keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Uutta shittii

Tavarapostaus on mieleltään vetelän bloggaajan pelastus. Nii että nyt on sitte semmonen tässä alla.


1. Ostin vesimeloni-vyölaukun. Aika monen koirahärpäkkeen ongelma on epäesteettinen ulkonäkö. Jos muotoiluun laitetaankin vähän aikaa ja vaivaa, kamoista tuleekin urheilu-tekniikka-tuulipukuninjailua, josta en taas tykkää, koska tykkään hauskoista ja vähän urpoista jutuista, mistä tulee hyvälle mielelle. Melonissa kannan kesäkuumalla avaimet, puhelimen, kakkapussit ja namit tai treeneissä pelkät mässyt. Materiaali on sisältä ja ulkoa kivaa ja vahvan uloista, joten odotan laukun pitävän kaikenmaailman nakkimehut sisällään. Meltsu on neljän euron ostos Tigerista, josta oon muuten kaivanut koirille violetit tokokartiot, tasapainolevyn, vaahtomuovimiekat, rusetit kaulaan ja kaikenlaista muuta yhtä hyödyllistä.


2. Löysin Lidlin oman Orlando-merkin luunmuotoiset koirannamit. Sisällysluettelo on kuin Pedigreellä ja haju kuin asfalttiin kuivuneella ripulilla, mutta jekku on hinnassa: pussillinen maksaa 79 senttiä. Vastaavista nameista saisi esim. Mustissa ja Mirrissä pulittaa pari euroa tai enemmänkin. Sisällysluettelo ja hinta sentään vastaavat Lidlin versiossa toisiaan. Mikään jokapäiväinen mässy tämä ei meillä ole, mutta silloin kun jotain teuraspieru-juureslese-pöly-kikkaroita ostan, ostan sitten näitä. 



3. Vietimme viikonlopun extempore Lappeenrannassa ja Vinski sai Paavo-papalle liian suuret Rukka Form Polar -valjaat. TopCaniksen siniset kirppislöydöt, nekin aikoinaan Paavolle ostetut, alkoivat käydä ahtaiksi ja selkäkappale oli aivan liian lyhyt, joten valjaat valuivat Vinskin kainaloon. Uusissa henkseleissä selkäkappaleella on paljon enemmän mittaa. Etuosa on vielä rimpulalle vähän väljä, mutta siinä on paljon säätövaraa ylöspäin. Näissä valjaissa on myös rintalenkki. Turkoosi väri ei ole erityinen suosikkini, vaan olisin valinnut pentulaatikon Mr. Greenille tietysti vihreät valjaat, mutta verkkokalvoni ovat yhä paikallaan. Yleisesti tykkään istuvuudesta ja runsaista säädöistä, sillä joskus aikuisellakin villakoiralla valjaita pitää vuodenajan mukaan venkslata suuntaan jos toiseen, jos sattuu kuulumaan siihen kerettiläiseen ihmisryhmään, joka muistaa koiraansa ajelemalla sen kesäisin.

Sellasta low budget -kesämateriaa. 
Mitäs muiden ostoslistoille?

26 kommenttia:

  1. Jaaha mitään ei tarvita (yritän uskotella itselleni!), mutta toi vyölaukku on IHANA! Ihan pakko saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HANKI! Maailmassa ei ole koskaan liikaa iloisia vesimeloninomistajia. :D

      Poista
    2. Perkule Treen Tigerissä oli ainoastaan tylsiä farkunsinisiä vyölaukkuja, yhyyyyyy!

      Tsekkasin noi namit myös Lidlistä, joku naudanmahapussukka päätyi ostoskoriin. Koirat tykkäs, haju oli kyllä tyrmäävä :D

      Poista
    3. VÄÄRYYS! Hgissä noita oli meinaan kahdessakin eri kioskissa. :c Murrrr. Joo, noi naudanmahat on erityisen pahanhajuisia, kas kummaa. :D Mutta maistuu todellakin.

      Poista
  2. Omg mitä telepatiaa just aamulla herätessäni mietin että vois tehdä blogiin tarvikepostauksen kun ei muutakaan keksi :~~~D

    VastaaPoista
  3. Mutjoo tuo Tiger on vähän petollinen kauppa. Meet sinne ja ostelet "vaan euron ja parin" juttuja ja kassalla niitä on kertynyt sen parisenkymmentä :D

    VastaaPoista
  4. Vaahtomuovimiekat koirille :D voi sua :D

    VastaaPoista
  5. Hehee, vesimelonilaukku ja vaahtomuovimiekat... :D
    Meidän ostoslistalla ei ole paljon mitään, Nessie tarttis jäljestykseen valjaat ja koirat tarvii uudet treenipallot, koska viimeisimmät kolme kestivät... kaksi viikkoa? Herkut mulla on aina loppu, joten äsken tyhjäsin jääkaapin juustosta, hups. :P Pitäisi varmaan taas leipoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millaiset koiratarvikevalikoimat siellä muuten on? Jos miettii sellaisia käytännöllisiä ja hyödyllisiä juttuja. Tää nyt kuulostaa varmaan siltä, et ajattelen Skotlannin olevan joku kehitysmaa. :B

      Poista
    2. Yllättävän hyvät valikoimat löytyy. Lähimmässä lemmikkieläinkaupassa on oikeastaan kaikenlaisia leluja: pehmoja, palloja, kongeja, vinkuja jne. Löytyy kaikenlaista hihnaa ja isoille koirille on sellasia ilmapatjalla pehmustettuja sekä ilman sitä olevia solkipantoja. Sit on herkkuja yleensä laaja valikoima, ja niitä keksimäisiä voi ostaa 2kg pusseissa. Sit on perustreenikamaa eli namipusseja, naksutinta, kutsupillejä, noutokapuloita... Tuo lähin kaupunki, missä tuo kauppa on, on noin 10k asukkaan paikka muistaakseni..? Kauempana on sitten noita Pets at Home-kauppoja, joista löytyy hieman laajempi valikoima ainakin lelujen puolesta, joten sieltä hommaan jäteille jotain kestävää, kun on tarve. En osaa oikein verrata näitä valikoimia Suomen M&M:iin esimerkiksi, kun siellä asuessa olin, niin pihi, etten ostanut melkein mitään... :D

      Poista
  6. Tuo vyölaukku on jo niin yököttävä että se menee jo söpöyden puolelle :D

    VastaaPoista
  7. Oon kuolannut tommosia valjaita jo ties kuinka kauan :D Käytän valjaita kumminkin tosi vähän..ja onhan mulla parit valjaat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta noi on hyvät valjaat. :D Ja kivan väriset. :D Ja aika halvat. :D Olisin varmaan ostanut Vinkulle tollaiset itse jossain vaiheessa, mut tulipahan hoidettua.

      Poista
  8. Makee tuo vyölaukku!:D Lidlin namit mä löysin about vuosi sitten ja on kyl hyvä hätävaranami, jos lähtee äkkiseltä treenaa eikä kerkee käymään kaupassa. Mul siis on aina pussi tai pari kaapissa jemmassa. Elsalla on samanlaiset valjaat, en tiedä johtuuko turkin laadusta, mutta ne tuntuu pyörivän vaan päällä vaik miten niitä säätelee sopivaksi. Rintalenkki ei toimi ainakaa minään vedonestojuttuna, kun tosiaan vaan vääntyy johki kylkeen ja veto jatkuu.:D Ehkä ne on sopivammat toisenlaiselle turkille, Elsalla on aika liukas turkki noin muuten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos niissä valjaissa pysyy säädöt, niin varmaan joo turkki. Plus toki voi olla, että noi on tietyllä tavalla liian pitkät ja noikin pikkukoiravaljaat on yllättävän painavat. Vinskillä noi on toimineet, mut ne on sit kyllä lähinnä hihnalenkeillä päällä eli valjaissa on tuon tuosta painetta, kun KAIKKI ON NIIN KIVAA 8DDD Mut joo, etulenksaa kokeilin myös ja musta se oli outo, mut menee vaikka jäljestyslenkkinä.

      Poista
  9. Joku vyölaukun tapainen se pitäisi kai itsenikin hankkia, kun on tottistunnilla vähän hankaluuksia palkkauksen kanssa. Ei kesävaatteissa oikein ole taskuja, niin siinähän sitä ollaan sitten ;-)

    VastaaPoista
  10. Pakko sanoa että nuo lidlin namit ovat aivan loistavia hätävaranameja! Tälle syöpölle maistuu nami ku nami nii noi ei oo yhtään hullumpia, en sitten laadusta menis mitää vannomaan mut hinta sopii kyllä ainakin mun budjettiin aika kivasti. :D Haju tosiaan on melko.. mieleenpainuva, onneksi saatiin nyt ostettua tollanen iso tönkkä jotain ei niin haisevia xs kokoisia luunameja, nekin tosin jotain "väriaineita ja 2% lihaa"-luokkaa mut menkööt. :'''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meil on kans noita ollut, nykyisin on pelkkä ämpäri naksuttelutuokioiden palkkojen säilytyspurkkina. :D

      Poista
  11. Kiitos melonivinkistä! Käytiin Helsingissä mutka ja pitihän se hakea omiakin lenkkejä piristämään, varsinkin kun vanha namivyö vetelee viimeisiään.
    Tigerille palautetta, sillä vyö hajosi ensimmäisen 20metrin jälkeen :D Onneksi pysyy neula ja lanka käsissä ni sain korjattua mokoman!
    Oon hetken seurannu sun blogia ja tykkään tosi paljon sun tyylistä kirjoittaa ja siitä fiiliksestä mikä sulla ja koirilla vaikuttais olevan blogin perusteella. Me likes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla! ^_^ Siis kaikki paitsi toi melonihajotus. Tuhma meloni! >:/ Markalla saa markan tavaran *ja muita latteuksia*.

      Poista
  12. Eksyin juuri ensimmäistä kertaa blogiisi ja mietin pistänkö seurantaan. Sitten luin kuinka kauniisti kuvailit Lidl-koirannamien hajua ja lukulistallehan blogi sitten meni. Saksalaisketjun kesätyttö täällä nyökyttelee hyvin tietäväisenä ;) Ihan huikee kuvaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks not only God but pierunhajuisen lidlinamit too. :DD Tervetuloa!

      Poista

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!