maanantai 30. toukokuuta 2016

Terveystutkimusiloa!


Kyllä kelpaa kirmailla vuorokaudet läpeensä, kun on todistettavasti ihan selkäranka eikä vaan vanukasta koko Viljoeläin! Jahuu!
kyynärät 0/0
lonkat B/B
selkä LTV0 VA0
polvet 0/0

Silmätarkkia laitellaan tulille sitten vanhemman Pöltsin kohdalla. Toistaiseksi se näkee eteensä ja lausunto on alle kaksivuotiaalla voimassa niin vähän aikaa, että odotellaan hetki. Olen erittäin iloinen myös kasvattajan puolesta, sillä pentue on nyt luustokuvattu kokonaan (yhtä selkälausuntoa odotellaan) ja yksiä C-lonkkia lukuunottamatta tulokset ovat olleet A:ta, B:tä ja nollaa. Siisti homma!

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Rally-ryppy



Kävimme pyllyryppy-Pasilieron kanssa starttaamassa rally-uramme kotikentällä sunnuntaina. Heräsin aamulla aika väsyneenä ja otsaan kasvoi kaikenlaista tattia, kun tajusin, että pitää raahautua kentälle ja mietin viime hetkellä perumista. Kun siihen ei ollut mitään hyvää syytä, kierin ulos ovesta ja lähdimme. Laika oli neljän päivän aika tiukan treeni- ja liikuntaputken jälkeen vähän kujalla. Sen mielestä Ojangossa oli liikaa kökköpäitä ja se pöhisi tuon tuostakin jollekulle ohikulkijalle. Oli se kiltistikin sentään. Minua ei jännittänyt kuin ehkä minuutin ajan juuri ennen rataa. Pirttimaan suunnittelema rata oli aika kiva ja suoraviivainen eikä sisältänyt mitään muuta kompastuskiveä kuin saksalaisen, jota eräs ei oikein saanut aikaiseksi treenata.

Radalle lähtiessä Laika bongasi jonkin hajun ja oli parin kyltin ajan kuin nukkuvan rukous, mutta virkosi sitten ja tehtiin ajoittain ihan hyvääkin duunia. Tuntuu silti siltä, että huonojen virittelyjen, väsymyksen ja kohtuu uuden tilanteen takia seuruu ei ollut ollenkaan parasta Team Pasi -laatua. Onneksi se nyt kuitenkin vältti ja en muninut itse kylttejä suuremmin. Saksalaisesta vähennettiin kympin verran pisteitä ja sitä edeltäneeltä kyltiltä lähti saman verran. Lisäksi saimme kolme yhden pisteen virhettä. Lopputulemana oli siis 77/100 pistettä ja ALOHYV. Buujea, sitä sinne mentiinkin hakemaan. Arvostelulomakkeessa luki, että "ohjasit hyvin energistä koiraa." Voivoi, Laika antaa energisen vaikutelman vaikka puoliunessa...

En tiedä, syntyikö tästä nyt mitään universumin suurinta rally-innostusta. Ehkä jotakin kutinaa kuitenkin? Olisihan se ihan kiva sivuprojekti muiden rinnalle. Kouluttamisesta kun pidän joka tapauksessa. Rally-liikkeisiin ei tarvita edes älyttömästi tilaa, joten kotosalla voi tehdä paljon. Katselin jo vähän koekalenteriakin loppukesälle ja alkusyksylle. Laika juoksee tässä juoksunsa ja nyt keskitymme melkein kahden viikon päässä häämöttävään tottelevaisuuskokeeseen.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Masi Lihis ja me muut


Laika kävi eilen mätsärikehässä, kun oltiin paikalla häiriötreenaamassa ja pieniin aikuisin oli ilmoitettu tosi vähän koiria. Yllätys yllätys, sijoituimme sinisten toisiksi. Ei sentään ihan viimeisiksi. Tuomarin mielestä Laikalla oli ihana karva ja liikaa ihraa, molemmista olen samaa mieltä. Tuomari oli villakoiria arvostelevaksi ulkomuototuomariksi positiivinen yllätys, kun ei nauranut kaljua läskiä ulos kehästä. Laika tosin on sijoittunut ennenkin kaljuna tuomarilla. Nyt saa taas nää hommat jäädä, ei siellä kehässä ollut taaskaan niin hauskaa. Mutta tulipahan käytyä. Ajelin koirat tosiaan jo toistamiseen tänä kesänä ja nyt on taas hyvä. Ensi kerralla sitten heinäkuun lopulla, ellei tule hiki jo aiemmin. Vinskillä on tosi tuuhkea karvarotsi...

 Sitten, I did a oops: ilmoitin Laikan tokokeeseen. Syteen taikka saveen, ajattelin. Oli tilaa, miksei. Homma on sen verran paketissa, että ykköseen on realistiset mahdollisuudet ja paikkamakuukin toimii. Nyt, kun pentuprojekti meni hyllylle, tässä joutaa treenaamaan vaikka ja miten hyvin tänäkin vuonna. Katsotaan, mitä kokeesta tulee, menen aika rennoin mielin sinne. Tiedetäänpähän sen jälkeen mitä treenata, jos ei onnistu. Huomaan itsestäni, että koeura pitää saada breikattua, että on edes joku tatsi asiaan. Ja heh, sunnuntaina se menee rally-kisoihin.


Laika on nyt treenannut ihan asiallisen määrän tokoa. Entiset murheenkryynit sujuvat soppelisti. Ketjutin tänä aamuna Ojangossa niitä tuoreempia valmiita liikkeitä (kaukot, jäävä maahanmeno ja vanha tuttu hyppy) ja ne toimivat tosi hyvin. Seuruun juoksuosuuksia pitäisi tehotreenata palkan suunnalla, koska Masilla on edelleen kiusalliset jouset jaloissa. Niillä jousilla se on mun naamalla, jos en tee asialle mitään. Olen opiskellut täyskäännösten kävelyä, koska sain siihen hyvän videolinkin. Ongelma on lähinnä vasempaan käännöksissä, kun kierrän liikaa, ettei dogi liiskaannu. Laika on petrannut pyllyn käyttöä ja hyvässä vireessä tuollainen vasempaan käännös on sujuva.

Paikkiksia olemme treenanneet ihan turbolla nyt, lähes joka päivä eri häiriön kanssa. Tänään Laika lojui minuutin superrentona kamujen keskellä, kun kentällä haukuttiin ja yli lensi helikopteri. Se ei bongaile juuri mitään ilmoiteltavaa, vaan pitää rentona kontaktia. Katson sitten mahdollisen aloykkösen jälkeen, miltä kokeenomainen paikkaistuminen näyttää ja onko hyvä mielentila läsnä sielläkin. Paikkikseenkin pitää muistaa viritellä se otus enkä saa pelätä sitä, että se alkaa kiehua, vaan Laikan voi herättää ja laittaa suorittamaan. Jos sitä ei virittele, se näkyy todennäköisesti hitaana maahanmenona tms. jos se ehtii miettiä jotain muuta (ja Masit ovat kerkiöitä eliöitä).


Vinski on treenannut enimmäkseen agilityä ja haistellut vähän eukalyptustakin. Hajua pitäisi muistaa kantaa mukana hyviä paikkoja varten, mutta aina se tuppaa unohtumaan. Hyvät luustotulokset ryydittivät agin treeni-intoa ja aloitin keppitreenit. Se on yksittäisistä esteistä ehkä hauskin koulutettava, ainakin 2x2-metodilla! Treenit ovat vaihtelevia, koirilla on vauhtia ja lelulla sheippaaminen on jotenkin tosi kivaa. Oivalluksia on hauska seurata.

  
Aloitimme 18.5. iltana keppien treenaamisen. Ensimmäisen toistosarjan vedin nopeasti nameilla, jotta Vinskille syntyi konekivääritahdilla syötettynä kuva siitä, mistä kipittää läpi. Siirryimme seuraavassa sarjassa tennispallopalkkaan ja aloin jo muunnella lähetyskulmaa tässä ja seuraavassa sarjassa. Viimeisessä sarjassa lisäsin toisen portin. Kokonaisuudessaan muutama lyhyt takeltelu molemmilta, mutta muuten treeni sujui erinomaisesti. Vinski on tietysti koko elämänsä oppinut havainnoimaan ympäristöään ja omaa tekemistään, joten tämä oli vain uusi muunnos tutusta tehtävästä.

Vinski on sen jälkeen treenannut keppejä kahdesti useamman sarjan. Lapsuksia on tullut tosi vähän ja portteja ei tarvitse nitkuttaa vinompaan mitään millimetrimatkoja. Pääsimme tänään yläkuvan tilanteeseen ja tarkoitus on treenata ensi kerralla lisää etäisyyttä ja umpikulmia. 

Keppien lisäksi olemme jatkaneet juoksukontaktitreenejä eli mattokohteen opettamista. Se sujuu, joskin vähäisestä treenimäärästä johtuen vauhti on vasta lisääntymään päin. Vinski on zuumaillut myös erilaisia hyppyesteitä, joista tutuin on rengas ja uudempia pituus ja muuri. Koulutin Laikalle renkaan alkeet ihan irtorenkaalla, mutta koska alkukeväästä Ojangon ulkokentällä oli pelkkä tavisrengas, aloitin saman tien sillä ja apupalkkaajalla. Sain tänään aikaiseksi lähinnä omalla kriteerihutiloinnilla ja koiran apupalkkaajan sijaintiin fakkiintumisella (tämä muistiona itselle!) kaksi tai kolme vääränlaista rengassuoritusta. Nyt niitä on yhteensä ehkä kuusi, oikeita ties miten paljon enemmän. Pituudella on nyt kaksi palikkaa ja muuri on ollut minimuuri.

Vinski on ihana agility-elukka. Se juoksee kovaa ja tarjoilee asioita ja tuulettaa kieltä ja hampaita, kun onnistuu. Tekee kovasti hommia eikä sillä keitä yli. Kehänlaitaodottelu on hetkittäin vaikeaa, koska olen kiirehtinyt omien koirien treenien yhdistämistä, mutta elän olosuhteiden kanssa.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Laikan MH-kuvaus

Matkalla vieheelle.
Haeskelin Laikalle MH-kuvauspaikkaa jo viime syksynä, mutta onnistuin ilmoittamaan sen lopulta Ikaalisten Seudun Kennelkerhon testiin viime lauantaille. Halusin testata sen paitsi ihan omasta mielenkiinnosta ja halusta kirjauttaa ylös yhden villakoirayksilön luonnedataa myös siksi, että sille oli alustavia pentusuunnitelmia ja ajattelin kuvauksen mahdollisesti keikauttavan vaakaa joko suuntaan tai toiseen. Alle on purettu kuvaustulos ja omia ajatuksia ja havaintoja aiheesta. Video kuvauksesta palauttelevia kävelyosuuksia lukuun ottamatta on postauksen lopulla. Kuvaajan loppupalaute on tällä videolla. ISKK:n kuvausporukka oli tosi mukavaa ja kuvaus itse oli tosi sujuva, paikkakin oli tosi hieno ja hommaan sopiva.
1a. KONTAKTI Tervehtiminen - 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI Yhteistyö - 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1c. KONTAKTI Käsittely - 2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
Laika meni oma-aloitteisesti moikkaamaan testinohjaajaa. Jos se tervehtii itselleen vieraita ihmisiä, se tervehtii niitä monesti juuri noin, ruokaa tarjoilevia röyhkeämmin. Yllätyksekseni se lähti melko näppärästi ohjaajan matkaan. Käsittelystä se ei perustanut, ylle kumartuva seisova, vieras lääppijä on epämiellyttävä homma. Vastaavia tilanteita sillä ei kyllä ole juuri ollut. Pöydällähän sillä ei ole mitään ongelmia.
2a. LEIKKI 1 Leikkihalu - 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b. LEIKKI 1 Tarttuminen - 4 Tarttuu heti koko suulla
2c. LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu - 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee otetta
Laika leikki vieraan sedän kanssa! Ajattelin alunperin, että Laika ei leikkisi ventovieraan tyypin kanssa. Se ei ole sitä juuri tehnyt eikä se ole niin avoin, että leikkihalu kantaisi pidättyväisyyden yli. Olinpa väärässä! Laika on yleensä minun kanssani himpun aktiivisempi ja mm. riepottelee lelua taistellessa, mutta ero ei ollut älyttömän iso. Lelu ei ollut Laikalle mikään juttu, sehän raahaa jatkuvasti kaikkea itseään isompaa paikasta toiseen... Jossain vaiheessa taisteluleikkiä kävi joku aivopieru, Laika korjasi otetta tai irrotti eikä tarttunut enää. Se veti korvat vasten niskaa ja vaikutti aika hämmentyneeltä, johtuiko sitten vieraasta leikkijästä ja ihme rapupomppimisesta.
3a1. TAKAA-AJO 1 - 1 Ei aloita
3a2. TAKAA-AJO 2 - 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b1. TARTTUMINEN 1 - 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3b2. TARTTUMINEN 2 - 2 Ei tartu, nuuskii saalista
Laika ei ensin ilmeisesti nähnyt koko viehettä, vaan keskittyi maan haisteluun. Matkalla vieheelle se alkoi haistella vieheen jälkiä ja kiinnostui siitä hieman. Toisella yrityksellä se sitten ampaisi perään ja kävi katsomassa pysähtynyttä viehettä ja totesi sen elottomaksi tylsimykseksi. Se lähti muuten kuin telkkä pöntöstä ilman vapautuslupaa TO:lta, mutta onneksi mitään kämmiä ei käynyt. Allekirjoittaneelle tuli ajatuskatko.
4. AKTIVITEETTITASO - 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
Tyyppi söi ruohoa ja tepasteli hieman. Ajattelin, että se olisi alkanut vartioida tonttia ja kiroilla tyhjästä, kuten esim. lenkillä. Vieraskorea sontiainen. :D
5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus - 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b. ETÄLEIKKI Uhka/aggressio - 2 Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. osassa
5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus - 1 Ei saavu avustajan luo
5d. ETÄLEIKKI Leikkihalu - 1 Ei osoita kiinnostusta
5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö - 1 Ei osoita kiinnostusta
Laika toimi, kuten aavistelinkin: ilmoitti, että pömpelin takaa ilmestyi Jotain, vartioi hieman eikä leikkiminen kiinnostanut kaukana ohjaajasta kimittävän tyypin kanssa. Se juoksi kuitenkin vapaaksi päästyään suoraan etäleikkijän lähelle haukkumaan ja pysyi siellä, kunnes se piti kutsua pois. Sitten se lukikin ajatuksia ja tuli ennen kutsua. Haukkusarjojen välissä se katsoi minuun. Tulkitsin sen joksikin "lisäohjeiden hakemiseksi", normaalistihan kutsuisin sen pois haukkumasta. Jäi kuitenkin möykkäämään, kun kutsua ei tullut ja niitä vartioimishommia nyt oli siinä...

Laikan eleistä huomasi, että ihmishahmo ei ollut yhtä kuumottava kuin pressun alla pomppija ja se seurasi ilmeisesti myös lelua, mutta kantti tai kiinnostus ei sitten riittänyt oudossa tilanteessa leikkimiseen. Ihmisen se totesi sitten ventovieraaksi eli vähän tylsäksi.
6a. YLLÄTYS Pelko - 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b. YLLÄTYS Puolustus/aggressio - 1 Ei osoita uhkauseleitä
6c. YLLÄTYS Uteliaisuus - 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d. YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko - 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
6e. YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus - 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
Olisin voinut kuvitella, että haalarilla Laika olisi osoittanut enemmän uhkaa ja tullut aiemmin katsomaan sitä. Tosin sitten, kun se tuli, se kurkkasi söpösti haalarin lahkeen alta minua vastaan! Iso ensireaktio, mutta ei se sitten ollutkaan mikään maailmanloppu.
7a. ÄÄNIHERKKYYS Pelko - 4 Pakenee enintään 5 metriä
7b. ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus - 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko - 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
7d. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus - 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
Räminälaitteella meni pieni ajatus ennen kuin Laika meni katsomaan sitä. Ääni oli ilmeisesti pahempi juttu kuin muu säikyttely.
8a. AAVEET Puolustus/aggressio - 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b. AAVEET Tarkkaavaisuus - 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c. AAVEET Pelko - 4 On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d. AAVEET Uteliaisuus - 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / Ei mene ajoissa
8e. AAVEET Kontaktinotto aaveeseen - 1 Torjuu kontaktia/Ei mene ajoissa
Aaveet olivat Laikan mielestä omituisia. Se haukkui taas ilmoitushaukkua ja uhkasi, kunnes alkoi jännittää ja se meni selkäni taakse. Sain kuoria aaveet ja jutella ihmishahmoille ja houkutella sitä luokse, mutta se ei tullut. Laika tuli toteamaan tilanteen vasta jutustelun aikana ja kävi haistelemassa mm. maassa olleen aaveen hatun oma-aloitteisesti.
9a. LEIKKI 2 Leikkihalu - 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9b. LEIKKI 2 Tarttuminen - 4 Tarttuu heti koko suulla
Leikki oli kutakuinkin identtistä alun leikin kanssa. Ei väsyttänyt pientä Pasi-Masia, Vantaalla tällaisia lenkkejä on vähän väliä. :D Jatkoin leikkiä alun jälkeen testin omalla patukalla, vaikka olisin voinut vaihtaa omaan leluun. Laika nyt sattui vaan roikkumaan siinä jo valmiiksi.
10. AMPUMINEN - 5 Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
Ensimmäisestä laukauksesta Laika irrotti lelusta ja sen häntä laski, toisesta se otti jalat alleen ja ravasi selvästi peloissaan, joskaan ei hysteerisenä, puoleen väliin parkkipaikkaa, jolloin kahta viimeistä laukausta ei enää ammuttu ja testi päättyi siihen. Toivoin, että tämä ei olisi ollut lopputulos, mutta osasin aavistaa, että näinkin voisi käydä. Kutsuin sen parkkikselta luokseni, se tuli ja kytkin sen. Se jäi jalkoihin odottamaan hieman sulkeutuneena eikä halunnut leikkiä.

Ampumisosio pudotti Laikan jalostuksesta. Vaikka se ei ole reagoinut ääniin arjessa häiritsevästi ja on aina palautunut koettelemuksista, sen käyttö olisi mielestäni liian iso riski. Sillä on useita sisaruksia yhteensä kahdesta pentueesta ja porukasta kaksi on lisääntynyt jo. Halukkaille on siis valinnanvaraa. Saman pentueen täyssiskon MH-profiili näyttää muuten tältä ja uusintayhdistelmän täysveljen tältä.

En itse ottaisi ääniaran koiran jälkeläistä - ääniaraksi lasketaan tässä tapauksessa äänten takia hylätyt luonnetestit ja MH:n vitosen paukut arkikäytöksen lisäksi. MH vaikutti ennestään ja vaikuttaa edelleen koiran näkökulmasta kummalliselta sunnuntaikävelyltä, jonka terve ja luonteeltaan hyvä koira kyllä läpäisee paukkuineen päivineen. Laukauksista pakoreaktion ajamana parkkikselle ravaavassa Laikassa on huolta ja pelkoa, jota siinä ei normaalisti ole. Sitä ei tarvitse laittaa eteenpäin, vaikka tunnetasolla se tuntuukin hetkittäin kipeältä.

Laikan kohdalla tietysti toivon, että tilanne pysyisi edes sellaisena kuin se on nyt eikä ainakaan pahenisi. Samanikäinen Loltsi oli aikanaan paljon huonommassa jamassa, vaikka äänipelot läsähtivät käsiin voimalla vasta vähän myöhemmin. Se oli jo neljän korvilla kuitenkin herkistynyt ja ylipäätään luonteeltaan herkkä ja epävarma. Se palautui kyllä kokemuksistaan (syy, miksi se sai elää paukkuarkuudestaan huolimatta), mutta Laika palautuu nopeammin eikä reagoi yhtä vähäisiin ääniärsykkeisiin. Testissäkin se palautui varsin nopeasti, myös laukauksista. Se oli oma itsensä minuuteissa, vaikka jäimme ampumispaikkaan purkamaan kuvaustulosta.

Kuvauksen kanssa kävi minun päässäni vähän hassusti. Mietin kavereiden kyllästymiseen asti, mitäköhän viimeisessä osiossa mahtaa käydä. Olin miettinyt sitä jo aiemmin arkisissa tilanteissa, kiitos Loltsin kanssa elettyjen vuosien. Pienetkin, elävälle eläimelle normaalit reaktiot saivat valtavat mittasuhteet. Toki havaintoni olivat tällä kertaa aika lailla oikeassa, Laika ei ole äänivarma. Keskityin kuitenkin näissä pohdinnoissa hirveästi yhteen ainoaan ominaisuuteen. Kuvauksen aikana ja sen jälkeen kuitenkin huomasin kovasti omilla jaloillaan seisovan, sitkeän koiran, joka lähti uupumatta aina vain seuraavaan osioon ja hyppäsi innolla toiseen leikkiin mukaan testin loppupuolella. Se on ominaisuus, josta olen pitänyt Laikassa aina: se ei anna kovin helpolla periksi. Se kompensoi isoja reaktioitaan palautumiskyvyllä.

Jatkamme elämäämme kuten ennenkin. Laika ei lähde astutusreissulle eikä pentulomalle kasvattajalle. Sen sijaan etsimme lisää käpyjä ja uimahyppyrantoja. Juoksemme nopeita nollia ja haemme hyviä ykkösiä, jälkimmäisiä toivon mukaan jo tänä kesänä. Laika ei kenties ole jalostuskoira, mutta se on taistelukoira, jollaista ei joka tyypillä ole. Se on luultavasti ihan hyvä, sillä sen kiero huumorintaju, viisto vakavamielisyys ja korkea työmoraali eivät ole ehkä jokaiselle sopivia ominaisuuksia, vaikka Laikalla ja minulla onkin varsin kosminen yhteys.



Jos joku miettii, kuvauttaisiko (tai luonnetestauttaisiko) villakoiransa: tehkää se! Villakoirien luonteista on rodun kokoon nähden vähän ylöskirjattua dataa. Villakoirilla ei ole olemassa suomalaista ihanne-MH-profiilia eikä käsittääkseni tuloksista ole vedetty edes keskivertovillakoiran tulosta, kuten Ruotsissa. MH olisi yhtenä työkaluna hyvä jalostuksen apu. Se ei ole täydellinen ja se on vain yhden päivän ja kahden kuvaajan näkemys koirasta määrätyissä tilanteissa. Se on silti jotain muuta kuin mutu tai toisen käden tieto.

Narun toisessa päässä hyöty voi olla suuri, jos kuvauksen aikana välähtää oivallus siitä, miten oma koira voikaan toimia. Kokemuksena se oli mukava ja todella mielenkiintoinen. Kun koiraa ei saa ohjata, sitä ehtii myös havainnoida eri tavalla. Aion viedä myös Vinskin luonnekuvaukseen, kunhan se on taloudellisesti mahdollista. Laika oli kuvauspäivänä 4 v 2 kk ikäinen ja Vinski tulee olemaan luultavasti nuorempi.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pappakoiraa ja arjentynkää


Kävimme viime viikolla Lappeenrannassa moikkaamassa Paavoa ja muita. Ilokseni kohtasin iloisen ja pirteän neljätoistavuotiaan. Se oli piristynyt viime näkemästä, kun sen lääkitystä oli muokattu verikokeiden perusteella. Ikävä kyllä sen maksassa ja munuaisissa on vajaatoiminta molemmissa. Vaivoistaan huolimatta se kuitenkin komensi ruokaa entiseen tapaansa pilke silmäkulmassa, tallusti muiden mukana, tonki mökillä vanhat nuotiot ja otti juoksupyrähdyksiä. Eläinlääkäri oli lupaillut, että pappakoira olisi ilonamme vielä ainakin tämän kesän. Toivotaan niin. Se on monelta kantilta niin mahtava, että maailmaan jää sen jäljiltä vielä iso lovi.

Mustit nauttivat tietysti parista mökkireissusta ja ruokatarjoilusta. Ulkoilutin kameraa hieman, kuvasatoa alla.





Muuten toukokuun alku tarkoitti koulun alkua ja harkka-ajan loppumista. Meillä alkoi ongelmakäytösjakso ja etsin (ja löysin) itselleni ongelmakoiraprojektin. Jengiä tuli ihan jonoksi asti, ja jos mitenkään jaksan, otan kesälle toisen apua tarvitsevan. Omat ovat treenanneet todella epäsäännöllisesti, mutta ovat kuitenkin. Vinski on oppinut sellaisen hyödyllisen taidon kuin kurren ja opiskelee juuri nyt kierimistä. Viime maanantaina heräsin puoli kuudelta ja ehdin treenata agilityä hyvin ennen koulun alkua. Seuraavana päivänä myöhästyinkin (tosin vahingossa) puolellatoista tunnilla koulusta, joten ei jäänyt reippaus tavaksi. Laikan kanssa pitäisi treenata rally-tokoa, koska ilmoitin sen oman seuran kisoihin kuun lopulle.


Käytiin eilen viettämässä kesäpäivää Tuusulan Belgitapahtumassa. Laika osallistui mätsäriin ja lopulta myös keppikisaan Viljamin keskittyessä olemaan kiltti teinix. Molemmilta kelpo suoritus. Vinski oli enimmäkseen kivasti, relasti ja kuljeskeli mukana hienosti. Selvästi sillä oli kiihtyneitä hetkiä ja parit avoimet rähähdyksetkin se päästeli, mutta palautui nopeasti. Se tarvitsisi nyt tosi kipeästi lisää häiriötreeniä ylipäätään, treenaaminen ei nimittäin ollut kauhean sujuvaa, vaikka teimme tosi tuttuja juttuja.

Lärs juoksi ja pönötti itsensä SIN1 BIS6 -tulokseen ja voitti itselleen lisää ruokaa. Oli pitkästä aikaa ihan hauskaa päästä muistelemaan, että mitä tuokin touhu on. Laikan kanssa ihan perushauskaa, kun se on aika hyvä pönömasiina eikä välitä, että sitä tsuumaillaan. Keppikisassa se voitti medit kuin minä alakoulun olympialaisten turbokeihään konsananaan: ainoana osallistujana. Siitä tuo hervoton ruusuke. Oli kiva saada keppisuorituksesta joku aika talteen, kolme sekkaa ja jotain. Se kolme sekkaa ja jotain oli vain parin kymmenyksen päässä koko päivän nopeimmasta ajasta. Vähänkö Pasi on pro tikkuelukka!