tiistai 24. toukokuuta 2016

Laikan MH-kuvaus

Matkalla vieheelle.
Haeskelin Laikalle MH-kuvauspaikkaa jo viime syksynä, mutta onnistuin ilmoittamaan sen lopulta Ikaalisten Seudun Kennelkerhon testiin viime lauantaille. Halusin testata sen paitsi ihan omasta mielenkiinnosta ja halusta kirjauttaa ylös yhden villakoirayksilön luonnedataa myös siksi, että sille oli alustavia pentusuunnitelmia ja ajattelin kuvauksen mahdollisesti keikauttavan vaakaa joko suuntaan tai toiseen. Alle on purettu kuvaustulos ja omia ajatuksia ja havaintoja aiheesta. Video kuvauksesta palauttelevia kävelyosuuksia lukuun ottamatta on postauksen lopulla. Kuvaajan loppupalaute on tällä videolla. ISKK:n kuvausporukka oli tosi mukavaa ja kuvaus itse oli tosi sujuva, paikkakin oli tosi hieno ja hommaan sopiva.
1a. KONTAKTI Tervehtiminen - 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI Yhteistyö - 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1c. KONTAKTI Käsittely - 2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
Laika meni oma-aloitteisesti moikkaamaan testinohjaajaa. Jos se tervehtii itselleen vieraita ihmisiä, se tervehtii niitä monesti juuri noin, ruokaa tarjoilevia röyhkeämmin. Yllätyksekseni se lähti melko näppärästi ohjaajan matkaan. Käsittelystä se ei perustanut, ylle kumartuva seisova, vieras lääppijä on epämiellyttävä homma. Vastaavia tilanteita sillä ei kyllä ole juuri ollut. Pöydällähän sillä ei ole mitään ongelmia.
2a. LEIKKI 1 Leikkihalu - 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b. LEIKKI 1 Tarttuminen - 4 Tarttuu heti koko suulla
2c. LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu - 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee otetta
Laika leikki vieraan sedän kanssa! Ajattelin alunperin, että Laika ei leikkisi ventovieraan tyypin kanssa. Se ei ole sitä juuri tehnyt eikä se ole niin avoin, että leikkihalu kantaisi pidättyväisyyden yli. Olinpa väärässä! Laika on yleensä minun kanssani himpun aktiivisempi ja mm. riepottelee lelua taistellessa, mutta ero ei ollut älyttömän iso. Lelu ei ollut Laikalle mikään juttu, sehän raahaa jatkuvasti kaikkea itseään isompaa paikasta toiseen... Jossain vaiheessa taisteluleikkiä kävi joku aivopieru, Laika korjasi otetta tai irrotti eikä tarttunut enää. Se veti korvat vasten niskaa ja vaikutti aika hämmentyneeltä, johtuiko sitten vieraasta leikkijästä ja ihme rapupomppimisesta.
3a1. TAKAA-AJO 1 - 1 Ei aloita
3a2. TAKAA-AJO 2 - 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b1. TARTTUMINEN 1 - 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3b2. TARTTUMINEN 2 - 2 Ei tartu, nuuskii saalista
Laika ei ensin ilmeisesti nähnyt koko viehettä, vaan keskittyi maan haisteluun. Matkalla vieheelle se alkoi haistella vieheen jälkiä ja kiinnostui siitä hieman. Toisella yrityksellä se sitten ampaisi perään ja kävi katsomassa pysähtynyttä viehettä ja totesi sen elottomaksi tylsimykseksi. Se lähti muuten kuin telkkä pöntöstä ilman vapautuslupaa TO:lta, mutta onneksi mitään kämmiä ei käynyt. Allekirjoittaneelle tuli ajatuskatko.
4. AKTIVITEETTITASO - 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
Tyyppi söi ruohoa ja tepasteli hieman. Ajattelin, että se olisi alkanut vartioida tonttia ja kiroilla tyhjästä, kuten esim. lenkillä. Vieraskorea sontiainen. :D
5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus - 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b. ETÄLEIKKI Uhka/aggressio - 2 Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. osassa
5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus - 1 Ei saavu avustajan luo
5d. ETÄLEIKKI Leikkihalu - 1 Ei osoita kiinnostusta
5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö - 1 Ei osoita kiinnostusta
Laika toimi, kuten aavistelinkin: ilmoitti, että pömpelin takaa ilmestyi Jotain, vartioi hieman eikä leikkiminen kiinnostanut kaukana ohjaajasta kimittävän tyypin kanssa. Se juoksi kuitenkin vapaaksi päästyään suoraan etäleikkijän lähelle haukkumaan ja pysyi siellä, kunnes se piti kutsua pois. Sitten se lukikin ajatuksia ja tuli ennen kutsua. Haukkusarjojen välissä se katsoi minuun. Tulkitsin sen joksikin "lisäohjeiden hakemiseksi", normaalistihan kutsuisin sen pois haukkumasta. Jäi kuitenkin möykkäämään, kun kutsua ei tullut ja niitä vartioimishommia nyt oli siinä...

Laikan eleistä huomasi, että ihmishahmo ei ollut yhtä kuumottava kuin pressun alla pomppija ja se seurasi ilmeisesti myös lelua, mutta kantti tai kiinnostus ei sitten riittänyt oudossa tilanteessa leikkimiseen. Ihmisen se totesi sitten ventovieraaksi eli vähän tylsäksi.
6a. YLLÄTYS Pelko - 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b. YLLÄTYS Puolustus/aggressio - 1 Ei osoita uhkauseleitä
6c. YLLÄTYS Uteliaisuus - 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d. YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko - 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
6e. YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus - 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
Olisin voinut kuvitella, että haalarilla Laika olisi osoittanut enemmän uhkaa ja tullut aiemmin katsomaan sitä. Tosin sitten, kun se tuli, se kurkkasi söpösti haalarin lahkeen alta minua vastaan! Iso ensireaktio, mutta ei se sitten ollutkaan mikään maailmanloppu.
7a. ÄÄNIHERKKYYS Pelko - 4 Pakenee enintään 5 metriä
7b. ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus - 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko - 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
7d. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus - 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
Räminälaitteella meni pieni ajatus ennen kuin Laika meni katsomaan sitä. Ääni oli ilmeisesti pahempi juttu kuin muu säikyttely.
8a. AAVEET Puolustus/aggressio - 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b. AAVEET Tarkkaavaisuus - 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c. AAVEET Pelko - 4 On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d. AAVEET Uteliaisuus - 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / Ei mene ajoissa
8e. AAVEET Kontaktinotto aaveeseen - 1 Torjuu kontaktia/Ei mene ajoissa
Aaveet olivat Laikan mielestä omituisia. Se haukkui taas ilmoitushaukkua ja uhkasi, kunnes alkoi jännittää ja se meni selkäni taakse. Sain kuoria aaveet ja jutella ihmishahmoille ja houkutella sitä luokse, mutta se ei tullut. Laika tuli toteamaan tilanteen vasta jutustelun aikana ja kävi haistelemassa mm. maassa olleen aaveen hatun oma-aloitteisesti.
9a. LEIKKI 2 Leikkihalu - 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9b. LEIKKI 2 Tarttuminen - 4 Tarttuu heti koko suulla
Leikki oli kutakuinkin identtistä alun leikin kanssa. Ei väsyttänyt pientä Pasi-Masia, Vantaalla tällaisia lenkkejä on vähän väliä. :D Jatkoin leikkiä alun jälkeen testin omalla patukalla, vaikka olisin voinut vaihtaa omaan leluun. Laika nyt sattui vaan roikkumaan siinä jo valmiiksi.
10. AMPUMINEN - 5 Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
Ensimmäisestä laukauksesta Laika irrotti lelusta ja sen häntä laski, toisesta se otti jalat alleen ja ravasi selvästi peloissaan, joskaan ei hysteerisenä, puoleen väliin parkkipaikkaa, jolloin kahta viimeistä laukausta ei enää ammuttu ja testi päättyi siihen. Toivoin, että tämä ei olisi ollut lopputulos, mutta osasin aavistaa, että näinkin voisi käydä. Kutsuin sen parkkikselta luokseni, se tuli ja kytkin sen. Se jäi jalkoihin odottamaan hieman sulkeutuneena eikä halunnut leikkiä.

Ampumisosio pudotti Laikan jalostuksesta. Vaikka se ei ole reagoinut ääniin arjessa häiritsevästi ja on aina palautunut koettelemuksista, sen käyttö olisi mielestäni liian iso riski. Sillä on useita sisaruksia yhteensä kahdesta pentueesta ja porukasta kaksi on lisääntynyt jo. Halukkaille on siis valinnanvaraa. Saman pentueen täyssiskon MH-profiili näyttää muuten tältä ja uusintayhdistelmän täysveljen tältä.

En itse ottaisi ääniaran koiran jälkeläistä - ääniaraksi lasketaan tässä tapauksessa äänten takia hylätyt luonnetestit ja MH:n vitosen paukut arkikäytöksen lisäksi. MH vaikutti ennestään ja vaikuttaa edelleen koiran näkökulmasta kummalliselta sunnuntaikävelyltä, jonka terve ja luonteeltaan hyvä koira kyllä läpäisee paukkuineen päivineen. Laukauksista pakoreaktion ajamana parkkikselle ravaavassa Laikassa on huolta ja pelkoa, jota siinä ei normaalisti ole. Sitä ei tarvitse laittaa eteenpäin, vaikka tunnetasolla se tuntuukin hetkittäin kipeältä.

Laikan kohdalla tietysti toivon, että tilanne pysyisi edes sellaisena kuin se on nyt eikä ainakaan pahenisi. Samanikäinen Loltsi oli aikanaan paljon huonommassa jamassa, vaikka äänipelot läsähtivät käsiin voimalla vasta vähän myöhemmin. Se oli jo neljän korvilla kuitenkin herkistynyt ja ylipäätään luonteeltaan herkkä ja epävarma. Se palautui kyllä kokemuksistaan (syy, miksi se sai elää paukkuarkuudestaan huolimatta), mutta Laika palautuu nopeammin eikä reagoi yhtä vähäisiin ääniärsykkeisiin. Testissäkin se palautui varsin nopeasti, myös laukauksista. Se oli oma itsensä minuuteissa, vaikka jäimme ampumispaikkaan purkamaan kuvaustulosta.

Kuvauksen kanssa kävi minun päässäni vähän hassusti. Mietin kavereiden kyllästymiseen asti, mitäköhän viimeisessä osiossa mahtaa käydä. Olin miettinyt sitä jo aiemmin arkisissa tilanteissa, kiitos Loltsin kanssa elettyjen vuosien. Pienetkin, elävälle eläimelle normaalit reaktiot saivat valtavat mittasuhteet. Toki havaintoni olivat tällä kertaa aika lailla oikeassa, Laika ei ole äänivarma. Keskityin kuitenkin näissä pohdinnoissa hirveästi yhteen ainoaan ominaisuuteen. Kuvauksen aikana ja sen jälkeen kuitenkin huomasin kovasti omilla jaloillaan seisovan, sitkeän koiran, joka lähti uupumatta aina vain seuraavaan osioon ja hyppäsi innolla toiseen leikkiin mukaan testin loppupuolella. Se on ominaisuus, josta olen pitänyt Laikassa aina: se ei anna kovin helpolla periksi. Se kompensoi isoja reaktioitaan palautumiskyvyllä.

Jatkamme elämäämme kuten ennenkin. Laika ei lähde astutusreissulle eikä pentulomalle kasvattajalle. Sen sijaan etsimme lisää käpyjä ja uimahyppyrantoja. Juoksemme nopeita nollia ja haemme hyviä ykkösiä, jälkimmäisiä toivon mukaan jo tänä kesänä. Laika ei kenties ole jalostuskoira, mutta se on taistelukoira, jollaista ei joka tyypillä ole. Se on luultavasti ihan hyvä, sillä sen kiero huumorintaju, viisto vakavamielisyys ja korkea työmoraali eivät ole ehkä jokaiselle sopivia ominaisuuksia, vaikka Laikalla ja minulla onkin varsin kosminen yhteys.



Jos joku miettii, kuvauttaisiko (tai luonnetestauttaisiko) villakoiransa: tehkää se! Villakoirien luonteista on rodun kokoon nähden vähän ylöskirjattua dataa. Villakoirilla ei ole olemassa suomalaista ihanne-MH-profiilia eikä käsittääkseni tuloksista ole vedetty edes keskivertovillakoiran tulosta, kuten Ruotsissa. MH olisi yhtenä työkaluna hyvä jalostuksen apu. Se ei ole täydellinen ja se on vain yhden päivän ja kahden kuvaajan näkemys koirasta määrätyissä tilanteissa. Se on silti jotain muuta kuin mutu tai toisen käden tieto.

Narun toisessa päässä hyöty voi olla suuri, jos kuvauksen aikana välähtää oivallus siitä, miten oma koira voikaan toimia. Kokemuksena se oli mukava ja todella mielenkiintoinen. Kun koiraa ei saa ohjata, sitä ehtii myös havainnoida eri tavalla. Aion viedä myös Vinskin luonnekuvaukseen, kunhan se on taloudellisesti mahdollista. Laika oli kuvauspäivänä 4 v 2 kk ikäinen ja Vinski tulee olemaan luultavasti nuorempi.

11 kommenttia:

  1. Tosi kiva oli nähdä teidän video! Näitä pitäisi nyt enmmänkin tutkailla, kun sunnuntaina on meilläkin koitos edessä. Harmikseni joudun lähtemään yksin reissun, eikä varmaan saada kuvausta videolle :(

    Jännittää kyllä ihan hirveesti kuinka meidän käy. Piitun kanssa kun keskeytymisen riski on täysin mahdollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla opastetaan kyllä tosi hyvin. Kävin itse katsomassa kaverin koiran ja sitä edeltäneen kuvauksen huhtikuussa ja helpotti vähän toimintaa, vaikka jännitti kyllä silti. Meillä oli ainakin niin paljon yleisöä, että kyllä sieltä olisi varmaan joku kuvaaja löytynyt. Ootte vissiin menossa sinne villisten kuvaukseen? Toivotaan, että joku löytyy, luulisi, että oman rodun harrastajista löytyisi joku kiinnostunut turisti-apukäsi. :)

      Poista
    2. Juu niin se järjestäjäkin sanoi, että yleisötä joku vois ehkä kuvata. Pidetään peukkuja, että joku suostuu.

      Videolta jo huomaskin, että hyvin ohjeistetaan kyllä. Toi keskeytyminen vaan saattaa olla ihan realistinen pelko jo tossa ekassa kohdassa. Jos Piitu tulkitaan liian agreksi.. :S

      Poista
    3. Juu niin se järjestäjäkin sanoi, että yleisötä joku vois ehkä kuvata. Pidetään peukkuja, että joku suostuu.

      Videolta jo huomaskin, että hyvin ohjeistetaan kyllä. Toi keskeytyminen vaan saattaa olla ihan realistinen pelko jo tossa ekassa kohdassa. Jos Piitu tulkitaan liian agreksi.. :S

      Poista
    4. Toivotaan parasta keskeytymisen suhteen. En tiedä, mikä noiden linja sen suhteen on, käsittääkseni ainakin luonnetestissä tilanne saa olla aika paha, että se menee kesken. MH:ssa koira on enemmän vapaana, mutta esim. käsittelykontaktia ei tule alun jälkeen eikä suoraa ihmisuhkaa lainkaan. Toki koira voi tulkita puremisen arvoiseksi uhaksi muunkin kuin ei-suoran uhan.

      En tiedä, minkä mittaluokan ongelmia Piitulla, mutta ennen testin alkua on juoksu- ja sirutarkki. Ne ei kuulu kuvaukseen, mutta yhden seuratun kuvauksen perusteella voit pyytää, että piippaat sirun itse ja varmaan juoksutkin voit pyyhkäistä. Siinä nyt voi toki pitää koirasta kiinni yms. jos se auttaa.

      Poista
  2. Hienoa että myös hiukan epätyypillisiä rotuja mh-kuvataan ja ylipäätään testaillaan luonteen puolesta! Mielenkiintoista katsottavaa tuo video :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näitä musta nimenomaan juuri pitäisi kuvata tai luonnetestata! :) Kyseessä on kuitenkin seurakoirarotu ja pennuista iso osa päätyy normijampoille kotikoiriksi ja niille olisi tosi tärkeää, että siellä päässä liikkuisi muukin kuin ilma. Ei sillä, etteikö se olisi mille tahansa ötökälle oleellista, mutta näillä testaamattomuutta harvoin voi edes perustella millään pitkällä harrastusuralla ja sen aiheuttamalla kuormituksella. Monestihan sitä pidetään parempana tietolähteenä kuin yksittäistä testiä. Villakoirille on monesti järkätty kerran vuodessa oma MH-kuvaus ja putoilee niitä muutenkin Koiranettiin.

      Poista
  3. Kiva oli katsella teidän video, kun en ehtinyt livenä teitä katsomaan. Laika vaikuttaa sähäkältä tyypiltä :) Harmi tuo ääniarkuus :/ Mutta kuten itsekin kirjoitit elämä jatkuu ja hei sulla on ihan superrrri harrastukoira :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähäkkä on hyvä sana. XD Se oli varsinkin junnuna nätisti sanottuna aika handful... Oli hauskaa, kun loppukommenteissa vilahteli sellainenkin sana kuin "totinen", koska Laika on usein vähän sellainen virkakoira. Ei jää etäleikkijät huomaamatta.

      Joo, katsotaan nyt, mihin toi äänihomma kehittyy vai kehittyykö mihinkään. Oon sinänsä ihan optimistinen, kun se on muuten niin joustava ja sellainen peruskoira verrattuna vaikka Loltsiin. Lisäksi sillä on aika paljon koulutettua selviytymiskeinoa tarpeen vaatiessa. Laika <3

      Poista

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!