flow on jotain, mitä kaikki ei koskaan saa

Olen hirvittävän iloinen, että saan kisata Laikan kanssa. Se on hieno koira. Ensimmäisistä virallisista agility-starteista jäi käteen kaunis hylly (väärä putken pää, muuten nollarata) ja sekoiluvitonen, jossa kummankaan itsevarmuus ei kantanut irtoamiseen kisatilanteessa. Laika oli kiltti. Se oli vähän sitä mieltä, että kerää eukko ittes, ni minun ei tartte huolehtia. Se piti kädestä molemmilla radoilla. Kisoja ja treenejä, se lähtee sillä.

Mutta oli niin paljon enemmän kuin vain hyl ja 5. Oli jännitystä, innostukseksi vaihtunutta jännitystä ja vähän lisää jännitystä. Se ei pilannut mitään, vähän se häiritsi, mutta osasin olla. Kotkan hyllyradalla taisin naurahtaa, kun hetken pysähtymisen seurauksena Laika irtosi putkeen, mutta väärään päähän ja pilkisti pian toisesta päästä kirkkaat silmät loistaen. Ohjasin sen takaisin ja juostiin loppuun asti ja tehtiin sen hetkinen parhaamme. Sillä hetkellä mun päässä kukaan ei huutanut typerää luuseria, enkä luovuttanut. Se jos mikä oli voitto. Kun sitten tuttu ja ihana ihminen kisapäivän aikana sanoi, ettei kukaan radan reunalla sitä katsoneista voinut missään olosuhteissa tietää, mitä kaikkea me ollaan jo koettu ja mistä lähtökohdista lähdetty.

Löytyi asenne, josta pitää kiinni. Ei tuomintaa, ei maton vetämistä jalkojen alta. Hyväksyntää, realismia ja reiluutta, arvostusta itseä ja koiraa kohtaan. Tästä haluan pitää kiinni. Olen elänyt monta vuotta suossa, jossa minulla ei ole mitään arvoa ja maailma loppuu virheeseen. Huomasin lauantaina, että ei lopu. On vielä loppurata. Ja senkin jälkeen on iloinen koira. Ja sitten on sunnuntai ja toinen rata. Ja niin edelleen. Nollat, luvat ja sertit tulee kyllä. Meidän pitää treenata, montaakin juttua, eikä vähiten kisaamista, meidän molempien. Mutta ei sen väliä, meillä oli niin hauskaa, että teen sen mielelläni.

Irtoaminen ei ollut kamalan vahvaa, Laika taisi olla huolissaan ja ylikiltti. Se tarvitsisi itsevarmuutta ja röyhkeyttä, mutta siinä on hyvä alku, joten loputkin pitää vaan houkutella esiin. Suomalaisen sunnuntain ykkösluokan radoilla tuli tosi vähän tuloksia, joten ei se femmakaan ollut mikään huono saavutus. Tosi kivoja ratoja ne kyllä oli. Laikan keppeihin olin tosi tyytyväinen. Keppikulmissa ei nyt ollut mitään kummallista näin ykkösen radoilla, mutta varma keppisuoritus ei tunnu olevan mikään itsestäänselvyys. Laika kepitteli tosi hienosti. Se osaa kyllä, paljon ja monta asiaa ja varmaan enemmän kuin minä. Vielä me.

Edit. Kotkan startti odottaa vielä julkaisua seurakaverin puhelimessa, mutta Järvenpään sohelluskohellus näytti tältä (kuvanlaatu 5/5 suosittelen 2000-luvun alun pikkupokkareita kaikille):