Palailua

Kevät tulee pikkuhiljaa. Tosin tänään satoi lunta, koirapuisto oli kuin taitoluisteluareena ja pakkanen kipristeli poskissa. Laika on lopettanut juoksunsa, meidän kaikkien onneksi (eikä vähiten naapurin koirien), ja pääsemme taas hiljalleen treeneihin. Ohjaajan päässä on tapahtunut muutaman viikon henkinen kasvu, joka tuli tarpeeseen.

Mutta, hajakuvia, muistakin omista.

Erican Viena on niin kaunis koira.

Järkkärin kasvaminen käteen on ihanampaa kuin ikinä kuvittelin. Vaikka pidin kuvaamisesta jo ennen omaa kunnollista kameraa, on siitä tullut nyt rakas harrastus ja etsin täyttä päätä valokuvaajaidentiteettiäni aina silloin, kun jaksan.

 ...monesti kuvausassistentti olisi kyllä poikaa. Yksin asuvan, kulkevan, kiipeävän ja kuvaavan vauhtikuvat koirista ovat yleensä kirjaimellisesti päättömiä.

"Uskoisitko, jos sanoisin, että varastin ihan oikeasti kokonaisen nakin taskusta koirapuistossa ja söin sen yksin? Niin nimittäin kävi..."

Pesin Loltsin ja sen karva on kuin hattaraa, jossa on lumiströsseleitä.