lauantai 4. elokuuta 2018

Ihan vaan Viljami


Halusin vaan postata, että...

tää koira, Viljami siis
tekee minut 
niin kovin onnelliseksi
ihan joka päivä

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Canicaral ei auta sydänsuruun

♥ villakoiran ydin ♥
On taas tiistai. Tiistai on agility-päivä, se on ollut sitä nyt toukokuun alusta asti. Kaiken kouluhullunmyllyn ja muiden kolausten keskellä se on ollut lepopaikka. Agility on tietoisen läsnäolon harrastus: hyvällä radalla ollaan täysillä, kumpikin. Laikan kanssa aksaaminen on ollut jo monta vuotta jotain ihan muuta kuin vain jotain puuhaa. Se on ollut osa meitä kahta.

Juoksemme ilta-auringossa yksinkertaista, mutta tarpeellista pätkää. Sitten testaamme taitotasoa, etenemme suunnitelmassa ja treenaamme vielä toisen setin pysäytyskontaktia. Laika ei malta olla tarjoamatta kieli poskella tomerana etuperin ja takaperin sitä, mitä se jo osaa, vaikka vasta juttelen kouluttajan kanssa. Se on se tyyppi, joka istuu eturivissä ja viitatessaan tietää oikean vastauksen.

Kävelen sen kanssa pienen lenkin ja juotan sen. Siilipallostaan se ei malttaisi luopua ja se taas pudottaa sen pari kertaa vesikippoon ja tuijottaa sitä kieli suusta pilkistäen. Tarkastan sen tassut. Vasemman takajalan yksi kynsi on hapero. Nyt siitä pilkottaa punainen ydin. Sillä hetkellä sanon näkemiin, toivottavasti en hyvästi, ja koiran parhaaksi luovun. Kävelen kotiin kyyneleet silmissä. Laika valkkailee pitkin pururadan laitaa pomppien sen mielestä Oikeanlaisia Käpyjä ja sylkee niitä jalkoihini. Tiedän, että tämä on niin tärkeää, etten halua luopua siitä minkään harrastuksen nimissä.


Meidän elämämme muuttui hieman 1.6., oikeastaan jo aiemmin. Pidemmän tarinan voit lukea Laikan SLO-päiväkirjasta. Laika sai SLO-diagnoosin, tai oikeastaan epäilyn, sillä diagnoosin varmistaminen vaatisi rajun kynsibiopsian. Kliiniset oireet ovat kuitenkin hyvin tyypilliset SLO:n oireet: kynsien sarveisaine on tavallista heikompaa, yhdessä kynnessä jopa murenevaa, ja sarveiskuoret irtoavat ytimistä. SLO on parantumaton, krooninen autoimmuunisairaus. Se näyttäisi olevan perinnöllinen. Taudinkulku on yksilöllinen ja osalla koirista sairaus saattaa mennä lievän oireilun jälkeen pitkään remissioon. SLO ei varsinaisesti tapa, mutta pahimmissa tapauksissa märkivät kynsivallit ja jatkuvasti esillä olevat kynnen ytimet voivat olla niin kivuliaita, että koira on pakko päästää kivuiltaan ikiuneen.

Aloin epäillä tätä jo loppukesällä 2017 tuon nyt auenneen, mutta silloin heikkenevän kynnen takia. Elin hetken toivossa, että se olisi vaurioitunut jonkin trauman yhteydessä ja kaipaisi parantuakseen sinkin ja muiden kynsiin vaikuttavien lisäravinteiden lisäämistä. Näitähän Laika on syönyt jo aikapäivät muutenkin.

Laikan SLO-päiväkirja sisältää tähän mennessä tapahtuneet virstanpylväät, jos oireiden etenemistä voi niin positiivissävyisellä nimellä kutsua. Päätin aloittaa sen kirjoittamisen paitsi itselleni muistiin myös muiden avuksi. SLO ei ole onneksi hirvittävän yleinen sairaus ja siksi siitä on liikkeellä melko vähän tietoa.


Olen tällä hetkellä eniten huolissani Laikan kenties kokemasta kivusta. Nyt paljastunut ydin on ensimmäinen laatuaan. Samoihin aikoihin se nuoleskeli toistuvasti toista takatassuaan, joka on hyvin tyypillistä kipukäytöstä. Kynsiä leikatessani totesin, että aiemmin oireettomista kynsistä kahden ydin oli alkanut erota sarveiskuorestaan. Näiden takia hankin sille kipulääkityksen diagnoosin tehneeltä klinikalta. Tassun nuoleminen loppui kuurin toisena päivänä. Paljastunut ydin on jo onneksi peitossa.

Toivon itselleni säntillisyyttä SLO:n jokaviikkoiseen hoitoon. Minun täytyy laittaa aikaa ja energiaa kynsien pitämiseen lyhyinä ja pitää huolta niistä paikoista, mitkä voisivat esimerkiksi revetä. Kokeilen Abicin-pihkalakan apua ja toivon, että siitä olisi erityistä apua tuon haperoimman kynnen suojaamiseen kulutukselta. Olen myös ajatellut ostaa jonkin tassujen ja naaman ajeluun tarkoitetun pienemmän trimmerin siltä varalta, että tassut ovat jossain vaiheessa kipeät - iso kone nimittäin värisee todennäköisesti pientä enemmän. Varvaskarvojen pitäminen lyhyinä on kuitenkin järkevää.

Olen surullinen. Olen surullinen ylipäätään koko typerästä sairaudesta. Paskaako lankesi maailman parhaan Masikoiran niskaan. Ei ole kenenkään vastuulla, että saimme tällaisen varjon seuraamme, mutta silti huomaan välillä kyseenalaistavani joltakin kummalliselta taustasäteilyltä, miksi. Miksi miksi miksi. Vaan näitä sattuu. Pahasti sattuukin.


Toivon, että saamme elää edes normaalia elämää, vaikka agilityn ja vauhdikkaan tokon kivituhkalla treenaaminen pitäisi jättää pois. Laika rakastaa pienellä sydämellään montaa asiaa täysiä. Käpyjä, kovaa juoksemista, seuruuta, veteen hyppäämistä, omien kylkien paukuttelua lelulla, peiton alla nukkumista, tärkeiden ihmisten puskemista - eikä lista ole puolessakaan. Onneksi minun ei tarvitse luopua agilitystä, koska talossa on nouseva tähti Vinski, jonka kanssa kursimme vielä saumamme pois. Mutta teen surutyötä. Ehkä vielä, ehkä ei koskaan enää.

Laikan SLO-seuranta
SLO-sairaat koirat (Facebook-ryhmä)
SLO Symmetrical lupoid onychodystrophy (Facebook-ryhmä, englanninkielinen)