Lahjattomat treenaa (ihan v*tusti)

...that's us. Suurin osa viime aikoijen (agility-)treeneistä on sujunut erittäin korkeissa voittajafiiliksissä, mutta koska elämän on välillä pakko maistua myös pask kouluruoalta tai joltain. Plääh. Keksin tänään jostain syystä, ettei Laika varmaan ikinä opi pujottelemaan kivasti. Nopeesti ja itsenäisesti, tiätteks? Ettei se ikinä opi fiilistelemään keinua kunnolla paukutellen. Ja että sen kontaktisuoritukset tulee olemaan aina riippuvaisia targetista, etupalkasta ja kahdesta palkkaajasta, hyvä ettei joku vielä roiku remmin päässäkin pitelemässä. Itse tietty olen niin hidas ja kömpelö, että maalle nostettu katkarapukin olisi kelvollisempi puudelikartturi.

Kukaan järkevä koirankouluttaja ei nosta kriteerejä liian korkealle liian nopeasti, paitsi ehkä vahingossa ja silloinkin varmasti korjaa tilanteen huomatessaan sen. No mikäs mulla sitten on itseni kanssa vikana? Mullakin pitäisi olla kouluttaja. Sellainen, joka kulkisi selän takana ja naksuttelisi ja heittelisi kitaan (soija)nakinpaloja sitä mukaa, kun edistyn armollisuudessa itseäni kohtaan. Tai muissa ylevissä tavoitteissa. Toki mulle pitäisi ensin opettaa se nakkikopin ottaminen, ettei se menisi nakeilla heittelyksi. Se nimittäin alkaa kuulostaa jo vähän liikaa tältä mun harrastamalta touhulta, jossa osaavat koirat häpäisee pässinpää ohjaaj... TAAS! Sieltä se tuli!

Katsokaa tässä välissä onnistunut video epävirallisista I-HAHin kaudenpäätös- ja seuranmestaruuskisoista:

Radalla ei sinkoile päätön musta salama, vaan nokkela APRIKOOSI salama! Loltsi pääsi tosimölleihin kisailemaan. Ihan näppärästi se juoksentelikin, sillä nappasimme toiselta, videolla näkyvältä, radalta nopean nollan, jolla voitettiin ns. koko paska. Ja kyllä, meillä oli myös kilpakumppaneita... Vastaavia sujuvia, ei kovinkaan teknisiä mölliratoja (ilman pelottavia pusseja, Lolts. huom.) voisimme harrastaa lisää niin kauan kun kunto kestää. 

Laikalle napsahti vähän kurjempi nakki. Juostiin sama tosimöllirata kahteen ja puoleen kertaan kiitos muurinpalikoiden, joihin Laika meni satuttamaan itsensä. Se ei ole mitenkään ylettömän kipuherkkä, joten tälli tuskin oli pelkkä hipaisu. Yhden seuralaisen mukaan syynä saattoi olla palikan uriin takertunut kynsi, palikat kun ovat halkaistua viemäri/salaoja/mitälieputkea. Laikalle huikeat pointsit siitä, että se antoi kolmen ventovieraan ihmisen ronkkia oletettavasti hieman kipeään tassua ilmeenkään värähtämättä (ja intoa riitti jakaa samoille tyypeille vielä sen jälkeenkin), puhumattakaan siitä, ettei muurista tullut mikään mörkö. Tää on kai ihan normaalin koiran käytöstä, mutta traumatisoituneiden Loltsieläinten kanssa eläneelle tämä oli suorastaan valaistumiskokemus. Laikalta siis kolme videota, eräiden tahojen mukaan positiivisesti yllättäviä (terkkuja vaan ja puudelille kans, jos luet tätä :D) sellaisia.

Ja koska me mentiin voittamaan, mehän voitettiin. Joo, oltiin ainoita luokassamme, pffft, kuka näitä laskee... Seuranmestaruutta ei varsinaisesti tosimölliluokissa jaettu, mutta kyllähän tää nyt tuplamestaruus selkeesti oli, eikö?! Olin kiitollinen varsinkin Loltsin mulle voittamasta pehmeästä Airwaves-fleeceliivistä, koska lämmöthän ei mun kämpässä ole päällä. PS. Airwaves on hyvää purkkaa.

Seuraavissa videoissa pelmutaan Espoon Sporttikoirahallilla.

 Videoilta näen selvästi, missä radan loppupuolella mennään vikaan. Pyrähdän paikalle aivan pirun myöhässä, Laika sinkoaa ulos putkesta silloin, kun sitä pitäisi olla opastamassa oikealle hypylle. Kaarrejuoksu päkiöillä on to-del-la haastavaa! Mutta noissa treeneissä oli todella tekemisen meininki ja olin niiden jälkeen aivan täpötäynnä päättäväisyyttä ja elämänPALOA (joo, todella joskus tällaiset asiat on kiinni koiraurheilusta). Tarvitsen kyllä juoksukoulua ja lisää kuntoa, mutta sehän ei ole kiinni kuin hankkimisesta. Onneksi Urheilia-Nuori Erica lupautui kertomaan päkiäjuoksun ja muun ruopimisen salat.

...

Palataanpa postauksen alun fiiliksiin. Nyt kun katselin vähän sormien välistä näitä videoita, olo helpotti - ainakin hetkeksi. *naks* *soijanakki*