Laikan ensimmäinen hoitoreissu on takana päin ja se osoittautui onnistuneeksi. Toki se pissi ystäväni sänkyyn ja tekaisi keittiön lattialle lammikon, johon ystäväni astui, mutta you know, pissininjat tekevät sellaista. Hoitoapulaiskissa Mufasalle tuli järkytyksenä idioottimäärän kasvaminen kolmeen, mutta lopulta sekin tajusi, miten herkullisen karvainen häntä sen talossa kävelee.
Pissasta puheen ollen, Laika on ollut jo viikkoja yökuiva ja kakkinut lähes sataprosenttisesti ulos (ja kerran naapurin kuistin katolle). Tänä aikana pennunomistajan aivoissa tapahtuu erittäin kehittävää muutosta ja olen huomannut kertovani aika paljon kusistooreja kuulumisinani.
Onko kukaan muuten koskaan antanut antibioottia apulaisen kanssa? Sellaisen apulaisen, jonka pää on isompi kuin potilaan, mutta silti potilaan kidassa tuijottamassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!