Täyden kympin Loltsi

Loltsi 10 vuotta 1.1.2014.

 Meistä tuli ystäviä lähes kahdeksan vuotta sitten. Olit kaksi, minä olin viisitoista, molemmat ihan raakileita. Ennen sinua oli vain lainoja, vain ohikiitäviä hetkiä, jolloin saatoin kuvitella omistavani koiran. Sitten tuli sinä ja sinusta tuli minun omani. Mutta tietenkin myös minusta tuli sinun omasi, sillä oikeastihan sinä valitsit minut, enkä minä sinua. 

Mutta niin oli hyvä.

Aluksi sinä pelkäsit maailmaa ja kaiken rehellisyyden nimissä minäkin pelkäsin. Mutta sinun vuoksesi minun piti olla tyyni ja rohkea ja vuosien kuluessa moni pelko väistyi. Me seikkailimme päivä toisensa jälkeen pitkin omia polkujamme ja meistä tuli erottamattomat. Taivas ei koskaan pudonnut niskaamme. Kuka olisikaan uskonut, että siitä ihmisiä pelkäävästä pölisevästä takkukasasta olisi jonain päivänä tullut Kennelliiton tunnustama ansiokas kaverikoira, mutta niin vain kävi.

Miten oletkaan niin hieno, niin kaunismielinen pieni koira. Aika vaatimaton omalla tavallasi, etkä mikään ihan tavallinen otus. Et ole loputtoman toistonkestävä, vietikäs tai röyhkeä, mutta juuri siksi opinkin niin paljon. Agilityn alkeiskurssin hallittavuustestiin menin puntti tutisten, sinä olit tyyni, juuri niin kuin olin opettanut. Minulle sanottiin "siulla on hyvä koira." 

Miten oikeassa Leena olikaan.

Elimme yhdessä vaikeiden aikojen yli. Osoitit minulle tien kyynelten läpi aina kun sitä tarvitsin. Mikä tahansa saattoi mennä pieleen, mutta sinä olit uskollinen, pieni varjo. Ja olet yhä edelleen. Muutit mukanani ensimmäiseen omaan kotiini. Asettauduit kodiksi ihan yhtä nopeasti kuin minäkin.

Olet opettanut kaksi pölhöä lajitoveria kunnon koiriksi. Autoit laihduttamaan Paavon, juoksit sen kanssa pullapojalle sopivaa vauhtia aina kun menimme yhdessä metsään. Teitä sanottiin kaksosiksi, vaikka ettehän te ole yhtään samannäköisiä. Ennen Laikan tuloa jännitin, miten suhtaudut pentuun, mutta mitä vielä! Parissa viikossa aloit itse leikkiä mustan surman kanssa ja olet tainnut opettaa sen nostamaan jalkaa. Haet pikkusiskoa leikkiin välillä niin rankasti, ettei musta puudeli tajua, mitä siltä halutaan.

Puhumattakaan kaikista niistä ihmisistä, jotka olet koukuttanut villakoiriin näinä vuosina.

Sinulla on ehdottomasti maailman persoonallisimmat puudelinkorvat. Sinulla on suurimmat anime-silmät, mitä olen kuunaan villakoiran päässä nähnyt. Sinä tuoksut ollessasi onnellinen ja hymyilet, kun herään. Kun haluat huomiota, läpsit. Kun haluat ruokaa, kaakatat. Rakastat matkustamista, oli väline sitten raitiovaunu, juna, bussi tai auto. Niitä odotat takajaloillasi seisten. Olet tallentunut kymmenien turistien lomakuviin niinä aikoina, kun melkein asuimme Katajanokalla. Itse Seela Sella on kehunut sinua kauniiksi - ja on siinä aivan oikeassa. Sitä kehua meidän ei tarvitse ulkomuototuomarilta hakea.

Jäät ihmisten mieliin. Olet autistinen runoilijasielu, kuten villakoiraryhmään kirjoitin. Jos olisit jokin kirja, olisit varmasti akvarellein kuvitettu tajunnanvirtaruno-opus. Sellainen kaunis, hieman omituinen ja vaikeasti saatava omakustanne. Sinua eivät kaikki ymmärrä, mutta et sinäkään ymmärrä kaikkia. Mutta niitä joita sinä ymmärrät, rakastat täydestä sydämestäsi.

Kuten minäkin sinua.

Maailmassa on paljon petosta, riistoa
ja särkyneitä unelmia,
mutta se on sittenkin Kaunis Maailma.

Kiitos, että olet jaksanut näyttää sen minulle kerta toisensa jälkeen.