Juustokoa

Juusto on hyvää. Toko on kivaa. Varsinkin, kun osaa jo vähän päästää irti kynsin ja hampain kiinni pitämästään perfektionismista. Se vapauttaa kummasti treenaamaan kunnolla, sitä tokoakin, joka meillä on sivulajin roolissa. Koin siitä pitkään huonoa omatuntoa, mutta hiljalleen olen alkanut toisto toistolta muuttaa omia ajatuksiani toiseen suuntaan. Ei mun tarvitse jaksaa kolmea tai neljää "päälajia", kun pelkästään agility-treenejä on viikossa kolmet, joskus neljätkin. Riittää, jos alokas korkataan joskus ja avoin sen jälkeen ja jatketaan eteenpäin omaa tahtia. Valloitetaan vuori metri kerrallaan, ei yhdellä loikalla, vaikka superkoira Laika varmasti siihen pystyisikin. Ohjaaja vaan ei, ja se on ihan ookoo. Kun sanoin tuon ääneen itselleni, palasi treenimotivaatiokin. Ja nyt Laika osaa taas vähän enemmän ja vähän paremmin.

Kennelliiton lonkkapaneeli oli muuten syyskuun alussa lausunut Laikan lonkkakuvat uusiksi ja ilmoitti siitä eilen. Lausunto oli sama kuin Limanin eli C/B. Lähetin kuvat paneelin arvioitavaksi siis siksi, että Axelsonin arvio lonkista oli symmetrinen B/B. Puhuin Limanin kanssa elokuussa puhelimessa ja hänen mukaansa ero Laikan oikean lonkan ero B:hen on hiuksenhieno, tuskin koskaan vaivaa koiraa eikä nivelrikkoa ole (eikä toivottavasti tule!). Mitään harrastuksia tai normaalia superkoiran elämää kirjain ei estä eikä sen pitäisi olla esteenä myöskään mahdolliselle jalostuskäytölle, kunhan uros on lonkkakuvattu ja luonnollisesti A- tai B-lonkkainen.

Edessä häämöttää viikonloppu Paavon kanssa. Kaveri haluaa pukeutua halloweenina mun penkkaripukuun ja se pitää käydä hakemassa entisiltä hoodeilta. Samalla käydään mätsärivisiitillä naapurikunnassa, kun kerran ollaan paikalla. Jokohan me kohta ollaan treenattu kehäkäytöstä riittävästi... 

Lahjattomat treenaa (ihan v*tusti)

...that's us. Suurin osa viime aikoijen (agility-)treeneistä on sujunut erittäin korkeissa voittajafiiliksissä, mutta koska elämän on välillä pakko maistua myös pask kouluruoalta tai joltain. Plääh. Keksin tänään jostain syystä, ettei Laika varmaan ikinä opi pujottelemaan kivasti. Nopeesti ja itsenäisesti, tiätteks? Ettei se ikinä opi fiilistelemään keinua kunnolla paukutellen. Ja että sen kontaktisuoritukset tulee olemaan aina riippuvaisia targetista, etupalkasta ja kahdesta palkkaajasta, hyvä ettei joku vielä roiku remmin päässäkin pitelemässä. Itse tietty olen niin hidas ja kömpelö, että maalle nostettu katkarapukin olisi kelvollisempi puudelikartturi.

Kukaan järkevä koirankouluttaja ei nosta kriteerejä liian korkealle liian nopeasti, paitsi ehkä vahingossa ja silloinkin varmasti korjaa tilanteen huomatessaan sen. No mikäs mulla sitten on itseni kanssa vikana? Mullakin pitäisi olla kouluttaja. Sellainen, joka kulkisi selän takana ja naksuttelisi ja heittelisi kitaan (soija)nakinpaloja sitä mukaa, kun edistyn armollisuudessa itseäni kohtaan. Tai muissa ylevissä tavoitteissa. Toki mulle pitäisi ensin opettaa se nakkikopin ottaminen, ettei se menisi nakeilla heittelyksi. Se nimittäin alkaa kuulostaa jo vähän liikaa tältä mun harrastamalta touhulta, jossa osaavat koirat häpäisee pässinpää ohjaaj... TAAS! Sieltä se tuli!

Katsokaa tässä välissä onnistunut video epävirallisista I-HAHin kaudenpäätös- ja seuranmestaruuskisoista:

Radalla ei sinkoile päätön musta salama, vaan nokkela APRIKOOSI salama! Loltsi pääsi tosimölleihin kisailemaan. Ihan näppärästi se juoksentelikin, sillä nappasimme toiselta, videolla näkyvältä, radalta nopean nollan, jolla voitettiin ns. koko paska. Ja kyllä, meillä oli myös kilpakumppaneita... Vastaavia sujuvia, ei kovinkaan teknisiä mölliratoja (ilman pelottavia pusseja, Lolts. huom.) voisimme harrastaa lisää niin kauan kun kunto kestää. 

Laikalle napsahti vähän kurjempi nakki. Juostiin sama tosimöllirata kahteen ja puoleen kertaan kiitos muurinpalikoiden, joihin Laika meni satuttamaan itsensä. Se ei ole mitenkään ylettömän kipuherkkä, joten tälli tuskin oli pelkkä hipaisu. Yhden seuralaisen mukaan syynä saattoi olla palikan uriin takertunut kynsi, palikat kun ovat halkaistua viemäri/salaoja/mitälieputkea. Laikalle huikeat pointsit siitä, että se antoi kolmen ventovieraan ihmisen ronkkia oletettavasti hieman kipeään tassua ilmeenkään värähtämättä (ja intoa riitti jakaa samoille tyypeille vielä sen jälkeenkin), puhumattakaan siitä, ettei muurista tullut mikään mörkö. Tää on kai ihan normaalin koiran käytöstä, mutta traumatisoituneiden Loltsieläinten kanssa eläneelle tämä oli suorastaan valaistumiskokemus. Laikalta siis kolme videota, eräiden tahojen mukaan positiivisesti yllättäviä (terkkuja vaan ja puudelille kans, jos luet tätä :D) sellaisia.

Ja koska me mentiin voittamaan, mehän voitettiin. Joo, oltiin ainoita luokassamme, pffft, kuka näitä laskee... Seuranmestaruutta ei varsinaisesti tosimölliluokissa jaettu, mutta kyllähän tää nyt tuplamestaruus selkeesti oli, eikö?! Olin kiitollinen varsinkin Loltsin mulle voittamasta pehmeästä Airwaves-fleeceliivistä, koska lämmöthän ei mun kämpässä ole päällä. PS. Airwaves on hyvää purkkaa.

Seuraavissa videoissa pelmutaan Espoon Sporttikoirahallilla.

 Videoilta näen selvästi, missä radan loppupuolella mennään vikaan. Pyrähdän paikalle aivan pirun myöhässä, Laika sinkoaa ulos putkesta silloin, kun sitä pitäisi olla opastamassa oikealle hypylle. Kaarrejuoksu päkiöillä on to-del-la haastavaa! Mutta noissa treeneissä oli todella tekemisen meininki ja olin niiden jälkeen aivan täpötäynnä päättäväisyyttä ja elämänPALOA (joo, todella joskus tällaiset asiat on kiinni koiraurheilusta). Tarvitsen kyllä juoksukoulua ja lisää kuntoa, mutta sehän ei ole kiinni kuin hankkimisesta. Onneksi Urheilia-Nuori Erica lupautui kertomaan päkiäjuoksun ja muun ruopimisen salat.

...

Palataanpa postauksen alun fiiliksiin. Nyt kun katselin vähän sormien välistä näitä videoita, olo helpotti - ainakin hetkeksi. *naks* *soijanakki*

Suddenly, hipsters

Ulkoasulle kävi vähän hipsterihköt. Deal with it. Ja ottakaa Jennyn kuvaama Laika sen kunniaksi!

File under: kidnappaus

 Kuva: Jenny Yliollitervo

Meidät kid- ja dognapattiin vuorokaudeksi. Tuloksena oli agility-treenit, onnellisen väsyneitä ihmisiä ja koiria ja hirveästi kivoja valokuvia. Olen ollut blogin suhteen viime aikoina enemmän kuin laiska ja saamaton, joten päivittelen kerralla muitakin kuin torstain agility-kuulumisia.

Seuran treenit siirtyivät talvikaudelle ja pääsimme maanantaina tutustumaan I-HAHin halliin, uuteen ryhmään ja kouluttajiin. Laikaa vitutti omaan hieman epäluuloiseen tapaansa jengi uusia naamoja, joten se jaksoi möykätä odotustilassa hetkittäin. Samaa se teki alkuun seuran kentälläkin, mutta tokeni sitten suuntaamaan mölinänsä lähinnä tiettyja Erityisen Epäilyttäviä koiria kohtaan. Kentällä se kuitenkin teki töitä keskittyneesti ja varsin hyvin. Maanantain radanpätkä näytti seuraavalta:

Suoriuduttiin ihan näppärästi ensimmäisellä kierroksella. Tein kolmoshypyn ja putken välissä valssin, joka kakkoskierroksella vaihdettiin vekkaukseksi ykkös-kakkoshypyllä ja takaaleikkaukseksi kolmoshypyn ja putken välissä. Se taas meni päin persettä, Laika otti runsaasti häiriötä mun liikkeestä ja otti putkelta kiellon, mitä se ei juuri tee. Ja sen sen sijaan, että olisimme treenanneet tätä hankalaa kohtaa, kiersimme ongelman käyttämällä valssia ja jälkikäteen mua ärsytti aivan pirusti. Laika on sen verran vikkelä, että sen on pakko tottua takana hääräävään ohjaajaan ja tilanteiden kiertely valsseilla sun muilla ei ole erityisen fiksua (vaikka valssi itse kuulemma sujui täydellisesti).

Korjasin tilannetta torstaina hyppy-mutkaputki-hyppy-harkalla, jossa hääräsin takaaleikkauksen ennen putkea. Pari toistoa se otti ennen sujumistaan. Joo, enpähän enää kierrä tai anna kenenkään käskeä kiertämään ongelmakohtia. Liikehäiriötreenin lisäksi treenattiin lähinnä rengasta ja pöytää.

MUN SILMÄT PULLISTUU MUN PÄÄSTÄ

 Kuva: Jenny Yliollitervo.

Keskiviikkona opettelin vastakäden käyttämistä ohjauksessa. Hei, vähänkö kätevää! Kiva myös olla näin hemmetin n00b, koska koko ajan oppii tosi paljon tosi hyödyllisiä juttuja! Unohdin kyllä juosta päkiöillä, mutkun mutkun mutkun piti miettiä sitä yläkroppaa...

Huomenna pitäisi pölähtää Porvooseen mätsäriin. Hii, taas, superia! Viime sunnuntain Lappeenrannan-reissu ei ollut kovin voitokas, Laika sai punaisen nauhan, mutta that's it. Toisaalta, palkintona olleen kirkkaanpinkin repun ehdimme voittaa sitä edellisessä mätsärissä viime viikon tiistaina, joten olin melkeinpä tyytyväisempi näin. Sunnuntaina meillä on agilityn seuranmestikset. Loltsi pääsee piiiiiiitkästä aikaa juoksemaan mölli- ja Laika supermölliradan. (Ja tietysti toivomme tuomarin olevan suopea ja rakentavan möllien radan ilman sitä pirun pussia, jonne pienet loltsit helposti eksyvät.) Moni lähipiirin Laikan ikäinen koira on jo kisavalmis, Lartsa ei lähelläkään. Kiemurtelen nahoissani, mutta yritän ajatella suopeasti itseäni kohtaan ja muistuttaa, ettei meillä ole ollut kovin suotuisia treeniolosuhteita ennen tätä kesää. Että olen itse ihan aloittelija. Että moni asia on kuitenkin tasoon nähden hyvässä kuosissa. Että valmennus ja koulutus on hyvää. Että koira on mahtava ja meillä on aina ihan tajuttoman hauskaa.

PS. Check this out: villajengi Leprassa. Kaikkia kiinnosti varmasti aidosti.