Viime aikojen treenejä

Suomi voitti tokon MM-joukkuekullan. Aivan mahtavaa! Hienoa harrastaa edes ruohonjuuritasolla maassa, jossa on näin vankkaa osaamista. Joukkue koostui taas Tending-bortsuista. Pakko nostaa hattua (tai öö noutokapulaa tai ruutumerkkiä?) Korreille näin ainutlaatuisesta ilmiöstä koiramaailmassa. Ilman omistautumista täydestä sydämestä tällaista tuskin kukaan saa aikaan. Kennelin kasvatustyö paitsi houkuttelee puoleensa huippuja myös muovaa jo olemassaolevista ohjaajista entistä parempia. Vaikka en tunne mitään erityistä paloa bordercollieta kohtaan, en myöskään osaa närkästyä siitä, että maajoukkueen rotuvalikoima on niin yksipuolinen. Maajoukkuekoirakoista jokainen on paikkansa ansainnut. Yksioikoisesti voisi todeta, että kuka tahansa tokoilija voi oikeissa olosuhteissa, oikealla asenteella, työllä, kouluttautumalla ja oikealla koiralla, oli se puucee tai ei, kohota mm-tasolle.

Tokoilu on maistunut viime aikoina matotasollakin. Häiriötreenit ottivat harppauksen eteenpäin, kun pääsin Jennyn ja Erican mukaan. Laikalle ensin seuruupätkiä häiriössä, no problemos. Kaksi paikkamakuuta, lyhyt matka, muutamia metrejä, mutta häiriötä sitäkin enemmän. Ensimmäisellä Jenny leikitti Sambaa vinkupatukalla ja Erica väänsi rallya Vienan kanssa siinä välissä. Vinkupatukka teki Laikan levottomaksi. Vilkuili lelun suuntaan, muttei missään vaiheessa aikonutkaan lähteä. Tiheästi palkkaa. Toinen paikkis käytösruudussa, Kiira radalla. Huomattavasti parempi, Laika makasi varmana, mutta valppaana.

Mulla on iso kynnys pyytää treeniseuraa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta olen alkanut purkaa ongelmaa pikkuhiljaa. Pitäisi etsiä laadukasta koulutusta pk-seudulta (muutama kouluttaja on jo mielessä ja pari vinkkiäkin olen saanut) ja käydä ohjattavana muutaman kerran (tai koko loppuelämä). Viime syksynä käyty tokon alkeiskurssi oli aika hyvä jäänmurtaja, mutta tarvitsisin lisää vastaavia kokemuksia. Koko pelkoilmiöön liittyy perfektionistinen "en voi treenata, koska en osaa kaikkea" -paradoksi, josta olen tarinoimassa jatkossa enemmänkin, toiveissa ongelman selättäminen.

Treenilistalle tokossa:

-ruudun alkeet sheipaten
-tunnarin alkeet ulkona (tunnarikapula pusikkoon ja koira perään, ei pitäisi tuottaa Laikalle ongelmia, luultavasti voidaan edetä aika nopeasti eli osa kapuloista pitää viedä kirjaimellisesti muualle haisemaan)
-liikkeestä seiso (tähän on tehty vähän pohjia, mutta jos vaikka tarttuisi itseään niskasta kiinni)
-yllättävät paikkishäiriöt (Laika kestää jo aika hyvin jatkuvaa häiriötä, esim. lähellä treenaavia ja leikkiviä koiria, mutta yhtäkkiset äänet, ohikulkijat ja koirat on jännäkakkaa, koska se on niin huonosti lapasessa reaktiivinen eli treenaamaan lyhyeltä matkalta lähikoirapuistoon ja vilkkaalle lähikentälle)

Ohjatut agilityt jatkuivat. Hurjaa, syyskausi. Kesä, älä mee. (Vieläonkesääjäljellävielätuleekauniitatreenejä.) Radan teemana oli pakkovalssit ja valssit. Laika tuli aluksi aika huonosti pakkovalssien merkkauksiin, vaikka se on aiemmin tajunnut ne ihan nätisti. Nyt väännettiin ja jatkossa niihin pitää kiinnittää huomiota enkä voi vaan olettaa, että joo, kyl se. Kun ei se välttämättä. Ja voi muna, valssit on ihan soossia. Mitä enemmän niitä teen, sitä vähemmän tunnun osaavan. Tuntuu, että kovassa vauhdissa kaikki rytmi ja teho koko ohjauksesta katoaa, kun heitän vaan jotain johonkin päin ja toivon, että ehdin pois koiran alta. Yhteen kohtaan kokeiltiin Kataisen inspiroimana takaaleikkausta ja se toimi, kunhan pääsin pois aropupu-moodista ja rytmitin koiralle tilaa. Takaaleikkauksia pitää vaan tehdä enemmän, tehdä niistä rutiini.

Normihommien lisäksi Laika on kunnostautunut haistelemisessa. Jenny otti Laikan projektikoirakseen hajuerottelua varten. Tarkoitus on opettaa koira tunnistamaan ja ilmaisemaan tietty haju ja erottamaan se purkkiradalla häiriöhajuista. Ehdotin tunnistettavaksi hajuksi rahaa tai kokaiinia, mutta Jenny opetti Laikan etsimään Liptonin Yellow Labelia. Olisi ollut edes Lapsang souchong -vuosikertaa... Laikan nenä aukesi minuuteissa ja Jenny pääsikin vaikeuttamaan tehtävää nopeasti. Nokkelan nenän lisäksi eduksi osoittautui jälleen kerran Laikan zeniläinen tapa vastata naksutteluun. Se selvästi miettii. Hauska havainto oli se, että Laika on tosi äänekäs haistelija. Istuimme Erican kanssa ovensuussa blokkaamassa porukan muita koiria ja tuhina ja puhina kuului selvästi sinne asti. Loltsikin muuten kokeili Laikan purkeilla. Sekin tajusi aika äkkiä, mutta se härvää Laikaa enemmän - ja haistelee hiljaisemmin. Kaikki tähänastiset treenit on videoitu, mutta niillä on valitettavasti turhan viihteellinen ääniraita yleiseen jakoon... :D