Postauksen otsikko on sensuroitu sen sisältämän luokattoman kielenkäytön vuoksi

 Totta, minunkin mielestäni se eteisen jalkalamppu oli täysin hyödytön! Varsinkin pimeällä ulkoa tullessa on kätevääkin kätevämpää, että valokatkaisija on makuuhuoneen oven vieressä!

Äläkä vaan varo sitä tassua! 

Laikalla on hämähäkin geenit ja kiven aivot. Tulin kotiin ja huomasin, että kämpässä on askarreltupaskarreltu kivastimukavasti, nyitty nenäliinoja alas ja nikerrelty eteisen lampun johto poikki (miten, kysyn vaan!?). Ja jollakin ilveellä, varmaan uusia niveliä kasvattamalla toi musta marakatti oli myös onnistunut järsimään tassunsuojasukkaan reikiä - kaulurihan sillä oli päässä. Psyykkinen ja fyysinen rasitus kulkevat käsi kädessä. Pystyn nimittäin aktivoimaan Laikan ihan ok tyytyväiseksi, mutta millään ilveellä en voi korvata riehumista villinä ja vapaana. Toivottavasti meni vain dyykattua irtaimistoa eikä kynteen päässyt muhimaan mitään.

Tunnettu jo keskiajalla

Joku nokkela Nostradamus on ilmeisesti ennustanut Loltsin tulon jo keskiajalla:

Selvennyksenä Loltsin kuva:

Kädellinen, tunne paikkasi (ja ällökuvavaroitus)

Maanantai-iltana sujautin Laikalle muovipömpelin päähän estämään haaverikynnen nuolemista. Penska oli vähän hämillään (olisit itteki, jos sulla olis canalplussa leukaperissä roikkumassa) ja sillä meni hetki törmäillessä sängynjalkoihin ja ovenkarmeihin, kunnes se tajusi, millaista puskuria tötsän kanssa täytyy pitää. Päätin itse nukkua lattialla patjalla, jottei Laikan olisi pimeässä tarvinnut hyppiä kaulurin kanssa ja mahdollisesti tökkiä jo valmiiksi kipeää käpälää minnekään. Sanottakoon, että HOAS-asunnossa sitä elää koko talven pakkasrajalla ja se varsinkin lattialla tuntuu... Kun aamulla sitten kömpäisin ylös, makasi mun sängyssä kaksi ylevää narttua päät kenossa kuin kysyen, "miksi sä siellä nukut, kyllä täällä tilaa on?" Puudelit perkele. (Ja joo, nyt nukun taas sängyssä!)

Tältä muuten näyttää koiran kynnen sisällä:

Suihkunraikas ällökynsi. Päivittäisen huuhtelun ja lääkekuurien lisäksi kynnen juurta hoidetaan Vetramil-voiteella. Tuntuu rauhoittavan aika mukavasti, tosin mömmö haisee ihan hyttysmyrkyltä.

Haaste ja kynsikuulumiset

 Meidät haastoi hirmuisa trikkihirmu Neira.

Säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Jokaisen haastetun pitää siis kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Myös haastajan 11:sta kysymykseen pitää myös vastata.
3. Haastetun pitää keksiä 11:sta kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat.
4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Pitää kertoa että heidät on haastettu.
6. Ei takaisin haastamista.

Goddammit, en kyllä jaksa taaskaan haasteilla kunnolla ja näin, mutta jos vastaan noihin kysymyksiin ajankuluksi.

Minun kysymykseni teille:
1. Miksi valitsit juuri tämän nimen koirallesi?
Olen aina pitänyt avaruudesta. Lisäksi yhdellä lempibändilläni on Laika-niminen biisi (Youtube-linkki löytyy Larun esittelysivulta). Laika on sanana kaunis ja siihen sisältyy avaruusteeman lisäksi hienoa korkealle tähtäämisen symboliikkaa - ja jalathan tuolla otuksella harvoin osuu maahan. Nimenantoprosessin jälkeen olen myös fiilistellyt sitä, että nimi on myös kunnianosoitus alkuperäisen avaruuteen lähetetyn Laikan kaltaisille koe-eläimille, puudeli-Laikalla tarina vaan on toinen ja onnellisempi.
2. Oletko törmännyt yllättäviin haasteisiin kouluttaessa?
Laikan ja Paavon kanssa en oikeastaan, Loltsin kanssa aikoinaan jonkin verran.
3. Oletko ollut yllättynyt rodunvalinnan jälkeen, että millaisen yksilön saitkaan?
En, sillä rotu oli tuttu ja tätä nimenomaista sukuakin olin seurannut jo pidemmän aikaa.
4. Oletko miettinyt muita eläimiä rinnallesi, kuin koiran?
Kissoja nykyään. Pidän lisäksi valtavasti kaneista ja erilaisista matelijoista ja sammakkoeläimistä, mutta kani olisi täällä kävelevä lihapiirakka ja herppien pitoon taas liitän aika paljon eettisiä ongelmia.
5. Mitä mieltä olet koiravaatteista?
Hyvä, että kynnys vaatettaa kylmänarat koirat on madaltunut. Paskaa, että kynnys välineellistää prinsessaksi puettu pikkukoira joksikin reikäpään vauvankorvikkeeksi on madaltunut. Lue: jos vaatteella on aito tarve tai sen turhan vaatteen käyttö ei häiritse koiraa, ne vaatteet on jees. Paavokin on puettu piraattipuudeliksi kerran ja sille järjestely oli arr!
6. Mitä mieltä olet koirarattaista?
Kaitpa nuo paikkaansa puolustaa, kun pikkukoiria pitää kuskata näyttelyissä tai kisoissa (taatusti ergonomisemmat vehkeet kuin mikään kotijormapiisisen kasaan kyhäämä kärry+häkki-systeemi) tai ottaa jo huonompikuntoinen vanha koira mukaan pitkille lenkeille. Toisaalta koirarattaistakin olen valitettavasti todistanut sitä ikävää ääripäätä, jossa selkeästi kipeää ja mitä ilmeisimmin lopettamista vaativaa pikkupuudelia kuskattiin KAIKKIALLE rattaissa emännän vauvana.
7. Omaan silmääsi rumin koirarotu?
Rutut, lytyt, rakenteeltaan täysin ylilyödyt rodut. Monissa näissä on kyllä potentiaalia ja myös suloisia yksilöitä (ja esim. ranskanbulleista ja tipsuista pidän, vaikken ikipäivänä ottaisi kumpaakaan), mutta mun päässä omasta rakenteestaan ja täten ulkomuodostaan kärsivä koira ei ole kaunis.
8. Omaan silmääsi kaunein koirarotu?
Kisakiree greyhound, lyhyeksi ajettu keskikokoinen villakoira, bretoni, akita, mudi.
9. Keräätkö koirasi ulosteet?
Joo ja laitan takanreunalle. Hoidetuilta alueilta kyllä.
10. Oletko sinäkin yksi niistä, joka puhuu koiralleen lenkillä?
Kyllä vain!
11. Lässytätkö koirallesi?
Sen verran, että niiden käsitys normaalista puhetavasta on varmaan aika häilyvä.

Laikan kynnen hoito edistyy. Käytin sen eilen Mevetissä, ja kuten arvelin, se sai kipulääke- ja antibioottikuurit ja kynnestä lohjennut osa poistettiin nukutuksessa kokonaan. Laika kamppaili nukutusainetta vastaan aika kauan ja oli kuulemma myös herännyt hirveän nopeasti (todella laikamaista). Mun koirista kaksi, nuo narttuset, näyttävät olevan sellaisia nukutusainevastustajia, sillä Loltsi on myös hidas sammuja ja se taistelee aivan viimeiseen asti nukahtamista vastaan. Paavo taas simahtaa aika ongelmitta, se kai ajattelee, että sama, vaikka sitä nyt nokoset ottaa, kun väsyttää näin kovasti... Laru syöksyi hoitajan mukana odotushuoneeseen yhdellä valtaisalla loikalla ja hyppi kunnareita, kun keskustelimme jatkohoidosta. Nyt kotosalla se jo leikkii Loltsin kanssa, vaikka käyttääkin osan ajastaan angstaamiseen. Loltsi on siitä kiva isosisko, että se tajuaa toisen jalkavaivan eikä normaaliin tapaansa yritä kampittaa Laikaa puremalla sitä jalasta - nyt se roikkuu otsatukassa ja heittelee persettään kaverinsa naamalle.

Kynsi parantunee ennalleen jopa parissa, kolmessa viikossa ja mun mielestä arvio on aika realistinen ottaen huomioon Laikan kynsien valtaisan kasvutahdin. Peukut nyt persettä myöten pystyyn, että selvittiin säikähdyksellä! Minkäänlaista antipatiaa porrasritilöitä kohtaan tuo elukka ei muuten tunne, mistä olen kiitollinen. Meille tulee ylös asti metalliritiläportaat ja (suurimmaksi osaksi tosin matolla suojattu) porrastasanne on samaa materiaalia, joten niitä säpsyvä koira olisi vähän hankala.

Teini-ikä paska ikä

Pientä koiraa häpäistään. 

 

Kynsi särki

Laika on aikamoinen riehujaedward. Meillä on ikävä porrasritilä. Eilen ilmassa oli surkeata onnea ja Laikawaikalapsiparka repäisi yhden etujalan kyntensä ritilään. Nyt sillä on tassussa ensiapuna side ja sukka, joka aiheuttaa runsaasti dramaattisia katseita ja huokailua. Ensi viikolla meillä on edessä reissu Mevetiin, jossa kynttä luultavasti ronkitaan rauhoituksessa, saadaan antilooppikuuri ja käsky maata paikallaan helevetin kauan. Luin viime yönä varmaan jok'ikisen kauhukuvan, mitä revenneestä kynnestä voi seurata aina lievistä kynsivallintulehduksista luutulehduksiin ja varvasamputointeihin asti. Kiitos ei, ehkä me yritetään parantua. Tauolle jäi nyt agility ja riekkulenkit vapaana eikä Laikasta taida olla lähtemään myöskään suunnitellulle uimalareissulle eikä fyssarille tsekattavaksi (josta lienee kuitenkin hyötyä sitten, kun akuutti kynsivaiva on hoidettu, Gauhea Sugga aiheuttanee epätasaista rasitusta Laikan kroppaan). Meillä kaikilla on varmasti hyvin mukavaa, kun tuo nuorisorikollinen ei pääse toteuttamaan itseään, joten pitää kaivaa koiratemppukirjat ja aktivointilelut esiin...

Haast haast

11 KYSYMYSTÄ

1. Voiko omia koiriaan laittaa suosikkijärjestykseen?

 Epäilemättä voi, laittaahan jotkut lapsiaankin. Mulla sellaista yleispätevää järjestystä ei ole, koska mulla on jokaiseen koiraani yksilökohtainen suhde, jonka dynamiikka syntyy sen nimenomaisen koiran ja mun vuorovaikutuksesta. On juttuja, joissa kukin mun koirista on vahvimmillaan, ja tällöin ne voivat olla hetken suosikkina; esimerkiksi Loltsi on mun luottokoira, jonka uskaltaa laittaa kohtaamaan millaisen toisen koiran vain (no okei, ei ehkä sitä hypoteettista tanskandoggimiksausta, jolla on rabies!), Paavo taas on aivan loistava kaverikoira ja Laika taas on parhaimmillaan mm. silloin, kun haluaa elämäänsä vaihtelua ja lisää mustelmia.

 

2. Kuinka paljon rapsuttelet koiraasi?

Paljon. Meillä kyhnyttely ja kapsuttelu on ihan vastikkeetonta hupia, jota on jatkuvasti tarjolla.

 

3. Nukkuuko koirasi sängyssäsi?

Totta kai, HOAS-talossa se on lämpimänä pysymisen edellytys (jokainen yö on ns. kolmen koiran yö).

4. Kuinka suuri on koirasi lelulaatikko?

41 neliöö, asun sen sisällä. Joo, meillä on myös paljon leluja ja niitä saa lisää.

5. Onko koirallasi hellittely- tai lempinimiä?

Onko niitä muunkinlaisia? T. Pööpin, Patulin ja Lartsan omistaja.

 

6. Mikä on ensimmäinen koskaan lukemasi koirakirja?

 Ei helvetti, mikä kysymys! Tai siis todella hyvä, koska, no, en tiedä, olen lukenut vuosien varrella satoja koirakirjoja ja ne ovat päässäni sellaista hilloa, jossa ei ole hirveästi sattumia.

 

7. Mikä koirakirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen? Mitä kirjaa voisit suositella?

Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi. Katotaan, onko taivaat lopulta auki, mutta kyllä se nyt aika perskeleksen hyvältä opukselta vaikuttaa.

 

8. Kuka on opettanut sinut kouluttamaan koiria? Mistä koirankoulutustaitosi ovat peräisin?

 Loltsilta. Vähän kirjoista. Vähän sieltä täältä. Mutta hyvin paljon on Loltsilta lähtöisin.

9. Arvostatko erityisesti jotakuta tiettyä koirankouluttajaa? 

Jooen. Lähes kaikilla on jotakin arvokasta annettavaa ja pääsääntöisesti pyrin pitämään mielen virkeänä ja olemaan liikaa tuijottamatta kouluttajien nimiin. Lisäksi mulla on hemmetin huono nimimuisti, joten yritä tässä nyt päkertää vastausta!

 

10. Ihailetko jotakin tiettyä koiraa?

 Siis Lassiee tietty.

 

11. Mikä koira on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen ja jättänyt pysyvimmän tassunjälken sydämeen?

Vaikea valita yhtä. Mietin kyyneleet silmissä pääasiassa viittä, kolmea omaani ja kahta jo edesmennyttä, joista toinen oli suurikokoinen ja -sydäminen vanhaenglanninlammaskoirasekoitus Tuffe ja toinen toyvillakoira Karo. Jälkimmäisten poismenosta on jo vuosia aikaa enkä voi siltikään miettiä kumpaakaan tuntematta suunnatonta ikävää ja surua. Lisäksi omat elävät puudelit ovat todistaneet kaikki lässynläät koira-aiheiset lainaukset tosiksi ja opettaneet elämästä paljon.

Kuinka monta ohjaajaa tarvitaan keskikokoisen villakoiran agilityn alkeisopetukseen?

Kolme, eikä ollu ees vitsi. (Olipa harvinaisen tyhmä juttu tämä! :D) Yksi pitää kiinni lähdössä, kartturi ohjaa - toivon mukaan - ja kolmannella on palkka. Laika pääsi tänään juoksemaan mutkaputkea ja harjoittelemaan ohjaajan aiheuttamaan häiriötä hyppysuoralla. Ensimmäistä kertaa sitä piti kiinni joku muu kuin minä ja keskityin hyvin yksinkertaiseen, suoraviivaiseen ohjaukseen ja juoksemiseen ja Laika vinkupallon metsästykseen. Olin aluksi häiriöksi (ei ihme noin 20 harjoituskerran jälkeen), mutta missään nimessä meikäläisen liike ei ollut niin hirveää, etteikö sitä olisi siilipallonhimo voittanut, mikä on kai ihan hieno juttu kaikin puolin.

Sitten oli tapaus Loltsi. Meillä oli ryhmässä vajaamiehitys, joten sormensyöjätäti pääsi tosihommiin. Se kuumuu vieläkin aika kiitettävästi, jos joku muu kuin Hänen Ylhäisyytensä suorittaa rataa... Missään pyhässä hiljaisuudessa me siis ei todellakaan saatu tätä perjantai-iltaa viettää, Loltsihan purkaa tunteensa mielipiteinä eli siis huutamalla peräsuoli Peräseinäjoella asti. Meidän simppelissä aidoista ja kahdesta putkesta koostuvassa radassa ei ollut juuri mitään motkotettavaa, ei kouluttajan eikä mun mielestä, mitä nyt mun valssaustaidot piti päivittää 2010-luvulle sieltä jostain 1700-luvulta. Savikon kanssahan tätä jo aloitettiin, mutta pelissä ei ollut vielä koiraa. Musta mutkaputki oli ekalla kerralla taas keskivertoa pelottavampi, mutta vaatimalla Loltsi suoritti senkin. Se piti suoritusvireensä erinomaisena, vaikka palkkasin namilla. Loltsin kanssa puuhastelu on hemmetin palkitsevaa ja sen kehitystä on ollut ihastuttava seurata. Siinä on koirana puutteensa (puhumattakaan musta ohjaajana), mutta on se perkele hienokin. (Ja mitäs kummaa, sain erikseen palautetta, että liikuin hyvin - siis siihen valssiin asti. Huh. Mitä..? Mitä?! Valssikaan ei ollut niin kovin perseestä, kun sitä sitten kuivaharjoittelin ja päässäni mietin, joten ehkä tästä noustaan.)

Yksi meidän ryhmäläinen muuten tunnisti Loltsin Villakoirafoorumilta. Legenda jo eläessään. Onhan toi kieltämättä aika erottuva mollosilmä-vuohenkorva-irvimursu ja seikkaillut palstoilla jo pitkään, mutta oli hauska kuulla jonkun tunnistavan pelkän nettikirjoittelun ja kuvien perusteella tuommoisen pikkuötökän. Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta!

Otin vielä Laikan kanssa tuokion verran tokoa junaa odotellessa. Vire aika nappi häiriöharkalle, otin lähinnä paikallaoloa ja rauhallista namipalkkaa, palkaten välillä nakkia kitaan -metodilla ja välillä vapauttaen kontaktista palkalle. Aloitin ne seuraamisen alkeet, mistä edellisessä postauksessa puhuin. Onko tää nyt helvetti oikeasti näin helppoa vai teenkö jotain väärin, kun toi nyt oppii noita juttuja kivasti?!

läpi kiven perse edellä puuhun kun yötä myöten kiivetään

Myöhäisen illan tokoa.

Vaikka totta puhuen läpi kiven ei ehkä tarvitse mennä, kun Laika on aika nokkela tyttö.

Agilityn jatkumisen kunniaksi otin tokonkin takaisin säännölliseen ohjelmistoon. Laikalla on nyt hemmetisti intoa suhteessa malttiin, joten sen perusasennot ovat aika räkäisiä ja tekeminen muutenkin aikamoista loikkajojoilua, mutta parempi näin. Pelkäsin vajaa vuosi sitten, että koiranpoikanen on burnoutin partaalla ennen ekaa synttäriä, mutta ennemmin me killutaan siellä toisessa ääripäässä. Joka tapauksessa vaatimalla, vaatimalla ja vaatimalla eksateja sivulletuloja Laika löytää kyllä oikeaan kohtaan. Alan fiksailla nyt seuraamista kuntoon viime syksyn alkeistokokurssin ja Mujusen oppeja miksaillen.

Tänä iltana esittelin Laikalle noutokapulan. Mentiin todella perse edellä puuhun: heitin kapulan, laskin koiran perään, se toi sen ja palkkasin. Ja sillä oli valtavan hauskaa (ja niin oli mullakin). Palkaksi nakkia ja uusi heitto, kaipuu kalikan perään oli lopulta niin iso, että sen mennessä tauolle Laika loikki mua vasten kuin nälkäinen oselotti. Edettiin lopulta siihen, että Laika nosteli oma-aloitteisesti kapulaa maasta, vaikken heittänytkään sitä. Pidän tätä oleellisena lähinnä siksi, että voin treenata luopumista lyhyeltä etäisyydeltä ja yhdistää sen sitten myöhemmin osaksi kokonaista liikettä. Alkuhetsauksen tavoitteena oli lähinnä tehdä kapulasta superjännä juttu ja yhden pilkotun treenin perusteella se myös onnistui.