läpi kiven perse edellä puuhun kun yötä myöten kiivetään

Myöhäisen illan tokoa.

Vaikka totta puhuen läpi kiven ei ehkä tarvitse mennä, kun Laika on aika nokkela tyttö.

Agilityn jatkumisen kunniaksi otin tokonkin takaisin säännölliseen ohjelmistoon. Laikalla on nyt hemmetisti intoa suhteessa malttiin, joten sen perusasennot ovat aika räkäisiä ja tekeminen muutenkin aikamoista loikkajojoilua, mutta parempi näin. Pelkäsin vajaa vuosi sitten, että koiranpoikanen on burnoutin partaalla ennen ekaa synttäriä, mutta ennemmin me killutaan siellä toisessa ääripäässä. Joka tapauksessa vaatimalla, vaatimalla ja vaatimalla eksateja sivulletuloja Laika löytää kyllä oikeaan kohtaan. Alan fiksailla nyt seuraamista kuntoon viime syksyn alkeistokokurssin ja Mujusen oppeja miksaillen.

Tänä iltana esittelin Laikalle noutokapulan. Mentiin todella perse edellä puuhun: heitin kapulan, laskin koiran perään, se toi sen ja palkkasin. Ja sillä oli valtavan hauskaa (ja niin oli mullakin). Palkaksi nakkia ja uusi heitto, kaipuu kalikan perään oli lopulta niin iso, että sen mennessä tauolle Laika loikki mua vasten kuin nälkäinen oselotti. Edettiin lopulta siihen, että Laika nosteli oma-aloitteisesti kapulaa maasta, vaikken heittänytkään sitä. Pidän tätä oleellisena lähinnä siksi, että voin treenata luopumista lyhyeltä etäisyydeltä ja yhdistää sen sitten myöhemmin osaksi kokonaista liikettä. Alkuhetsauksen tavoitteena oli lähinnä tehdä kapulasta superjännä juttu ja yhden pilkotun treenin perusteella se myös onnistui.