Treenausasiahommia

Käsitellään ensin nämä akuutit sekoilut. Mulla kun on näitä kuumeita, joita tulee ja menee. Nyt tuli taas rally-kuume. Luin kaverin koiran kanadalaisesta superveljestä, joka harrastaa suunnilleen kaikkea uimahypyistä ohjelmistokehittämiseen ja on ansioitunut rally-tokossa. Lisäksi Ruotsin yksilömestaruus meni keskarille. Meille sellaista ei kyllä lohkea, mutta ajattelin, että jos nyt kuitenkin vähän edes. Edes vähän. Tätä kestänee seuraavat kaksi viikkoa, mutta jos kestää kauemmin, niin ensi vuonna käydään kokeissa, jos mahdutaan. Jankattiin Ojangossa megatreeneissä vähän eteentuloa, mutta Laika tarjosi myös onoff-kontaktia (keinu oli aidan takana...) ja terassipöydälle hyppäämistä. Alkaa taas tosi lupaavasti!

Kuva: Yasmin Eklund

Agilityn saralla juostiin Saviojan hyppäriltä kymppi Purinalla. Sujuva rata, olin tosi tyytyväinen. Seurakaveri onnitteli tuloksesta torstaina, hämmennyin. Koska sehän oli ihan paska. Toisaalta, tulos oli jo siinä vaiheessa aivan herttaisen sama, koska ollutta ja mennyttä (!!!) ja rata oli kahta puklua lukuunottamatta kulkeva. Ensimmäinen kielto tuli putkelta, kun jarruttelin liian aikaisin ja Laika teki, kuten sille on opetettu. Viisas koira, tauno ohjaaja. Toinen kämmi tuli toiseksi viimeiseltä hypyltä, kun otin Laikan puutteellisesti lapaseen ja se kiidätti hypyn ohi. Korjauksiin meni aikaa, joten etenemä oli surkea. Opin kuitenkin taas vähän lisää. Laikan kaarroksille pitää myös tehdä jotain, ne ovat aika. Kaarteelliset.

Treeneissä meillä on ollut yhtä sun toista, en jaksa kirjoitella kaikkea takaisinpäin. Lähinnä rytmitys ja liikkeellelähdöt on hukassa. Olen aika hidas, old news. Räjähtävä lähtö on paitsi päänsisäinen myös ihan fyysinen puute. Pitäisi kohottaa kuntoa ja tehdä intervallitreeniä. Kesäkausi loppui tuunattuun Reetta Mäkelän ykkösluokan hyppäriin. Radalla oli pöytä. Tyhmä este.

Empiminen A:lla loppui siihen, että irrotin boksin yläriman. Keep it simple stupid. Onnistumisprosentti nousi. Nyt lisää treeniä ja varmuutta asiaan, kohta se on toimiva este. Puomikaan ei ole enää sellainen peikko. En ajattele enää kisaavani ikuisesti ykkösten hyppäreillä. Ajeltiin kaverin kanssa alkuviikosta Kuopioon ja puhuttiin kontakteista. Että ei se kontaktille palkkaaminen, keston jankkaaminen ole ainut tapa. Sen myötä treenattiinkin. Vielä mulla on tekemistä hermorakenteen ja kriteerien kanssa, mutta työtapa on mieluisampi. Koira fokus mietityttää, ideaalitilanteessa se ei kääntyisi mun puoleen yhtään, vaan juoksisi ruoto suorassa alastulosasentoon jatkamaan matkaa, mutta käytännössä tällä hetkellä se kääntyy. Etupalkka joo, mutta kuka sitä vahtii, jos treenaan yksin. Käytännön ongelmia. Toistaiseksi palkka on edessä oleva este ja pallo, kotona heitetty nami tai lelu. Tiinan opas vatulointiin. Rääh...

Tokossa kokeiltiin hyppynoutoa, koska se on kuvauksellinen liike. Jennyä hajotti mun opetustyyli. Ei se mitään, niin hajottaa kaikkia muitakin varmaan. Toisaalta, koira leiskautti yli esteen ja toi kapulan, success. Ruudussa se tarjoili merkkiä, minä tarjoilin kosketusalustaa, pääsimme sopuun. Loppuun vielä pekoni-koira: