ARVATKAA MITÄ OSTIN. OSTIN CHEESY BITESEJA (luetaan: kheese baitseja). KYMMENEN PUSSIA.
Kuka tekee konetöitä? Pfffft. No minä teen joskus konetöitä esim. huomena.
Loltsi on trimmattu joulukuntoon. Sain aikaan monta kuoppaa, lovea ja harjasmuodostelmia, vaikka oli valot päällä. Käytin pesuun samaa shampoota kuin yleensä käytän Laikaan. Siis sitä ainoaa, mitä meillä on. Mielipide: sillä lähtee koira puhtaaksi. Eräs arvostamani villakoiraharrastaja sanoi kerran jotain sen suuntaista, että jos villakoiraihmiset käyttäisivät edes puolet siitä ajasta koiriensa aktivoimiseen, minkä he käyttävät nyt shampoovalintojen pohtimiseen, moni asia olisi varmasti eri tavalla. Kaikessa myhäiltävässä provosoivuudessaan aika hienosti sanottu.
Alkaa muuten olla taas se aika vuodesta, että kaikkialla ilmestyy harrastustavoitteita. Tämän vuoden ainut tavoite taisi olla kisaamisen aloittaminen yhdessä lajissa. Se täyttyi, kun startattiin agility-kisoissa. Ensi vuonna haluaisin Laikan oppivan (tai siis itseni opettavan) ne loputkin kontaktiesteet, että pääsisimme kisaamaan, ja vaikka kakkosiin tai kolmosiin. Ennen kaikkea haluan huonosta kisajännityksestä eroon ja kiitää hymyillen Laikan kanssa kuin hullu. Ja frisbee-kisoja. Ja jos tokosta saisi alempien luokkien tulokset ennen sääntömuutosta. Nosework on rantautumassa Suomeen ja se kiinnostaa ihan sikana ja Laikoo on haka hajuerottelussa, joten uusi lajivaltaus olisi poikaa. Kaiken päällä leijuu edelleen sellainen lämmin, ylivaativuuden tappava ajatus siitä, että on ihan okei, jos näin ei käy. Koska hei, oman elämänsä parhaat koirat ja paras ohjaaja. Tuntuipa oudolta kirjoittaa tuo jälkimmäinen. Ehkä ensi vuonna ei tunnu.
Meilläkin on sorruttu ostamaan noita biteseja, yleensä yritän välttää kaikkia teollisia makupaloja, mutta joskus täytyy koirillakin olla karkkipäivä :D
VastaaPoistabtw sun edellinen postaus koirablogeista ei näy muuta kuin blogiluettelossa, itse sivua ei kuitenkaan löydy :o
Kyllähän tietysti kunnon koiranomistaja kasvattaa itse ensin luomuruoalla kananpojat, teurastaa ne nätisti ja kuivaa itse puhaltelemalla koirilleen, mut joskus sitäkin taakkaa on hyvä hillitä näillä sontanameilla. :D
PoistaJoo, se oli harhalaaki ja postaus on edelleen luonnoksissa. Tallennus- ja lähetysnapit vierekkäin, prkl. :D Julkaisen siis sitten, kun on valmista. Pirun rasittavaa, kun ne jää näkyviin...
Hyvät tavoitteet, pitäisi varmaan pohtia jotain sellaisia omallekin kohdalle. Voi miten Loltsi on söpö ja Laika hauskan ja niiin onnellisen ja iloisen oloinen <3 :)
VastaaPoistaSuosittelen, jos omaan elämään liittyy jotain sellaista hullun tavoitteellista. Mulla on perfektionismiongelmia, pahojakin, ja koiraharrastus on osoittautunut aika hyväksi simulaatioksi testata niiden listimistä.
PoistaLoltsi on söpö, kun jätin trimmaamattomat jalat kuvan ulkopuolelle. Pakko tunnustaa näin muutaman päivän jälkeen, että karvoja sojottaa yhä sinne tänne. Ehkä sit päivän koittaessa... :D