Otin frisbeet mukaan joulun viettoon sillä ajatuksella, että sinnekin sataisi lumi ja voisin hyödyntää pihaa. Heittelin lähinnä ilmapäisen hauskanpidon merkeissä, mutta kokeilin myös vasemmalle heitettyjä flippejä. Hyvin funkkasi, kun oikeakin puoli sujuu. Aloin treenata myös pohjia liikkeeseen, jossa koira nousee etutassuillaan vasten ohjaajan käsivartta ja sille heitetään useampi kiekko putkeen. Laikan mielestä tällaiset ratkaistaan koko painolla eikä millään kevyellä hipsuttelulla.
Laika oppi toisen HTM-position (positio=seuruupaikka heelwork to musicissa, 10 erilaista) alkeet:
Dorkuus huipussaan. Minulla ei ole toimivaa videoeditoria koneella, joten läpsin pätkään ällön filtterin, musan ja otsikon Youtuben editorilla. Jäätävää matskua, mutta pitihän se kokeilla, selväähän siitä ei kukaan kuitenkaan saa. Huomaan nyt, mitä jengi tarkoittaa HTM-positioiden kohdalla sillä, että kun yksi on hyvä ja toimiva, muidenkin opettaminen helpottuu. Laika selvästi tarjoaa vasemman puolen seuruun asentoa ja meininkiä väli-positioon ja pyrkii nojaamaan oikeaan jalkaani, vaikka sitä ei tietoisesti siitä palkattu. Tarkoitus olisi saada seuruuasento suoraksi. Yhdessä paikassa valmista käytöstä on kuitenkin helppo alkaa yleistää. Seuraavaksi pitää lisätä myös kestoa, opetella käännökset ja peruuttaminen.
Väli-position lisäksi palkkailin vähän hulavanteen läpi hyppimisestä ja kurreilusta. Vanteen on tarkoitus olla eräänlainen selkeä hyppytarget esimerkiksi käsirenkaan läpi hyppäämiseen ja jalan yli loikkaamiseen. Bussipysäkillä kotiinpäin mennessä temputin kurrea. Vaikea asento koiralle, jonka päähän mahtuu lähinnä ääripäitä (kuten istu kuin tatti ja lennä kaikki jalat ilmassa).
Ennen joulua julkaistiin uudet toko-säännöt. EVL:ssä tulee olemaan aika hieno liike, ohjatun ja hyppynoudon rakkauslapsi. Tekee mieli juosta treenaamaan kuin hirvi!
Mua houkuttaisi kovasti opettaa Mimmille selän yli hyppy :) Varsinkin nyt kun sain joululahjaksi 101-koiratemppua kirjan ja siinä on niin selkeät ohjeet. Pitää vaan ensimmäiseksi käyttää Mimmi hierojalla, sillä se on ihan jumissa eikä enää suostu tekemään lempitemppujansa eli kurrea ja suoraan ylöspäin hyppyä. Aion kyllä jossain vaiheessa hankkia sen hulavanteen ja opettaa renkaan läpi hyppyä. Agilityssäkin rengas alkaa sujumaan, niin olisi varmasti helppo opettaa ja sitä kautta käsien välistä hyppy ;)
VastaaPoistaKylläpä muuten Laika seuraa hienosti! Mäkin olen Mimmille yrittänyt opettaa peruuttamista, tosin kehnoin tuloksin. Ei kyllä olla treenattukaan sitä pahemmin.
Aika näppärästi koirat yleensä oivaltaa noin selkeät jutut, varsinkin, jos on jo taustaa ja jaloissa jouset. Puudeleilla yleensä on. :'D Hinkattiin tänään vähän muita, rauhallisempia juttuja ja Laika loikki mun naamalle thankyouverymuch, kun kaikkeen pitää reagoida pompuilla. :D Selän päälle/yli hyppääminen on kyl tosi siisti juttu, vaikka onkin suht yksinkertainen. Lähinnä se alkuopetus voi olla hankalaa. Laikan kanssa fuskasin ja annoin kaverin naksutella pari settiä ennen kuin aloin palkata itse.
PoistaKiitos! Paree seuratakin, sitä on hinkattu. :D Mua huvittaa, että se tarjoaa niin nohevasti tota tiiviyttä tuohon positioon.
Laikalle tietoinen peruuttaminen ylipäätään tuntuu olevan vaikeaa. Joskus se scoottailee spontaanisti, mut silloin ei tietenkään ole naksutinta kädessä. Onnistuin kyllä löytämään yhden tilanteen, missä Laika tarjoaa peruuttamista: se peruuttaa pois maassa olevalta lelulta, jos en anna sen napata sitä. Voi olla, että Mimminkin elämästä löytyy joku juttu, mistä sen peruuttamisen vo napata. :)
Mä oon ainakin ihan into piukeena uusista säännöistä! Johan ne vanhat olikin jo nähty ja tunkkastuneet.:D Nyt uutta ja freshiä kokeiltavaksi!:D
VastaaPoistaNo jeeeee-eeep! Kapulan pito mua vähän kiristää, koska hyi lol jotain kestoa johonkin pitoon, mutta onhan se oikeasti todella hyvä liike. :)
PoistaTosin siitä ei viel tiedä onko se pito vain pari sekkaa vai miten?:D Mua ehkä ahistaa vain tuo evl:n ruutu mis ei oo enää tötsää mille lähettää vaan pitää opettaa joku eteenmeno ja siitä stoppi. Ei oo vaikea, mutta kun on tuollainen vähän nopeampi koira niin pirullako sitä menoa saa himmattua niin hitaaksi, että hidas ohjaaja saa sen stoppaamaan oikeeseen kohtaan.:D Muutenki tuo eteenmeno pitää opettaa noutojuttujen takia, mut tjooh.:D
PoistaOon kuullut, että viis sekkaa. Ei se nyt pitkä ole eikä mitenkään päin mahdoton. Mutta silti. :----D Mut motivoi tekemään sen pitoharkan hyvin, et hyvä näin.
PoistaJoo toi oli ruutu oli vähän hämmentävä. Jos Laikalle opettaa sen ihan legit pk-tyylisenä eteenmenona, niin jännää, saako sitäkään pysähtymään. :D Joku koottu laukka pfffft. Kyl siihen jonkun jekun keksii.