Kohti uutta

Los tokolos

 Piparihaaste selätetty. (Ja manaajalle soitettu.)

Aloitin tämän tekstin luonnoksen sanoilla "Loltsi on niin siisti pieni tyyppi." Siihen kiteytyy niin paljon viime aikojen ajatuksia, että se oli pakko sisällyttää varsinaiseen blogikirjoitukseenkin. Olen ehkä viimeisen viikon ajan fiilistellyt mun kohta kymmenenvuotiasta muorikoiraa, jollaista toista ei tule koskaan ja joka vaan on niin tajuttoman uniikki, ettei mitään rajaa. Eläminen Laikan kanssa on välillä kuin action-leffasta ja sille loistavaa vastapainoa on taivaanrannanmaalari-Pötkön sievä runollisuus. Minulla ei kenties koskaan tule olemaan yhtä hyvin hanskassa olevaa, ajatuksia lukevaa ja kilttiä koiraa kuin Loltsi. Se on paras. Sydän sydän sydän.

Olen intoutunut treenaamaan myös Loltsin kanssa ja todennut taas, että se paranee kuin viini ikääntyessään. En ole satunnaisten agility-treenien ja -episten lisäksi treenannut sen kanssa käytännössä lainkaan vuosiin, mutta ryhdistäydyttyäni Laikan tokoprojektin kanssa päätin ottaa muorinkin kentälle. Olkoon syynä sitten sisaruskateus, ihan liian hyvät nakit tai toimivat horoskoopit, mutta Loltsi on nykyisin tehdessään kuin eri koira. Entinen anteeksi pyytelevä märkäsukka on tiessään ja joku on tuonut tilalle neljä kiloa hampaita ja perkeleitä. Koska palkkaajan sormiahan se ei varo. Loltsin kanssa on rentoa. Meillä ei ole tavoitteita tai suunnitelmia, kunhan touhutaan ja pidetään hauskaa. Ja koska me ollaan hoopoja, Loltsi sai elvyttää opiskelunsa peruutamisen ja jalkojen välistä pujottelun parissa. Pujottelu on edennyt jo siihen, että se tarjoaa aktiivisesti jalkojen ali siirtymistä vasemmalta oikealle ja tänään vahvistin toista suuntaa. Peruuttaminen on ilmeisesti tosi hauskaa, koska koko otus alkaa keulia muutaman askeleen jälkeen.

Olen ollut lapsellisen iloinen, koska Laika osaa seurata. Se tarjoaa perusasentoa härskisti vähän joka välissä, hyppää seuraamaan, jos haluaa jotain esimerkiksi kesken lenkin ja on vaan muutenkin universumin siistein tokotampiopuudeli. Mun on pidettävä jatkossa silmällä seuruun askelmääriä, jotta vältän ennakoinnit palkalle. Tähän asti ollaan menty kuin iloiset pulut. Laika pyrkii myös keulimaan intoaan varsinkin liikkeelle lähtiessä, joten meillä on siinä natsikurikuuri. Esittelin Laikalle tänään toverini Käännös Vasempaan, jeesasin vähän imuttamalla ja no problemos. Olen huikean tyytyväinen sen vireeseen ja siihen, että se ei todellakaan ole perässävedettävä, vaan tekee aktiivisesti, vaikkei palkka olisikaan just näkyvillä.

Otin tänään noutokapulan mukaan. Ollaan tehty saalisnoutoa muutama toisto per treeni, ihan vain siksi, että kapula olisi superkiva ja vire lähtökohtaisesti ylhäällä. Hion ensin tuomisesta ylimääräiset kunnarit pois ja nyt työstetään oikea-aikaista (eli vain vihjesanasta tapahtuvaa) ja siistiä luovuttamista.

Tokon lisäksi hassuteltiin vähän bailujuttuja. Laika kävi kolmannella treenisessiolla aika kuumana kaikesta odottelusta ja toisaalta leikkimisestä, joten takajaloilla tanssiminen oli yhtä gagnam styleä ja muistutti enemmän jotain skeittaajien half-pipe-voltteja. Yllättäen taas jalkojen välistä pujottelu lelupalkalla oli tosi siisti ja Laika jaksoi keskittyä kiltisti kymmenkunta askelta härväämättä ylimääräisiä (tai tarjoamatta perusasentoa).

2014

Tässä on se postaus, johon pitäisi listata kasa asioita ja hiki hatussa toteuttaa ne ensi vuonna. Yritän välttää epätervettä vertailua ja kilpailua, joten jätän muiden tavoitelistaukset lukematta, enkä varsinaisesti aio kasata elämää suurempia suorituspaineita itselleni ja omille koirilleni, vaikka osa minusta suorastaan elää kilpailusta. Kun oma terveys reistailee ja ihan tavallinen arki on taistelua, vedän hymyssä suin kaikesta ylimääräisestä rastin seinään. Ennen kaikkea toivon, että oman jaksamisen kohentuessa pystyn lähtemään koiraharrastuksiin aina vain terveemmältä pohjalta ja paremmin mielin. Terveyttä toivon yhtä lailla kaikille ihmeellisille koirilleni, niin Paavolle, kohta kymppisynttäreitään viettävälle Loltsille kuin melkein aikuiselle Laikallekin.

Olen iloinen, jos me startataan virallisesti jossain lajissa 2014. 

Todennäköisesti se on agility ensi kesänä tai syksynä, sillä siinä kisaamiseen minulla on matalin kynnys. Koiratanssin freestyle- ja HTM-kisat tai tokon alemmat luokat ovat nekin realistisia. Jos virallista starttia ei synny, sille on todennäköisesti jokin pätevä syy, jonka ratkaisemiseen käytetään aikaa ja voimavaroja. Minulle on vielä hämärän peitossa oman kisajännitykseni taso ja se, miten jännitän eri lajien koitoksissa. Epävirallisia agility-kisoja olen aina jännittänyt ennakkoon, mutta keskittynyt lopulta koiraan ja itse asiaan niin paljon, että jännitys on jäänyt jalkoihin. Tokon kohdalla luultavasti jännitän koulutusprosessia paljon enemmän kuin itse kokeita, sillä koulutussessioiden välillä taistelen perfektionismin kanssa ja polvet vetelänä ajattelen, kuinka kympin arvoinen suoritus on mission impossible (ja lopulta huomaan, että meille mikään ei ole mahdotonta ja pääasia on, että toimeen tartutaan). Koiratanssissa taas jännittää yleisön eteen meneminen ja täysillä hommaan eläytyminen. Jonkinlaista häpeäntunteen sietoa ja itsevarmuutta pitäisi harjoitella.

Agilityssä ajattelin tietenkin kehittyä vikkelämmäksi, nokkelammaksi ja ketterämmäksi. Minulla on oppimisessa omat rajoitteeni, mutta ajattelin jatkaa tämän vuoden kaltaista sitkeää puurtamista lajin parissa. Kun rahatilanne sen sallii, ajattelin käydä myös vakikoulutusten ulkopuolella hakemassa oppeja. Ensimmäinen mahdollisuus paremmin liikkuvaan ja itsevarmempaan ohjaajaan on jo tammi-helmikuussa, mikäli mahdumme seuran klinikalle mukaan. 

Haluan ylläpitää positiivista yhteyttä maailmaan.

Haluan iloita Laikan ikätovereiden menestyksestä, kilpailla hyvillä mielin ja löytää niin hyllyradoista kuin kakkostuloksistakin jotain hyvää. Jos ihmiset villakoirarodun ympärillä tuntuvat tympeiltä, täytyy keskittyä tiiviimmin omiin koiriin ja muistaa kaikki ne ihanat ja järkevät rotua harrastavat toverit, joiden ympäröimänä olen saanut kuluneenkin vuoden viettää. Haluan viettää edelleen koiralähtöistä elämää ja iloita yksinkertaisista, arkisista asioista, kuten tyynyllä nukkuvasta Loltsista tai Laikan hulluista käpyloikista.

Toivottavasti meitä onnistaa. Odotan innolla tulevia seikkailuja, niin suuria kuin pieniä.

Ihmekoirien jouluntoivotus

You spin me round

Eeppiset bailut kentällä.

Mene koiranäyttelyyn, osta sieni (ja treeniliivi)

Messari. Itkin koiratanssille yhdeksästä puoleen kahteentoista. Paitsi Tiinalle ja Hekalle nauroin, ne kun on niin ihania Jani-Pettereineen. Kuvasin vinkusientä liukuportaissa (ja vain vinkusientä liukuportaissa), näin varmaan sata tuttua kasvoa (ja se oli ...mukavaa?) ja laitoin belgikehällä paperipussin päähän ja Ericaa nolotti.

Kuskasin kotiin ruma ysäri -henkisen taskun tyttöjen papereille (jotta voisin hävittää ne kaikki kerralla pitää ne yhdessä paikassa), kolmannen joululahjan Paavolle, pari ällösöpöä pantaa (GLITTERIÄ!!!!11!) ja hopeanharmaan treeniliivin, koska treenitaskun kanssa juokseminen agility-kentillä alkoi tympiä rankasti. Berran XXS-liivi vaikuttaa hyvin istuvalta, mutta tilavalta ja se pääsee huomenna testikäyttöön. Meillä on pelottavasti jonkinlaiset treeniryhmänsisäiset syyskaudenpäätöskisat. Eli pelottaa. Mut sentään on se treeniliivi, true koiraharrastajan haarniska, jonka avulla voitetaan kaikki esteet.

...eikö?

Kuvassa vinkusieni liukuportaissa.

8-kilohaili

Musta kuolema (ja koiratanssia)

Se ei koskaan tiennyt, mikä siihen iski. Se seisoi lumisessa rinteessä vakavana ja hiljaisena, vaikka mäen päältä ilmestyneet koirat huusivat sille. Sen kuolema ei ollut ennalta arvattavissa, se ei ollut kovinkaan kaunis tai hiljainen, mutta se oli kovin hauska. Sen kohtaloksi koitui lumipalloksi muotoiltu pää, johon kuoleman musta villakoira iski kitansa. 

Vakava luminen soturi ei vapissut kohtalonsa edessä, vaan murskautui ylpeänä litteäksi ja palautui luonnolliseen veden kiertokulkuun.

 Lepää rauhassa lumen mies. Olen tavallaan kovin pahoillani, että sain kuolemastasi itsenäisyyspäivän naurut.

(Kuvat: Jenny Yliollitervo)

---

Itsenäisyyspäivän dagen efter -koiratanssitreenit olivat sangen hauskat. HTM:n osalta treenataan kahta positiota: tavallista toko-seuruuta vasemmalla puolella (vihjesana sivu) ja oikealle puolelle sijoittuvaa koiran ahteri samaan suuntaan kuin ohjaajan pärstä -seuruuta (vihjesanaksi tullee vieri). Freestyle-tempuista ensimmäisenä työn alla ovat ohjaajan jaloissa pujottelu ja takajaloilla tanssiminen. Ensinmainittu alkaa olla jo varsin sujuvaa ja käskysanaa vajaa muuvi. Kuvittelin aiemmin, että liike kannattaisi opettaa koira kiertämään kasia paikallaan seisovan ohjaajan jaloissa ja lähteä siitä liikkeelle hiljalleen. Lähdin kuitenkin opettamaan Laikaa pujahtamaan vasemmalta puolelta oikealle ja palkkaamalla oikean polven kohdalla. Kun tämä sujui, tein saman toisinpäin ja lopulta ketjutin oikea-vasen-sujahtelun. Ja kas, meillä on pujottelu! Ei huikean montaa askelta (kuuteen päästiin tänään), mutta aika sievä kuitenkin. 

Takajaloilla käppäilyyn ja tanssahteluun pitäisi tehdä vähän enemmän pohjia ensin. Laika tarjoaa takajaloille nousua herkästi (kenguruhyppyjen lisäksi...) ja homma on sille tosi mieluisaa, mutta tekniikassa on vielä parantamisen varaa. Houkuttelin sitä tänään pyörähtämään itsensä ympäri takajaloilla ja hyvästä alustasta huolimatta meno oli aika holtitonta. Ainakin sovitaan hyvin tanssipariksi! Laika on myös erittäin innokas oppilas ja tuntuu, että villahousut repee, kun tehdään jotain niinkin hauskaa kuin takajaloilla pomppimista. Toisaalta ollaan treenattu tätä vasta pari kertaa kunnolla ja varmuus tulee harjoittelun myötä. Tai sit mä laitan sille imukupit jalkaan.

PS. Ottakaa yksi itsenäisyys-Loltsi:

Inspiraatio

Teen omituisen Spotify-soittolistan. Hihittelen itsekseni, miten tää biisi on niin meitä. Melkein itken, kun kuulen toisen laulun ja lisään sen Listalle, jolla on muita parin minuutin mittaisia suursuosikkeja. Laika tunkee pienen viiksekkään kuononsa reidelle ja pukkaa hiirikättä minne sattuu. Se kipuaa syliin katsomaan mitä teen. Loltsi kääntää voivotellen kylkeään työhuoneen upottavassa nojatuolissa. Taas niillä hulluilla on jotain elämää suurempia Ideoita. Se elää tyytyväisenä maiskutellen omassa kuplassaan, jonne Ideat eivät pakolla tunkeudu.

YouTube on aina auki. Wau, ton voi tehdä noinkin. Hahaa, aika siistiä, Laika taatusti pystyisi tuohon myös! Etsin uusia blogilinkkejä. Niiden takaa löytyy tarinoita tanssivista koirista, erilaisia matkoja nollasta valmiisiin koreografioihin ja kisoihin. Loltsi tuhahtaa. Sen idean ne hullut ovat saaneet.

Lenkillä kuljen nakit taskussa. Aina jossain on joku kenttä, jolle mennä treenaamaan. Loltsi istuu ja katsoo. Musta hullu kieppuu, hyppii ja pujottelee ja pian ilmassa lentää siilipallo tai nakki. Osan nakeista syö itseoikeutetusti Loltsi, ihan vain korvauksena pellen omistajan ja laumatoverin kanssa elämisestä. Joskus salaa Loltsi tanssii myös, pyörii takajaloillaan, ja silloin kaikki ihailevat sitä.

Blogiin ilmestyy uusi kategoria, koiratanssi. Kontista ostetun treenivihon kannessa on purjeveneen kuva. (Ihan sattumalta, se oli halvin vaihtoehto.) Koiratanssiurani piti alkaa jo Loltsin kanssa, mutta sattumien kautta se taisi alkaa nyt. Edessä lienee pitkä, pimeä tie. Ohjaajalta puuttuu rytmitajua, tanssillisuutta ja koordinaatiota, mutta sitäkin enemmän löytyy sinnikkyyttä, luovuutta ja luottoa koiraan. Sanoinko jo, että jännitän julkisia esiintymisiä aivan hirvittävästi? Mutta jostain kumpuaa inspiraatio ryhtyä tähän ja innostus on valtavaa. Minusta tuntuu, että koiratanssissa on paljon sellaisia elementtejä, joita kaipaan juuri nyt elämääni.

Ensimmäiset biisit on jo alustavasti valittu (tosin olen niin tuuliviiri, että ehdin vaihtaa ne vielä sata ja viisi kertaa). Ensimmäisiä HTM-positioita harjoitellaan, samoin ensimmäisiä freestyle-ohjelman temppuja. Tällä hetkellä odotan hirvittävästi messarin koiratanssikisoja ja yritän imeä paikan päältä lisäinspistä. Jos Loltsi lukisi, se varmaan huokaisi. Niin kuin hullua pitäisi enää lisää yllyttää.

Ulkona, ilmassa

Kuvasin tänään lainakameralla kuvia tulevaa ulkoasua varten ja poimin kuvakasasta muutaman ylimääräisen potretin näkyville.