torstai 11. syyskuuta 2014

Liitoperuna

Tykkään näistä meidän maastoista. Kaaheen aakeelle laakeelle tulee helposti kaunista valokuvankaunista usvaa.


Eipä ole estehyppelyistä kirjoittaminen inspannut. Treenit ovat menneet eilistä lukuun ottamatta tosi hyvin. Hyvin siinä mielessä, että on ollut tekemisen meininkiä ja flow'ta. Eilinen oli yksi iso vitsi ja vähintään sataprosenttista säätämistä. Ratapiirrosta ei ole, mutta yhteen 17 esteen rataan oli tungettu parit yksinkertaiset leijeröinnit, välistävetoja ja pakkovalsseja. Oli siellä yksi takaakiertokin, joka meni sairaan hienosti. Leijeröinneissäkään ei ollut hirveästi mitään sanomista, tasapainoa saattelun ja mun sivuttaisirtoamisen kanssa piti hakea, mutta tekemällä niistä tuli ihan ookoot. Ne välistävedot... Kovasti olisi ollut apua, jos olisin alunperinkin tajunnut, miten se koko ohjaus tehdään. Vaati aika palikkaa selittämistä, että pääsin edes sinne päin rintamasuuntien kääntämisen ja muun kohtuu oleellisen kanssa. Tulin siihen lopputulokseen, että tarvitsen luottokouluttajan yksärin lisäkoulutukseksi. Selvisin kuitenkin ihan rakentavilla ajatuksilla kotiin, enkä jäänyt kiinni siihen, etten luuseri osannut. Vaikka toki olo olikin kentällä kuin perunalla. Laika parka. Osaava ja tosi yritteliäs koira ja tällainen mollukka puikoissa.

Puomin alastulon kriteerit elää edelleenkin. Päätä sekoittaa, kun toisaalta haluaisin jo agility-radoillekin kisaamaan, mutta keskeneräisellä osaamisella sinne ei ole mitään asiaa. A:n kanssa ei ole samaa ongelmaa, kun kriteeri on niin helppo ja lopputulos selkeänä päässä (ainakin omassa, toivottavasti Laikankin): juokse kovaa, osu kontaktille. Laika on skarpannut oikean alastulopaikan kanssa, mutta kesto on seuraava ongelma. Osa musta haluaisi, että pelkkä oikeassa asennossa käyminen ja pysähdyksen häivähdys riittäisi, mutta se voi synnyttää ongelmia jatkossa. Kukaan muu ei kai sitä paitsi edes opeta sellaisia pysäytyksiä. Kisatilanteen nopea vapautuskin on periaatteessa eri asia, jos koiralle kuitenkin edes joskus vahvistetaan asennon kestoa. Argh. Miksei se vaan voi käydä siinä ja lähteä pois ja tää ois ok? Nimimerkillä Ameebankakka -90

Ilmoitin Laikan Jäken hyppiksen lisäksi samalle viikonlopulle Kotkaan ja syyskuun lopulle Purinalle, kun oli (nimenomaan oli) sen verran rahaa. Jee, kisoi!

5 kommenttia:

  1. Elä tee niinkun muut tekee, tee niinkun teille sopii! ;)
    Nimimerkillä puomin kontaktille seuraavanlainen kosketus: juokse kontaktille, pysähdy mihin vaan alastulolle ja lähde käskystä. Outoako? Jep. Toimiiko kellekään muulle? Tuskin. Toimiiko mun omalle koiralle, joka on kärpäsenkakan kokonen ja ahdistuu 2on2offin vaatimisesta? Toimii. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PELOTTAVAA HEI. Kummallista, miten sitä muualla elämässä uskaltaa pistää haisemaan välittämättä muiden aatoksista tai normeista, mutta agility-kentän aitojen sisäpuolella ainakin yritän olla kiltti kuin pieni ankka ja kuunnella muita. :D Millainen on teidän ylläpitotreeni? Mietin vaan, että vaaditko koskaan edes nanosekuntia pidempää pysähdystä kuin "yleensä"? Kisoissahan mun plääni on joka tapauksessa vapauttaa koira nopeasti tai jopa ennenaikaisesti. Kontaktivirheitä ei olis tarkoitus kuitenkaan ottaa, eiköhän me tusata muuallakin ihan riittävästi. :D Tässä on ehkä se ongelma, että kriteerin pitäminen on vaikeampaa ja se voi näyttäytyä koiralle epäloogisuutena. Toisaalta jaa no. Miksi se nyt olisi sen epäloogisempaa kuin seisottaminen puomilla hamaan tappiin asti? Tekee hirveästi mieli kysyä neuvoa, mutta tiedän jo, mitä meille suositellaan. :DDD Fahk.

      Poista
    2. Treeneissä pidän koiraa yleensä kontaktilla muutaman sekunnin kymmenyksen ja sitten vapautan, se on kyllä hyvin hiffannut että siinä ollaan sen aikaa että se tule kuuluu, mutta useempia sekunteja en sitä treeneissäkään seisota ettei ala ottamaan painetta asennosta. Välillä vapautan jo ennen kun on pyaähtynyt (kisoissa... :D)

      Luultavasti oikeaoppisesti pitäisi sanoa teille että koiralla tulee olla selkeä onoffin paikka ja sen tulee seistä siinä hamaan tappiin asti jollei sitä vapauta. Silläkin voi tehdä varsin hyvän kontaktin. Sitten on niitä rebelkoiria joita ahdistaa paikallaan tapottaminen ja tarkan asennon hakeminen jolloin rebelohjaajat keksivät pöyristyttäviä ratkaisuja ;). Käytännössä siis meillä koira juoksee kontaktille, heti kun on suunnilleen kontaktilla ja himmannut vähän, vapautan. Joskus sitten seisotan sekunnin verran, mutta sillonkaan en vaadi kaksonffia, vaan saapi olla ihan miten lystää. Jee sanoo akilitikoira joka tykkää hirveesti aksata ja hirveen vähän noudattaa sääntöjä. :D

      Poista
    3. Aivan. Meidän tapauksessa tiedän jo etukäteen erona teihin sen, että Laikalta pitäisi vaatia (eikä ole ongelma siis vaatia) se onoff-asento. Muuten menee liian leväperäiseksi. :D Lähinnä siksi, että se olisi meidän kohdalla ongelmien kutsumista ja pelkään, että Laika alkaisi ennakoida ja tarjota pysähtymistä mahdollisimman aikaisin ja himmailla. Meen katsomaan teidän puomisuorituksia nyt videolta. :D Sain tästä ajateltavaa...

      Poista
    4. Laitankin blogiin piirinmestaruuksista joukkuevideon, siinä näkyy puomi aika hyvin. Mutta ei kannata toki ongelmia etsiä ehdontahdon :D

      Poista

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!