Olen Tiina ja olen ruusukeholisti

Laikan viikonlopun mätsärisaldona SIN3 lähes neljästäkymmenestä pienestä aikuisesta lauantaina ja PUN1 BISjotain hieman pienemmästä määrästä pieniä aikuisia sunnuntaina. On se hieno palkintopossu.

PS. Oikeasti, oon mätsärikoukussa. Help!

Agility-jäsentelyä

Jottei totuus unohtuisi.

Kontakteista.  Unohdan juoksukontaktit muiden kuin A:n osalta. Kaivan itsestäni pitkäjänteisyyttä vaikka sitten lapiolla, jos sitä ei muuten löydy. Metodi itse on aika yksinkertainen, mutta vaatii opettajalta toistoja - ja toistonkestävyyttä. Niitä pitää myös treenata eikä vain miettiä treenaavansa, toim. huom. Puomin alastuloa voi vaikeuttaa jo enemmän ja Laikalta saa vaatia. Keinutreeni jatkuu lelupalkalla, koska se toimii parhaiten. Este ei ole enää mikään hirmuinen jumikohta, vaan opetus soljunee mukavasti eteenpäin ja Laikalla vaikuttaa olevan lelupalkan kanssa aika saakelin kivaa. A:n juoksukontaktiopetuksesta pitää ottaa enemmän selvää ja alkaa opettaa sitä sitten. Sain tänään vahvistuksen sille, ettei A:n 2on2off-kontakteissa ole järkeä edes pienen koiran kohdalla ja kukkahattutätinä asiat tehdään koiralle terveellisellä tavalla, kiitos.

Kepeistä. Nakkaan verkot mäelle, palaan kuuteen keppiin ja otan ohjurit avuksi. Seuran verkoissa ei ole käytännön syistä mahdollisuutta häivyttää verkkoapuja pois, vaan verkkoja pitäisi poistaa yksi kerrallaan ja se on toiminut Laikan kohdalla aika pienellä prosentilla. Toki sillä on pujottelusta jokin haju, mutta mieluummin haen sille onnistumisia kuin epäonnistumisia. Yhden kokonaisen verkon poistaminen kerrallaan on aika iso kertakriteerin nosto ja avun (verkon tai ohjurin) häivyttäminen niitä vähitellen nostamalla kuulostaa aika paljon reilummalta koiraa kohtaan. Keppien uusintaotolla pitäisi myös pyrkiä itse keppejä tarjoavaan Laikaan ja mahdollisimman pieniin apuihin. Tähän mennessä koko homma on ollut aika kaoottista räpellystä.

Juoksemisesta. Juokse päkiöillä, taukki. Mieti ensin, miten se tehdään ja juokse sitten aina kentällä päkiöillä. Silleen pääsee kovempaa, you know. Äläkä hidastele turhaan, koska koirakin ihan taatusti hidastelee.

Metaharrastelua

Metatason koiraurheilu. Facebook-ryhmiä, seuroja, rotujärjestöjä, keskustelupalstoja, koirapuistotuttuja, jokaiselle tuttua rinkirunkkausta. Olen vaihteeksi kyllästynyt siihen. Tarvitsen pesäeroa vajaalla käyvistä kasvattajista, keplottelusta, hihojen polttamisesta, siltojen polttamisesta, metsien polttamisesta what, foliohattuilusta ja kaikesta muusta, mikä liittyy kaikkeen, mutta ei sitten kuitenkaan mihinkään oleelliseen.

Keskimittainen huokaus. Onneksi olen Laikan ottamisen ja koiraharrastuksen reboottaamisen jälkeen tutustunut myös ihmisiin, jotka pitävät koiristaan erinomaista huolta, jaksavat ajatella, eivät rakentele salaliittoteorioita tai esitä mitään. Kaikilla näillä on luonnollisesti aivan huippuja koiriakin, Loltsin ja Laikan bestiksiä.

Do more of what happy. Se on niin totta. Enemmän agilityä, rally-tokoa, jälkeä, frisbeetä, pyöräilyä ja lenkkejä ja koirapuistoilua hyvässä seurassa. Vähemmän merkityksettömän paskanjauhannan lukemista, kuuntelua tai siihen osallistumista. Loistava suunnitelma. Täytäntöönpano alkakoon välittömästi.

Sponsored by HK:n Sininen

Miltä tuntuu onnistua?

Treeneissä tuntuu, että kaikki toimii. Laika on innokas ja lipsuu lapasestakin. Viikon aivoissa myllännyt välistäveto purkautuu ulos jonain aivan muuna kuin edellisviikkoisena kompurointina. Yhtäkkiä en tarvitsekaan toistoa toiston perään. Enää ohjausta ei enää veistetä taltalla ja vasaralla, vaan hiotaan käsin ja ihaillaan välillä orastavaa lopputulosta. Laika tietää, minne mennä. Se tarvitsee kaksi käskyä, ensimmäisen ja toisen hypyn yli, loput se osaa lukea kehostani. Kun onnistun, näen, miten koira kulkee. Kun tulee hiottavaa, alan huomata, missä meni vikaan. Se on tavattoman hieno eläin, ei kieltäydy hommista, kun niitä on tarjolla, mutta huomaan, että olen itsekin oppinut jotain. Sitä paitsi opin omasta oppimisestani: treenasin hankalaa tehtävää vain kerran ja silloinkin melko lailla muodon vuoksi. Mutta mietin. Mietin miettimästä päästyäni. Kävellessäni junalta kouluun päässäni raksutti agility-koneisto. Kun astuin halliin sisään, tiesin, mitä pitää tehdä - ja nyt tiedän taas vähän enemmän.

Olo on kuin voittajalla, piru vie.

Haaste: kesä 2013 kuvina!

Kiira ja kiharat -blogin Jenny haastoi meidät. Säännöt ovat seuraavat: laita seitsemän kuvaa kesästäsi ja selitä kuvat vain yhdellä sanalla, ja haasta sen jälkeen seitsemän blogia tekemään sama!

Ihmekoirien kesä oli täynnä...

  ...kaahailua...

 ...bestiksiä...

...mielipiteenilmaisua...

Kuva: Heini Rytkö

...pellehyppyjä...

Kuva: Heini Rytkö

...seikkailuja...

Kuva: Heini Rytkö

...tukkeja...

...ja ilmaisuvoimaa.

Meiltä haaste lähtee seuraaville blogeille:

Team Aasi - Sindi ja Aada 

Teuvo the Teräsvilla  

Piitupuudeli  

Hertan ja Kertun blogi   

Teppo 

Susiasukit 

Bostoninterrieri Domi 

Kaikkea sitä

 Villakoirahierojan ammattilaissukat.

Olen ollut käytännössä koko koiranomistajuuteni ajan kiinnostunut koirien lihashuollosta, fysioterapiasta ja hieronnasta. Omien koirien jumppaaminen on ollut ilo ja olenpa miettinyt hieronnasta itselleni ammattia tai ainakin sivutulonlähdettä tulevaisuuden varalle. Haave saa siintää jossain tulevaisuudessa, mutta pääsin tutustumaan aiheeseen pintaraapaisun verran viikonloppuna koira- ja kissakoulu Heiluvan Hännän koirahierontakurssilla. Kurssi piti sisällään koirahieronnan kulmakiviä, yleiskatsauksen terveen koiran toiminnalliseen anatomiaan ja hieronnan vaikutuksiin kehossa sekä hierontaotteita niin teoriassa kuin käytännössä. Kovinkaan yksityiskohtaista katsausta ei yhdessä illassa ehdi tehdä, varsinkin kun luennon jatkona oli käytännön osuus. Se oli mielestäni illan hyödyllisin osa ja avasi mulle paremmin esimerkiksi otteet ja käsien kuljetukset pitkin koiran kroppaa. 

Laika oli näppärä kurssikaveri, mitä nyt jaksoi möykätä häkissään. Se on (onneksi!) terve ja jumiton jo ihan ikänsä puolesta ja siis erinomainen lähtökohta näppituntuman kehittämiselle. Loltsi tuntuu jo vähän erilaiselta, puhumattakaan Paavosta, jolla on lähes jatkuva kokovartalo-ongelma. Aktiivisia venytyksiä, joissa koira tekee itse varsinaisen venytystyön, oli huvittavaa teettää Laikalla, sille kun ei tuota minkäänlaisia ongelmia kieppua, venyä tai vanua mihinkään suuntaan.

Vastaava kurssi on ihan hyödyllinen lisä kenen tahansa koiranomistajan tietopankkiin, eritoten yhdessä käytännön harjoituskappaleen kanssa. Yksi ilta tai viikonloppu ei kuitenkaan tee kenestäkään koirahierojaa ja sairas koira tarvitsee aina asianmukaista hoitoa ammattilaiselta. Käytännössä lihasongelmien kohdalla kääntyisin urheilukoirat tuntevan fysioterapeutin tai osteopaatin puoleen.

 

 Haistelkaamme toistemme viiksiä.

Sunnuntai oli hurja touhupäivä. Kuten tavallista, harrastuksessa ei ollut mitään järkeä, vaan herätin koirat aikaisin vapaapäivänä sadesäähän ja matkasimme Vantaan perämetsistä Espooseen asti Kivenlahden koirakerhon mätsäriin. Siellä oli tarjolla kuin kaksi marjaa -kilpailu koirille ja omistajille. Hei, mikä vois olla siistimpää (pidemmät unet ehkä t. Loltsi)?! Olin ostanut etukäteen peruukin, viikset ja ommellut peruukkiin vielä korvatkin - ja tuomarihan arvosti! Voitimme karvaisella olemuksellamme maidonvaahdottimen (ja tassuvoidetta ja ruokaa ja pokaalin, jossa on hassuja hologrammikuvioita eli tuijotin sitä tänään varmaan epäterveellisen kauan). Kehässä oli törkeän hauskaa ja meininki oli tosi kaukana mistään vakavamielisestä pönöttämisestä. Virtuaalinen kunniamaininta meidän taakse jääneelle kakkosparille, joka oli aivan loistavan itseironinen parivaljakko, norfolkinterrieri omistajineen.

 Mä olen melkein kuiva. VIELÄ.

Loltsikin pääsi kehään ja oli oma hieno itsensä. Tuomarin se hurmasi vihaamalla pöytää ja kaatosadetta, mutta sitten kirjaimellisesti ravistamalla fiiliksen selästään ja esiintymällä kuin mikäkin stara. Loltsi kapusi seitsemästä veteraanikoirasta viidenneksi ja sai itseään isomman ruusukkeen. Rusetti raasu kastui sateessa ja hajosi ja nyt se roikkuu pyykkinarulla kaikkien muiden aivan yhtä lailla kastuneiden tavaroiden, kuten rokotuskorttien, seassa. Nähtävästi reppu ei ollut ihan niin vesitiivis kuin aamulla optimistisesti ajattelin.

Ilma poutaantui juuri silloin, kun astelimme Kivenlahden koirapuistosta bussipysäkille ja pysyi hyvänä koko loppuillan. Ehdin olla kotona tunnin ennen agility-treeneihin juoksemista. Laika ehti nokostaa hetken ja se oli kuin viritetty teräsjousi, innostui, kun pääsi bussista lämppälenkille ja alkoi mölytä, kun keksi pääsevänsä kentälle. Normi-Lartsa.

Puomi oli ottanut hivenen takapakkia, sillä Laika yritti vihellellen tassutella koko esteen ohi ensi yrittämällä (ja toisella ja kolmannella). Parin kehityskeskustelun jälkeen heitin hihnan nurkkaan ja sitten sainkin himmailla koiraa, joka päästeli menemään kovaa vauhtia alastulokontaktille asti. Haaveilen kyllä edelleen juoksukontaktien opetuksesta ja mikäli saan sille siunauksen ja perusteellisen alun, niin heitän kyllä 2on2offit mäkeen. Mulla on sellainen tunne, että sovimme yhteen kuin samannapaiset magneetit.

Joku oli muuten opettanut Laikan pujottelemaan ilman verkkoja. Oho. Mä se en ollut. Koutsi oli napsinut verkkoja pois useammasta välistä, mutta musta surma puikkelehti keppejä kuin olisi tehnyt niitä aina ilman apuja. Niiiiiiice. Se myös haki kepit suhteellisen kivasti ja oli ylipäätään sitä mieltä, että este on kiva kuin meetwursti. Olen edelleen hämilläni. Laika vaan tykkää kaikesta. Wau.