohjaajan täystomppelius ja puutteelliset perustaidot.


Vinski se on tehtaillut vaikka ja mitä. Ollaan väsätty ruutua, tehty kestoa maahanmenoon, häiritty perusasentoa ja ketjutettu mm. noutoa, ALO-paikkiksen alkua, kutsuhyppyä ja merkkiä. Ruudusta katoaa seuraavaksi kosketusalusta. Se on ehtinyt olla paikallaan muutaman treenin ajan ja kun nyt lisäsin hieman etäisyyttä ja kulmamerkit, sen voikin häivyttää. Maahanmenossa on ihan kivasti kestoa, nyt pitäisi hakea häiriöitä ja yrittää rakentaa alusta asti kunnollinen ja rauhallinen liike. Noudossa odottaa ainakin metalliin ja tunnariin yleistäminen. Vinski on kyllä ihan tosi jepa noutokone ja pitopalvelu ja sille voi antaa pideltäväksi about mitä vaan ja siellä se olla möllöttää. Luulit ostavasi villakoiran, saitkin pienen noutajan.

Ehkä kaikkein suurinta iloa on aiheuttanut jo opitun ketjuttaminen. Että voikin koira olla näppärä. Kun perusasennon ihanuus avautui, Vinski on tarjonnut sitä vahvistettavaksi hypyn ja merkin jälkeen, kapula suussa ja ilman.



Kaukojakin ollaan tapailtu, mutta nyt aletaan olla siinä pisteessä, että pitäisi päättää vaihtotekniikka ja alkaa rakentaa joko etu- tai takajalkakohdetta. Vinskin kehonhallinnalla kumpi tahansa vaihtoehto olisi realistinen valinta. Etujalkojen kanssa olisi ehkä helpompi ylläpitää kriteeriä myös kauempaa myös sitten, kun kohde on häivytetty. Näkiksii saa esittää!

Seuruu oli tarkoitus rakentaa Fanny Gottin tyylillä (linkki 1, linkki 2). Laitoin homman käytäntöön innostuttuani hyvin perustellusta tekniikasta, mutta nyt yrittämisen jälkeen joko teen jotain väärin (todennäköistä) tai sitten Vinski on liian innokas hakeutumaan perusasentoon (mitä se kyllä on). Se nimittäin auraa urakalla ja yrittää kääntyä liikkeessä jo nyt perusasentoon, joten se ei ole hyvällä tahdollakaan suora. Oikeassa paikassa se kutakuinkin on. Laika oppi aikanaan seuraamaan imuttamalla ja perusasennosta toiseen siirtymällä. Imuttamiseen en jaksa ryhtyä, se olisi operantin koiran kanssa vähän joka tahon aliarviointia. Sen sijaan taidan ottaa perusasennosta toiseen siirtymisen käyttöön.

  vanhempi kuva, näkee piks... naamakarvoista

Laikan kanssa olen törmäillyt seiniin ja toisaalta ollut ihan onnen kukkuloilla. Yhtäältä se on hirveän taitava. Toisaalta osaamisen hajotessa leviää koko pakka. Paikallaolo tuottaa taas harmaita hiuksia ja tekisi mieli kytkeä koiran johdot uusiksi. Laikassa asuu pieni viitapiru, jonka elämäntehtävä on ilmoittaa tontille tunkevista tyypeistä. Se on varma paikkaistuja - mihinkään se ei lähde, mutta taatusti se kyllä kertoo, jos joku kehtaa sen kentälle tai halliin. Tapaa on tosi vaikea sammuttaa, koska se pitää kätevästi itse itseään yllä.

Oikeastaan tiedän, mitä pitäisi tehdä. Laika tarvitsisi valtavan kasan onnistuneita, virheettömiä suorituksia. Sen pitäisi olla kentällä hiljaa ja reagoimatta, vain ja ainoastaan hiljaa ja reagoimatta. Ratkaisu on himmeän yksinkertainen, mutta se on työläs. Lisäksi kentällemenoihin pitäisi panostaa ja vahvistaa nykyistä hieman maltillisempaa ja ohjaajasuuntautuneisempaa tapaa. Kentällä pitäisi olla juuri se hetki, kun molemmilla on malttia. Lisäksi minun pitäisi malttaa aloittaa myös tehokkaampi vastaehdollistamisprojekti.

Paikkaistuminen on nyt hyllyllä. Se odottaa vasta avoimessa. Paikkamakuu on niin alkutekijöissään, että haukuttoman oppimishistorian rakentaminen on realistista. Aina voi toivoa, että maatessa opittu yleistyy istumiseenkin. Tällaisessa mielentilaan, ei varsinaisesti liikkeeseen itseensä, liittyvässä ongelmassa sellaista voisi jopa ajatella käyvän. Olen ehkä keväämmällä eri mieltä, mutta se on tunnetusti sen ajan murhe...

Laika on oppinut uuttakin. Kaukoissa ja maahanmenoissa alkaa olla jo joku tolkku. Kaukojen tekniikka on parantunut tosi paljon, vaikka huomaan kyllä, että ilmeisesti sen edestä suora rakenne vähän haittaa touhua. Tosi Hieno Pasiliero on oppinut myös ruudun alkeet ja on samassa vaiheessa kuin Vinku. Se onkin melkein maagista, koska Laika ehti melkein ketjuttaa ruutuun juoksemisen ja alustalle osumisen (huom, ei "tähtäämisen") väliin joka kulmaan juoksemisen, tepastelua ja pari sen lempparitemppua. Tämä ratkaistiin muuten *yllätys yllätys* täsmällisemmillä kriteereillä, nopeammilla naksuilla ja safkapalkalla. Masilta kyllä irtoaa Ferrarin vauhti.

Mitenkäs lukijoiden tokosyksy on voinut?

ps. kahtokee jäniskevennys:

 

maanantai 2. marraskuuta 2015

Hikeä pukkaa


Vinski täyttää pian yksitoista kuukautta, siis melkein vuoden. Ajankulua ei voi estää. Se on nyt, miten sen nyt pukisi nätisti, villissä iässä. Muistan saman nuoren koiran peeloiluvaiheen myös Laikan elämästä, mikä on aika lohdullista. Siis se muisto. Siis se, että se oli eikä ole enää. Se auttaa jaksamaan nekin hetket, kun Viljamin mielestä paras tapa ratkaista koiraohitus on ruopaista vauhtia tantereesta ja karjua epävarmuus ja leikkiinkutsu samassa huudossa lajitoverille, joka yleensä haluaisi vajota maanrakoon. Se auttaa silloinkin, kun noudan horisontaalisia base-hyppyjä tekevää teiniä kainalokyydillä kiusaamasta kavereita.

Vinskillä menee aika lujaa. Impulssikontrolli on ottanut takapakkia, tyypistä lähtee voimaa, nopeutta ja ääntä. Sillä on reilut 10 kiloa painoa ja vähintään toiset lisää nelijalkaista tahtoa. Yritän kanavoida sisäistä zen-lehmääni. Se on välillä aika haastavaa. Onneksi minussa on vahva sisäinen jäntevistä, liikailoisista koirista pitävä masokistipuoli, joka nauttii karvamörön sekoilufestarien järjestyksenvalvonnasta.
 

Vinskin liikunnantarve on selvästi lisääntynyt. Oman porukan lenkeilläkin se juoksee kuin heikkopäinen, irtonaisena ja rentona, mutta paljon. Laika laittaa välillä silmät kiinni ja kaivelee maata, ja yritän muistuttaa sille, että se oli itse miltei samanlainen. Laikan murkkuikä ei ollut yhtä äänekäs ja intensiivinen ja sille maailma tuntui olevan vähän isompi uhka, mutta tontin vartiointi onkin sille iso juttu. Vinski rakastaa edelleen kaikkea eikä se ole yhtään niin totinen kuin Laika.

Vinski kävi viikonloppuna kavereiden peesissä Klaukkalassa ja Kotkassa mätsäreissä. Se oli mukana turistina (eihän se osaa mitään kehäjuttuja vielä). Tuli tarpeeseen. Treenasimme relaamista ja ylipäätään impulssikontrollia ja luopumista. Oli kiva huomata, että Vinskin ongelmapaletti rajoittuu lähinnä toisiin koiriin liittyvään kiihtymiseen, eikä esimerkiksi paikkoihin. Se menee edelleen häntä tanassa joka paikkaan ja pesiytyy relaamaan ja treenaamaan.