perjantai 8. helmikuuta 2013

Kuinka monta ohjaajaa tarvitaan keskikokoisen villakoiran agilityn alkeisopetukseen?

Kolme, eikä ollu ees vitsi. (Olipa harvinaisen tyhmä juttu tämä! :D) Yksi pitää kiinni lähdössä, kartturi ohjaa - toivon mukaan - ja kolmannella on palkka. Laika pääsi tänään juoksemaan mutkaputkea ja harjoittelemaan ohjaajan aiheuttamaan häiriötä hyppysuoralla. Ensimmäistä kertaa sitä piti kiinni joku muu kuin minä ja keskityin hyvin yksinkertaiseen, suoraviivaiseen ohjaukseen ja juoksemiseen ja Laika vinkupallon metsästykseen. Olin aluksi häiriöksi (ei ihme noin 20 harjoituskerran jälkeen), mutta missään nimessä meikäläisen liike ei ollut niin hirveää, etteikö sitä olisi siilipallonhimo voittanut, mikä on kai ihan hieno juttu kaikin puolin.

Sitten oli tapaus Loltsi. Meillä oli ryhmässä vajaamiehitys, joten sormensyöjätäti pääsi tosihommiin. Se kuumuu vieläkin aika kiitettävästi, jos joku muu kuin Hänen Ylhäisyytensä suorittaa rataa... Missään pyhässä hiljaisuudessa me siis ei todellakaan saatu tätä perjantai-iltaa viettää, Loltsihan purkaa tunteensa mielipiteinä eli siis huutamalla peräsuoli Peräseinäjoella asti. Meidän simppelissä aidoista ja kahdesta putkesta koostuvassa radassa ei ollut juuri mitään motkotettavaa, ei kouluttajan eikä mun mielestä, mitä nyt mun valssaustaidot piti päivittää 2010-luvulle sieltä jostain 1700-luvulta. Savikon kanssahan tätä jo aloitettiin, mutta pelissä ei ollut vielä koiraa. Musta mutkaputki oli ekalla kerralla taas keskivertoa pelottavampi, mutta vaatimalla Loltsi suoritti senkin. Se piti suoritusvireensä erinomaisena, vaikka palkkasin namilla. Loltsin kanssa puuhastelu on hemmetin palkitsevaa ja sen kehitystä on ollut ihastuttava seurata. Siinä on koirana puutteensa (puhumattakaan musta ohjaajana), mutta on se perkele hienokin. (Ja mitäs kummaa, sain erikseen palautetta, että liikuin hyvin - siis siihen valssiin asti. Huh. Mitä..? Mitä?! Valssikaan ei ollut niin kovin perseestä, kun sitä sitten kuivaharjoittelin ja päässäni mietin, joten ehkä tästä noustaan.)

Yksi meidän ryhmäläinen muuten tunnisti Loltsin Villakoirafoorumilta. Legenda jo eläessään. Onhan toi kieltämättä aika erottuva mollosilmä-vuohenkorva-irvimursu ja seikkaillut palstoilla jo pitkään, mutta oli hauska kuulla jonkun tunnistavan pelkän nettikirjoittelun ja kuvien perusteella tuommoisen pikkuötökän. Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta!

Otin vielä Laikan kanssa tuokion verran tokoa junaa odotellessa. Vire aika nappi häiriöharkalle, otin lähinnä paikallaoloa ja rauhallista namipalkkaa, palkaten välillä nakkia kitaan -metodilla ja välillä vapauttaen kontaktista palkalle. Aloitin ne seuraamisen alkeet, mistä edellisessä postauksessa puhuin. Onko tää nyt helvetti oikeasti näin helppoa vai teenkö jotain väärin, kun toi nyt oppii noita juttuja kivasti?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!